Äärimmäisen uhanalainen laji

Äärimmäisen uhanalainen laji on eliölaji, jonka kannan on arvioitu vähenevän 80 prosentilla seuraavan kolmen sukupolven tai kymmenen vuoden aikana.^[1] Kriteereistä valitaan se, joka on pidempi.^[2]

Luokka Äärimmäisen uhanalainen laji suhteessa muihin IUCN:n Punaisen listan tasoihin.

Vuonna 2000 Suomessa oli 249 äärimmäisen uhanalaiseksi luokiteltavaa eliölajia. Niihin kuului yksi nisäkäs- ja yksi kalalaji, kuusi lintulajia, 99 selkärangatonta, 52 kasvilajia ja 90 sienilajia.^[3]

Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n uhanalaisuusluokituksessa ”äärimmäisen uhanalainen” (CR, Critically Endangered) on yksi uhanalaisuuden tasoista. Äärimmäisen uhanalaista hiukan paremmin voi erittäin uhanalainen laji.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

↑ IUCN criteria Suomen ympäristökeskus. Viitattu 25.4.2010. (englanniksi)
↑ Lahti, Kimmo & Rönkä, Antti: Biologia: Ympäristöekologia, s. 204. Helsinki: WSOY oppimateriaalit, 2006. ISBN 951-0-29702-X.
↑ Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. & Mannerkoski, I. (toim.).: ”Uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien lukumäärät uhanalaisluokittain”, Suomen lajien uhanalaisuus 2000. Helsinki: Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, 2001. Taulukon verkkoversio (arkistoitu) (viitattu 5.10.2008).

Aiheesta muuallaMuokkaa

Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Äärimmäisen uhanalainen laji Wikimedia Commonsissa

Uhanalaisuusluokitukset

hävinnyt laji · luonnosta hävinnyt laji · äärimmäisen uhanalainen laji · erittäin uhanalainen laji · vaarantunut laji · silmälläpidettävä laji · elinvoimainen laji

Tämä biologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.

[1] IUCN criteria Suomen ympäristökeskus. Viitattu 25.4.2010. (englanniksi)

[BI3-2] Lahti, Kimmo & Rönkä, Antti: Biologia: Ympäristöekologia, s. 204. Helsinki: WSOY oppimateriaalit, 2006. ISBN 951-0-29702-X.

[3] Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. & Mannerkoski, I. (toim.).: ”Uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien lukumäärät uhanalaisluokittain”, Suomen lajien uhanalaisuus 2000. Helsinki: Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, 2001. Taulukon verkkoversio (arkistoitu) (viitattu 5.10.2008).

[1]

[2]

[3]