Ankerias

kalalaji
Tämä artikkeli kertoo kalasta. Sarjakuvahahmosta katso Ankerias (sarjakuvahahmo).

Ankerias (Anguilla anguilla) on ankeriaiden (Anguillidae) heimoon kuuluva käärmemäinen kalalaji. Ankerias on katadrominen vaelluskala, eli se viettää pääosan elämästään makeavetisissä sisävesissä mutta vaeltaa suolaisiin merivesiin kutemaan.[2] Ankeriaat kutevat Sargassomerellä ja elävät luontaisesti Euroopan ja Pohjois-Afrikan joissa. Uusien, jokivesiin vaeltavien ankeriaiden määrä on pudonnut sadasosaan 1980-lukua edeltävältä tasolta ja nykyisin ankerias luokitellaan äärimmäisen uhanalaiseksi.

Ankerias
Anguilla anguilla.jpg
Uhanalaisuusluokitus

Äärimmäisen uhanalainen [1]

Äärimmäisen uhanalainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Yläluokka: Luukalat Osteichthyes
Luokka: Viuhkaeväiset Actinopterygii
Lahko: Ankeriaskalat Anguilliformes
Heimo: Ankeriaat Anguillidae
Suku: Ankeriaat Anguilla
Laji: anguilla
Kaksiosainen nimi

Anguilla anguilla
(Linnaeus, 1758)

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Ankerias Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Ankerias Commonsissa

Ulkonäkö ja kokoMuokkaa

Ankeriaan ruumis on hyvin pitkänomainen ja muodoltaan käärmemäinen. Sen selkä-, pyrstö- ja peräevä kuuluvat samaan yhteen eväreunukseen, ja vatsaevät puuttuvat kokonaan. Alaleuka on selvästi yläleukaa pidempi.

Kasvuvaiheessa ankeriaan selkäpuoli on tasaisen oliivinvihreä ja vatsapuoli kellertävän vaalea, jolloin sitä kutsutaan kelta-ankeriaaksi. Sukukypsässä vaellusvaiheessa selän väri tummuu lähes mustanruskeaksi, kun taas vatsasta tulee puolestaan lähes valkoinen ja kyljet alkavat hohtaa metallimaiseksi. Tuolloin ankeriasta kutsutaan hopea-ankeriaaksi.

Ankerias on pituudeltaan tavallisesti 30–100 senttimetriä, koiraiden pituus on 30–50 ja naaraiden 50–100 senttimetriä.[3] Painoltaan ankerias on tavallisesti 200–1 500 grammaa, mutta se voi kuitenkin painaa jopa lähes seitsemän kilogrammaa.[4]

Levinneisyys ja elinympäristöMuokkaa

Ankerias elää luonnostaan Atlantin itärannikolla Skandinaviasta Marokkoon, sekä Atlanttiin, Itämereen ja Välimereen laskevissa joissa, sekä muualla Euroopan rannikolla Vienanmerta myöten. Sitä on istutettu Aasiaan ja Etelä- ja Keski-Amerikkaan, mutta istukkaista ei ole muodostunut lisääntyviä kantoja.[4]

ElinkiertoMuokkaa

 
Lasiankeriaita.

Ankerias muuttaa muotoaan useita kertoja elämänsä aikana. Se kutee Länsi-Atlantin Sargassomerellä noin parin sadan metrin syvyydessä. Mätimunat jäävät Golfvirran kuljettamiksi ja niistä kehittyy läpikuultavia Leptocephalus-toukkia. Lähestyessään Eurooppaa toukat kehittyvät lasiankeriaiksi, jotka muistuttavat muodoltaan aikuista ankeriasta, mutta ovat edelleen läpinäkyviä. Suomeen saapuvat ankeriaat ovat yleensä 3–6-vuotiaita lasiankeriasvaiheen alusta laskettuna ja 20–35 senttimetrin pituisia. Tuolloin ne ovat jo saaneet tumman ja kellertävän pigmentoinnin, joten niistä on kehittynyt kelta-ankeriaita. Kelta-ankeriaat yrittävät nousta jokia pitkin sisävesiin.[5]

Ankeriaan lopullinen sukupuoli määräytyy vasta kalan ollessa 20–30 senttimetrin kokoinen. Sukupuoleen vaikuttaa perintötekijöiden lisäksi ympäristö. Paremmin ravintoa saaneet kehittyvät naaraiksi. Mikäli ravintoa on niukasti tai kanta on hyvin tiheä, kehittyy enemmän koiraita. Suomen olosuhteissa koiraiden osuus jää yleensä vain muutamaan prosenttiin.[5]

Ankerias kehittyy sukukypsäksi hopea-ankeriaaksi 45–65 senttimetrin mittaisina.[4] Naaraat tulevat sukukypsiksi 9–20-vuotiaina ja koiraat 6–12-vuotiaina. Tässä vaiheessa ankeriaat lopettavat syömisen. Niiden ruuansulatuselimistö surkastuu ja silmät suurenevat. Sukukypsät ankeriaat vaeltavat takaisin lisääntymisalueelleen Sargassomerelle kutemaan. Pitkä ja raskas vaellusmatka ja kuteminen kuluttavat kaloilta voimat ja rasvavarannot. Kudun jälkeen ankeriaat kuolevat.[5][6] Jälkeläisiä on kahdesta kymmeneen miljoonaa.

Ankerias voi elää hyvin vanhaksi, vanhin tunnettu yksilö saavutti akvaariossa 88 vuoden iän[7] ja elokuussa 2014 kuolleen Brantevikin ankeriaan on väitetty olleen 155-vuotias.[8] Luonnossakin ne voivat elää 30-vuotiaiksi.[7] Ankeriaan Suomen ennätys on vuodelta 2009, jolloin Hämeenlinnan Katumajärvestä saatiin 41-vuotias, 4,666 kilogramman painoinen naaras.[5]

Ankeriaita ja lasiankeriaita luultiin aiemmin eri lajiksi, jolloin ankeriaiden epäiltiin syntyvän aikuisina, ja mitä kummallisimpia tarinoita kerrottiin niiden lisääntymisestä.

Elintavat ja ravintoMuokkaa

Ankerias on erittäin vahva ja sitkeähenkinen kala, ja se osaa myös kiemurrella taaksepäinkin. Se on pohjakala ja elää tavallisesti alle kolmen metrin syvyydessä. Päivisin se lymyilee usein suojapaikoissa esimerkiksi hiekan seassa. Se liikkuu ja saalistaa lähinnä öisin. Ankeriaan värinäkö on heikohko ja kuuloaisti muita kaloja huonompi, mutta hajuaisti on erittäin hyvä, mitä se hyödyntää saalistuksessa.[5]

Ankeriaan leptocephalus-toukka nauttii pian kuoriutumisensa jälkeen ensiateriansa ruskuaispussistaan. Sitten se siirtyy syömään mikroskooppisen pientä planktonia. Toden teolla ankerias alkaa kuitenkin syödä ja kasvaa vasta Euroopan makeissa vesissä. Petoja välttääkseen se aterioi yöllä. Suurehkot ankeriaat saalistavat äyriäisiä, hyönteisiä ja jopa toisia kaloja. Erityisesti ne pitävät kuolleista tai kuolevista eläimistä.

Sukukypsät hopea-ankeriaat eivät enää syö. Akvaario-olosuhteissa on todettu, että hopea-ankerias-muoto pystyy olemaan yli kuusi vuotta ilman ravintoa.[3]

Uhat ja suojeluMuokkaa

Uusien, jokivesiin vaeltavien ankeriaiden määrä on pudonnut yhteen prosenttiin 1980-lukua edeltävältä tasolta. Suomen sisävesissä ankeriaita esiintyi aiemmin luontaisesti, mutta nykyisin kanta on käytännössä täysin riippuvainen istutuksista. Koko Euroopan ankeriaskanta on romahtanut ilman yksittäistä selvää syytä. Mahdollisiksi tekijöiksi on arvioitu ylikalastusta, sisämaan elinympäristöjen katoamista, vesivoimaloiden rakentamista[2], ilmastonmuutosta ja merivirtojen muutosta, tauteja ja saasteita.

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on määritellyt ankeriaan äärimmäisen uhanalaiseksi lajiksi. Uhanalaisuutensa vuoksi ankeriaan pyynti on paikoin kiellettyä. Suomessa ankeriaan pyynti on kiellettyä lokakuun alusta tammikuun loppuun.[5] WWF:n kalaoppaassa ankerias on punaisella listalla. Ankerias lisättiin uhanalaisten eläin- ja kasvilajien kauppaa säätelevän kansainvälisen CITES-sopimuksen liitteeseen II kesäkuussa 2007. Ankeriaan uhanalaisuusluokitus astui voimaan maaliskuussa 2009. Tämän jälkeen ankeriaan kansainvälinen kauppa on sopimusvaltioissa erityisluvanvaraista.

Ankerias ja ihminenMuokkaa

Ankeriaan veri aiheuttaa monille iho-oireita ja ärsyttää etenkin haavoja. Ärsytystä aiheuttavat proteiinit hajoavat noin 50–70 celsiusasteen lämpötilassa.lähde?

Ankerias on taloudellisesti merkittävä kalalaji, ja sitä syödään paljon esimerkiksi Hollannissa. Ankeriaan liha on erittäin rasvaista: rasvapitoisuus on enimmillään yli 30 prosenttia.[5]

Ankeriaan ei ole todettu lisääntyvän akvaario-oloissa, mutta Suomessa ankeriasnaaras tuotti syksyllä 2019 akvaariossa harvinaista mätiä, ja keväällä 2020 on todettu, että sama on mahdollista. Asia on herättänyt kiinnostusta erityisesti Hollannissa, ja sieltä ja Tanskasta on varauduttu tuomaan Suomeen maitia.[9]

Samankaltaisia lajejaMuokkaa

Atlantilla elää toinenkin ankeriaslaji, amerikanankerias (Anguilla rostrata). Näitä pidettiin ennen saman lajin eri populaatioina, mutta nyttemmin ne on erotettu eri lajeiksi.

LähteetMuokkaa

  1. Jacoby, D. & Gollock, M.: Anguilla anguilla IUCN Red List of Threatened Species. Version 2019-3. 2014. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 16.1.2020. (englanniksi)
  2. a b Ankerias Karjaanjoen vesistössä Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry. Viitattu 20.4.2020.
  3. a b Muus, Bent J; Dahlström, Preben: Suomen ja Euroopan sisävesikalat, s. 108. Suomeksi toim. Markku Varjo 2008. Tanska: Gummerus, 2005. ISBN 978-951-20-6768-8. (suomeksi)
  4. a b c Anguilla anguilla (peilipalvelin) FishBase. Froese, R. & Pauly, D. (toim.). Viitattu 16.1.2020. (englanniksi)
  5. a b c d e f g Ankerias ahven.net. Viitattu 5.6.2020.
  6. Skupin, M.: Anguilla anguilla Animal Diversity Web. 2006. Viitattu 16.1.2020. (englanniksi)
  7. a b Koukku, Tuula: 7 hienoa eläintä. Tiede-lehti, 2010, nro 9, s. 61. Tieteen tiedotus ry. ISSN 1457-9030.
  8. Världens äldsta ål är död 8.8.2014. Dagens Nyheter. Viitattu 12.8.2014.
  9. Julia Tillaeus: Tutkijoita äimistyttäneet ankeriasnaaraat valmistelevat jo toista jymypommia yle.fi, uutiset. 19.2.2020. Viitattu 19.2.2020.

KirjallisuuttaMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa