Tylppöorapihlaja

putkilokasvilaji

Tylppöorapihlaja[2] eli tylppäliuskaorapihlaja (Crataegus monogyna) on lähes koko Euroopassa tavattava pensas tai pieni puu. Suomessa tylppöorapihlajaa esiintyy vain maan eteläosissa ja se on luokiteltu uhanalaiseksi, viimeksi vuonna 2019 äärimmäisen uhanalaiseksi lajiksi.[3][4]

Tylppöorapihlaja
Common hawthorn.jpg
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Suomessa: Äärimmäisen uhanalainen

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Rosales
Heimo: Ruusukasvit Rosaceae
Suku: Orapihlajat Crataegus
Laji: monogyna
Kaksiosainen nimi

Crataegus monogyna
Jacq.

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Tylppöorapihlaja Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Tylppöorapihlaja Commonsissa

Ulkonäkö ja kokoMuokkaa

 
Tylppöorapihlajan marjoja ja lehtiä.

Tylppöorapihlaja kasvaa kolmesta kuuteen metriä korkeaksi, joskus jopa korkeammaksikin. Haarat ovat kaljuja ja ovat väriltään harmaanruskeita. Muiden orapihlajien tapaan kasvi on piikkinen eli orainen. Orat ovat 8–20 mm pitkiä. Lehdet ovat 3–5 cm pitkiä, parijakoisia tai -osaisia ja kaljuja. Lehtien suonet ulottuvat liuskojen kärkiin, hampaisiin ja näiden välisiin loviin saakka. Lehtien liuskat ovat tylppiä, vain kärjestä niukkahampaisia tai täysin ehytlaitaisia. Lehtien korvakkeet ovat ehytlaitaisia. Kukinto on kalju huiskilo. Kukat ovat valkoiset ja niiden verholehdet ovat taakäänteisiä, tasasivuisen kolmiomaisia ja tylppiä. Heteitä on 18–20 kappaletta ja niiden ponnet ovat punertavia. Emejä on yksi. Tylppöorapihlaja kukkii Suomessa kesäkuussa. Hedelmä on yksiluinen, munanmuotoinen, punainen luumarja.[5][6]

 
Tylppöorapihlajan kukkia.

Ilmeisesti suurin Suomessa kasvava tylppöorapihlaja kasvaa Ahvenanmaan Finströmissä. Vuonna 2007 sen korkeudeksi mitattiin 8 metriä ja rungon ympärysmitaksi 45 cm korkeudelta 185 cm.[7]

Tylppöorapihlajan on hankala erottaa toisesta Suomessa luonnonvaraisena esiintyvästä orapihlajalajista, suippuorapihlajasta (C. rhipidophylla). Lajien tunnistamista vaikeuttaa lisäksi se, että ne voivat myös risteytyä keskenään.[6]

LevinneisyysMuokkaa

Tylppöorapihlaja on levinnyt Etelä-Skandinaviasta ja Baltiasta koko Eurooppaan Venäjän Keski- ja Pohjois-osia sekä Islantia lukuun ottamatta. Lisäksi sitä tavataan Pohjois-Afrikassa, Turkissa, Kaukasuksen alueella sekä Lähi-idässä. Pohjois-Amerikan itäosiin laji on levinnyt ihmisen mukana.[6] Suomessa tylppöorapihlajaa kasvaa luonnonvaraisena Ahvenanmaalla sekä paikoin Varsinais-Suomen ja Uudenmaan rannikkoalueilla.[5]

ElinympäristöMuokkaa

Luonnonvaraisena tylppöorapihlaja kasvaa lehdoissa, lehtoniityillä sekä peltoja ja metsiä reunustavissa pensaikoissa.[5]

KäyttöMuokkaa

Tylppöorapihlajaa käytettiin pensasaidoissa ennen aitaorapihlajan (Crataegus grayana) yleistymistä. [8] Lajia kasvatetaan edelleen koristepensaana ja -puuna.[5]

LähteetMuokkaa

  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Ålands flora. Toim. Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva. Ålandstryckeriet, Mariehamn 2008.

ViitteetMuokkaa

  1. Rivers, M.C., Khela, S. & Mark, J.: Crataegus monogyna IUCN Red List of Threatened Species. Version 2019.2. 2017. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 29.7.2019. (englanniksi)
  2. Lampinen, R. & Lahti, T. 2009: Kasviatlas 2008. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Kasviatlas 2008: Hakuavain Crataegus monogyna Viitattu 30.3.2010.
  3. Ympäristöministeriö: Uhanalaiset putkilokasvit luonnonsuojeluasetuksessa Viitattu 30.3.2010.
  4. Punaisen kirjan verkkopalvelu: Tylppöorapihlaja – Crataegus monogyna Viitattu 19.1.2021.
  5. a b c d Retkeilykasvio 1998, s. 269.
  6. a b c Den virtuella floran: Trubbhagtorn (ruotsiksi) Viitattu 30.3.2010.
  7. Ålands flora 2008, s. 203.
  8. Itä-Uudenmaan maakuntaportaali, Rakennusperintö: Camilla Rosengren: Vanhan puutarhan kunnostaminen Viitattu 30.3.2010.

Aiheesta muuallaMuokkaa