Suomen urheilu 1983
suomalaiset urheilutapahtumat ja -saavutukset vuonna 1983
Suomen urheilu 1983 käsittelee vuoden 1983 merkittäviä uutisia ja tapahtumia suomalaisessa urheilussa.
Vuoden urheilija muokkaa
Urheilutoimittajain Liiton Vuoden urheilija -äänestyksessä kymmenen parhaan joukkoon sijoittuivat:
| Sija | Urheilija | Urheilumuoto |
|---|---|---|
| 1. | Tiina Lillak | Yleisurheilu |
| 2. | Hannu Mikkola | Autourheilu |
| 3. | Tapio Sipilä | Paini |
| 4. | Arto Bryggare | Yleisurheilu |
| 5. | Matti Nykänen | Mäkihyppy |
| 6. | Hannu Lahtinen | Paini |
| 7. | Marja-Liisa Hämäläinen | Hiihto |
| 8. | Martti Vainio | Yleisurheilu |
| 9. | Jari Kurri | Jääkiekko |
| 10. | Esko Hakulinen | Moottoriveneily |
| Lähde: [1] | ||
Naisten listalla kuusi parasta olivat:
| Sija | Urheilija | Urheilumuoto |
|---|---|---|
| 1. | Tiina Lillak | Yleisurheilu |
| 2. | Marja-Liisa Hämäläinen | Hiihto |
| 3. | Helinä Marjamaa | Yleisurheilu |
| 4. | Annariitta Kottonen | Suunnistus |
| 5. | Kristiina Wegelius | Taitoluistelu |
| 6. | Tuija Toivonen | Yleisurheilu |
| Lähde: [1] | ||
Ammunta muokkaa
- Kiväärilajien Euroopan-mestaruuskilpailuissa 300 metrin matkalta 15.–19.6. Oslossa, Norjassa Kalle Leskinen voitti kultaa vapaakiväärin makuuammunnassa ja Mauri Röppänen vakiokiväärin täysottelussa.[2]
- Kivääri-, pistooli-, villikarju- ja haulikkolajien Euroopan-mestaruuskilpailuissa 28.8.–6.9. Bukarestissa, Romaniassa Matti Nummela voitti kultaa olympiatrapissa.[3]
Autourheilu muokkaa
- Formula 1:n MM-sarjassa Williamsilla ajanut Keke Rosberg sijoittui viidenneksi. Hän voitti 15.5. ajetun Monacon Grand Prix'n.[4]
- Rallin maailmanmestaruussarjassa Hannu Mikkola voitti mestaruuden ja Markku Alén sijoittui kolmanneksi.[5]
- Jyväskylän suurajojen voittajaksi ajoi ennätyksellisesti seitsemännen kerran urallaan Hannu Mikkola Audi Quattrolla.[6]
Jalkapallo muokkaa
- Suomen miesten maajoukkue pelasi 13 maaottelua, joista kahdeksan oli A-maajoukkueesta osittain erillisen olympiajoukkueen karsintoja vuoden 1984 kesäolympialaisiin. Molempia joukkueita valmensi Martti Kuusela. Olympiakarsinnoissa Suomi hävisi kahdesti Saksan demokraattiselle tasavallalle ja Puolalle sekä kerran Norjalle ja Tanskalle yltäen kahden viimeksi mainitun kanssa kotikentällä tasapeliin. Euroopan-mestaruuskilpailujen karsinnoissa Suomi pelasi huhtikuussa Varsovassa Puolan kanssa tasan 1–1 sekä hävisi kesäkuussa Helsingin olympiastadionilla Neuvostoliitolle 0–1 ja syyskuussa Lissabonissa Portugalille 5–0. Suomi päätti kolmivuotisen, neljän maan kesken pelatun Pohjoismaiden-mestaruusturnauksen häviämällä syyskuussa Helsingissä Ruotsille 0–3 ja sijoittui lopputuloksissa viimeiseksi. Olympiakarsinnoissa Suomen viidestä maalista sekä Ari Hjelm että Juha Annunen tekivät kaksi. Hjelm teki maalin myös maaliskuussa Magdeburgissa ystävyysottelussa Saksan demokraattista tasavaltaa vastaan.[7][8]
- Suomen naisten maajoukkue aloitti kautensa voittamalla toukokuussa Sankt-Gallenissa Sveitsin 1–2. Vuosien 1982–1984 Euroopan-mestaruuskilpailun alkulohkossa Suomi hävisi vierasottelunsa Ruotsille ja Norjalle sekä voitti Islannin elokuussa Kópavogurissa 0–2 ja kuusi päivää myöhemmin Porvoossa 3–0. Helena Vanhanen teki Islanti-otteluissa yhteensä kolme maalia. Suomen joukkueen valmentajana jatkoi Kaj Österberg.[9]
- Miesten Suomen-mestaruuden voitti Tampereen Ilves, hopeaa sai Helsingin Jalkapalloklubi ja pronssille sijoittui Valkeakosken Haka.[10]
- Naisten Suomen-mestaruuden voitti toisen peräkkäisen kerran helsinkiläinen Puotinkylän Valtti, hopeaa sai Turun Palloseura ja pronssille sijoittui kuopiolainen Koparit.[10]
Jääkiekko muokkaa
- Maailmanmestaruuskilpailut pelattiin Saksassa ja Suomi sijoittui alkusarjan ja putoamissarjan jälkeen kahdeksasta joukkueesta seitsemänneksi.[11]
- Miesten Suomen-mestaruuden voitti Helsingin IFK, hopeaa sai loppuotteluissa paikallisvastustajalleen otteluvoitoin 3–2 hävinnyt Jokerit ja pronssille sijoittui Tampereen Ilves.[12]
- Naisten Suomen-mestaruuden voitti Helsingin Jääkiekkoklubi.[13]
Jääpallo muokkaa
- Maailmanmestaruuskilpailut pelattiin Oulunkylän tekojääradalla Helsingissä sekä Porvoon pallokentällä. Suomi sijoittui neljän joukkueen turnauksessa kolmanneksi voitettuaan pronssiottelussa Norjan 4–1.[14]
- Miesten Suomen-mestaruuden voitti toisen peräkkäisen kerran Oulun Luistinseura, hopeaa sai Helsingin IFK ja pronssille sijoittui Porvoon Akilles.[15]
- Naisten Suomen-mestaruuden voitti toisen peräkkäisen kerran Oulun Luistinseura.[15]
Keilailu muokkaa
- Maailmanmestaruuskilpailuissa 21.–29.10. Caracasissa, Venezuelassa Suomi voitti miesten 5 × 3 + 3 sarjan joukkuekilpailussa kultaa. Miehistöön kuuluivat Mikko Kaartinen, Ailo Uotila, Sam Anker, Martti Koskela, Hannu Närhi ja Simo Vähäkorpela. Naisten parikilpailussa Tuula Kaartinen ja Airi Leppälä saavuttivat hopeaa.[16]
Koripallo muokkaa
- Miesten Suomen-mestaruuden voitti helsinkiläinen Torpan Pojat, hopeaa sai saman kaupungin Pantterit ja pronssille sijoittui Turun NMKY.[17]
- Naisten Suomen-mestaruuden voitti Tampereen Pyrintö, hopeaa sai espoolainen Playhonka ja pronssille sijoittui Helsingin NMKY.[18]
Käsipallo muokkaa
- Miesten Suomen-mestaruuden voitti karjaalainen BK-46, hopeaa sai Sjundeå IF ja pronssille sijoittui Pargas IF.[19]
- Naisten Suomen-mestaruuden voitti kolmannen peräkkäisen kerran helsinkiläinen Dicken, hopeaa sai Helsingin IFK ja pronssille sijoittui vantaalainen Atlas.[20]
Lentopallo muokkaa
- Miesten Suomen-mestaruuden voitti toisen peräkkäisen kerran turkulainen Loimu -79, hopeaa sai Pieksämäen NMKY ja pronssille sijoittui Salon Viesti.[21]
- Naisten Suomen-mestaruuden voitti toisen peräkkäisen kerran Jyväskylän Pesä-Veikot, hopeaa sai Kaavin Kaiku ja pronssille sijoittui Euran Raiku.[22]
Melonta muokkaa
- Ratamelonnan maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin 28.–31.7. Tampereella, Kaukajärven melonta- ja soutustadionilla. Timo Grönlund sijoittui kanadalaisyksiköiden 10 000 metrillä neljänneksi, Jarmo ja Jyrki Hakala kanadalaiskaksikoiden 10 000 metrillä seitsemänneksi sekä Hannu Hakulinen, Veli-Pekka Harjola, Mikko Kolehmainen ja Harri Tamminen kajakkinelikoiden 10 000 metrillä yhdeksänneksi.[23]
Moottoriveneily muokkaa
- SC-luokan maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin 9.–10.7. Porvoossa. Kilpailuradat sijaitsivat Porvoon maalaiskunnan Voolahdella. Pentti Fabritius, Pekka Meriläinen ja Kimmo Westerberg toivat Suomelle kolmoisvoiton.[24]
- OA-luokan maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin 16.–17.7. Imatralla. Kilpailuradat sijaitsivat Vuoksella. Esko Hakulinen voitti kultaa ja Matti Salmilehto saavutti pronssia ja yhdessä he voittivat kultaa joukkuekilpailussa.[25]
Paini muokkaa
- Maailmanmestaruuskilpailuissa 22.–29.9. Kiovassa, Neuvostoliitossa Hannu Lahtinen voitti kultaa alle 62-kiloisten sarjassa ja Tapio Sipilä alle 68-kiloisissa. Jarmo Övermark saavutti pronssia alle 82-kiloisten sarjassa.[26]
Pesäpallo muokkaa
- Miesten Suomen-mestaruuden voitti Seinäjoen Maila-Jussit, hopeaa sai Hyvinkään Tahko ja pronssille sijoittui Jyväskylän Kiri. Runkosarjan voittanut Alajärven Ankkurit jäi mitalisarjassa neljänneksi.[27]
- Naisten Suomen-mestaruuden voitti Hyvinkään Tahko, hopeaa sai Lapuan Virkiä ja pronssille sijoittui tamperelainen Mansen Pesäpallo.[28]
- Naisten Itä–Länsi-ottelun 20.8. Tampereella voitti Itä juoksuin 9–8.[29]
- Miesten Itä–Länsi-ottelun 21.8. Helsingissä voitti Länsi juoksuin 3–11.[29]
Pikaluistelu muokkaa
- Sprinttimaailmanmestaruuskilpailut järjestettiin 26.–27.2. Helsingissä, Oulunkylän tekojääradalla. Jouko Vesterlund sijoittui miesten kilpailussa yhdeksänneksi.[30]
Pohjoismaiset hiihtolajit muokkaa
- Naisten maastohiihdon maailmancupin 1982–1983 kokonaiskilpailun voitti Marja-Liisa Hämäläinen.[31]
- Keski-Euroopan mäkiviikon 1982–1983 kokonaiskilpailun voitti Matti Nykänen, joka oli paras myös Innsbruckin osakilpailussa.[32]
- Lentomäen maailmanmestaruuskilpailuissa 17.–20.3. Harrachovissa, Tšekkoslovakiassa Matti Nykänen saavutti pronssia.[33]
- Mäkihypyn maailmancupin 1982–1983 kokonaiskilpailun voitti Matti Nykänen.[34]
Suunnistus muokkaa
- Maailmanmestaruuskilpailuissa 1.–4.9. Zalaegerszegissä, Unkarissa Suomen ainoan mitalin saavutti naisten henkilökohtaisessa kilpailussa pronssille sijoittunut Annariitta Kottonen. Miesten kilpailussa Kari Sallinen sijoittui viidenneksi ja naisten kilpailussa Outi Borgenström oli seitsemäs. Miesten viestissä Suomi sijoittui seitsemänneksi ja naisten viestissä kahdeksanneksi.[35]
- Tiomila-viestin 7.–8.5. Ruotsissa voitti kaikkien aikojen kolmantena suomalaisjoukkueena Kalevan Rasti.[36]
- Jukolan viestin 11.–12.6. Valkealassa voitti Vehkalahden Veikot. Venlojen viestin voitto meni Ruotsiin ja paras suomalaisjoukkue oli toiseksi sijoittunut Liedon Parma.[37]
Taitoluistelu muokkaa
- Maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin 7.–13.3. Helsingissä ja Vantaalla. Kristiina Wegelius sijoittui kuudenneksi naisten kilpailussa.[38]
- Euroopan-mestaruuskilpailuissa 31.1.–5.2. Dortmundissa, Saksassa Kristiina Wegelius sijoittui kuudenneksi naisten kilpailussa.[39]
Yleisurheilu muokkaa
- Ensimmäiset yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin Helsingin olympiastadionilla 7.–14.8. Tiina Lillak voitti kultaa keihäänheitossa, Arto Bryggare saavutti hopeaa 110 metrin aitajuoksussa ja Martti Vainio ylsi pronssille 5 000 metrin juoksussa. Kisojen mitalitilastossa Suomi oli jaetulla kahdeksannella sijalla. Pistesijoille ylsivät neljänneksi Martti Vainio 10 000 metrin juoksussa, Reima Salonen 10 kilometrin kävelyssä ja Ari Huumonen kiekonheitossa, kuudenneksi Helinä Marjamaa 100 metrin juoksussa ja Tuula Laaksalo keihäänheitossa sekä kahdeksanneksi Aulis Akonniemi kuulantyönnössä ja Tuija Toivonen maratonilla.[40]
- Sisäratojen Euroopan-mestaruuskilpailuissa 5.–6.3. Budapestissa, Unkarissa Arto Bryggare saavutti hopeaa 60 metrin aitajuoksussa ja Antti Loikkanen pronssia 1 500 metrin juoksussa. Ari Paunonen sijoittui 3 000 metrin juoksussa viidenneksi, Jarmo Kärnä pituushypyssä kuudenneksi ja Olli Kanervisto kuulantyönnössä seitsemänneksi.[41]
- Tiina Lillak teki 13.6. Tampereella keihäänheiton maailmanennätyksen 74,76.[42]
Lähteet muokkaa
- Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja. TietoSportti, 1994. ISBN 951-97170-0-5.
- Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 5. Oy Scandia Kirjat Ab, 1983. ISBN 951-9466-36-3.
- Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 6. Oy Scandia Kirjat Ab, 1985. ISBN 951-9466-41-X.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b Arponen, Antti O.: Visaiset valinnat – Vuoden urheilijat 1947–1996, s. 162. Suomen Urheilumuseosäätiö ja Urheilutoimittajain Liitto ry, 1997. ISBN 951-97170-1-3.
- ↑ Siukonen & Ahola 1983, s. 208, 256–257
- ↑ Siukonen & Ahola 1983, s. 238, 257
- ↑ Siukonen & Ahola 1983, s. 198, 290
- ↑ Siukonen & Ahola 1985, s. 270
- ↑ Pihlaja, s. 135
- ↑ Eerola, Antti: Punapaidoista Huuhkajiksi – Suomen jalkapallomaajoukkueen historia, s. 240–242. Siltala, 2015. ISBN 978-952-234-250-8.
- ↑ Lautela, Yrjö & Wallén, Göran: Rakas jalkapallo – Sata vuotta suomalaista jalkapalloa, s. 387–388. Teos, 2007. ISBN 978-951-851-068-3.
- ↑ Lautela, Yrjö & Wallén, Göran: Rakas jalkapallo – Sata vuotta suomalaista jalkapalloa, s. 419–420. Teos, 2007. ISBN 978-951-851-068-3.
- ↑ a b Pihlaja, s. 202
- ↑ Siukonen & Ahola 1983, s. 271
- ↑ Siukonen & Ahola 1983, s. 272
- ↑ Siukonen & Ahola 1983, s. 273
- ↑ Siukonen & Ahola 1983, s. 25–26
- ↑ a b Pihlaja, s. 270
- ↑ Siukonen & Ahola 1985, s. 134–135, 256
- ↑ Pihlaja, s. 316
- ↑ Pihlaja, s. 317
- ↑ Pihlaja, s. 329
- ↑ Pihlaja, s. 330
- ↑ Pihlaja, s. 340
- ↑ Pihlaja, s. 341
- ↑ Siukonen & Ahola 1983, s. 55–57
- ↑ Siukonen & Ahola 1983, s. 49–51
- ↑ Siukonen & Ahola 1983, s. 50–51
- ↑ Siukonen & Ahola 1983, s. 246, 296–297
- ↑ Siukonen & Ahola 1983, s. 301
- ↑ Siukonen & Ahola 1983, s. 302
- ↑ a b Siukonen & Ahola 1983, s. 300
- ↑ Siukonen & Ahola 1983, s. 32–33
- ↑ Siukonen & Ahola 1983, s. 182, 261
- ↑ Siukonen & Ahola 1983, s. 156–157
- ↑ Siukonen & Ahola 1983, s. 180, 292
- ↑ Siukonen & Ahola 1983, s. 182, 292
- ↑ Siukonen & Ahola 1983, s. 317
- ↑ Siukonen & Ahola 1983, s. 196, 318–319
- ↑ Siukonen & Ahola 1983, s. 318
- ↑ Siukonen & Ahola 1983, s. 40, 42
- ↑ Siukonen & Ahola 1983, s. 319z
- ↑ Siukonen & Ahola 1983, s. 121–124, 126–135
- ↑ Siukonen & Ahola 1983, s. 333–334
- ↑ Siukonen & Ahola 1983, s. 208–209