Avaa päävalikko

Outi Päivikki Borgenström (aik. Borgenström-Anjala, o.s. Borgenström, s. 24. tammikuuta 1956 Tampere) on entinen suomalainen suunnistaja.

Borgenströmin suurin saavutus on maailmanmestaruus vuodelta 1979. Tämän lisäksi hän voitti MM-pronssia 1974. Hän sijoittui henkilökohtaisessa MM-kisassa vuonna 1976 yhdenneksitoista, 1978 kuudenneksi, 1981 viidenneksi ja 1983 seitsemänneksi. Viestijoukkueen mukana hän oli voittamassa maailmanmestaruutta vuonna 1978. Lisäksi hän saavutti MM-viestihopeaa 1976 ja 1981, oli viides 1974 ja kahdeksas 1983. Hänen piti kilpailla viestijoukkueessa myös 1979, mutta henkilökohtaisessa kilpailussa voittamansa MM-kullan jälkeen hän osallistui samana iltana tanssiaisiin, jossa venäytti nilkkansa nivelsiteet.

Borgenstöm voitti Pohjoismaiden mestaruuden vuonna 1977. PM-hopeaa hän saavutti vuosina 1980 ja 1982. Henkilökohtaisia Suomen mestaruuksia hänellä on normaalimatkalla neljä (1976, 1978, 1981 ja 1983) ja pitkällä matkalla kaksi (1981 ja 1983). Lisäksi hän voitti yösuunnistuksen Suomen mestaruuden vuonna 1983.

Borgenströmin ja hänen aviomiehensä Ari Anjalan esikoinen Topi syntyi heinäkuussa 1984. Lapsen syntymän jälkeen Borgenström-Anjala palasi vielä suunnistukseen, mutta ei noussut enää maailman huipulle. Hän oli kuitenkin voittamassa Tiomila-viestiä Tampereen Pyrinnön joukkueessa vuonna 1990. Topi Anjala on ollut 2000-luvulla suunnistuksen SM-mitalisti ja MM-kisaedustaja.

Siviiliammatiltaan Borgenström on luokanopettaja. Urallaan hän edusti Hyvinkään Rastia, Kangasalan Kisaa, Tampereen Pyrintöä ja Ikaalisten Nousevaa Voimaa.

Vuonna 1979 hänet valittiin vuoden suomalaiseksi naisurheilijaksi ja Vuoden urheilija -äänestyksessä hän oli toinen. Vuonna 2006 hänelle myönnettiin valtion Pro Urheilu -tunnustuspalkinto.

LähteetMuokkaa

  • Kilpakenttien sankarit, Tammi 1992, s. 96–99
  • Siukonen, Markku: Itsenäisen Suomen urheilusankareita, s. 198. Minerva, 2007. ISBN 978-952-492-055-1.