Nikkilä

Sipoon keskus
Tämä artikkeli kertoo Sipoon kylästä. Nimen muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.

Nikkilä (ruots. Nickby) on kylä Sipoon keskiosassa Uudellamaalla. Nikkilästä noin kymmenen kilometriä etelään sijaitsee Etelä-Sipoon paikalliskeskus Söderkulla.

Nikkilän asemarakennus

Nikkilä on Sipoon kunnan hallinnollinen keskus, jossa sijaitsee muun muassa kunnanvirasto. Nikkilässä on kolme ruokakauppaa, pizzerioita, kampaamoja, huoltoasema, kirpputori, kahviloita sekä useita baareja. Nikkilässä on myös kaksi yläastetta ja lukiota, yksi suomen- ja yksi ruotsinkielinen. Vuoden 1995 taajamarajaukseen asti Nikkilä muodosti oman taajamansa, nykyisin se on osa kuntarajat ylittävää Helsingin keskustaajamaa.

Nikkilässä toimi 1914–1999 Helsingin kaupungin rakentama Nikkilän mielisairaala. Vuonna 2001 sairaalarakennuksia peruskorjattiin asunnoiksi.[1]

LähteetMuokkaa

  1. Turunen, Mervi: Nikkilän sairaala muuttuu asunnoiksi Rakennuslehti. 16.8.2001. Viitattu 11.3.2014.