Wikipedia

Martta Salmela-Järvinen

suomalainen poliitikko
(Ohjattu sivulta Martta Salmela)

Martta Helena Salmela-Järvinen (o.s. Hellstedt, 31. maaliskuuta 1892 Akaa – 16. syyskuuta 1987 Helsinki) oli suomalainen poliitikko ja kirjailija, joka toimi SDP:n ja TPSL:n kansanedustajana vuosina 1939–1966.[1] Salmela-Järvinen teki sosiaalidemokraattisessa työväenliikkeessä puolen vuosisadan pituisen uran ja oli yksi sen keskeisimmistä naisvaikuttajista. Hän oli myös mukana useiden eri järjestöjen toiminnassa. Salmela-Järvinen vaikutti erityisesti äitien, lasten ja vanhusten huollon hyväksi. Hän edusti aluksi Väinö Tannerin johtamaa SDP:n oikeistosiipeä, mutta siirtyi 1950-luvulla alkaneen puoluehajaannuksen aikana Emil Skogin kannattajiin. Salmela-Järvisen kirjallinen tuotanto käsittää muun muassa neliosaiset muistelmat, jotka luotaavat koko suomalaisen työväenliikkeen historiaa vuosikymmenten ajalta.[2]

Martta Salmela-Järvinen
Martta Salmela-Järvinen 1940-luvulla.
Martta Salmela-Järvinen 1940-luvulla.
Kansanedustaja
1.9.1939–4.4.1966
Ryhmä/puolue SDP, TPSL
Vaalipiiri Uusimaa, Helsinki
Henkilötiedot
Syntynyt31. maaliskuuta 1892
Akaa
Kuollut16. syyskuuta 1987 (95 vuotta)
Helsinki
Ammatti toiminnanjohtaja

Elämä muokkaa

Lapsuus ja nuoruus muokkaa

Akaan Kylmäkoskella syntyneen Martta Salmela-Järvisen vanhemmat olivat räätäli Johan Oskar Hellstedt (1865-1892) ja Ida Maria Heikintytär (1869-1954). Isä kuoli jo pari kuukautta ennen hänen syntymäänsä. Kaksivuotiaan isoveljen kuoltua hieman myöhemmin keuhkotautiin Salmela-Järvinen jäi kahdestaan äitinsä kanssa.[2] Muutaman vuoden kuluttua heidät häädettiin kodistaan Sääksmäkeen ja velkaantuneen äidin vähäinen omaisuus pakkohuutokaupattiin. Vuonna 1900 perhe muutti Helsingin Linjoille, jossa äiti työskenteli rakennuksilla tiilenkantajana.[3] Hän sai myös aviottoman pojan, joka kuoli vain muutaman viikon ikäisenä.[4]

Ida Hellstedt oli mukana ammattiyhdistysliikkeen ja työläisaktivistien toiminnassa, joten Salmela-Järvinen tutustui työväenliikkeeseen lapsuudestaan lähtien. Kansakoulussa hänen opettajanaan toimi muun muassa vapaa-ajattelija Agnes von Konow. Salmela-Järvinen aloitti työnteon jo kymmenvuotiaana myymällä Työmies-lehteä. Sortovuosien aikana hän todisti muun muassa kutsuntamellakoita ja Ihanneliittoon liityttyään osallistui vuonna 1904 ensimmäiseen mielenosoitukseensa Mäntymäen kentällä. Kansakoulun käytyään Salmela-Järvinen halusi vapaaoppilaaksi Lucina Hagmanin johtamaan Uuteen yhteiskouluun, mutta luopui ajatuksesta kalliiden oppikirjakustannusten vuoksi.[3] Koulunkäynnin sijaan hän kartutti tietojaan ahkeralla itseopiskelulla.[5] Salmela-Järvinen ryhtyi 14-vuotiaana palvelijattareksi, mutta pääsi pian töihin kirjansitomoon. Hän avioitui 1910 ja sai ensimmäisen lapsensa vuoden kuluttua.[2]

Politiikkaan ja kansanedustajaksi muokkaa

 
Martta Salmela-Järvinen 1960-luvulla.

Salmela-Järvinen liittyi SDP:n jäseneksi helmikuun vallankumouksen jälkeen vuonna 1917. Hän pysytteli sivussa sisällissodasta, mutta punakaartiin kuulunut aviomies sai pitkän vankeustuomion.[2] Puolison ollessa Hämeenlinnan vankileirillä Salmela-Järvinen joutui elättämään viisilapsisen perheen yksin. Sodan jälkeisinä viikkoina hän kiersi Helsingin ympäristön maataloja etsiessään ruokaa, mutta saaliina oli usein vain pari nahistunutta juuresta. Salmela-Järvinen jonotti myös kaupunkihälytyksen ruoka-apua, jota ei riittänyt kaikille. Lopulta hän sai nälkäkuoleman partaalla olleille lapsilleen ruokaa käännyttyään suoraan pastori K. V. Hurmerinnan puoleen.[6] Vuonna 1921 Salmela-Järvinen jätti kirjansitojan työnsä ja siirtyi Suomen Sosialidemokraattisen Työläisnaisliiton (myöh. Sosialidemokraattinen Naisliitto) palkkalistoille kiertäväksi puhujaksi ja toimitsijaksi.[2] Ensitöikseen hän matkusti Pohjois-Hämeeseen elvyttämään sisällissodan lamauttamien työväenyhdistysten ja puolueen paikallisosastojen toimintaa. Salmela-Järvinen vieraili muun muassa Jämsän seudulla, jossa oli teloitettu useita kymmeniä työväenliikkeen jäseniä.[7]

Salmela-Järvinen työskenteli myöhemmin Uudenmaan vaalipiirin sosialidemokraattisen piirijärjestön toimistonhoitajana 1924-1936 ja työläisnaisliiton sihteerinä 1936-1953.[2] Hän oli myös liiton julkaiseman Tulevaisuus-lehden päätoimittaja 1937–1953.[8] Salmela-Järvinen valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon 1927 ja eduskuntaan 1939. Sotavuosina hän oli kansanedustajan tehtäviensä ohella mukana useiden järjestöjen kuten Naisten työvalmiusliiton, Pohjoismaisen avun Suomen keskuksen ja Rajan avun toiminnassa. Talvisodan aikana Salmela-Järvinen laati Tyyne Leivo-Larssonin ja Miina Sillanpään kanssa paljon porua aiheuttaneen kirjelmän, joka salli työläisnaisliiton jäsenten liittymisen myös Lotta Svärdin jäseniksi.[2] Päätös synnytti jatkosodan jälkeen pahansuopia juoruja poliittisten vastustajien keskuudessa. Hänen väitettiin muun muassa saaneen ansioistaan Natsi-Saksan kunniamerkin ja käyneen itse luovuttamassa Kalevala-korun Emmy Göringille. Huhut eivät vaikuttaneet kansansuosioon, vaan 1945 Salmela-Järvinen valittiin eduskuntaan yli 16 000 äänellä.[9]

Sotavuosien jälkeen muokkaa

Vaikka Salmela-Järvinen oli sosialidemokraattien johtavia naishahmoja, hän ei milloinkaan noussut politiikan huipulle ministeriksi. Esimerkiksi vuonna 1954 Salmela-Järvinen havitteli Törngrenin hallituksen sosiaaliministerin salkkua, mutta virka annettiin Tyyne Leivo-Larssonille.[2][5] SDP:n hajaannuksen alkaessa hän edusti skogilaista oppositiota ja erotettiin lopulta puolueesta 1958. Salmela-Järvinen siirtyi Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattiseen Liittoon, jonka kansanedustajana hän toimi vuoteen 1966 saakka.[2] Salmela-Järvinen oli TPSL:n varapuheenjohtaja ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja sekä opposition valtaaman naisliiton puheenjohtaja 1959-1965. TPSL:n lakkauttamisen jälkeen hän palasi SDP:n jäseneksi 1973.[2]

Salmela-Järvinen oli Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen 1927–1929, 1933–1953 ja 1960–1964, kaupunginhallituksen jäsen 1938–1944 ja toimi presidentin valitsijamiehenä 1940, 1943, 1950 ja 1956. Lisäksi hän oli muun muassa Pohjoismaiden neuvoston jäsen sekä kuului Yleisradion, Elannon, Kansan ja Hakan hallintoneuvostoihin. Salmela-Järvinen toimi myös Väestöliiton varapuheenjohtajana ja Lasten Päivän Säätiön valtuuskunnan puheenjohtajana. Hän oli käynnistämässä sosialidemokraattien luomaa Ensikoti-järjestelmää ja toimi Ensi- ja turvakotien liiton sihteerinä ja toiminnanjohtajana 1945–1971.[2][8] Vuonna 1952 Salmela-Järvinen kutsuttiin vastaperustetun Alli Paasikiven Säätiön hallituksen jäseneksi.[10] Hän sai sosiaalineuvoksen arvonimen 1962.[2]

Salmela-Järvinen asui viimeiset vuotensa Sosialidemokraattisen Naisliiton perustamassa Käpyrinteen vanhainkodissa,[2] jossa myös hänen äitinsä ja tyttärensä viettivät vanhuusvuosiaan.lähde? Salmela-Järvinen kuoli 95-vuotiaana syyskuussa 1987. Hänet on haudattu Malmin hautausmaahan.[11]

Kirjallinen tuotanto muokkaa

Martta Salemla-Järvisen kirjallinen tuotanto käsittää lehtiartikkeleiden ohella muun muassa laajat muistelmat, seitsemän kokoillan näytelmää, kymmeniä pienoisnäytelmiä, yhden romaanin ja yhden elämäkerran.[5] Hän kirjoitti jo 1920-luvulla eri työväenlehtiin.[2] Salmela-Järvisen ensimmäinen näytelmä oli Valo syttyy ja sammuu (1934), joka pääsi Helsingin Kansanteatterin ohjelmistoon kirjailija Sylvi-Kyllikki Kilven esiteltyä sen teatterinjohtaja Eino Salmelaiselle. Kilpi tuki pitkään hänen näytelmäkirjailijan uraansa ja naiset tekivät yhteistyötä myös politiikassa. Jatkosodan aikana molemmat kirjoittivat artikkelin kansallista yhtenäisyyttä nostattaneeseen propagandakirjaan Arkielämän aseveljeyttä. Ystävyys katkesi sotavuosien jälkeen, kun Kilpi siirtyi kansandemokraattien riveihin. Välirikko oli niin lopullinen, etteivät he mainitse toisiaan edes muistelmissaan.[5]

Salmela-Järvisen päiväkirjoihin pohjautuvat muistelmat ilmestyivät neljässä osassa vuosina 1965-1968. Ne kattavat hänen elämänsä aina varhaislapsuudesta 1950-luvun loppuun saakka. Salmela-Järvinen tarjosi lapsuusmuistelmiaan Tammelle jo vuonna 1949, mutta kirja julkaistiin vasta 1965. Teoksesta tuli suuri myyntimenestys ja siitä otettiin neljä painosta. Loput muistelmistaan hän kirjoitti jätettyään eduskunnnan vuonna 1966. Salmela-Järvinen kuvaa muistelmissaan koko suomalaisen työväenliikkeen ja erityisesti työläisnaisliikkeen kehitystä oman toimintansa kautta. Hän käyttää tekstissään usein kollektiivista me-muotoa kertoessaan työläisperheiden elämästä.[5] Vuonna 1973 ilmestyi Salmela-Järvisen elämäkerta Miina Sillanpäästä, jonka kanssa hän oli tekemisissä lähes puolen vuosisadan ajan. Salmela-Järvisen pitkän kirjallisen uran viimeinen teos oli Käpyrinteen vanhainkodista kertova kirja, joka ilmestyi hänen olleessaan 88-vuotias.[2]

Elokuvat ja dokumentit muokkaa

Vuonna 1934 Salmela-Järvinen esiintyi Johan Helon ja J. W. Kedon kanssa Yrjö Kallisen ohjaamassa sosialidemokraattien vaalielokuvaksi tarkoitetussa lyhytdokumentissa Helsinki punaiseksi, jonka Valtion filmitarkastamo kielsi kiihotuslakiin vedoten.[12][13] Salmela-Järvinen on käsikirjoittanut myös Hannu Lemisen ohjaaman elokuvan Tuhottu nuoruus (1947), joka käsittelee laittomia abortteja.[14]

Salmela-Järvistä käsittelevä jakso on mukana Yle Radio 1:n vuonna 2015 valmistuneessa sarjassa Lapsuus 100 vuotta sitten.[15] Vuonna 2018 Yle TV1:n Dokumenttiprojekti-sarjassa esitettiin Salmela-Järvisestä kertova Heikki T. Partasen ohjaama draamadokumentti Silta, jossa hänen äänenään kuullaan Emmi Parviainen.[16]

Perhe muokkaa

Martta Salmela-Järvisen ensimmäinen puoliso oli Mikkelin maalaiskunnasta kotoisin ollut kivityömies Eino Salmela (1890-1948), jonka kanssa hän avioitui vuonna 1910. Pariskunnalle syntyi viisi lasta, joista yksi kuoli jo vuoden ikäisenä. Punakaartissa taistellut Salmela sai sisällissodan jälkeen pitkän vankeusrangaistuksen ja vapautui vasta viimeisten armahdettujen joukossa vuonna 1927. Pariskunta erosi hänen vapauduttuaan, jonka jälkeen Salmela lähti kommunistien maanalaiseen toimintaan. Heidän tyttäriään ovat sosiaalineuvos Irja Salmela (1912-2003) ja toimittaja Hertta Myllymäki.[2]

Vuonna 1934 Salmela-Järvinen meni naimisiin toimittaja Toivo S. Järvisen kanssa.[8] Pariskunta sai kaksi poikaa, joista toinen kuoli nelivuotiaana.[2]

Teoksia muokkaa

  • Missä ovat lapsemme? Kuvaus vanhemmalle väelle lapsijärjestöjen toiminnasta. Hämeenlinna: S. sos.-dem. raittiusliitto, 1932.
  • Naiset ja yhteiskunta. Helsinki: Helsingin sos.-dem. naisyhdistys, 1933.
  • Luontohan se on... : 1-näytöksinen kuvaus opastuskurssien päättäjäisiin. Kansanvallan näytelmistö 29. Helsinki: Kansanvalta, 1935.
  • Nimipäivä : vuorokeskustelu aikuisille. KK:n Naiset Mukaan -toimikunnan vuorokeskusteluja n:o 3. Helsinki: Kulutusosuuskuntien Keskusliitto, 1935.
  • Suuri päämäärä : 1-näytöksinen tuokiokuva. Kansanvallan näytelmistö 27. Kansanvalta, 1935.
  • Ruostuuhan rautakin : 1-näytöksinen näytelmä. Kansanvallan näytelmistö 32. Helsinki: Kansanvalta, 1935.
  • Kekkerit : vuoropuhelu. Helsinki: Ilmoittajain reklaamitoimisto, 1938.
  • Musta kissa : 1-osainen näytelmä. Helsinki: Suomen sos.dem. raittiusliitto, 1943.
  • Naiset ja kunnallispolitiikka. Helsinki: Sos.-dem. työläisnaisliitto, 1943.
  • Totta ja satua: uninäytelmä : 3 kuvaelmaa. Helsinki: Suomen sos.dem. raittiusliitto, 1944.
  • ”Eestä leivän, hengen, kunniamme...” : Uudenmaan sos.-dem. piirijärjestön vaiheita 50 vuoden ajalta. Helsinki: Uudenmaan sos.-dem. piirijärjestö, 1956.
  • Kun se parasta on ollut : lapsuuden muistelmat. Porvoo; Helsinki: WSOY, 1965.
  • Alas lyötiin vanha maailma: muistikuvia ja näkymiä vuosilta 1906–1918. Porvoo; Helsinki: WSOY, 1966.
  • Taipui vaan ei taittunut: muistikuvia ja näkymiä vuosilta 1918–1939. Porvoo; Helsinki: WSOY, 1966.
  • Kaikissa meissä vikaa on: muistikuvia ja näkymiä vuosilta 1939–1959. Porvoo; Helsinki: WSOY, 1968.
  • Miina Sillanpää : legenda jo eläessään. Porvoo; Helsinki: WSOY, 1973. ISBN 951-00600-1-1.
  • Tuhannen tarinan talo : vanhainkodin elämää ja ihmisiä. Porvoo; Helsinki; Juva: WSOY, 1980. ISBN 951-00982-8-0.

Kirjallisuutta muokkaa

  • Heinänen, Aira (toim.): Vanhus – lähimmäinen : juhlajulkaisu. Kunniapuheenjohtaja Martta Salmela-Järvisen 90-vuotis- ja puheenjohtaja Elisabet Järvisen 70-vuotisjuhlajulkaisu. Helsinki: Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto, 1982. ISBN 951-99367-9-3.
  • Järvinen, Esa Tapio: Martta Salmela-Järvisen sukututkimusta. Helsinki: tekijä, 1997.

Lähteet muokkaa

  1. ↑ Martta Salmela-Järvinen Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 11.4.2007.
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q Lähteenmäki, Maria: Salmela-Järvinen, Martta (1892–1987) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 22.4.1998. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 13.9.2011.
  3. ↑ a b Väisänen, Virpi: Lapsuus 100 vuotta sitten: Martta Salmela-Järvinen (haastattelu vuodelta 1983) 25.5.2015. Yle Areena. Viitattu 12.4.2024.
  4. ↑ Ida Maria Heikintytär Hellstedt 6.4.2024. Geni. Viitattu 12.4.2024.
  5. ↑ a b c d e Hentilä, Marjaliisa: Oman elämänsä tarkkailijat Martta Salmela-Järvinen ja Sylvi-Kyllikki Kilpi 2004. Työväenliikkeen kirjasto. Viitattu 11.4.2007.
  6. ↑ Kaarninen, Mervi: ”Kirkko, lapset ja sisällissota”, Sisällissota 1918 ja kirkko, s. 85. Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran toimituksia 212. Helsinki: Suomen Kirkkohistoriallinen Seura, 2009. ISBN 978-952-50315-5-3. Teoksen verkkoversio (PDF).
  7. ↑ Rislakki, Jukka: Kauhun aika : neljä väkivallan kuukautta keskisuomalaisessa jokilaaksossa, s. 161. Tampere: Vastapaino, 1995. ISBN 951-90668-9-6.
  8. ↑ a b c Kuka kukin on 1982, s. 867. Helsinki: Otava, 1982. ISBN 951-10665-9-5.
  9. ↑ Puumalainen, Irma: Lieksan Anni : aikakautensa vahva nainen, s. 171. Helsinki: Books on Demand, 2015. ISBN 978-952-33036-5-2.
  10. ↑ Säätiön historiasta Alli Paasikiven Säätiö. Viitattu 12.4.2024.
  11. ↑ Salmela-Järvinen, Martha Helena Hautahaku.fi. Viitattu 12.4.2024.
  12. ↑ Helsinki punaiseksi Elonet. Viitattu 12.4.2024.
  13. ↑ Olkkonen, Tuomo: Helsinki punaiseksi -vaalielokuva joutui sensuuriin Tiellä sananvapauteen. 23.11.2016. Kansalliskirjasto. Viitattu 12.4.2024.
  14. ↑ Tuhottu nuoruus Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Finna. Viitattu 12.4.2024.
  15. ↑ Oinaala, Sampsa: Sosialismia pienestä pitäen (vain tilaajille) 25.5.2015. Helsingin Sanomat. Viitattu 12.4.2024.
  16. ↑ Dokumenttiprojekti: Silta – työväenliikkeen voimanaisen ja hyvinvointivaltion tarina 25.4.2018. Yleisradio. Viitattu 12.4.2024.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Martta_Salmela-Järvinen&oldid=22320855”