Avaa päävalikko
Punavankeja Hämeenlinnan kauppatorilla 26. huhtikuuta 1918.

Hämeenlinnan vankileiri oli Suomen sisällissodan jälkeen huhti-syyskuussa 1918 Hämeenlinnassa Poltinahon kasarmialuella toiminut vankileiri. Yhteensä siellä oli vangittuna noin 12 000 punaista,[1] joista Suomen sotasurmat -tietokannan mukaan kuoli 2 464.[2]

Sisällysluettelo

Olosuhteet ja vankien kuolleisuusMuokkaa

Lukuisista valkoisten perustamista vankileireistä oli Hämeenlinna yksi pahamaineisimmista ja se tunnettiin erityisesti kovasta kuristaan.[3] Vankien kuolleisuus Hämeenlinnassa oli noin 20 %, mikä oli Lappeenrannan vankileirin ohella toiseksi suurinta Tammisaaren vankileirin jälkeen.[4]

Punavankeja pidettiin Poltiahon vanhoissa venäläisten rakentamissa kasarmirakennuksissa. Huonoissa oloissa eläneiden vankien keskuudessa levisi kulkutauteja, joista vaarallisin oli isorokko.[1] Muita Hämeenlinnan vankileirillä raivonneita tauteja olivat muun muassa tulirokko ja pilkkukuume. Vankien lisäksi kulkutaudit levisivät myös kaupunkiin omaistensa vapauttamista anomaan tulleiden perheenjäsenten sekä itää kohti pyrkivien pakolaisten keskuudessa.[5] Heinäkuusta lähtien joitakin kuolonuhreja vaati myös espanjantauti.[6] Nälkään kuolleita Hämeenlinnan vankileirillä oli sotasurmatiedoston mukaan vain 15, mutta ainoastaan vajaalle 400:lle kuolleelle merkittiin kuolinsyy.[2]

NaisvangitMuokkaa

Hämeenlinna oli Santahaminan vankileirin lisäksi toinen leiri, jossa säilytettiin myös naisvankeja.[3] Heidän joukossaan oli sotilaiden ohella naisia, jotka olivat toimineet punakaarteissa pelkästään huoltotehtävissä kuten sairaanhoitajina ja keittäjinä.[7]

JoukkohaudatMuokkaa

Leirillä kuolleita punaisia on haudattu Ahveniston hautausmaan lähistöllä sijaitseviin kahteen joukkohautaan. Toiselle haudalle on myös pystytetty muistomerkki.[8][9] Vuonna 1962 paljastetussa muistomerkissä on kuvattuna "vihan pilvi, josta iskee koston salama" sekä uudelleen nousevaa työväenliikettä kuvaava männyntaimi.[10] Joukkohaudat siunasi Tampereen hiippakunnan piispa Juha Pihkala vuonna 2006.[11]

LähteetMuokkaa

  1. a b Peltonen, Ari-Pekka: "Espanjantautia Hämeenlinnassa – Vuosien 1918–1920 influenssapandemia Hämeenlinnan kaupungissa" (s. 23). Suomen historian pro gradu –tutkielma, Itä-Suomen yliopiston historia- ja maantieteiden laitos, 2013. Viitattu 11.2.2014.
  2. a b Suomen sotasurmat 1914–1922 Viitattu 11.2.2014.
  3. a b Hämeenlinnan pahamaineisen punavankileirin vaietuista naisvangeista kirja 19.4.2011. Yle Uutiset. Viitattu 11.2.2014.
  4. Vankileirit Tampereen yliopiston historiatieteen laitoksen Suomi 80 -verkkojulkaisu. Viitattu 11.2.2014.
  5. Peltonen, s. 24–25.
  6. Peltonen, s. 29–30.
  7. Tutkija raotti vuoden 1918 naisten vankileirien portteja 6.10.2011. Etelä-Suomen Sanomat. Viitattu 11.2.2014.
  8. Ahvenisto Hämeenlinnan kaupunki. Viitattu 11.2.2014.
  9. Ahveniston hautausmaa Museovirasto. Viitattu 11.2.2014.
  10. Punaisten muistomerkit Työväenmuseo Werstas. Viitattu 11.2.2014.
  11. Kolmen sukupolven surutyö sai siunauksen 13.5.2006. Hämeen Sanomat. Viitattu 11.2.2014.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Pekkalainen, Tuulikki: Susinartut ja pikku immet – Sisällissodan tuntemattomat naiset Hämeenlinnan vankileirin huone nro 7:ssä. Tammi, 2011. ISBN 978-951-31604-1-8.
  • Pekkalainen, Tuulikki ja Rustanius, Seppo: Punavankileirit 1918 – Suomalainen murhenäytelmä. Tammi, 2008. ISBN 978-951-31350-5-8.