Miina Sillanpää

suomalainen poliitikko

Miina Sillanpää (alk. Vilhelmiina Riktig; 4. kesäkuuta 1866 Jokioisten neljänneskunta3. huhtikuuta 1952 Helsinki) oli vuosikymmenten ajan sosiaalidemokraattisen työväenliikkeen keskeinen vaikuttaja ja Tannerin hallituksen toinen sosiaaliministeri. Sillanpää oli Suomen sosialidemokraattisen naisliiton ja myöhemmin Suomen sosialidemokraattisen työläisnaisliiton puheenjohtaja. Hän oli ensimmäinen suomalainen naisministeri ja keskeinen taustavaikuttaja Ensikotitoimintaa perustettaessa.

Miina Sillanpää
Miina Sillanpää 1920-luvulla.
Miina Sillanpää 1920-luvulla.
Suomen II sosiaaliministeri
Tannerin hallitus
13.12.1926–17.12.1927
Kansanedustaja
22.5.1907–31.1.1911
2.2.1914–31.10.1917
1.4.1919–31.8.1933
1.9.1936–21.7.1948
Ryhmä/puolue Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Turun läänin pohjoinen vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt4. kesäkuuta 1866
Jokioisten neljänneskunta, Suomen suuriruhtinaskunta
Kuollut3. huhtikuuta 1952 (85 vuotta)
Helsinki, Suomi
Ammatti toimittaja
Arvonimitalousneuvos (1939)
Tiedot
Puolue SDP

Elämänvaiheet

muokkaa

Miina Sillanpää syntyi nälkävuosien aikana torppari Juho ja Leena (o.s. Roth) Riktigin yhdeksänlapsiseen perheeseen. Hän oli lapsista kolmanneksi nuorin. Kouluja Sillanpää ei juurikaan käynyt, vain kiertokoulua ja tehtaan koulua.[1]

Sillanpää aloitti työuransa 12-vuotiaana Forssan puuvillatehtaassa ja jatkoi myöhemmin Jokioisten naulatehtaassa. 18-vuotiaana hän muutti Porvooseen piiaksi ja samalla vaihtoi nimensä Vilhelmiina Riktigista Miina Sillanpääksi. Helsingin Taloustyöntekijäin Yhdistyksen Palvelijatarkodin ja paikanvälitystoimiston hoitajan tehtäviä hän hoiti vuodet 1900–1915. Osuusliike Elannon ruokaloiden ja kahviloiden tarkastajana Sillanpää oli 1915–1936 ja Sosiaalidemokraattisen työläisnaisliiton sihteeri 1932–1936.[2]

Sillanpäälle myönnettiin talousneuvoksen arvonimi 1939, ja 1949 hän vastaanotti presidentti J. K. Paasikiveltä Suomen Kulttuurirahaston tunnustuspalkinnon elämäntyöstään.[2]

Sillanpää sosiaalidemokraattina

muokkaa

Sillanpää ei ollut poliittinen teoreetikko mutta aktiivinen sosialidemokraattisessa järjestötoiminnassa. Erityisesti hän ajoi työläisnaisten ja yksinäisten naisten asiaa ja oli 1930-luvulla tarmokkaasti mukana ensikotitoiminnassa; monet aikakauden eläneet SDP:n veteraanit sanovatkin häntä koko Ensikotijärjestelmän perustajaksi. Onko näin, ei ole aivan varmaa, mutta ainakin voimakas eteenpäin vievä tahto ja taito hänellä oli tässä merkittävässä työssä, joten yhdeksi perustajista häntä voi aivan hyvin sanoa.

Sillanpää oli Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen puoluetoimikunnan jäsen 1918–1919 ja 1933–1940 sekä toimi Suomen Sosialidemokraattisen Naisliiton ja Suomen Sosialidemokraattisen työläisnaisliiton puheenjohtajana.

Sisällissodan aikana Sillanpää piti matalaa profiilia ja sai siten arvostusta myös valkoisten puolelta.[1] Näin hän vältti vangitsemisen, toisin kuin intomielisempi aatesisarensa ja ystävänsä Ida Aalle-Teljo.[3] Asiasta syntyi kuitenkin hänen ja SDP:n vasemmistosiiven välille juopa, joka säilyi koko hänen loppuelämänsä.[4]

Sillanpää toimi myös Helsingin kunnallispolitiikassa.

Ura kansanedustajana

muokkaa
 
Kansanedustaja Miina Sillanpää puhumassa eduskunnassa vuonna 1907.

Sillanpää oli yksi yhdeksästätoista Suomen ensimmäisestä naiskansanedustajasta, jotka valittiin vuonna 1907. Hän toimi kansanedustajana kaikkiaan 38 vuotta: 1907–1911, 1914–1917, 1919–1933, 1936–1948 ja istui 38 valtiopäivät. Miina Sillanpää oli Suomen pitkäaikaisin naiskansanedustaja ennen Sirkka-Liisa Anttilaa.[5][6]

Kun hänet valittiin Väinö Tannerin hallitukseen 1926–1927 II sosiaaliministeriksi, hänestä tuli Suomen ensimmäinen naisministeri. Seuraava naisministeri oli vasta keväällä 1948 Pekkalan hallituksen salkuttomaksi ministeriksi nimitetty Hertta Kuusinen.

Presidentin valitsijamies Sillanpää oli 1925, 1931, 1937, 1940 ja 1943.

Kun ns. Pitkä parlamentti sotavuosien jälkeen päättyi, Sillanpää nimitettiin seuraavien vaalien jälkeen eduskunnan kunniapuhemieheksi.

Miina Sillanpää oli uusien sos.dem. -kansanedustajien voimakas opettaja ja äitihahmo; esimerkiksi pitkäaikainen kansanedustaja, toimittaja Yrjö Kilpeläinen, kiitti Miina Sillanpään voimakasta ohjausta siitä, että hänen oma kansanedustajauransa sujui ilman suurempia kompastuksia.[7]

Ura toimittajana

muokkaa

Sillanpää työskenteli myös toimittajana sosiaalidemokraattisen naisliikkeen lehdissä. Hän toimi Palvelijatarlehden (1905–1906), Työläisnaisen (1907–1916) ja Toverittaren[8] (1922–1943) vastaavana toimittajana. Yksi syy Sillanpään valinnalle johtui hänen naimattomuudestaan. Vuoteen 1930 asti naimisissa olevat naiset olivat miestensä holhouksen alaisena eivätkä näin ollen voineet toimia vastaavina toimittajina.[9]

Muistomerkit

muokkaa

Liputuspäivä

muokkaa

Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen kunniaksi liputettiin ensimmäisen kerran 1. lokakuuta 2016.[11] Liputuspäiväksi valittiin 1. lokakuuta, koska sinä päivänä vuonna 1906 tulivat voimaan uusi vaalilaki sekä valtiopäiväjärjestys.[12] Vuonna 2021 sisäministeriö tiedotti, että siitä tulee vuonna 2023 vakiintunut liputuspäivä.[13]

Lähteet

muokkaa
  1. a b Miina Sillanpää 80 vuotta 4. VI. 1946. Toimittanut Sosiaalidemokraattinen työläisnaisliitto. Helsinki: Tammi, 1946.
  2. a b Nanna Stenberg-Gustafsson, Raili Löyttyniemi, Sixten Björkstrand: Miina Sillanpää – lasikaton rikkoja, naisten ja lasten oikeuksien puolustaja 30.09.2020. Yle.
  3. Uranuurtajan tie: Otteita Ida Aalle-Teljon elämästä. Turku: Sos.-dem. naisliitto, 1955.
  4. Miska Rantanen: Piiasta hyvinvoinnin rakentajaksi. Helsingin Sanomat, 24.9.2016, s. C 6.
  5. Henna Lammi: Sirkka-Liisa Anttilasta ennätysnainen – "On tärkeää muistaa, ketä edustaa" Suomenmaa. 25.12.2016. Viitattu 19.3.2019.
  6. Miina Sillanpää valtioneuvosto.fi. Arkistoitu 19.3.2019. Viitattu 19.3.2019.
  7. Kilpeläinen, Yrjö: Miina on poissa. (Muistokirjoitus.) Suomen Sosialidemokraatti 6.4.1952.
  8. Toveritar N:o 17 – 1929 digi.kansalliskirjasto.fi. 01.09.1929. Toveritar. Viitattu 21.3.2019.
  9. Terhi Mäkinen: Historian suurnaisia: Ensimmäinen naispuolinen ay-pomo 31.8.2017. Tehy-lehti. Viitattu 19.3.2019.
  10. Rautio, Antero: Pääkaupunkiseudun julkiset muistomerkit ja taideteokset, s. 304. Karisto 1998.
  11. Lokakuun 1. päivän juhlaliputus Miina Sillanpäälle (Arkistoitu – Internet Archive). Sisäministeriö. Viitattu 2.10.2016.
  12. Rane Aunimo: Tiesitkö miksi Miina Sillanpään liputuspäivä on 1.10. eikä 4.6? 26.9.2016. Demokraatti. Viitattu 20.3.2019.
  13. Ilmo Hilkka: Kalenteriin kaksi uutta liputuspäivää: Suomen luontoa ja Miina Sillanpäätä juhlitaan vuodesta 2023 alkaen HS.fi. 19.3.2021. Sanoma company. Viitattu 19.3.2021. (englanniksi)

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Kilpeläinen, Yrjö: Miina on poissa. (Muistokirjoitus.) Suomen Sosialidemokraatti 6.4.1952.
  • Korppi-Tommola, Aura: Miina Sillanpää: Edelläkävijä. Kirjokansi, 124. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2016. ISSN 2323-7392. ISBN 978-952-222-724-9.
  • Miina Sillanpää 80 vuotta 4.VI.1946. Toimittanut Sosiaalidemokraattinen työläisnaisliitto. Helsinki: Tammi, 1946
  • Miina Sillanpään bibliografia. Miina Sillanpään Säätiön julkaisusarja A:1. Vammalan Kirjapaino 1989.
  • Metsämäki, Mikko – Nisula, Petteri: Aktivistit: Suomalaisten kansalaisliikkeiden tarina. Helsinki: Edita, 2006.
  • Mäkikossa, Oma: Yhteiskunnalle omistettu elämä: Miina Sillanpään elämän ja työn vaiheita. Tammi 1947.
  • Salmela-Järvinen, Martta: Miina Sillanpää, legenda jo eläessään. Helsinki: WSOY, 1973.
  • Sulkunen Irma: Naisen kutsumus, Miina Sillanpää ja sukupuolten maailmojen erkaantuminen Hanki ja jää 1989.

Aiheesta muualla

muokkaa