Luettelo Suomen raatihuoneista

Wikimedia-luetteloartikkeli

Tämä on epätäydellinen luettelo Suomen raatihuoneista. Raatihuoneeksi kutsuttiin rakennusta, jossa kokoontui kaupungin hallinnosta vastaava raati. Suomessa niissä toimivat lisäksi raastuvanoikeus ja maistraatti. Usein raatihuoneiden yhteydessä oli myös vankisellejä. Ne rakennettiin keskeisille paikoille, yleensä torien tai aukoioiden laidoille. Suomeen raatihuoneita alettiin rakentamaan 1600-luvun alussa, mutta vanhimmat säilyneet ovat peräisin vasta 1700-luvun jälkipuoliskolta, lukuun ottamatta nykyään Venäjälle kuuluvan Viipurin Vanhaa raatihuonetta.

Vuonna 1875 Suomen suuriruhtinaskunnassa astui voimaan asetus, joka korvasi kaupunkien raadit uusilla kaupunginhallituksilla. Niiden hallinto sai samalla lukuisia uusia velvoitteita ja virkamiehiä, eivätkä vanhojen raatihuoneiden tilat enää useassa kaupungissa riittäneet. Tämän jälkeen alettiin rakentamaan uusia kaupungintaloja, joista osaa tosin kutsuttiin vielä raatihuoneiksi.

Luettelo sisältää nykyisen Suomen lisäksi myös luovutetun Karjalan raatihuoneita.

Ennen vuotta 1875 rakennettuja raatihuoneita muokkaa

Raatihuone Kuva Kaupunki Rakennettu Arkkitehti Sijainti Huomautuksia
Bernerin raatihuone   Turku 1736 Samuel Berner Vanha Suurtori paloi 1827 ja rakennettiin uudelleen muutettuna
Brinkkalan talo   Turku 1830 Pehr Johan Gylich Vanha Suurtori muutettuna uudisrakennettu palossa tuhoutunut talo
Haminan raatihuone   Hamina 1798 Johann Brockmann Raatihuoneentori nykyinen ulkoasu 1840-luvulta
Kajaanin raatihuone   Kajaani 1831 Carl Ludvig Engel Raatihuoneentori mahdollisesti C. L. Engelin apulaisen piirtämä[1]
Kokkolan raatihuone   Kokkola 1837 Carl Ludvig Engel Mannerheiminaukio
Kristiinankaupungin raatihuone   Kristiinankaupunki 1865 Ernst Lohrmann Aitakatu
Lappeenrannan raatihuone   Lappeenranta 1829 J. W. Palmroth Raastuvankatu
Loviisan raatihuone   Loviisa 1862 Georg Theodor Chiewitz Mannerheiminkatu
Porin raatihuone   Pori 1841 Carl Ludvig Engel Raatihuoneenpuisto torni vuodelta 1891
Porvoon raatihuone   Porvoo 1764 Gotthard Flensborg Raatihuoneentori
Rauman raatihuone   Rauma 1776 Christian F. Schröder Kauppatori alustavat piirustukset Johan Schytt
Tornion raatihuone   Tornio 1874 Frans Wilhelm Lüchow Hallituskatu rakentaminen aloitettiin yksityistalona
Viipurin raatihuone   Viipuri 1797 Raatihuoneentori tuhoutui osittain 1940 ja rakennettiin uudelleen 1962
Viipurin vanha raatihuone   Viipuri 1600-luku Torkkeli Knuutinpojan tori ylin kerros Brynolf Blomqvist 1899

Vuoden 1875 jälkeen rakennettuja raatihuoneiksi kutsuttuja muokkaa

Raatihuone Kuva Kaupunki Rakennettu Arkkitehti Sijainti Huomautuksia
Hämeenlinnan raatihuone   Hämeenlinna 1888 Alfred Cavén Kauppatori
Naantalin raatihuone   Naantali 1877 Hugo Neuman Mannerheiminkatu [2]
Pietarsaaren raatihuone   Pietarsaari 1877 Georg Wilenius Kauppatori
Sortavalan raatihuone   Sortavala 1885 Frans Sjöström Raatihuoneenkatu
Tammisaaren raatihuone   Raasepori 1882 Theodor Höijer Raatihuoneentori
Tampereen raatihuone   Tampere 1890 Georg Schreck Keskustori

Muita raatihuoneina toimineita muokkaa

Raatihuone Kuva Kaupunki Rakennettu Arkkitehti Sijainti Huomautuksia
Bockin talo   Helsinki 1763 Senaatintori raatihuoneeksi 1838
Raahen raatihuone   Raahe 1839 Anders Fredrik Granstedt Rantakatu raatihuoneeksi 1862
Uudenkaupungin raatihuone   Uusikaupunki 1857 Rauhankatu raatihuoneeksi 1861

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Kajaanin vanhin talo sai uuden katon 28.12.2008. Kaleva. Viitattu 14.11.2014.
  2. Lokakuun esine 2010 naantali.fi. 17.5.2016. Naantali: Naantalin museo. Arkistoitu 30.9.2018. Viitattu 3.10.2021.