Avaa päävalikko

Lisääntyminen biologiassa tarkoittaa eliön ominaisuutta tuottaa kaltaisiaan jälkeläisiä. Kaikki tunnetut eliöt lisääntyvät, ja lisääntymistä pidetäänkin yhtenä elävän luonnon muusta luonnosta erottavana seikkana. Jotta tietyn lajin yksilömäärä säilyisi samana, täytyy jälkeläisiä kuolleisuuden vuoksi tuottaa enemmän, kuin yksilöitä edellisessä sukupolvessa oli. Eläimillä lisääntymiseen vaaditaan yleensä eri sukupuolta olevien yksilöiden seksuaalista kanssakäymistä.

LisääntymistavatMuokkaa

Suvuton lisääntyminenMuokkaa

Suvuton lisääntyminen on yksinkertaisin keino lisääntyä. Siinä perimäaines kopioidaan suoraan jälkeläisille, joten jälkeläiset ovat emonsa klooneja, ellei mutaatiota synny. Lähes kaikki yksisoluiset eliöt (bakteerit, alkueläimet) lisääntyvät suvuttomasti, samoin monet monisoluiset kasvit, esimerkiksi sanikkaiset ja siemenkasvit.

  • Monistuminen

Kasvullinen lisääntyminen

Suvullinen lisääntyminenMuokkaa

Tässä lisääntymistavassa uusi jälkeläinen saa alkunsa erityisistä haploidisista sukusoluista eli gameeteista. Uusi yksilö on ainutlaatuinen yhdistelmä kahden yksilön geenien alleeleja, jotka syntyvät geneettisen rekombinaation seurauksena. Kahden sukupuolen gameetit yhtyvät siitoksella, joka voi olla:

  • sisäinen: siittiöt ruiskutetaan suoraan naaraan sisään hedelmöittämään munasolut
    • lähes kaikki maaeläimet
  • ulkoinen: hedelmöitys tapahtuu vanhempien ulkopuolella vedessä tai ilmassa

Suvullisen lisääntymisen etu on, että sen yhteydessä tapahtuu ominaisuuksien vaihdosta eli kahden eri yksilön ominaisuudet sekoittuvat. Uudet ominaisuudet saattavat olla parempia kuin aikaisempien yksilöiden ja edistävät siten yksilön selviämis- ja lisääntymismahdollisuuksia.

PartenogeneesiMuokkaa

Partenogeneesissä eli neitseellisessä lisääntymisessä uusi yksilö kehittyy hedelmöittämättömästä munasolusta. Näin syntyvät muun muassa mehiläiskoiraat. Partenogeneettisesti syntyviä kasveja on paljon enemmän kuin eläimiä.

Partenogeneettisen lisääntymisen seurauksena kuhnurit ovat kromosomistoltaan haploidisia. Sen sijaan mehiläisnaaraat kehittyvät hedelmöittyneistä munasoluista, joten ne ovat kromosomistoltaan diploidsia. Tosin esimerkiksi kirvat lisääntyvät partenogeneettisesti, mutta niillä on diploidinen kromosomisto sillä niiden munasolun kromosomit kahdentuvat, vaikka solulima ei jakaudukaan.

Nisäkkäillä partenogeneesi on äärimmäisen harvinainen poikkeusilmiö,[1] mutta joillakin liskolajeilla se on ainoa lisääntymistapa. Sitä esiintyy myös linnuilla, sammakkoeläimillä, matelijoilla ja kaloilla, vaikka se ei yleensä olekaan niiden pääasiallinen lisääntymistapa.

Sienten lisääntyminenMuokkaa

Sienikunta on biologialtaan niin moninainen, että sillä tavataan useanlaisia lisääntymistapoja ja elinkiertoja.[2]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Pratt, David: Sex and Sexuality web.archive.org. April 2002.
  2. Salo, Vanamo: ”Elinkierrot”, Sienten biologia, s. 158–159. Helsinki: Gaudeamus, 2013. ISBN 978-952-495-297-2.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Judson, Olivia: Tohtori Tatjanan seksineuvoja koko luomakunnalle. (Dr Tatianas sex advice to all creation, 2003.) Suomentanut Iiris Kalliola. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-3250-1.

Aiheesta muuallaMuokkaa