Avaa päävalikko

Monisoluinen eliö on eliö, joka koostuu useammasta kuin yhdestä solusta. Kaikki eläimet ja versokasvit ovat monisoluisia. Myös sienistä ja levistä suuri osa on monisoluisia.[1]

RakenneMuokkaa

Yksinkertaisimpia nykyisin eläviä monisoluisia eliöitä ovat sienieläimet. Ne koostuvat syöjäsoluista, tukisoluista, kaulussiimasoluista ja pintasoluista. Nämä solut ovat erikoistuneita omaan tehtäväänsä mutta ovat toisistaan riippuvaisia ja tekevät yhteistyötä.[1]

Useimpien monisoluisten eliöiden solut ovat järjestäytyneet elimiksi, jotka suorittavat erilaisia tehtäviä. Nisäkkäiden elimet ovat hyvin erikoistuneita, mutta myös kaikkein alkeellisimmillakin monisoluisilla eliöillä on elimet.[1]

Monisoluinen eliö kasvaa ja uudistaa kudoksiaan solunjakautumisen avulla.[2]

SyntyMuokkaa

Monisoluisen elämän syntytapaa tai ajankohtaa ei tiedetä varmasti. Todennäköisimpänä pidetään selitystä, että monisoluinen eliö kehittyi samantyyppisten yksisoluisten eliöiden yhteiskunnasta.[1] Monisoluisuuden on arvioitu syntyneen eliökunnan historiassa ainakin 25 kertaa. Kasveilla, eläimillä ja sienillä on kolme eri yksisoluista esivanhempaa ja erilaisilla levillä ainakin viisi.[3]

Vuonna 2017 julkaistu tutkimus antoi viitteitä siitä, että monisoluinen elämä olisi syntynyt jo vähintään 1,6 miljardia vuotta sitten.[4] Ajoitusta vaikeuttaa se, että ensimmäiset monisoluiset eliöt koostuivat pehmeistä kudoksista, minkä vuoksi niistä on löytynyt vain harvoja fossiileja. On löydetty muun muassa 1,2 miljardia vuotta vanhojen monisoluisten levien fossiileja sekä 540 miljoonaa vuotta vanhoja hyvin säilyneitä kalkkikuoristen eläinten fossiileja.[1]

Monisoluisuuden edut ja haitatMuokkaa

Monisoluiset eliöt ovat menestyneet hyvin ja kukoistavat kaikkialla maapallolla. Ne toimivat yksisoluisia eliöitä tehokkaammin, koska niiden yksittäiset solut tai elimet ovat erikoistuneet suorittamaan tiettyjä tehtäviä. Monisoluiset eliöt voivat myös kasvaa yksisoluisia suuremmiksi, mikä parantaa niiden mahdollisuuksia tyydyttää valontarpeensa, kilpailla uusista ravinnonlähteistä sekä vaeltaa paremmille elinalueille. Toisaalta monisoluisuus altistaa eliön syövälle eli solujen hallitsemattomalle jakautumiselle, mikä ei yksisoluisia vaivaa.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f Juul Nielsen, Lotte (päätoimittaja): Elämän kehitys, s. 18–21. Bonnier, 2008. ISBN 978-82-535-3048-2.
  2. Ronald A. Laskey: Cell division and growth Encyclopaedia Britannica. Viitattu 28.9.2019.
  3. Monisoluiset eliöt syntyivät 25 kertaa Tieteen Kuvalehti. Viitattu 28.9.2019.
  4. Mattias Karlsson: Oldest plant-like fossils discovered are 1.6 billion years old New Scientist. 14.3.2017. Viitattu 21.5.2019.