Wikipedia

Golem (kirja)

Gustav Meyrinkin romaani

Golem (saks. Der Golem) on Gustav Meyrinkin yliluonnollinen kauhuromaani, joka ilmestyi alkujaan jatkokertomuksena Die Weissen Blätter -lehdessä vuosina 1913–1914. Yhtenäisenä kirjana se julkaistiin vuonna 1915. Tyylillisesti teos sekoittaa naturalismia ja symbolismia, ja tarina yhdistelee rikosromaania, kauhua sekä synkän humoristista satiiria. Keskeisiä teemoja ovat hulluus, okkultismi, kabbala ja antisemitismi.

Golem
Der Golem
Ensimmäinen kirjamuotoinen painos vuodelta 1915.
Ensimmäinen kirjamuotoinen painos vuodelta 1915.
Alkuperäisteos
Kirjailija Gustav Meyrink
Kuvittaja Hugo Steiner-Prag
Kieli saksa
Genre goottilainen romaani[1]
urbaani fantasia[2]
maaginen realismi[3]
rikoskirjallisuus[4]
Kustantaja Kurt Wolff
Julkaistu 1915
Sivumäärä 343
Suomennos
Suomentaja Rauni Paalanen
Kuvittaja Hugo Steiner-Prag
Kustantaja Taifuuni (Like)
Julkaistu 1995 (2. painos 2010)
Ulkoasu nidottu
Sivumäärä 264
ISBN 978-952-01-0410-8
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Golem sijoittuu Prahan gettoon noin vuonna 1890 ja kertoo joukosta kaupungissa eläviä juutalaisia. Golemiksi kutsuttu olento saapuu kaupunkiin kolmesti vuosisadassa tuoden mukanaan tuhoa ja pelkoa. Romaanin päähenkilö on Athanasius Pernath -niminen psyykkisesti sairas mies, joka tarinan aikana todistaa erilaisia mystisiä tapahtumia ja ilmestyksiä. Varsinaista jatkuvaa juonta romaanissa ei ole, vaan kerronta koostuu irrallisista, symbolitasolla liikkuvista episodeista. Getto kuvataan oudoksi ja painostavaksi paikaksi, jonka rakennukset ovat tietoisia ja pahantahtoisia. Golem itse ei esiinny tarinassa juuri lainkaan vaan toimii geton tunnelman ja hahmojen alitajuisten pelkojen symbolina.

Vaikka juutalaisuus on teoksessa vahvasti läsnä, Meyrink ei itse ollut juutalainen. Innoituksen romaaniinsa hän sai Prahassa viettämistään vuosista ja omista salatieteellisistä tutkimuksistaan. Teoksessa kuvataan tarkasti noin vuoden 1890 Prahaa, mistä teosta tuoreeltaan myös ylistettiin. Golemin kuvaama outojen ilmiöiden ja yhteiskunnallisen satiirin lävistämä Praha vaikutti moniin myöhempiin kirjailijoihin, tunnetuimpana Franz Kafkaan. Teoksen kuvitti vuonna 1916 juutalainen Hugo Steiner-Prag, jonka ekspressionistisia Golem-litografioita pidetään hänen parhaina töinään.

Golemia myytiin vuoteen 1922 mennessä satoja tuhansia kappaleita. Arvostelut olivat enimmäkseen myönteisiä, joskin kirjaa myös kritisoitiin vaikeaselkoisesta juonesta ja kerronnasta. Äärioikeiston lehdissä Golemia syytettiin juutalaiseksi propagandaksi ja kirjaa jopa vaadittiin kiellettäväksi. Sittemmin teosta on pidetty sekä juutalaisvainojen symbolisena kuvauksena että antisemitistisenä loukkaavien stereotyyppien sarjana. Juutalaisia kirjailijoita on kuulunut niin ylistäjiin kuin arvostelijoihinkin. Muissa tulkinnoissa teosta on pidetty surumielisenä hyvästijättönä modernisaation myötä katoavalle vanhalle Prahalle, yhteiskunnallisena romaanina kasvottomasta byrokratiasta ja köyhyydestä tai psykoanalyyttisenä kertomuksena traumojen kohtaamisesta ja todellisen minän löytämisestä.

Juoni

muokkaa
 
Golem ojentaa Pernathille ”Ibburin kirjan”. Hugo Steiner-Pragin kuvitusta vuodelta 1916.

Golem sijoittuu Prahan juutalaiskortteliin Josefoviin noin vuonna 1890,[5] hieman ennen vuonna 1893 alkanutta geton tuhoamista.[6] Kirjan tapahtumaympäristönä ovat Josefovin hämärät kujat ja virttyneet kapakat. Romaanin päähenkilö on juutalainen kultaseppä ja entisöijä Athanasius Pernath. Teoksessa kuvataan myös muita geton asukkaita, jotka kaikki elävät kurjuudessa ja köyhyydessä. Hahmoja ovat esimerkiksi viisas ja lempeä vanhus Schemajah Hillel, Hillelin kaunis tytär Miriam sekä ahne romukauppias Aron Wassertrum. Golemin hahmo esiintyy tarinassa harvakseltaan ja on eräänlainen geton ja sen asukkaiden henkilöitymä. Golem palaa Prahaan aina 33 vuoden välein tuoden muassaan kummallisia ja tuhoisia tapahtumia.

Tarinan kertoja on nimetön mies, joka elää vuoden 1923 tienoilla, 33 vuotta Pernathin ja Golemin kohtaamisen jälkeen.[7] Kertoja lukee kotonaan Buddhasta kertovaa kirjaa ja nukahtaa. Unessaan hän kuvittelee olevansa Pernath ja elää uudelleen tämän vuosikymmeniä sitten kokemat tapahtumat. Vaihdoksen syynä on ilmeisesti se, että kertoja on vahingossa pannut päähänsä nyttemmin jo iäkkään Pernathin hatun. Tarinaa kerrotaan minä-muodossa ja kertoja puhuu itsestään kuin olisi Pernath.

Romaanin alussa golem saapuu Prahaan, ja sillä on Pernathin kasvot. Olento ilmestyy Pernathin luokse ja ojentaa tälle salaperäisen ”Ibburin kirjan”. Pernath alkaa tutkia kabbalaa, mihin hän saa apua Tooraan ja Talmudiin perehtyneeltä Hilleliltä. Myöhemmin Pernath harhailee kaupungin alaisissa käytävissä ja löytää itsensä ovettomasta huoneesta, jonka tajuaa olevan golemin piilopaikka ruumiillistumisten välissä. Kylmissään Pernath pukee huoneesta löytämänsä vaatteet ylleen, jolloin muut geton asukkaat erehtyvät pitämään häntä golemina. Kokemuksiensa myötä Pernath muuttuu epävarmaksi omasta minuudestaan ja alkaa itsekin epäillä olevansa golem.

Pernathia syytetään murhasta, jota hän ei muista tehneensä. Hän palaa tutkintavankeudesta gettoon, joka on muuttunut oudoksi ja pelottavaksi. Juoni koostuu irrallisista ja kehää kiertävistä jaksoista, jotka mahdollisesti ovat Pernathin harhoja tai unia. Monet kohtauksista liikkuvat symbolitasolla ja kuvaavat päähenkilön subjektiivisia vaikutelmia. Lisäksi getossa tapahtuu erilaisia rikoksia, kuten prostituutiota, varkauksia ja puoskarien tekemiä turhia lääketieteellisiä operaatioita. Pernathin mielenterveys on heikoissa kantimissa, ja hän on nuorempana kokenut henkisen romahduksen, jota ei kuitenkaan itse muista. Pernathin ystävät ovat usein huolissaan hänestä, ja romaani jättää epäselväksi, missä määrin kirjassa kuvatut tapahtumat ovat totta.

Romaanin lopussa kertoja herää ja tajuaa nähneensä unta. Hän palauttaa hatun Pernathille, joka on avioitunut Miriamin kanssa ja elää onnellista elämää Osiriksen kuvilla koristellussa talossa. Hämmästyksekseen kertoja huomaa olevansa aivan Pernathin näköinen. Golemin kohtalo jää arvoitukseksi.

Teoksen vaiheet

muokkaa

Taustaa

muokkaa
 
Kirjailija Gustav Meyrink vuoden 1886 tienoilla.

Golem oli itävaltalaiskirjailija Gustav Meyrinkin ensimmäinen täysimittainen romaani. Wieniläissyntyinen Meyrink muutti 1889 Prahaan, missä hän toimi ensin pankkiirina ja vuosisadan vaihteesta alkaen kirjailijana.[8] Meyrink joutui 1902 väärän syytöksen seurauksena kahdeksi kuukaudeksi vankilaan, ja hänen pankkinsa maine tuhoutui. Vuoteen 1904 mennessä Meyrink oli siirtynyt Wieniin ja elätti itsensä toimittajana ja kirjailijana.[9] Hänen varhaiset tekstinsä olivat lyhyitä satiirisia novelleja, joissa pilkattiin erityisesti armeijaa ja preussilaista militarismia.[10]

Laajalle levinneen väärinkäsityksen mukaan Meyrink olisi ollut juutalaisen näyttelijättären äpärä. Meyrink itse vastusti voimakkaasti tätä väärinkäsitystä, mikä on toisinaan tulkittu merkiksi antisemitismistä. Todennäköisemmin kyse oli itsesuojelusta – Adolf Hitler nousi valtaan vain kolme kuukautta Meyrinkin kuoleman jälkeen. Meyrink kuitenkin tunsi Prahan juutalaiset älykköpiirit hyvin,[11] ja juutalainen kulttuuri ja mytologia ovat Golemissa vahvasti läsnä.[12] Romaanin taustalla on Prahan rikas golemeista kertova kansanperinne. Rabbi Löwin kuuluisa golemista kertova tarina sijoittuu 1500-luvulle mutta on ilmeisesti peräisin vasta 1800-luvulta. Aihe oli siten Meyrinkin aikaan varsin tuore ja omaperäinen.[13] Myös Meyrinkin hyvin tuntema Prahan kaupunkikuva on Golemissa merkittävässä osassa.[12]

Vuonna 1891 Meyrink koki hermoromahduksen ja yritti itsemurhaa. Romahduksensa jälkeen hän kiinnostui suuresti okkultismista, alkemiasta, kabbalasta, suufilaisuudesta ja itämaisesta mystiikasta. Näitä aiheita Meyrink myös laajalti hyödynsi Golemin kuvastossa.[14] Meyrink ei ollut kiinnostuksenkohteidensa kanssa yksin, vaan salatieteet olivat fin de sièclen porvariston ja varsinkin dandyjen suosiossa laajemminkin. Erityisen suurta suosiota nautti teosofia, joka vaikutti laajasti 1900-luvun alun kulttuuriin ja ilmapiiriin. Meyrink harjoitti vuosisadan vaihteessa aktiivisesti spiritismiä ja muita okkulttisia käytäntöjä ja liittyi lukuisiin salaseuroihin. Hän pettyi kuitenkin okkultistipiireissä liikkuneisiin huijareihin ja ”hörhöihin” ja alkoi yliluonnollisten tapahtumien sijaan painottaa esoterian merkitystä henkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnille.[15]

Kirjoittaminen

muokkaa

Meyrinkin tiedetään haaveilleen romaanin kirjoittamisesta jo Prahan-vuosinaan. Epäselvää on, kuinka vakavissaan hän suunnitteli kirjoitushanketta tai oliko kyse Golemista. Kirjoitustyö alkoi mahdollisesti jo vuonna 1904.[16] Ensimmäinen varma viittaus Golemiin on tammikuulta 1907. Tuolloin Meyrink kertoi aloittaneensa pienoisromaanin, joka ilmestyisi ensin jatkosarjana März-lehdessä ja heti perään kirjana. Meyrink oli jo kirjoittanut ensimmäiset 26 sivua ja suunnitteli lopulliseksi pituudeksi noin 150–200 konekirjoitettua liuskaa. Kuvittajaksi Meyrink kaavaili Alfred Kubinia ja julkaisijaksi März-aikakauslehteä. Kubinin oli määrä saada kukn luku sen valmistuttua ja piirtää välittömästi siihen sopiva kuva. Marraskuuhun 1908 mennessä Meyrinkin kirjoitustahti oli kuitenkin hidastunut huomattavasti, ja Kubin käytti valmiit kuvat vuonna 1909 ilmestyneessä romaanissaan Die andere Seite (”Toinen puoli”).[17]

Cathy S. Gelbinin (2011) mukaan Meyrinkin alkuperäisenä suunnitelmana oli kirjoittaa novelli Simplicissimus-satiirilehteen. Hahmojen ja sivujuonien runsauden vuoksi käsikirjoitus paisui nopeasti pitkäksi ja sekavaksi.[18] Vuoden 1908 kirjeenvaihdossaan Meyrink väitti romaanin olevan viimeistelyvaiheessa, mikä ei ilmeisesti kuitenkaan pitänyt paikkaansa. Golemin kolmas luku ”Praha” ilmestyi aikakauslehti Panissa vuonna 1911. Lehden mukaan romaani oli lähes valmis, mutta todellisuudessa Panin versio kolmannesta luvusta poikkeaa selvästi myöhemmästä.[19] Vuoteen 1912 mennessä Meyrink oli saanut kaksi ensimmäistä lukua valmiiksi ja tarjosi niitä ekspressionistiseen kirjallisuuteen erikoistuneelle Kurt Wolffille.[18] Wolff oli saksanjuutalainen kustantaja, joka julkaisi myös Franz Kafkan, Franz Werfelin, Else Lasker-Schülerin ja Karl Krausin tekstejä.[13] Maaliskuussa 1912 Meyrink ja Wolff sopivat Golemin julkaisusta. Seuraavan vuoden tammikuussa Meyrinkin vaimo pyysi kuitenkin kustantajalta ensimmäiset luvut takaisin, koska Meyrink oli alkanut työstää romaania uudelleen ja halusi varmistaa kokonaisuuden olevan sisäisesti johdonmukainen. Helmikuussa Meyrink ilmoitti romaanin olevan periaatteessa valmis, mikäli kustantaja piti välitöntä julkaisua välttämättömänä. Wolffin vastalauseista huolimatta romaani valmistui vasta syksyllä 1913.[19]

Golemin kirjoittamisen aikoihin Meyrink käänsi Charles Dickensiä saksaksi. Dickensin kaupunkimiljööt, groteskit henkilöhahmot ja voimakkaiden tunteiden kuvaukset todennäköisesti vaikuttivat Golemin tyyliin.[20] Joidenkin lähteiden mukaan työnimenä olisi ollut Der ewige Jude (”Ikuinen juutalainen” eli vaeltava juutalainen).[21] Tämä lienee kuitenkin Meyrinkin kuoleman jälkeen levinnyt väärään muistikuvaan perustuva virhekäsitys: Der ewige Jude oli Meyrinkin toisen romaanin Das grüne Gesicht (”Vihreät kasvot”, 1916) alkuperäinen nimi. Panin 1911 julkaisemassa katkelmassa romaanin nimeksi mainitaan Der Stein der Tiefe (”Kivi syvyydestä”).[22]

Kirjoitusprosessin loppu oli vaikea: Meyrink joutui karsimaan runsaasti ylimääräistä materiaalia ja järjestämään monimutkaisen tarinan toimivaksi kokonaisuudeksi.[23] Meyrink ei ollut aiemmin kirjoittanut kuin lyhyitä novelleja, joten romaanimittaisen tekstin hallitseminen tuotti hänelle suuria vaikeuksia.[24] Joidenkin lähteiden mukaan prahanjuutalainen kirjailija Max Brod auttoi Meyrinkiä käsikirjoituksen viimeistelyssä.[13] Mahdollisesti Brod myös valisti Meyrinkiä kabbalan suhteen, joskaan Brod itse ei mainitse tätä muistelmissaan.[25] Toisen lähteen mukaan romaanin rakenteen suunnittelussa auttoi intialaisen mytologian asiantuntija ja matemaatikko Felix Noeggerath, joka laati hahmojen välisiä suhteita havainnollistavan kaavion. Koska suurin osa hahmoista ei vaikuttanut juoneen mitenkään, Meyrink karsi hahmojen määrän 120:sta noin 30:een. Kuten Meyrinkin kohdalla usein, tämänkään tarinan todenperäisyydestä ei ole varmuutta.[26] Edellä mainitun, romaanin alkuperäisestä nimestä erehtyneen muistelon mukaan Meyrink saneli Golemin lopullisen version sanelukoneelle, minkä jälkeen kirjuri puhtaaksikirjoitti tekstin.[21]

Julkaisu

muokkaa

Kroonisen rahapulansa vuoksi Meyrink luopui oma-aloitteisesti useimpien kirjojensa rojalteista ja vaati sen sijaan tuntuvan kertamaksun etukäteen. Hän menetteli näin myös Golemin kohdalla, ja Wolff maksoi hänelle aikalaisnäkökulmasta varsin huomattavan summan, 10 000 markkaa. Kun romaanista tuli menestysteos, Meyrink valitti tulleensa huijatuksi. Ilmeisesti hän onnistui kuitenkin myöhemmin kiristämään Wolffilta osan Golemin myyntivoitoista. Tämänkin sopimuksen hän sittemmin riitautti, koska katsoi saaneensa rojalteja vain osasta myytyjä kirjoja. Rahariidat johtivat ennen pitkää Meyrinkin ja Wolffin välirikkoon.[27]

Wolff julkaisi Golemin ensin jatkosarjana joulukuusta 1913 elokuuhun 1914 saksalaisessa aikakauslehdessä Die Weißen Blätterissä.[28] Vastaanotto oli myönteinen, ja vuonna 1915 teos ilmestyi yhtenäisenä kirjana.[29] Wolff markkinoi Golemia näkyvästi: mainoksissa kirjaa kuvailtiin ”eettiseksi salapoliisikertomukseksi”, joka tarjosi sekä jännitystä että ajatuksia herättävää pohdiskelua. Aiheiksi mainittiin ”ihmissielu ja -kohtalo”, ja golemia kuvailtiin ”Prahan demoniksi”.[30] Wolffin mainoskampanja oli Saksassa ennennäkemättömän laaja, ja kirja oli laajasti näkyvillä sekä lehdistössä että katukuvassa. Meyrinkille lähettämässään kirjeessä Franz Werfel huomautti, että ”Golemin menestys oli enemmän kustantajan kuin kirjailijan ansiota”.[31]

Tarinan mukaan Golemin ensipainoksen piti olla 2 000 kappaletta, mutta kirjapainossa tapahtuneen virheen takia painosmääräksi tulikin 20 000.[32] Muhkean ennakkopalkkion ja massiivisen mainoskampanjan huomioiden tarina lienee kuitenkin legendaa.[31] Joka tapauksessa tuolloisille kirjamarkkinoille epätavallisen suuri ensipainos myytiin loppuun lyhyessä ajassa.[32] Kahden ensimmäisen vuoden aikana Golemia myytiin 145 000 kappaletta[31] ja vuoteen 1922 mennessä myyntiluvut olivat ylittäneet 165 000 kappaletta, mikä oli ajan mittapuulla äärimmäisen suuri määrä.[32] Joidenkin tietojen mukaan myyntiluvut olisivat nousseet jopa 250 000 kappaleeseen.[33]

Kuvitus

muokkaa

Romaanin valmistuttua Alfred Kubin tarjosi muutamia vinjettejä, jotka Meyrink hylkäsi.[34]

Vuoden 1915 ensipainos sisälsi kahdeksan Hugo Steiner-Pragin litografiaa.[34] Steiner-Prag oli prahalaissyntyinen juutalainen ja Meyrinkin tuttava, joka nautti Meyrinkin kuvaaman vanhan Prahan tarjoamasta nostalgiasta.[35] Vuonna 1916 Steiner-Prag laajensi Golem-kuvitukset Der Golem. Prager Phantasien -nimiseksi portfolioksi.[34] Sen 25 litografiaa edustavat ekspressionistista tyyliä, ja niissä on paljon pimeyttä ja suuria, ahtaita rakennuksia. Golem kuvataan vinosilmäisenä, karvattomaksi ajeltuna miehenä, jolla on apinamainen ruumiinrakenne. Golem-litografioita pidetään Steiner-Pragin mestariteoksina.[35] Meyrink-elämäkerturi Mike Mitchellin mukaan ne ovat ”romaanin virheetön kuvallinen toteutuma”.[36]

Vastaanotto ja vaikutus

muokkaa

Aikalaisarviot

muokkaa
” Suurenmoisin kummajainen, jonka olen ikuisuuksiin lukenut! ”

– H. P. Lovecraft[37]

Golem oli ensimmäinen golemin tarinaa käsitellyt suosittu teos ja ensimmäinen, joka toi aiheen muidenkin kuin juutalaisten tietoisuuteen.[13] Monilta prahalaisilta, myös juutalaisilta, teos sai kiitosta kadonneen ”vanhan Prahan” nostalgisesta kuvaamisesta.[38] Varhaisissa arvioissa tätä pidettiin jopa romaanin suurimpana ansiona.[4] Toisaalta äärioikeisto suhtautui Meyrinkiin erittäin kielteisesti. Ensimmäisen maailmansodan myötä Saksassa syntyi voimakas juutalaisvastainen mieliala, ja Golemia syytettiin äärioikeiston lehdissä ”juutalaista politiikkaa ja kulttuuria” markkinoivaksi propagandaksi. Kansallissosialistien valtaannousun jälkeen Meyrinkin kirjoja poltettiin julkisesti ja teoksen levittäminen kiellettiin.[13]

Englanninkielinen käännös ilmestyi vuonna 1928. New York Timesin arviossa Golemia kiitettiin ”hienostuneeksi ja poikkeuksellisen voimakkaaksi” teokseksi, jonka ”usvaiset vihjaukset” herättävät aavemaisia kauhunväristyksiä.[39] Kriittisemmissä arvioissa romaania toisaalta pidettiin vaikeaselkoisena ja järjettömänä. The New York Times Book Review’n vuonna 1928 julkaistussa arvostelussa Golemia moitittiin ”rasittavaksi sekasotkuksi”, jonka ”langat ovat auttamatta solmussa”.[40]

Kauhukirjailija H. P. Lovecraft luki Golemin vuoden 1935 tienoilla.[37] Esseessään Yliluonnollinen kauhu kirjallisuudessa Lovecraft totesi, että juutalaisen mystiikan hyödyntäminen kauhukirjallisuudessa on ”näihin päiviin saakka” ollut varsin vähäistä: ”Juutalainen kansantarusto on säilyttänyt paljon muinaisesta kauhusta ja mysteeristä, ja sitä tarkemmin tutkittaessa on todennäköistä, että vaikutus kauhufiktioon tulee olemaan merkittävä.” Lovecraftin mukaan Golem on eräs parhaista aihetta hyödyntävistä romaaneista, joka ”ahdistavan hämärine vihjailuineen ihmeistä ja kauhuista juuri ulottumattomissa” kuvaa ”mestarillisesti” geton aavemaista tunnelmaa ja arkkitehtuuria.[41]

Vaikutus myöhempään kirjallisuuteen

muokkaa
” Meyrinkin romaani teki fin de sièclen Prahasta pysyvän symbolin modernismille ja sen levottomuutta herättävälle seksuaaliselle, rodulliselle ja henkiselle rappiolle — tila, jossa kaikesta huolimatta piilee myös valtava luova potentiaali. ”

– Cathy S. Gelbin[42]

Golemilla oli suuri vaikutus siihen, että Praha vakiintui eurooppalaisen maagisen realismin ”pääkaupungiksi”.[43] Meyrinkin kaupunkikuvaus innoitti Franz Kafkaa, joka hieman myöhemmin käsitteli tuotannossaan samankaltaisia aiheita.[44] Robert Irwinin (1985) mukaan Golemissa on ”Linna joka ei ole Kafkan Linna, Oikeusjuttu joka ei ole Kafkan Oikeusjuttu ja Praha joka ei ole Kafkan Praha”.[20] Kafka itse tosin kertoi, ettei liiemmin perustanut Meyrinkistä, jonka tarinat olivat liian ”kaukaa haettuja ja julkeita”.[11] Meyrinkin miljöökuvausta Kafka piti kuitenkin onnistuneena.[20]

Kafkan kirjallisen jäämistön toimeenpanija Max Brod oli Meyrinkin ystävä ja piti tätä lempikirjailijanaan.[11] Myös Arnold Zweig kuului Golemin ihailijoihin.[13] Saksalaisen kielialueen ulkopuolella Golem vaikutti Jorge Luis Borgesiin, joka hyödynsi tuotannossaan Meyrinkin metafyysisiä teemoja ja jopa kirjoitti El Golem -nimisen runon. Borgesin mukaan Meyrink loi juutalaisen perimätiedon avulla ”unimaisen peilimaailman”, jonka ”käsinkosketeltava pelko” jää pysyvästi kummittelemaan mieleen.[45]

The Forward -lehdessä vuonna 2015 julkaistun artikkelin mukaan ”kauhun ja erotiikan kyllästämä” romaani enteili H. P. Lovecraftin tuotantoa.[13] Lovecraft tosin luki Golemin vasta vuoden 1935 tienoilla, pari vuotta ennen kuolemaansa.[37]

Jälkimaine ja merkitys

muokkaa
 
Suzanne Andraden ohjaama, Golemiin perustuvaa näytelmä vuodelta 2014.

Golemia pidetään yleisesti Meyrinkin parhaana ja merkittävimpänä kirjana.[20] Suurin osa golemia käsittelevästä kaunokirjallisuudesta on sittemmin saanut Meyrinkin romaanista vaikutteita.[42]

Aikalaissuosiostaan huolimatta Golem on jäänyt suhteellisen tuntemattomaksi, ja se mainitaan harvoin edes kauhukirjallisuuteen erikoistuneissa lähteissä. Erityisesti sosiologisesti suuntautuneet tutkijat ovat suhtautuneet Golemiin kriittisesti ja kuvailleet kirjaa sekavaksi, epäyhtenäiseksi kokoelmaksi sensaationhakuisia kliseitä. Myönteisempiä arvioita ovat esittäneet esoterian harrastajat, jotka ovat ylistäneet romaanin filosofisia ja uskonnollisia ulottuvuuksia.[1] Golemin satavuotisjuhlan kunniaksi julkaistussa artikkelissa The Guardianin David Barnett kirjoittaa, että romaani on eräs kaikkien aikojen ”mukaansatempaavimmista, tunnelmallisimmista ja kummallisimmista fantasioista”. Barnettin mukaan Meyrinkin modernistinen fantasia on kestänyt aikaa hyvin ja ansaitsisi paikan Kafkan rinnalla.[29]

Tyyli ja teemat

muokkaa

Genre ja rakenne

muokkaa

Golemia on perinteisesti pidetty kauhukirjallisuutena,[41][4] mutta tuoreemmissa arvioissa on huomautettu teoksen muistuttavan pikemminkin modernia rikosromaania.[4][46] Tämä näkyy esimerkiksi siinä, ettei teoksessa kuvattujen rikosten perimmäisenä selityksenä ole yliluonnollinen sattumanvaraisuus vaan henkilökohtainen kosto.[4] Keskeisiä teemoja ovat myös etniset konfliktit ja juutalaisten sorrettu asema.[4][47] Goottilaisista edeltäjistään Golemin modernistinen urbaani fantasia eroaa siinä, että geton lähestyvä tuho ei tarjoa vapautusta vaan merkitsee kaupungin asukkaille uusia kärsimyksiä.[2] Tyylillisesti teoksen on nähty häälyvän korkea- ja viihdekirjallisuuden välissä.[48]

Golemin nimihenkilö ei paradoksaalisesti esiinny tarinassa juuri lainkaan.[49] Varsinaista jatkuvaa juonta ei teoksessa ole, vaan se koostuu irrallisista ilmestyksenkaltaisista episodeista.[50] Romaanissa on useita toisiinsa löyhästi nivoutuvia juonikuvioita, joihin kuuluu sekä rakkaustarinoita, rikosmysteerejä että päähenkilön menneisyyden tutkiskelua. Tarinassa on paljon hahmoja, jotka kohtaavat toisensa epätodennäköisten yhteensattumien kautta.[7] Tahallisen epämääräisyyden avulla Meyrink antaa lukijalle vaikutelman kertomuksesta, jolla on loputtomasti syvyyttä ja merkityksiä. Yksityisesti hän paljasti, ettei itsekään osannut selittää kaikkia teoksen tapahtumia ja symboleja.[50]

Golemissa on paljon tekstienvälisyyttä ja viittauksia varsinkin juutalaiseen mytologiaan sekä muihin okkulttisiin perinteisiin.[51] Juonta kuljettavat oudot yhteensattumat saattavat jopa olla parodiaa aikakauden conte cruel -kirjallisuudesta.[52] Joidenkin arvioiden mukaan romaanin erikoinen ja episodimainen juoni johtuu ainakin osittain alkuperäisestä julkaisuformaatista.[4] Teosta onkin kuvattu eräänlaiseksi hengellisen korkeakirjallisuuden ja populaarin sisällön sekoitukseksi.[53] Kokonaisuutena kirjaa pidetään usein hyvin kummallisena, ja moni tutkija on huomauttanut, että Golemin juonta on vaikea tai mahdoton kuvailla.[54]

Salatieteet

muokkaa
 
Tarot-korttipakan maagikko, jonka Pernath eräässä kohtauksessa tapaa.

Golemia tulkitaan usein okkultismin näkökulmasta,[55] ja teosta on ajoittain luettu romaanimuotoisena esoterian oppikirjana. Äärimmillään Meyrinkin teksteissä on jopa nähty ennustuksia 2000-luvun tapahtumista. Meyrink itse oli kiinnostunut salatieteistä, mutta hän toisaalta vierasti spiritismiä ja muita maagisia käytäntöjä ja näki esoterian pikemminkin itsetutkiskelun välineenä.[56] Sten Wistrandin (2020) mukaan Golemissa ovat läsnä kaikki keskeiset esoterian piirteet:[57]

  • Kaikkeus on kokonaisuus, jonka osat vuorovaikuttavat keskenään salatuilla tavoilla.
  • ”Luontoa on luettava kuin kirjaa”, ja sen kaikki osat ovat eläviä.
  • Mielikuvitus, jonka avulla näkymättömät symbolit ja viestit voidaan paljastaa ja ymmärtää.
  • ”Muuttumisen kokemus”, siirtyminen yhdeltä olemisen tasolta toiselle.

Lee B. Jenningsin (1986) mukaan Golem on romaanin muotoon puettu kertomus ”mystisestä kamppailusta korkeampaa minää kohti”. Esoteerinen traditio toimii kamppailun symbolina, ja erityisesti kabbala, tarot, gnostilaisuus sekä alkemia saavat romaanissa paljon näkyvyyttä. Keskeinen romaanin teema on sisäinen puhdistuminen. Teoksessa toistuvat myös sukupuolierojen katoaminen sekä häälyminen elämän ja kuoleman sekä valon ja pimeyden välitilassa.[58] Esoteerisesta kuvastosta huolimatta Golem ei sisällä juuri lainkaan kuvauksia okkultismin harjoittamisesta käytännössä, eikä se myöskään tarjoa valmiita ohjeita sisäistä kasvua havittelevalle.[59]

Yhteiskunnalliset aiheet

muokkaa

Golemin yleistunnelma on synkkä, mutta teoksessa on myös humoristisia ja satiirisia hetkiä.[44] Yhteiskunnallinen satiiri näkyy erityisesti Pernathin hahmossa, jolle tapahtuu outoja ja selittämättömiä tapahtumia, kun taas kaikki muut elävät suhteellisen rationaalista elämää. Pernath sekä pidätetään että vapautetaan ilman mitään selityksiä, ja hän joutuu tahtomattaan osaksi koston kierrettä, jota ei tunne eikä ymmärrä.[4]

Robert Irwin pitää Golemia satiirisena hyökkäyksenä taantuvan Itävalta-Unkarin porvaristoa ja sen sovinnaisia arvoja vastaan.[20] John Clute katsoo Golemin maailmanlopun tunnelman enteilleen ensimmäistä maailmansotaa ja 1800-luvun optimismin loppua. ”Fantasmagoriamainen Praha” on teoksessa ”ennemmin psyykkistä usvaa kuin todellinen paikka”. Meyrink suhtautuu geton lähestyvään tuhoon ambivalentisti, mikä erottaa Golemin hänen myöhemmästä tuotannostaan, jossa loppu johtaa maailman hengelliseen puhdistumiseen.[2]

David Barnettin mielestä vuonna 1907 aloitettua teosta ei pidä tulkita ensimmäisen maailmansodan kontekstissa. Sen sijaan kertomus ”lienee” kuvaus Prahan juutalaisten vuosisatoja jatkuneesta alistamisesta; ”hämäräperäisistä voimista, näkymättömästä byrokratiasta ja todelliset tarkoitusperänsä peittävistä yksilöistä”.[29] Golemin hahmo voitaisiin siten tulkita geton asukkaiden kärsimyksen henkilöitymäksi.[13]

Juutalaisuus ja antisemitismi

muokkaa
 
Aron Wassertrum, paha romukauppias. Hugo Steiner-Pragin kuvitusta vuodelta 1916.

Juutalaisuus on Golemissa jatkuvasti läsnä. Meyrink kuvailee tekstissä aitoa juutalaista kansanperinnettä, mutta sekoittaa siihen vapaasti omaa sepitettään. Erityisesti golem-hahmo on käytännössä Meyrinkin oma luomus eikä muistuta juuri lainkaan Prahan juutalaisten omia kertomuksia aiheesta.[60] Saksalaisen kielialueen juutalaisälyköt suhtautuivat Golemiin varsin myönteisesti, vaikkakin teosta myös kritisoitiin juutalaisen mystiikan epätarkasta kuvaamisesta.[13] Antisemiitit puolestaan vihasivat ja vainosivat Meyrinkiä hänen sodanvastaisuutensa ja juutalaisvaikutteisen tyylinsä vuoksi.[61] Nykyään Meyrink on kuitenkin joidenkin äärioikeistolaisten tahojen suosiossa, mikä johtunee hänen tuotantonsa mystisistä piirteistä.[62]

Osa tutkijoista on syyttänyt Golemia juutalaisvastaisuudesta.[63] Saksan-tutkimuksen professori Cathy S. Gelbinin (2011) mukaan Meyrink hyödynsi antisemitististä stereotyyppiä, jossa juutalaiset edustavat ”turmeltunutta mutta luovaa modernismia”. Tämän mielikuvan hän assosioi nykyaikaiseen suurkaupunkiin, jota hallitsee ”sukupuolen, rodun ja seksuaalisuuden rappio”. Meyrink kuvaa juutalaiset henkisesti ja fyysisesti rappeutuneina sekarotuisina kummajaisina; juutalaisten tapaan ”moderni ihminen” on ulkopuolinen, juureton ja vailla historiaa.[64] Gelbinin mukaan Meyrink tosin myös ”kääntää päälaelleen antisemitististä mytologiaa”.[63] Samalla ei-juutalainen Meyrink oli osaltaan luomassa modernia juutalaista identiteettiä.[65]

Golem-hahmon historiaa tutkineen Elizabeth R. Baerin (2012) mukaan Meyrinkin ”juutalaisstereotyypit ovat räikeitä ja mauttomia”. Tämä näkyy sekä juutalaisten ulkonäön kuvauksissa (”ihmishämähäkki”, ”mulkosilmät”, ”roikkuva huulihalkio”) että hahmojen luonteissa (kitsaus, petollisuus, eläimellinen seksuaalisuus). Kielteiset stereotypiat henkilöityvät Aron Wassertrumin hahmoon, joka on ruma, ahne, juonikas, omaa sukulaistyttöään parittava romukauppias. Lisäksi koko juutalaiskorttelin ilmapiiri kuvataan painostavaksi. Epäselväksi jää, missä määrin näkemykset edustavat Meyrinkin ajattelua ja missä määrin romaanin kertojan näkemyksiä. Meyrink tunnettiin satiireistaan, mutta Baerin mukaan hän ei Golemissa aktiivisesti kyseenalaista kuvaamiaan stereotyyppejä. Juutalaisessa perinteessä golem kuvattiin palvelijaksi, kun taas Meyrinkin golem on pelottava murhaaja. Vähemmistöä enemmistön vainolta puolustava hahmo muuttuu siten vähemmistön ”demonisoinnin” henkilöitymäksi.[51]

E. F. Bleiler (1976) on toisaalta kiistänyt Golemin olevan antisemitistinen ja korostanut, että Meyrinkin getosta löytyy roistojen lisäksi myös pyhimyksiä. Bleilerin mukaan Meyrink tuskin tekee muuta kuin kuvaa geton moninaista todellisuutta.[66] Erityisesti Schemajah Hillel ja hänen tyttärensä Miriam kuvataan myönteisessä valossa: antisemitististen stereotyyppien vastaisesti ja köyhyydestään huolimatta molemmat ovat epäitsekkäitä ja anteliaita.[67] Sten Wistrandin mukaan golemin ulkonäkö viittaisi juutalaisuuden sijaan Kaukoitään, ja koska Meyrink ihaili aasialaista viisautta, tulee itämainen ulkonäkö tulkita myönteiseksi ominaisuudeksi.[49]

Juutalainen filosofi ja Meyrinkin tuttava Gershom Scholem (1897–1982) arvosteli Golemia siitä, että sen kuvaukset juutalaisesta kansanperinteestä ovat intialaisen mytologian ja H. P. Blavatskyn oppien värittämiä. Scholemin mukaan golem-perinteen muuntaminen ei ole tavatonta, mutta Meyrink meni sen uudelleentulkitsemisessa pitemmälle kuin kukaan muu, mikä tekee lopputuloksesta ”groteskin”. Scholem ei kuitenkaan tulkinnut tätä antisemitismiksi vaan kuvaili Meyrinkiä mieheksi, jossa ”syväänjuurtuneet salatieteelliset uskomukset ja kaunokirjallinen puoskarointi ovat punoutuneet liki erottamattomasti yhteen”. Scholemin mukaan Meyrinkin golem on ”eräänlainen vaeltava juutalainen”, ja kabbalan Meyrink uudelleentulkitsee ”symboliseksi reitiksi vapahdukseen”.[68]

Katoava Praha

muokkaa
 
Josefovin kapeita katuja noin vuonna 1890. Kuvan rakennukset hävitettiin vuosien 1893 ja 1913 välillä.

»Juutalaiskorttelissa on jotain salaperäistä; siihen on kiinnittynyt sellaista, joka ei koskaan kuole.»
(Gustav Meyrink: Golem[69])

Golemissa Meyrink kuvailee yksityiskohtaisesti Prahan arkkitehtuuria ja paikkoja.[4] Golem-olento muuttui populaarikulttuurissa suosituksi pian Prahan geton tuhoamisen jälkeen, mikä ei liene sattumaa.[70] Romaanissaan Meyrink kuvaa golemin eräänlaiseksi geton ruumiillistumaksi.[71]

Prahan muistihistoriaa tutkineen Alfred Thomasin (2010) mukaan Golemin okkulttiset piirteet ovat saaneet tutkimuskirjallisuudessa liikaakin huomiota, ja vastavuoroisesti romaanin osoittama nostalgia ”kadonnutta maailmaa” kohtaan on suotta ohitettu. Meyrinkin golem ei ole varsinainen henkilöhahmo vaan pikemminkin ”aavemainen ilmestys, jonka mongolidiset kasvot vaanivat geton kapeilla kaduilla”. Useimmissa golem-kertomuksissa Praha on pelkkä näyttämö, mutta Meyrinkillä getto on ”tarinan keskeinen ja pakkomielteinen polttopiste”. Thomasin mukaan golem näyttäytyy Prahan juutalaisen menneisyyden haamuna, jonka ”aasialaisiin piirteisiin on ikuistettu muisto homogenisoivan modernisaation myötä katoavasta muinaisesta kulttuurista ja historiasta”.[55]

Niin ikään Prahan historiaa tutkineen Richard Burtonin (2003) mukaan Meyrinkin golem ei ole allegoria vaan symboli, jolle voidaan antaa ”loputon määrä merkityksiä”. Kertomuksessa geton rakennukset muuttuvat kuin eläviksi olennoiksi, jotka nielaisevat ihmiset ”mustaan kitaansa”, mikä on prahalaisessa kirjallisuudessa toistuva mielikuva. ”Puolijuutalaiseksi tekeytynyt” Meyrink kirjoitti romaaninsa saksaksi, ja Burtonin mukaan on mahdollista, että Golemin kuvaama toiseus on itse asiassa Prahan tšekkiläinen väestö.[52]

Psykologiset tulkinnat

muokkaa

Golemia on toisinaan tulkittu Sigmund Freudin ja Carl Gustav Jungin psykologisten oppien valossa. Freudin näkemykset olivat vuosisadan alun Itävallassa suosittuja ja vaikuttivat voimakkaasti ajan kirjallisuuteen. Kirjallisuudentutkija Arnold L. Goldsmithin (1981) mukaan Pernath kohtaa golemissa oman pelottavan alter egonsa ja löytää tämän kokemuksen myötä todellisen minänsä. Toinen psykoanalyyttinen elementti tarinassa on tukahdutettu trauma, jota Pernath ei kykene muistamaan ja joka oireilee tietoisuuden ulkopuolella tuhoisin seurauksin. Psykoanalyysin oppien mukaisesti Pernath voi parantua vain muistamalla ja kohtaamalla trauman.[72]

C. G. Jung tulkitsi Pernathin hatun edustavan tiedostamatonta. Kun kertoja panee hatun päähänsä, hän joutuu välittömään kosketukseen alitajuntansa kanssa, mikä johtaa outoon seikkailuun mielikuvitusmaailmassa. Jungilaiset kriitikot ovat sittemmin kehittäneet tätä tulkintaa edelleen ja esittäneet, että Golem on kaunokirjallinen kuvaus Meyrinkin omasta individuaatioprosessista.[73]

Golemissa Meyrink käyttää Prahan sokkeloisia katuja ja monimutkaista juonta ihmismielen syvyyksien symbolina.[42] Teoksessa on useita toistuvia motiiveja, kuten hämähäkit, nuket, unissakävelijät, pelikortit ja šakkinappulat. Richard Burtonin mukaan ne viittaavat maailmaan, jossa jokainen sekä manipuloi toisia että tulee itse manipuloiduksi. Meyrinkin golem ei kuvaa mitään tiettyä asiaa, vaan on ihmishahmojen ”halvaannuttavan alitajuisen pelon” lihaksitulo – minuudestaan epävarmojen hahmojen itseinhon heijastuma. Näin jokainen hahmo on eräänlainen ”pikku-golem”, jota joku toinen ohjailee. Ihmishahmot menettävät osan ihmisyydestään esineille, jotka vastavuoroisesti imevät heidän elinvoimaansa ja muuttuvat antropomorfisiksi eli ihmisenkaltaisiksi.[52]

Sten Wistrandin mukaan Golemin todellinen päähenkilö ei ole Pernath vaan nimettömäksi jäävä kertoja. Ibbur voi tarkoittaa ”sielun hedelmöittämistä”, ja Meyrink oli ilmeisesti tietoinen tästä merkityksestä. Wistrandin mukaan kertojan tajunta on Pernathin ”hedelmöittämä”, ja vanhuksen kokemuksien kautta päähenkilö löytää vastaukset itseään askarruttaviin kysymyksiin elämästä, sielusta ja minuudesta.[74]

Omaelämäkerta

muokkaa

Golemissa on useita omaelämäkerrallisia piirteitä. Meyrinkin tavoin Athanasius Pernath kokee henkisen romahduksen, josta ulospääsyn tarjoaa juutalainen mystiikka ja muu esoteria.[20] Sekä Meyrink että Pernath joutuvat syyttöminä vankilaan, ja Golemin vankilakuvaukset ovat kirjan eläväisimpiä.[75] Pernathin vangitsijan nimi Otschim muistuttaa todellista konstaapeli Oličia, joka oli osavastuussa Meyrinkin vankeudesta.[76] Muihin hahmoihin Meyrink otti vaikutteita prahalaisista tuttavistaan. ”Nukettaja Zwakh” perustuu Richard Teschneriin ja maalari Vrieslander esiintyy romaanissa omalla nimellään.[20] Meyrinkillä oli tapana antaa ystävilleen pikkurooleja muissakin kaunokirjallisissa teksteissään.[77]

Vaikka Meyrink ei itse ollut juutalainen, hän tunsi kabbalan hyvin, ja monet hänen Prahan-aikaisista ystävistään olivat vapaamielisiä juutalaisia.[11] Meyrink myös väitti kokeneensa astraalimatkan: kirjailijan kaksoisolento ilmestyi eräänä iltana hänen vaimonsa luokse. Kaksoisolentojen teema toistuu myös Golemissa. Robert Irwinin mukaan kirja on kummallisista ja yliluonnollisista tapahtumistaan huolimatta Meyrinkin ”elämänkokemus taiteeksi muutettuna”.[20]

Suomennos

muokkaa
 
Vuonna 1995 julkaistun suomennoksen kansi.

Golem ilmestyi Taifuunin kustantamana ja Rauni Paalasen suomentamana vuonna 1995. Kirja sisältää Hannu Marttilan jälkisanat, joissa esitellään Meyrinkin vaiheita ja golem-hahmon historiaa. Liken taskukirjakokoinen uusintapainos ilmestyi 2010.

Portti-lehden Petri Salin (1995) ylisti Golemia moniselitteiseksi ja yksityiskohdiltaan rikkaaksi kertomukseksi, jonka avoimeksi jäävä loppu innostaa aloittamaan lukemisen taas alusta. ”Meyrinkin kerronta on unenomaista, kuin usean hunnun ja harson läpi nähtyä, eikä unella ja todella tunnu olevan selvää rajaa. – – Kauneinta ja kiehtovinta Golemissa on se kabbalistinen sanamystiikka, joka virtaa vuolaana läpi koko romaanin.” Salin vertaa Meyrinkin tyyliä Franz Kafkaan, joka niin ikään kuvasi ”painajaisten labyrinttimaista Prahaa”. Toinen verrokki löytyy Jaroslav Hašekista, jonka makaaberin ja melankolisen huumorintajun Meyrink jakaa.[12]

Myös Helsingin Sanomissa tuoreeltaan ilmestyneet arviot olivat myönteisiä. Romaania kehuttiin kiehtovaksi kuvaukseksi kirjailijan hyvin tunteman juutalaisgheton elämästä,[78] ja arvion mukaan ”näkymättömien voimien armoilla” ajelehtiva tarina ”säilyttää häilyvän arvoituksensa loppuun asti”.[79] Vuonna 2010 ilmestyneen uusintapainoksen arvostelu oli kielteisempi. Tuolloin HS:n Petri Immonen kuvaili Golemia sekoitukseksi rikostarinaa, synkeää romantiikkaa ja sosiaalista satiiria. Nykylukijan odotukset eivät täyty, sillä ne ovat toiset kuin sata vuotta sitten. Erityisesti hahmojen liioitellut ja nopeat mielialanvaihtelut tuntuvat epäuskottavilta. Parasta romaanissa on unenomaisuus, joka ”luo hienon jännitteen naturalismin ja symbolismin välillä huojuvan miljöökuvauksen kanssa”, ja getosta muodostuu tarinan kuluessa miltei oma roolihahmonsa. Kokonaisuutta Immonen piti ”patinoituneena”.[46]

Lähteet

muokkaa

Kirjallisuus

muokkaa
  • Baer, Elizabeth R.: The Golem Redux. From Prague to Post-Holocaust Fiction. Detroit: Wayne State University Press, 2012. ISBN 978-0-81433627-4 Google-kirjat (viitattu 15.12.2020). (englanniksi)
  • Burton, Richard: Prague. A Cultural and Literary History. Oxford: Signal Books, 2003. ISBN 978-1-90266963-2 Google-kirjat (viitattu 15.12.2020). (englanniksi)
  • Clute, John: ”Meyrink, Gustav”, The Encyclopedia of Fantasy. (Toimittaneet John Clute & John Grant) London: Orbit, 1997. Verkkoversio (viitattu 15.12.2020). (englanniksi)
  • Gelbin, Cathy S.: The Golem Returns. From German Romantic Literature to Global Jewish Culture, 1808–2008. Ann Arbor, Michigan: University of Michigan Press, 2011. ISBN 9780472117598 Google-kirjat (viitattu 15.12.2020). (englanniksi)
  • Irwin, Robert: ”Gustav Meyrink and His Golem”, The Golem. (Irwinin esipuhe vuodelta 1985) SCB Distributors, 2010. ISBN 978-1-90765008-6 Google-kirjat (viitattu 14.12.2020). (englanniksi)
  • Lovecraft, H. P.: ”Yliluonnollinen kauhu kirjallisuudessa”, Hautakummun salaisuus sekä muita kertomuksia ja kirjoituksia. (Englanninkielinen essee Supernatural Horror in Literature julkaistu alun perin vuonna 1927, täydennetty 1930-luvulla. Suomentaneet Matti Rosvall ja Markku Sadelehto) Helsinki: Jalava, 2014. ISBN 978-951-887-500-3
  • Mitchell, Mike: VIVO. The Life of Gustav Meyrink. UK: Dedalus, 2008. ISBN 978-1-90351769-7 (englanniksi)
  • Thomas, Alfred: Prague Palimpsest. Writing, Memory, and the City. Chicago: University of Chicago Press, 2010. ISBN 978-0-22679541-6 Google-kirjat (viitattu 15.12.2020). (englanniksi)
  • Wistrand, Sten: Gustav Meyrink’s The Golem: A Sensationalist Shlock Novel or an Esoteric Vision of the World? LIR.journal. 2020. Viitattu 14.12.2020. (englanniksi)

Lehtiartikkelit ja verkkosivut

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b Wistrand 2020, s. 13.
  2. ↑ a b c Clute 1997.
  3. ↑ Golem (Gustav Meyrink). Risingshadow. Viitattu 13.12.2020.
  4. ↑ a b c d e f g h i Leiwo, Laura: Golem – Henkiin herännyt eloton. Maailmankirjat. Viitattu 13.12.2020.
  5. ↑ Hannu Marttilan jälkisanat vuoden 1995 suomenkieliseen laitokseen, s. 263: ”Kirjailija antaa yhden vihjeen: golem näyttäytyi niihin aikoihin kun Kaarlen silta romahti. Vanhan Prahan näkyviä esittelevä kuvateos todistaa sillan romahtaneen 1890. Yhdeksän goleminkierrosta aiemmin Rudolf II tapasi rabbi Löwin.” Kohtaaminen tapahtui vuonna 1592; Golem voisi siten sijoittua vuoteen 1889.
  6. ↑ Jewish Quarter (Josefov). Prague Experience. Viitattu 2.1.2021. (englanniksi)
  7. ↑ a b Wistrand 2020, s. 20.
  8. ↑ Clute 1997; Gelbin 2011, s. 99; Baer 2012, s. 38–50.
  9. ↑ Mitchell 2008, s. 107–132.
  10. ↑ Mitchell 2008, s. 87–107.
  11. ↑ a b c d Baer 2012, s. 42–43.
  12. ↑ a b c Salin 1995, s. 151–152.
  13. ↑ a b c d e f g h i Ivry 2015.
  14. ↑ Baer 2012, s. 42, 47.
  15. ↑ Mitchell 2008, s. 51–74.
  16. ↑ Mitchell 2008, s. 133.
  17. ↑ Mitchell 2008, s. 133–135.
  18. ↑ a b Gelbin 2011, s. 99–100.
  19. ↑ a b Mitchell 2008, s. 135–136.
  20. ↑ a b c d e f g h Irwin 1985.
  21. ↑ a b Irwin 1985; Mitchell 2008, s. 138–139.
  22. ↑ Mitchell 2008, s. 138–139.
  23. ↑ Wistrand 2020, s. 15.
  24. ↑ Mitchell 2008, s. 142.
  25. ↑ Mitchell 2008, s. 145.
  26. ↑ Mitchell 2008, s. 142–143.
  27. ↑ Mitchell 2008, s. 140–141.
  28. ↑ Gelbin 2011, s. 99–100; Baer 2012, s. 38–50; Barnett 2014; Wistrand 2020, s. 15.
  29. ↑ a b c Barnett 2014.
  30. ↑ Wistrand 2020, s. 16–17
  31. ↑ a b c Mitchell 2008, s. 141–142.
  32. ↑ a b c Cebulla, Frank: Schöpfung aus dem Lehm. Der Golem in Geschichte, Mythos und Magie. Teil 1 (Tammikuussa 2011 arkistoitu versio.) 2000. Golem-net.de. Viitattu 11.7.2012. (saksaksi)
  33. ↑ Baer 2012, s. 39.
  34. ↑ a b c Mitchell 2008, s. 135.
  35. ↑ a b Baer 2012, s. 40.
  36. ↑ ”Perfect visual realisation of the novel.” Mitchell 2008, s. 135.
  37. ↑ a b c ”The most magnificent weird thing I’ve come across in aeons!” Roland, Paul: Lovecraft’s Library. Pan MacMillan 22.12.2014. Viitattu 23.4.2019. (englanniksi)
  38. ↑ Irwin 1985; Baer 2012, s. 38–50.
  39. ↑ Baer 2012, s. 38.
  40. ↑ Baer 2012, s. 39.
  41. ↑ a b Lovecraft 2014, s. 262. Suomennos Matti Rosvall ja Markku Sadelehto.
  42. ↑ a b c Gelbin 2011, s. 100.
  43. ↑ Wistrand 2020, s. 16.
  44. ↑ a b Salin 1995, s. 151–152; Immonen 2010.
  45. ↑ Meyrink, Gustav. University of Pittsburgh. Viitattu 13.12.2020. (englanniksi)
  46. ↑ a b Immonen 2010.
  47. ↑ Barnett 2014; Ivry 2015.
  48. ↑ Wistrand 2020, s. 13, 42.
  49. ↑ a b Wistrand 2020, s. 37.
  50. ↑ a b Baer 2012, s. 38–50; Burton 2003, s. 67–69.
  51. ↑ a b Baer 2012, s. 38–50.
  52. ↑ a b c Burton 2003, s. 67–69.
  53. ↑ Wistrand 2020, s. 42.
  54. ↑ Baer 2012, s. 39; Wistrand 2020, s. 12, 20; Burton 2003, s. 67–69.
  55. ↑ a b Thomas 2010, s. 11, 50.
  56. ↑ Wistrand 2020, s. 11–12, 19.
  57. ↑ Wistrand 2020, s. 19–20.
  58. ↑ Wistrand 2020, s. 28–37.
  59. ↑ Wistrand 2020, s. 41.
  60. ↑ Wistrand 2020, s. 16–18
  61. ↑ Wistrand 2020, s. 12–13; Ivry 2015.
  62. ↑ Wistrand 2020, s. 12–13.
  63. ↑ a b Wistrand 2020, s. 18
  64. ↑ Gelbin 2011, s. 97–98, 101–102.
  65. ↑ Gelbin 2011, s. 97–98.
  66. ↑ Baer 2012, s. 49.
  67. ↑ The Golem by Gustav Meyrink. books, yo.. Viitattu 13.12.2020. (englanniksi)
  68. ↑ Baer 2012, s. 47.
  69. ↑ Wistrand 2020, s. 37.
  70. ↑ Thomas 2010, s. 11.
  71. ↑ Baer 2012, s. 38–50; Thomas 2010, s. 50.
  72. ↑ Baer 2012, s. 48–49.
  73. ↑ Wistrand 2020, s. 19, 23.
  74. ↑ Wistrand 2020, s. 20–26.
  75. ↑ Baer 2012, s. 41.
  76. ↑ Mitchell 2008, s. 86.
  77. ↑ Mitchell 2008, s. 134–135.
  78. ↑ Jauho, Johanna: Golem-myytin prahalaisversio ilmestyi suomeksi. Helsingin Sanomat 23.7.1995, s. B2.
  79. ↑ Prahan getossa ja näkymättömien voimien armoilla. Helsingin Sanomat 24.7.1995. (tilaajille) Viitattu 19.9.2022.

Aiheesta muualla

muokkaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Golem_(kirja)&oldid=21452339”