Wikipedia

Syrakusa (antiikin kaupunki)

antiikin kreikkalainen kaupunki
(Ohjattu sivulta Epipolai)

Syrakusa (m.kreik. Συράκουσα, Syrakūsa tai Syrakousa, myös Συρακοῦσ(σ)αι, Syrakūs(s)ai/Syrakous(s)ai, Συρακόσ(σ)αι, Syrakos(s)ai, Συρήκουσαι, Syrēkūsai/Surēkousai, lat. Syracusae) oli antiikin aikainen kaupunki ja kaupunkivaltio (polis) Sikeliassa eli Sisilian saarella nykyisen Italian alueella.[1][2][3] Se on kehittynyt nykyiseksi Syrakusan kaupungiksi ja sijaitsi sen paikalla.[4]

Syrakusa
Συράκουσα
Syrakusan Neapoliin arkeologista aluetta ilmasta, keskellä Syrakusan teatteri.
Syrakusan Neapoliin arkeologista aluetta ilmasta, keskellä Syrakusan teatteri.
Sijainti

Syrakusa
Koordinaatit 37°4′25″N, 15°16′18″E
Valtio Italia
Paikkakunta Syrakusa, Sisilia
Historia
Tyyppi kaupunki
Ajanjakso n. 734 eaa.–
Huippukausi n. 400–200-luvut eaa.
Kulttuuri antiikki
Alue Sikelia
Osa Unescon maailmanperintökohdetta
Syrakusa ja Pantalican nekropolis
Aiheesta muualla

Syrakusa Commonsissa

Syrakusa oli Sisilian vanhimpia kreikkalaisia siirtokuntia, ja perusti saarelle lukuisia omia siirtokuntiaan. Kaupunki nousi koko Sisilian vauraimmaksi, voimakkaimmaksi ja merkittävimmäksi 400-luvulla eaa., jonka jälkeen Syrakusan tyrannit päättivät koko saaren kohtaloista ja saaren muiden polisten historia seuraa usein Syrakusan vaiheita. Syrakusan kukoistus kesti vuoteen 212 eaa. saakka, jolloin roomalaiset valtasivat sen. Roomalaisella kaudella Syrakusa kehittyi tavalliseksi roomalaiseksi kaupungiksi ja toimi Sisilian provinssin pääkaupunkina, vaikkakin taantui aikaisempaan kukoistukseensa nähden.[2][3][5]

Syrakusa oli suurikokoinen kaupunki ja sen alueelta on myös kaivettu esiin suuri määrä muinaisjäänteitä, vaikka nykyinen kaupunki onkin pitkälti antiikin aikaisen kaupungin päällä.[2][3] Kaupungin muinaisjäänteet ovat nykyisin osa Unescon maailmanperintökohdetta Syrakusa ja Pantalican nekropolis.[6]

Maantiede muokkaa

Antiikin Syrakusa sijaitsi nykyisen kaupungin tavoin saaren kaakkoisrannikolla jotakuinkin Katanen kaupungin ja saaren kaakkoiskärjen eli Pakhynoksen (lat. Pachynus) niemen puolivälissä.[2][3]

 
Vanha kartta Syrakusasta Ateenan Sisilian sotaretken (415–413 eaa.) aikaan.

Syrakusan poliksen kaupunkikeskuksen asutun alueen koko oli klassisella kaudella 400-luvulla eaa. noin 150 hehtaaria, ja sillä arvioidaan asuneen noin 40 000–45 000 henkeä. Hellenistisellä kaudella kaupungin pinta-ala oli puolestaan noin 200 hehtaaria.[1] Kaupunki oli rakennettu ympäristöään korkeammalle tasanteelle, joka oli sisämaan korkeampien kukkuloiden ja ylätasankojen haarauma ja suuntautui kohti merenrannikkoa muodostaen niemen. Tasanne oli suunnilleen kolmion muotoinen. Sisämaan puolella kolmion kärjessä sijaitsi Euryaloksen (Euryalus) linnoitus, joka oli kaupungin korkein kohta. Sieltä tasanne laskeutui kohti merta ja kolmion kantaa, joka muodosti niemen kärjen. Tasanne muodosti luonnonlinnoituksen, sillä vaikka se ei ollut erityisen korkea, sen reunat olivat melko jyrkät. Niemen eteläpuolella sijaitsi Syrakusan Suuren sataman satamalahti, joka ulottui Plemmyrionin (Plemmyrium) niemelle saakka, ja pohjoispuolella laajempi lahti, joka ulottui Thapsoksen (Thapsus) niemelle saakka.[3]

Pohjois-eteläsuuntainen painauma jakoi kaupungin tasanteen kahteen osaan. Lännen eli sisämaan puoleinen osa tunnettiin nimellä Epipolai (Epipolae) ja idempi osa nimellä Akhradine (Achradina). Niemen kaakkoisrannan edustalla sijaitsi kaupunkialueeseen myös kuulunut Ortygian saari eli nykyinen Ortigia. Saari oli vajaa 1,5 kilometriä pitkä. Se oli kaupungin vanha ydinosa ja eräänlainen ”akropolis”, vaikka olikin matala. Myös nykyinen Syrakusan vanhakaupunki sijaitsee tällä saarella. Ainoastaan kapea salmi erotti saaren niemestä ja Sisilian pääsaaresta. Saaren eteläpuolella sen ja Plemmyrionin niemen välinen etäisyys oli noin kilometrin. Tämä salmi muodosti sisäänkäynnin Suureen satamaan.[3]

Suuri satama oli suurikokoinen luonnonsatamalahti, jonka ympärysmitta oli noin kahdeksan kilometriä. Se tarjosi turvaisan sataman kaikkina vuodenaikoina, mutta oli kooltaan huomattavasti suurempi kuin mitä kreikkalaiset yleensä ajattelivat satamasta. Lahden eteläosa tunnettiin Daskonin lahtena. Ortygian saaren ja niemen välinen pienempi lahti muodosti Pienen sataman, joka oli nimestään huolimatta lähempänä normaalia antiikin aikaisen sataman kokoa ja toimii myös nykyisen Syrakusan satamana.[3]

 
Ortygian saari, antiikin aikaisen ja myös nykyisen Syrakusan keskus, sekä sen taustalla antiikin aikaisen Suuren sataman lahti.

Plemmyrionin niemi Suuren sataman eteläpuolella oli kaupungin niemen kaltainen hieman korkeampi, jyrkkäreunainen tasanne. Suuren sataman lahteen laski lännestä virranut Anapos-joki (Anapus, nyk. Anapo), johon yhtyi, hieman ennen sen laskemista lahteen, lounaasta pienempi Kyane-joki (Cyane, nyk. Ciane). Jokien risteyskohdassa sijaitsi pieni kaupunki nimeltä Polikhne, joka oli kehittynyt paikalla olleen Zeus Olympioksen temppelin ympärille. Anapoksen ja kaupungin välillä sijaitsivat Lysimeleian suot, joihin kuului soinen laguuni, joka tunnettiin myös Lysimeleiana tai nimellä Syrako (Syraco). Koko kaupungin sanottiin saaneen tästä nimensä. Suoalueen leveys pohjois-eteläsuunnassa oli noin 1,5 kilometriä, ja pituus itä-länsisuunnassa paljon enemmän, kunnes se päättyi kukkuloihin. Suot tekivät kaupungin sijainnista jossain määrin epäterveellisen, mutta toisaalta paikka oli muutoin edullinen. Myös sen ilmastoa kehuttiin, ja usein sanottiin, ettei kaupungissa ollut sellaista päivää, jolloin aurinko ei olisi ollut näkyvissä.[3][7]

Kaupungin pohjoispuolisella rannikolla sijaitsi pieni poukama nimeltä Leon. Thapsoksen niemi sijaitsi kauempana noin kymmenen kilometriä kaupungista pohjoiseen. Se on matala ja kallioinen ja kytkeytyy muuhun saareen vain kapean hiekkakannaksen välityksellä niin, että sen eteläpuolelle muodostui luonnonsatama. Paikalla oli asutusta varhemmin, mutta klassisella kaudella ja myöhemmin se oli aina asumaton.[8][3]

Syrakusan kaupunkivaltion hallussa ollut alue tunnettiin nimellä Syrakosia (Συρακοσία). Alue oli suhteellisen suurikokoinen. 600- ja 500-luvuilla eaa. Syrakusan arvioidaan hallinneen noin 3 000–3 500 neliökilometrin kokoista aluetta, jolla sijaitsi sen perustamia muita kaupunkeja. Laajimmillaan 300-luvulla eaa. kaupunki hallitsi koko itäistä ja keskistä Sisiliaa sekä alueita myös Suur-Kreikan puolella Italian mantereella, mukaan lukien Rhegion ja Kalabria.[1]

Historia muokkaa

Arkaainen kausi muokkaa

Varhaishistoria muokkaa

Syrakusan Ortygian saarelta on löydetty merkkejä asutuksesta jo paleoliittisella kaudella. Ennen kreikkalaisten tuloa kaupungin paikalla oli saaren alkuperäisheimoihin kuuluneiden sikulien asutus.[1][2]

Syrakusan kaupunki perustettiin Korintin siirtokuntana geometrisen kauden lopulla vuonna 734 eaa. Tämä tekee kaupungista koko Sisilian toiseksi vanhimman kreikkalaiskaupungin Naksoksen jälkeen. Siirtokuntalaisten johtajaksi mainitaan Bakkhiadien sukuun kuulunut Arkhias, Euageteen poika, joka oli joutunut maanpakoon. Joidenkin antiikin lähteiden mukaan siirtokunta olisi saanut myöhemmin myös muita doorilaisia sekä lokrislaisia asuttajia, mutta tästä huolimatta kaupunkilaiset pitivät itseään aina alkuperältään korinttilaisina, ja säilyttivät aina läheiset välit emäkaupunkiinsa.[2][3]

 
Gorgoa esittävä terrakotasta tehty metooppi, n. 620–600 eaa. Syrakusan arkeologinen museo.

Kreikkalaiset ajoivat sikulit pois seudulta saapuessaan. Ensimmäiset siirtokuntalaiset asettuivat Ortygian saarelle, ja kaupunki rajoittui käsittämään sen melko pitkäksi aikaa. Ortygian nimi on ilmeisesti kreikkalaista alkuperää ja se oli yksi Artemiin epiteeteistä. Saari oli pyhitetty tälle jumalattarelle. Kaupunki itse sai nimensä läheisestä järvestä tai suosta nimeltä Syrakos, jonka nimi on todennäköisesti paikallista, ei-kreikkalaista alkuperää. Epikharmos käytti Syrakos-nimeä kaupungista itsestään, mutta ilmeisesti lähinnä runollisessa tarkoituksessa.[1][3][9] Perustamiseen liittyvä legenda kertoo, että kun Arkhias ja Myskellos olivat perustamassa Syrakusaa ja Krotonia, Krotonin perustanut Myskellos valitsi terveyden ja Arkhias puolestaan vaurauden, millä viitattiin Syrakusan epäterveellisemmiksi tehneisiin soihin, mutta toisaalta kaupungin vaurauteen myöhempinä aikoina.[3] Kaupungin kansalaisista käytettiin etnonyymejä Syrakūsios (Συρακούσιος), Syrakosios (Συρακόσιος) ja Syrēkosios (Συρηκόσιος), myöhemmin latinaksi Syracusanus.[3]

Muiden Sisilian siirtokuntien tavoin myös Syrakusan varhaisvaiheista tiedetään antiikin lähteiden kautta vain vähän. Se vaikuttaa kuitenkin nousseen ajan kuluessa kukoistavaksi kaupungiksi, mistä on osoituksena se, että se alkoi laajentaa alueitaan ja perustaa saarelle omia siirtokuntiaan. Syrakusalaiset perustivat Akrain noin vuonna 664 eaa., Kasmenain noin 644 eaa. ja Kamarinan noin 598 eaa. Mikään näistä kaupungeista ei kuitenkaan noussut erityisen merkittäväksi, ja Syrakusa pyrki ilmeisesti pitämään ne alaisuudessaan. Kamarinan syrakusalaiset tuhosivat vain 46 vuotta sen perustamisen jälkeen jonkin riidan vuoksi.[1][2][3][10] Syrakusan tiedetään perustaneen yhteensä ainakin 21 siirtokuntaa.[1]

Syrakusa vaikuttaa päätyneen sisäisiin ristiriitoihin suhteellisen pian. Jo vuonna 648 eaa. kaupungista karkotettiin Thukydideen mukaan Myletidain suku tai puoluekunta, joka siirtyi maanpakoon Zankleen ja osallistui Himeran perustamiseen.[3][10] Myös Aristoteles kuvaa kaupungissa olleita levottomuuksia ja poliittisia ristiriitoja,[11] mutta niiden tarkka ajoittaminen on mahdotonta. Myöhemmin kaupungin hallinto vaikuttaa olleen oligarkinen, ja sen johdossa oli Geomoroi- tai Gamoroi-suku tai puolue. Nämä olivat mitä ilmeisimmin kaupungin alkuperäisten asuttajien jälkeläisiä. Rahvaan muodostivat muuta alkuperää olleet kansalaiset.[3]

Gelonin tyrannia muokkaa

 
Syrakusan lyömä tetradrakhma, n. 485–479. Kuvituksessa nelivaljakko sekä nymfi Arethusa ja teksti ΣΥΡΑΚΟΣΙΩΝ, Syrakosiōn.

Noin vuonna 486 eaa. kaupungissa tapahtui jonkinlainen demokraattinen vallankumous. Geomoroit ajettiin pois, ja nämä vetäytyivät Kasmenaihin. Vallankumous johti heti vuonna 485 eaa. toiseen, kun Gelan tyranni Gelon siirtyi karkotettujen puolelle. Gela oli tuohon aikaan vähintään yhtä voimakas ellei voimakkaampikin kaupunki kuin Syrakusa. Sen aikaisempi tyranni Hippokrates oli saanut suuren osan saaren itäosasta valtaansa ja voittanut syrakusalaiset taistelussa Heloros-joella. Hän olisi saattanut vallata myös Syrakusan jo tuolloin, elleivät korinttilaiset ja korkyralaiset olisi välittäneet rauhaa. Nyt Geomoroiden karkotus tuotti Gelonille hyvän syyn puuttua Syrakusan asioihin. Hän nousi karkotettujen johtoon, sai nämä takaisin Syrakusaan ja samalla nostettua itsensä kaupungin tyranniksi.[3][12]

Syrakusan olisi luullut päätyneen näin Gelan valtaan, mutta todellisuudessa kävi toisin päin: Gelon ymmärsi Syrakusan sijaitsevan paremmalla paikalla, teki siitä keskuksensa, ja alkoi rakentaa ja vahvistaa uutta kaupunkiaan. Hän siirrätti sinne Kamarinan koko väestön, joka oli Hippokrateen alun perin kyseiseen kaupunkiin asuttamaa, ja lopulta myös puolet Gelan väestöstä, antaen näille Syrakusan kansalaisuuden. Vallattuaan Megara Hyblaian ja Euboian hän siirrätti niiden varakkaan väen Syrakusaan ja myi muut orjiksi. Vuonna 480 eaa. Gelon ja Akragaan tyranni Theron saivat suuren voiton Karthagosta Himeran luona käydyssä Himeran taistelussa.[2][3]

Kaiken tämän seurauksena Syrakusa nousi Sisilian vahvimmaksi ja merkittävimmäksi kaupungiksi, mikä asema sillä säilyi koko kreikkalaisen kauden. Näihin aikoihin kaupunki alkoi ensimmäistä kertaa ulottaa valtaansa myös Manner-Italian Suur-Kreikan puolelle. Itse kaupunki alkoi levittäytä Akhradinen alueelle, joka soveltui suurempien väkimäärien asuttamiseen kuin Ortygia. Uutta osaa kaupungista alettiin nyt kutsua Ulommaksi kaupungiksi (ἡ ἔξω πόλις, hē eksō polis), kun taas Ortygia tunnettiin Sisempänä kaupunkina tai vain ”Saarena”, vaikkakin se oli tuossa vaiheessa jo yhteydessä pääsaareen kannaksen kautta.[3][13] Syrakusa löi omaa hopearahaa 500-luvulta eaa. lähtien.[1]

Gelonin ajasta lähtien Syrakusan historia alkaa kulkea yhä enemmän käsi kädessä koko saaren historian kanssa; kuten Strabon huomautti, kaupungin sijainti oli niin tärkeä, että kaikki sen kokemat kohtalot heijastuivat koko saareen.[14] Seuraavassa keskitytään kaupungin itsensä vaiheisiin; Sisilian yleisestä tilanteesta kerrotaan enemmän artikkelissa antiikin Sisilia.

Klassinen kausi muokkaa

Hieron I:n tyrannia muokkaa

Gelonin kausi kesti vuoteen 478 eaa. saakka. Häntä seurasi tyrannina Hieron I vuosina 478–467 eaa. Kummankin kausi oli kaupungin kukoistuskautta. Hieron voitti etruskit Kymen taistelussa vuonna 474 eaa., mikä takasi kaupungille meren herruuden keskisellä Välimerellä. Taiteet ja oppineisuus kukoistivat. Tyrannien aikana Syrakusan hovissa toimivat muun muassa Aiskhylos, Pindaros ja Bakkhylides. Kaupungissa vietti loppuelämänsä myös Epikharmos, ja Sofron oli sieltä kotoisin.[2][3]

Hieronin jälkeen tyrannina seurasi Thrasybulos. Hänen kautensa oli lyhyt ja väkivaltainen, ja lopulta hänet karkotettiin Syrakusasta vuonna 466 eaa., jolloin kaupungista tehtiin jälleen demokratia. Tämä johti kuitenkin levottomuuksiin vanhempien asukkaiden ja Gelonin tuomien uusien asukkaiden välillä. Lopulta uudemmat asukkaat vetäytyivät Messeneen.[2][3][15]

Thrasybulos seuraajineen asettui puolestaan Ortygiaan ja Akhradineen, jotka kummatkin oli linnoitettu omilla vahvoilla muureillaan. Tämä kertoo siitä, kuinka laajalle kaupunki oli jo tuolloin levinnyt. Demokraatit pitivät hallussaan muuta osaa kaupungista. Kaupunki vaikuttaa ulottuneen myös muurien ulkopuolelle ”esikaupunkeina” (προαστεῖα, proasteia) tunnetulle alueelle.[3][15] Syrakusa löi pronssirahaa 400-luvulta eaa. lähtien.[1]

Demokratian kautta kesti noin 60 vuotta, ja tänä aikana kaupungin kuvataan saavuttaneen kaikkein suurimman voimansa ja vaurautensa. Kauden lopulla Syrakusa joutui Ateenan hyökkäyksen kohteeksi, ja se, että kaupunki selvisi kamppailusta voittajana, kertoo sen resurssien suuruudesta sen huippukaudella.[3][15]

Ateenan Sisilian sotaretki muokkaa

Pääartikkeli: Sisilian sotaretki
 
Vanha kartta Syrakusasta Ateenan sotaretken aikaan. Merkittynä ateenalaisten linnoitteet ja operaatiot.
 
Ateenalaisten tappio Sisilian sotaretkellä 415–413 eaa. Vanhaa kuvitusta kouluja varten.

Ateena hyökkäsi Syrakusaan osana peloponnesolaissotaa tukeakseen Leontinoita ja Segestaa Syrakusaa vastaan. Epäonninen sotaretki, joka tunnetaan Sisilian sotaretkenä, alkoi vuonna 415 eaa. Sen johdossa olivat Demosthenes ja Nikias, kun taas Syrakusan puolustusta johti Spartan lähettämä Gylippos. Ateenalaiset tekivät ensimmäisen hyökkäyksen Syrakusaa vastaan jo kyseisen vuoden syksyllä. Tuolloin ateenalaiset purjehtivat kaupungin satamaan ja linnoittautuivat Daskoniin Anapos-joen suulle. Talvella ateenalaiset kuitenkin vetäytyivät Kataneen. Syrakusan varsinainen piiritys alkoi keväällä 414 eaa.[3][16] Tuolloin ateenalaiset rantautuivat Leoniin Syrakusan pohjoispuolelle, noin 6–7 stadioninmittaa Epipolaista, ja asettuivat Thapsoksen niemelle. Maajoukot valtasivat Epipolain ja Syken, ja linnoittautuivat alueelle, kun taas Ateenan suurikokoinen laivasto hyökkäsi Syrakusan Suureen satamaan mereltä. Syrakusalaiset saivat vallattua osan maalinnoituksista, ja voittivat Ateenan laivaston merellä.[3][17]

Ateenalaiset peräytyivät. Demosthenes olisi halunnut luopua piirityksestä, mutta Nikiaan mielipide voitti. Ateenalaisia hidastivat kuitenkin kulkutaudin puhkeaminen sekä kuunpimennyksestä seuranneet taikauskoiset pelot. Viivästys mahdollisti sen, että syrakusalaiset ehtivät muuttaa asemansa piiritetyistä piirittäjiksi. Syrakusalaiset hyökkäsivät Ateenan laivaston kimppuun kaupungin Suuressa satamassa, ja tuhosivat koko sen Eurymedonin johtaman oikean siiven Daskonin lahdella. Voiton innoittamina he päättivät yrittää koko laivaston tuhoamista, ja saartoivat Suuren sataman muodostamalla omilla laivoillaan ketjun Ortygiasta Plemmyrioniin saakka. Tämä pakotti Ateenan maajoukot osallistumaan taisteluun linnoituksistaan. Syrakusalaiset tuhosivat koko laivaston, jolloin myös maajoukot joutuivat pakenemaan, ensin länteen Anapoksen laaksoon ja Akraion-kukkulalle ja sitten etelään Heloroniin päin. Suuri osa maajoukoista surmattiin pakomatkan aikana, viimeistään Assinaros-joella, jossa ateenalaiset joutuivat lopulta antautumaan. Demosthenes ja Nikias teloitettiin. Ateenalaisia kerrotaan jääneen vangeiksi yli 7 000.[3][17][18]

Näin sotaretki oli Ateenalle katastrofaalinen, koska kaupunki menetti koko laivastonsa ja suuren osan jalkaväestään, ja Syrakusalle täydellinen voitto. Thukydides kuvaa taistelua koko sodan tärkeimmäksi. Syrakusalaiset pystyttivät Assinaroksen rannalle muistomerkin ja perustivat Assinaria-juhlan (myös Asinaria) voittonsa kunniaksi.[3][17]

Dionysiosten tyrannia muokkaa

 
Syrakusan lyömä raha, n. 405–367 eaa. Kuvituksessa heeros Leukaspis sekä Arethusa ja delfiinejä.

Ateenan sotaretken jälkeen Syrakusalla oli selvä johtoasema Sisiliassa. Sen uudeksi uhaksi muodostui kuitenkin jälleen Karthago, jonka Segestan asukkaat olivat pyytäneet apuun Selinusta vastaan. Karthagolaisten tuhottua Selinuksen ja Himeran vuonna 409 eaa. ja Akragaan 406 eaa. nämä tavoittelivat lopulta koko saarta itselleen.[3]

Dionysios nosti itsensä Syrakusan tyranniksi tämän uhan alla vuonna 405 eaa. Hän pysyi vallassa 38 vuotta aina vuoteen 367 eaa. saakka. Dionysios sai aluksi tehtyä karthagolaisten kanssa rauhan, sillä näiden joukoissa raivosi kulkutauti. Tämän jälkeen hän suuntasi tarmonsa kaupungin ja sen linnoitusten vahvistamiseen sekä muihin rakennushankkeisiin. Hän muutti Ortygian saaren suureksi linnoitukseksi, joka ympäröitiin suurilla muureilla ja torneilla. Saaren pääsaareen yhdistäneen kannaksen puolelle rakennettiin suuri Pentapylaksi kutsuttu etulinna, ja sisäosiin toinen linna, josta tuli Syrakusan akropolis ja samalla Dionysioksen ja hänen seuraajiensa asuinpaikka.[3][19]

Dionysioksen suurin urakka oli Epipolain kukkulan linnoittaminen Euryaloksen linnoituksella sekä laajoilla muureilla. Paikan strateginen merkitys oli tullut selväksi Ateenan hyökkäyksen aikana. Ensimmäisten muurien, joiden pituudeksi mainitaan 30 stadioninmittaa eli yli viisi kilometriä, kerrotaan nousseen 20 päivässä. Dionysios varusti myös laivastoa ja rakennutti aluksi pienemmän sataman, johon mahtui 60 kolmisoutua, ja myöhemmin suuremman sataman, johon mahtui 160 kolmisoutua lisää. Kaupunkiin rakennettiin hienoja julkisia rakennuksia.[3][19]

 
Dionysios nuorempi, Damokles ja ”Damokleen miekka”. Richard Westall, 1812.

Sota Karthagoa vastaan alkoi vuonna 397 eaa., ja uusien linnoitteiden merkitys tuli pian selväksi. Dionysios teki ensin hyökkäyksen läntiseen Sisiliaan karthagolaisten alueille, mutta joutui myöhemmin vetäytymään Syrakusan muurien suojiin. Karthagolaiset valloittivat muurien ulkopuoliset alueet Himilkonin johdolla ja tuhosivat muun muassa Demeterin ja Koren pyhäkön. Karthagolaisten parissa puhkesi kuitenkin jälleen kulkutauti, mitä pidettiin jumalattarien rangaistuksena. Syrakusalaiset saivat vallattua karthagolaisten asemat ja poltettua suuren osan näiden laivastosta. Himilkon teki salaisen sopimuksen, jossa sai vetäytyä rauhassa aitojen karthagolaisten kanssa, jättäen samalla liittolaisensa ja palkkasotilaansa oman onnensa nojaan.[3][19]

Viimeistään nyt Syrakusa oli saavuttanut ehdottoman johtoaseman saarella. Kaupunki laajeni ja sen väkiluku kasvoi. Dionysiosta seurasi tyrannina Dionysios nuorempi vuosina 367–357 eaa. Dion sai suuren osan kaupungista valtaansa vuonna 357 eaa., mutta Dionysios nuoremman Ortygian linnoitus antautui vasta 356 eaa. Tyrannia kukistettiin väliaikaisesti. Dionysios nuorempi palasi kuitenkin valtaan vuosiksi 346–344 eaa.[3]

Demokratian palauttaminen muokkaa

Vuonna 344 eaa. Sisiliaan saapui Timoleon, joka oli kutsuttu alueella sotimaan barbaareja vastaan. Tuolloin Ortygia oli Dionysioksella mutta muu kaupunki Karthagon tukeman Hiketaan käsissä. Ortygia antautui Timoleonille, ja tämä sai pian myös muun kaupungin valtaansa. Timoleon tuhosi Ortygian linnoituksen ja tyrannien palatsin, ja paikalle rakennettiin oikeusistuin. Kaupungin valtiomuoto muutettiin demokraattiseksi, ja kaupunkiin palautettiin Diodeen lait, jotka oli säädetty Ateenan sotaretken jälkeen, mutta olivat pian jääneet käyttämättömiksi Dionysiosten aikana. Kaupunkiin perustettiin uusi vuosittain vaihtuva Olympoksen Heran amfipoloksen kunniavirka, jonka viranhaltijoiden mukaan laskettiin ja nimettiin vuodet.[3][20] Syrakusan valtiomuoto oli osana Aristoteleen koulukunnan kokoelmaa 158 kaupungin valtiomuodot.

Syrakusa oli kärsinyt huomattavasti jatkuvista sisäisistä ristiriidoista ja levottomuuksista ennen sitä, kun Timoleonin vapautti kaupungin tyranneista. Timoleon kutsui takaisin kaupunkiin sen maanpakoon lähetyt asukkaat ja hankki kaupunkiin myös uusia siirtokuntalaisia Korintista ja muualta Kreikasta. Uusien asukkaiden määräksi kuvataan tuolloin jopa 60 000.[3][21]

Hellenistinen kausi muokkaa

Agathokleen ja Hieron II:n tyrannia muokkaa

 
Timoleonin hautajaiset Syrakusassa. Giuseppe Sciuti, 1874.
 
Syrakusan lyömä raha, n. 214–212 eaa. Kuvituksessa Athene sekä siivekäs salamakimppu ja teksti ΣΥΡΑΚΟΣΙΩΝ, Syrakosiōn.

Timoleonin mukanaan tuoma vapauden kausi oli Syrakusalle ja samoin kuin koko Sisilialle suurta kukoistuksen aikaa. Syrakusassa sitä kesti kuitenkin vain noin 30 vuotta. Vuonna 317 eaa. kaupungin tyranniksi nousi Agathokles, joka pysyi vallassa keskeytyksettä vuoteen 289 eaa. saakka. Agathokleen kaudesta tiedetään antiikin lähteistä melko vähän, mutta myös hän vaikuttaa omistautuneen kaupungin rakentamiselle. Hän muun muassa linnoitutti kaupungin pienemmän sataman.[3]

Karthago hyökkäsi kaupunkiin Agathokleen aikana vuonna 309 eaa. Hamilkarin johdolla. Tyrannin kuoltua Syrakusa oli jälleen vapaa jonkin aikaa, mutta pian sen tyranniksi nousi Hiketas. Tämän jälkeen valta oli eri sotapäälliköillä, kunnes vuonna 275 eaa. kaupungin tyranniksi nousi Hieron II, Hierokleen poika. Hän kruunautti itsensä kuninkaaksi ja hallitsi vuoteen 216 eaa. saakka. Hänen hallintoaan kuvataan hyväksi erityisesti suhteessa moniin edeltäviin tyranneihin. Samalla ulkoinen rauha oli turvattu Hieronin Rooman kanssa vuonna 263 eaa. tekemällä sopimuksella. Sen mukaan Syrakusan valtaan kuuluivat Akrai, Heloron, Leontinoi, Megara Hyblaia, Neeton ja Tauromenion. Tämä ei ollut erityisen suuri alue kaupungin aiempaan asemaan verrattuna, mutta Hieron oli tästä huolimatta merkittävä hallitsija, ja pitkällä rauhan kaudella kaupunki nousi historiansa suurimpaan kukoistukseen. Hieronin lait tulivat käyttöön myös monissa muissa saaren kaupungeissa, ja myöhemmin säilyivät käytössä myös roomalaisella kaudella nimellä Lex Hieronica.[3]

Toinen puunilaissota muokkaa

 
Arkhimedes polttaa konsuli Marcelluksen laivat peilien avulla. Cherubino Cornienti, 1855.

Hieron II:n seuraaja Hieronymos kuitenkin hylkäsi sopimuksen Rooman kanssa ja liittoutui sen sijaan Karthagon kanssa toisen puunilaissodan 218–202 eaa. aikaan. Hieronymos murhattiin pian, mutta karthagolaispuolue pysyi edelleen vallassa kaupungissa. Syrakusan johdossa seurasivat nyt Hippokrates ja Epikydes, jotka kummatkin saivat sotapäällikköinä ylimmän vallan. Rooma piiritti Syrakusaa konsuli Marcelluksen johdolla vuodesta 214 eaa. Roomalaiset linnoittautuivat kaupungin ympärille ja hallitsivat laivoillaan merta. Kerrotaan, että syrakusalaiset onnistuivat kuitenkin Arkhimedeen avulla sytyttämään laivat tuleen suurilla peileillä, kun laivasto yritti hyökätä itse kaupunkiin.[2][3][22]

Talvella 214–213 eaa. Marcellus vetäytyi itse Leoniin kaupungin pohjoispuolella ja jätti Syrakusassa olleen armeijan Titus Quinctius Crispinuksen komentoon. Karthagolaiset onnistuivat murtamaan merisaarron, ja niin piiritys venyi kaksivuotiseksi. Roomalaiset onnistuivat yllättämään kaupungin lopulta keväällä 212 eaa., ja valtaamaan osan sen lukuisista linnoituksista. Karthagolaiset yrittivät murtaa piirityksen suurella Himilkonin ja Hippokrateen johtamalla sotajoukolla ja 150 laivalla. Yritys kuitenkin epäonnistui, lopullisesti kulkutaudin puhjettua jälleen kerran joukkojen parissa. Lopulta Syrakusa petettiin roomalaisille, ja nämä valtasivat lisää sen linnoituksista. Loppu osa kaupungista antautui, ja roomalaiset tuhosivat ja ryöstivät sen. Arkhimedes sai surmansa valtauksen yhteydessä. Roomaan tuolloin ryöstösaalina vietyjen kreikkalaisten taideaarteiden on sanottu olleen yksi tekijä, joka sai roomalaiset ihastumaan kreikkalaiseen kulttuuriin.[3][23]

Roomalainen kausi muokkaa

Roomalaisella kaudella Syrakusa menetti entisen asemansa ja siitä tuli tavallinen roomalainen provinssikaupunki. Se säilyi kuitenkin Sisilian keskuksena, ja toimi Sisilian provinssin pääkaupunkina. Saarta hallitsemaan lähetyt Rooman preettorit asuivat siellä, samoin kuin toinen saaren kahdesta kvestorista. Vielä Cicero puhuu kaupungista suurena ja kauniina kreikkalaiskaupunkina. Se vaikuttaa kärsineen suhteellisen vähän vahinkoa Marcelluksen johtamassa hyökkäyksessä, ja monet sen merkittävät rakennukset olivat edelleen pystyssä. Kaikki neljä kaupungin aluetta, Ortygia, Akhradine, Tykhe ja Neapolis, olivat edelleen asuttuja.[3][24]

Kaupunki kärsi sen sijaan suuria tuhoja Sextus Pompeiuksen sodan aikana ja taantui. Augustus teki Syrakusasta roomalaisen colonian kaupungin elvyttämiseksi vuonna 21 eaa. Kaupunki oli nyt kuitenkin selvästi aikaisempaa pienempi. Syrakusa elpyi jonkin verran keisarikauden ensimmäisinä vuosisatoina.[2][3][25]

Syrakusa sai varhaiskristillisen seurakunnan jo varhain. Apostoli Paavali pysähtyi kaupungissa matkalla Roomaan.[2]

Myöhäisantiikista keskiajalle muokkaa

Länsi-Rooman kukistumisen jälkeen gootit valtasivat Syrakusan samoin kuin koko Sisilian. Belisarius valtasi sen Itä-Roomalle eli Bysantin valtakunnalle vuonna 535. Se säilyi Bysantilla aina 800-luvulle, jolloin sen valtasivat saraseenit. Tuolloin kaupunki oli Tauromeniumin ohella viimeisiä paikkoja saarella, joka joutui saraseeneille, ja se antautui yhdeksän kuukautta kestäneen piirityksen jälkeen vasta vuonna 878 eli yli viisikymmentä vuotta sen jälkeen, kun saraseenit olivat aloittaneet saaren valloituksen. Kaikki asukkaat surmattiin, kaupunki poltettiin ja linnoitukset tuhottiin. Syrakusa ei toipunut tästä iskusta pitkään aikaan, vaikka itse saari säilyikin asuttuna.[3] Kaupunki kukoisti myöhemmin keskiajalla normanni- ja espanjalaisvallan aikana, ja nykyinen Syrakusa on edelleen yksi Sisilian tärkeimmistä kaupungeista.

Kaivaukset muokkaa

Syrakusan muinaisjäänteiden tutkimus sai alkunsa jo varhain antiikin kirjallisten lähteiden opastamana. Philipp Clüver esitti kaupungin topografiasta yksityiskohtaisia kuvauksia jo 1600-luvulla, ja kaupungin näkyvissä olleet kohteet tutkittiin varsin perusteellisesti 1700- ja 1800-luvuilla.[3] Arkeologisia kaivauksia on suoritettu tämän jälkeen useilla alueilla eri puolilla kaupunkia.

Syrakusan antiikin aikaiset jäänteet liitettiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 2005.[6]

Rakennukset ja löydökset muokkaa

Syrakusan kaupunki jakaantui laajimmillaan viiteen alueeseen, jotka olivat Ortygia, Akhradine (lat. Achradina), Tykhe (Tycha), Neapolis ja Epipolai (Epipolae).[2] Kaupungissa oli suunniteltu asemakaava viimeistään 400-luvulta eaa. lähtien, ja se oli ympäröity muurein, joita laajennettiin kaupungin kasvaessa.[1]

Kaupungin topografia tunnetaan antiikin kirjallisista lähteistä poikkeuksellisen hyvin, sillä sitä kuvataan paljon Sisilian sotaretken 415 eaa. ja siihen liittyneen Syrakusan piirityksen yhteydessä. Myös Cicero kuvaa kaupunkia laajalti puheessaan Verrestä vastaan. Cicero kuvaa kaupungin olleen suurin kreikkalaisista kaupungeista ja kaunein kaikista kaupungeista.[3][24] Muun muassa Cicero ja Diodoros Sisilialainen jakoivat kaupungin neljään osaan, Ortygia, Akhradine, Tykhe ja Neapolis, ja siihen viitattiin siksi usein ”tetrapoliina” tai latinaksi quadruplices Syracusae. Eräät toiset kirjailijat puhuvat kuitenkin viisiosaisesta kaupungista tai ”pentapoliista”, mikä saattaa viitata siihen, että myös Epipolain alue olisi ollut asuttu jo varhemmin.[3][24]

Kaupunki perustettiin alun perin Ortygian saarelle, joka oli helposti puolustettavissa ja jonka vesihuollon turvasi Arethusan lähde. Kaupunki laajeni varsin pian pääsaaren puolelle, mihin kehittyi Akhradinen alue. Siellä sijaitsi muun muassa kaupungin agora eli kokoontumis- ja kauppapaikka. Sen ympärillä ovat kaupungin vanhimmat hautausmaat. Kaupunginosa ympäröitiin muureilla suhteellisen varhain, ja kaupungin muurein ympäröity alue käsitti Sisilian sotaretken aikaan vain Akhradinen ja Ortygian.[2][24]

Tykhe käsitti kaupungin niemen juuren pohjoisosan Akhradinen luoteispuolella. Se oli kaupungin tiheiten asuttua aluetta. Neapolis käsitti niemen juuren eteläosan Akhradinen lounaispuolella, Tykhestä etelään. Sinne rakennettiin monumentaalirakennuksia erityisesti hellenistisellä ja roomalaisella kaudella. Epipolai käsitti kaupungin läntisimmän ja korkeimmalla olevan osan, mukaan lukien Euryaloksen linnoituksen. Dionysios I:n aikana 400-luvun eaa. lopulla myös Tykhen, Neapoliin ja Epipolain alueet ympäröitiin muureilla, jolloin koko kaupunki oli muurien ympäröimänä.[2][24]

Ortygia muokkaa

 
Kaavakuva Ortygian saaresta.

Ortygia (Ὀρτυγία) tai vain ”Saari” (doorilaisittain Nāsos, Νᾶσος, yleiskreikkalaisesti Nēsos, Νῆσος, lat. Nasus/Insula) käsitti Syrakusan vanhimman osan. Se toimi samassa roolissa kuin muiden kaupunkien akropolis eli linnoitus, vaikkakin se oli muuta kaupunkia matalammalla, ja oli suojatumpi lähinnä siksi, että oli saari.[2][3][24]

Ortygiaa pidettiin pyhitettynä Artemiille, ja siksi Pindaros kutsuu sitä ”Artemiin leposohvaksi” ja ”Deloksen sisareksi”.[3][26] Saaren pituus oli noin 1,5 kilometriä ja leveys noin 500–600 metriä. Se oli kokonaan kalliota ja suhteellisen matala, mutta korkeampi keskeltä. Ortygia oli epäilemättä alun perin saari, mutta Thukydideen aikana se oli liitetty yhteen pääsaaren kanssa pengertiellä. Dionysios I:n aikana se erotettiin jälleen pääsaaresta. Se oli kuitenkin aina yhdistetty muuhun kaupunkiin yhdellä tai useammalla sillalla.[3][27]

Saarella sijaitsivat Dionysios I:n linnoitus ja myöhemmin Hieron II:n palatsi. Tärkeimmät temppelit oli omistettu Artemiille ja Athenelle. Arkaaisen kauden agora sijaitsi Athenen temppelin lähellä.[1][2][3][24]

Dionysios I:n linnoitus

Dionysios I:n rakentama linnoitus sijaitsi saaren pohjoispäässä lähellä Pientä satamaa ja telakoita. Siellä sijaitsi tyrannin palatsi. Linnoituksen pääsaaren ja Akhradinessa olleen kaupungin agoran puoleinen julkisivu oli vahvasti linnoitettu ja tunnettiin nimellä Pentapyla. Timoleon tuhosi tyranninvaltaa edustaneen linnoituksen ja rakennutti sen paikalle oikeusistuimen rakennuksen. Linnoituksen oletetaan sijainneen samalla paikalla, jossa sijaitsivat myös Kaarle V:n 1500-luvulla rakennuttamat linnoitteet.[3][28]

Hieron II:n palatsi

Myöhemmin saarella sijaitsi Hieron II:n itselleen rakennuttama palatsi, joka toimi roomalaisella kaudella preettorien palatsina. Palatsin sijainti ei tunneta. Sen oletetaan sijainneen tarkoituksellisesti eri paikassa kuin Dionysioksen linnoitus ja palatsi.[3][24]

Apollonin temppeli

 
Apollonin temppelin raunioita sekä bysanttilais- ja normanniaikaisia rakenteita.

Apollonille omistettu temppeli sijaitsi Ortygian pohjoisosassa lähellä saarelle johtanutta siltaa. Se oli rakennettu arkaaisella kaudella 500-luvun eaa. alussa. Se edusti doorilaista tyyliä ja on varhaisin esimerkki monumentaalisesta kiviarkkitehtuurista Sisiliassa. Se oli merkittävässä osassa tyylisuunnan kehityksessä läntisillä kreikkalaisalueilla. Rakennusta muutettiin sen historian aikana usein.[2][29]

Temppeli oli pitkänomainen, ja sen koko oli noin 21,6 x 55,3 metriä. Siinä oli lyhyillä sivuilla kuusi ja pitkillä sivuilla 17 pylvästä. Itäpään pylväikön ja pronaoksen välissä oli toinen kuuden pylvään rivi. Pronaoksen edessä oli kaksi pylvästä. Sen takana olivat naos eli cella ja adyton. Temppeli oli koristeltu triglyfeillä ja metoopeilla.[2][29]

Artemiin temppeli (”Joonialainen temppeli”)

”Joonialaiseksi temppeliksi” kutsuttu rakennus sijaitsi Ortygian eteläosissa saaren korkeimmalla kohdalla. Temppeli oli oletettavasti omistettu Artemiille. Sen rakentaminen oli aloitettu arkaaisella kaudella 500-luvun eaa. jälkimmäisellä puoliskolla, mutta se vaikuttaa jääneen keskeneräiseksi. Temppeli edusti joonialaista tyyliä, ja oli koko Sisilian ainoa tunnettu tämän tyylisuunnan temppeli.[2]

Temppelissä oli lyhyillä sivuilla kuusi ja pitkillä sivuilla 14 pylvästä.[2] Temppelin paikka on suurimmaksi osaksi myöhempien rakennusten alla, mutta alueella on joitakin temppeliin mahdollisesti kuuluneita jäänteitä.

Athenen temppeli

 
Athenen temppelin peristyylin doorilaisia pylväitä osana Syrakusan katedraalia.

Athenelle omistettu temppeli sijaitsi heti Artemiin temppelin eteläpuolella samansuuntaisena sen kanssa. Temppeli rakennettiin klassisen kauden alussa noin vuonna 470 eaa., oletettavasti Gelonin Himerassa vuonna 480 eaa. karthagolaisista saaman voiton kunniaksi.[2][30] Se muistutti suuresti Himerassa itsessään ollutta Voiton temppeliä, joka rakennettiin saman voiton kunniaksi.[31][32]

Temppeli sijaitsi pyhäkköalueella, jossa oli varhaisempia, 500-luvulle eaa. ajoitettuja pyhäkkörakennelmia ja alttareita. Se edusti täysin kehittynyttä doorilaista tyyliä. Temppelin stylobaatin koko oli noin 22 x 55 metriä, ja siinä oli lyhyillä sivuilla kuusi ja pitkillä sivuilla 14 pylvästä. Sisällä temppelissä oli pronaos, naos sekä opisthodomos.[2][30] Ciceron mukaan temppelin ovet oli tehty kullasta ja norsunluusta, ja sisäosat oli koristeltu lukuisin maalauksin. Temppelin katolla oli kilpi, joka toimi maamerkkinä satamaa lähestyneille tai sieltä lähteneille merenkulkijoille.[3][33]

Varhaiskeskiajalla temppeli muutettiin kirkoksi. 700-luvulla jaa. siitä tehtiin katedraali, ja sen jäänteet on vuosisatojen kuluessa rakennettu osaksi nykyistä Syrakusan katedraalia. Temppelistä on kirkon osana näkyvissä sen peristyylin pitkien sivujen pylväitä sekä kirkon sisällä että ulkoseinässä, sekä osa entablementista ja naoksen rakenteista.[2]

Muurit

 
Ortygian Porta Urbica -kaupunginportin ja muurin jäänteitä.

Joitakin Ortygian muurien osia on kaivettu esiin erityisesti Porta Urbicana tunnetun kaupunginportin alueelta.

Muut rakennukset

Saaren eteläkärjessä oletettavasti siinä nykyisin olevan linnoituksen paikalla sijaitsi Hera Olympian temppeli. Kerrotaan, että temppelillä oli alttari, josta ohikulkevat merimiehet ottivat maljallisen jotain uhraineita, jotka heitettiin mereen sitten kun Athenen temppelin kilpi ei enää näkynyt.[3]

Eräs merkittävä saarella ollut rakennus oli antiikin lähteiden perusteella Heksekontaklinos, joka valmistui Agathokleen aikana. Sen käyttötarkoitusta ei kuitenkaan tunneta. Saarella sijaitsi myös valtion viljavarasto, joka oli niin suurikokoinen, että sitä voitiin käyttää linnoituksena. Keisari Claudiuksen kaudella rakennettiin saarelle vettä tuonut akvedukti.[3][34]

Arethusan lähde

Arethusa-nymfistä nimensä saanut lähde sijaitsi Ortygian lounaisosassa lähellä merenrantaa. Se oli suurikokoinen ja siinä kerrotaan olleen myös paljon kaloja. Lähde on edelleen näkyvissä, vaikkakin selvästi antiikin aikaista pienempänä ja vähäisempänä oletettavasti maanjäristysten vuoksi.[3][24]

Akhradine muokkaa

Akhradine (Ἀχραδίνη, Akhradinē) eli ”Ulompi kaupunki” käsitti kaupungin niemen tasanteen itäisimmän osan, toisin sanoen niemen kärjen Ortygian pohjoispuolella. Se oli ensimmäinen alue, jonne kaupunki laajeni Ortygian saarelta, mahdollisesti jo 700-luvulla eaa. Ortygian ja Akhradinen pääalueen yhteenlaskettu pinta-ala oli noin 50 hehtaaria. Myös Akhradine oli ympäröity muureilla arkaaiselta kaudelta lähtien.[1][3][24] Kaupunginosan alueella on säilynyt vain joitakin muinaisjäännöksiä.

Agora ja sen rakennukset

Suuri osa Akhradinen merkittävimmistä rakennuksista sijaitsi sen eteläosassa lähellä satamia ja Ortygiaa. Klassisen kauden agora, roomalaisella kaudella forum, sijaitsi vastapäätä Pentapylaa eli Ortygian linnoitettua sisäänkäyntiä. Agoraa ympäröivät stoat eli pylväshallit, jotka rakennutti Dionysios I. Agoran laidalla sijaitsi myös Zeus Olympioksen temppeli, jota ei tule sekoittaa tunnetumpaan samannimiseen temppeliin hieman kaupungin ulkopuolella. Myös prytaneion sijaitsi jossakin agoran lähettyvillä. Sitä koristi muun muassa Sapfon patsas. Timoleonin ajan jälkeen agoran lähelle rakennettiin tämän kunniaksi Timoleonteion.[3][35]

Demeterin ja Koren pyhäkkö

 
Demeterin ja Koren pyhäkön arkeologista aluetta Piazza della Vittorialla.
 
Raunioita sisällä Madonna delle Lacrimen kirkossa.

Demeterille ja Korelle omistetut temppelit sijaitsivat agoran pohjoispuolella. Ne rakennutti Gelon vuoden 480 eaa. voiton jälkeen. Karthagolaiset tuhosivat temppelit vuonna 396 eaa. Pyhäkköalueella palvottiin ilmeisesti myös Artemis Feraiaa.[1][36]

Temppelien jäännökset on löydetty nykyiseltä Piazza Victorialta.[1] Aukiolla on myös muun muassa hellenistisen ja roomalaisen kauden talojen jäänteitä.[37] Osa alueen raunioista on aukiolla sijaitsevan modernin Madonna delle Lacrimen kirkon sisällä.

Muut rakennukset

Akhradinessa sijaitsi myös Dionysios I:n monumentaalihauta, jonka Dionysios nuorempi rakensi isälleen, mutta joka tuhottiin sen jälkeen kun tämä oli syösty vallasta.[3][38]

Agoran eteläpuolelta on löydetty roomalainen gymnasion, johon kuului myös pieni teatteri. Ne on ajoitettu ensimmäiselle vuosisadalle jaa.[2] Alueelta on löydetty myös laajoja katakombeja ja muita hautausmaita monilta eri aikakausilta. Sieltä on löydetty myös laajoja kivilouhoksia, samoin kuin Neapoliista teatterin läheltä. Myös muurien jäänteitä on löydetty useista kohdista niiden reitin varrelta.[3]

Tykhe muokkaa

Tykhe (Τύχη, Tykhē) sijaitsi kaupungin tasanteella Akhradinen länsipuolella. Alue sai nimensä siellä olleesta Tykhelle eli roomalaisittain Fortunalle omistetusta pyhäköstä. Siellä oli myös muun muassa gymnasion sekä suuri määrä pyhäköitä. Tykhe oli kaupungin tiheiten asuttua aluetta. Alueella ei ilmeisesti kuitenkaan ollut merkittävää asutusta vielä Sisilian sotaretken aikaan. Kaupunginosa todennäköisesti kasvoi sen jälkeen, kun se jäi Dionysios I:n rakennuttamien muurien sisäpuolelle. Neapolis sijaitsi alueen eteläpuolella. Sen ja Tykhen välinen alue vaikuttaa olleen vailla rakennuksia vielä roomalaisten piirittäessä kaupunkia.[2][3][24][39]

Neapolis muokkaa

Neapolis (Νεάπολις) oli neljästä pääkaupunginosasta nuorin, ja sai tästä nimensä ”Uusi kaupunki”. Sen alueella sijaitsivat muun muassa teatteri, amfiteatteri, Hieron II:n alttari ja Apollon Temenitikselle omistettu pyhäkkö.[2][3][24]

Ainakin Neapoliin korkeimmalla sijainnut osa Temenitis saattoi olla asuttuna jo Sisilian sotaretken aikaan ja ennen Tykheä. Se oli saanut nimensä alueella sijainneesta Apollon Temenitiksen pyhäköstä. Pyhäkköalueella sijaitsi Apollonin patsas, joka oli pystytetty kukkulalle teatterin yläpuolelle, sekä alttari. Patsas oli niin suuri, ettei Verres kyennyt varastamaan sitä. Tiberiuksen aikana se siirrettiin Roomaan. Ciceron aikana Neapolis oli levinnyt kattamaan kaupungin tasanteen eteläosan Temenitiksen kukkulan ympärillä. Myöhemmin nimi Temenitis jäi kokonaan käytöstä alueen nimenä, ja säilyi ainoastaan Neapoliissa sijainneen Temenitiksen portin nimessä. Se oli yksi kaupungin pääporteista.[3][40]

Klassinen teatteri

 
Syrakusan teatteri.

Syrakusan teatteri oli koko Sisilian suurin ja yksi koko kreikkalaisen maailman suurimmista. Se on Neapoliin alueen ellei koko Syrakusan tunnetuin muinaisjäänne. Teatteri rakennettiin alun perin klassisella kaudella 400-luvun eaa. alkupuolella, mutta nykymuodossaan se on peräisin hellenistiseltä kaudelta noin ajalta 238–215 eaa. Teatteri oli tyypillinen kreikkalainen teatterirakennus, jossa oli puoliympyränmuotoinen katsomo. Sen halkaisija oli noin 138 metriä. Katsomossa oli 67 penkkiriviä[41] ja siinä oli tilaa noin 14 000–17 000 katsojalle.[1] Kahdeksan pystykäytävää jakoi katsomon yhdeksään sektoriin ja diazoma-poikkikäytävä ylä- ja alaosaan. Jokainen sektori oli omistettu tietylle jumalalle ja samalla valtasuvulle. Katsomo oli hakattu kallioon, ja on siksi rakennuksen ainoa paremmin säilynyt osa.[2]

Teatterilla ensiesitettiin Aiskhyloksen Aitnan naiset sekä Epikharmoksen komediat.[2] Rakennusta käytettiin paitsi teatterinäytäntöihin myös kansankokouksiin.[3][42] Myöhäisellä keisarikaudella koko teatteri muutettiin roomalaisille näytännöille (ludi circenses) sopivaksi. Teatterin lähellä sijaitsi kaksi stoaa.[2]

Arkaainen teatteri

Syrakusan vanhempi, niin kutsuttu arkaainen teatteri sijaitsi noin 100 metriä länteen klassisen ja hellenistisen kauden teatterista. Sen katsomo koostui viivasuorista penkkiriveistä, ja siihen mahtui noin 1 000 katsojaa. Erikoinen arkkitehtuuri saattoi olla seurausta teatterin varhaisuudesta, mutta toisaalta rakennusta on ehdotettu myös esimerkiksi buleuterioniksi teatterin sijasta.[1]

Hieron II:n alttari

 
Hieron II:n alttari.

Hieron II:n alttariksi kutsuttu suurikokoinen rakennelma sijaitsi teatterin kaakkoispuolella. Sitä käytettiin kaupungin suorittamiin julkisiin uhritoimituksiin. Alttarin pituus oli 198 metriä ja leveys noin 18,5 metriä. Siitä on säilynyt lähinnä sen perustukset ja kaksi alttarin keskiosaan johtanutta suurta luiskaa. Alttarin länsipuolella oli suurikokoinen aukio, jonka keskellä oli suorakulmainen allas. Roomalaisella kaudella aukio oli ympäröity pylväshalleilla.[2][43]

Roomalainen amfiteatteri

 
Roomalaisen amfiteatterin rauniot.

Syrakusan amfiteatteri sijaitsi Hieron II:n alttarin itäpuolella. Se oli rakennettu roomalaisella kaudella, ainakin nykymuodossaan oletettavasti 200-luvulla jaa.[2] Kaupungissa järjestettiin kuitenkin gladiaattorinäytäntöjä jo ensimmäisellä vuosisadalla jaa.[3][44] Amfiteatterin pituus oli 140 metriä ja leveys 119 metriä, ja keskellä olleen areenan pituus 69,3 metriä ja leveys 39,2 metriä.[45] Katsomon toinen puoli oli kaiverrettu kallioon ja toinen puoli rakennettu läheisten louhosten kalkkikivestä. Areenan sisäänkäynnit olivat pohjoisesta ja etelästä, ja sen keskellä oli suuri kaivanto, johon johti sivuilta kaksi käytävää.[2]

Latomiat eli kivilouhokset

 
Latomioita eli kivilouhoksia.

Heti teatterin pohjoispuolella sijaitsi suuri määrä kivilouhoksia, joista louhittiin kiveä kaupungin rakennuksiin. Niiden hyödyntäminen alkoi viimeistään 400-luvun eaa. alkupuolella. Louhoksia käytettiin myös vankiloina, ja Ateenan sotaretken jälkeen sinne sijoitettiin yli 7 000 ateenalaista vankia.[46] Roomalaisella ajalla, jolloin alue tunnettiin latinaksi nimellä Latomiae (tai Lautumiae), ne toimivat yleisenä vankilana koko Sisilialle.[47] Nykyisin alue tunnetaan nimellä Latomia del Paradiso. Tunnetuimmat louhosluolat tunnetaan nykyisin nimillä Dionysioksen korva (Orecchio di Dionisio), Köydentekijöiden luola (Grotta dei Cordari) ja Salpietariluola (Grotta del Salnitro).[2][3][5][48][49]

Epipolai muokkaa

 
Dionysios I:n rakennuttamaa muuria.

Epipolai (Ἐπίπολαι) käsitti kaupungin läntisimmän osan. Alun perin nimellä viitattiin koko tasankoon idässä aina Akhradineen saakka, mutta Tykhen ja Temenitiksen asutuksen kehityttyä Epipolai rajautui tarkoittamaan ainoastaan tasangon ylintä osaa, joka huipentui Euryaloksen linnoitukseen. Alue tuli linnoitusmuurien piiriin vasta, kun Dionysios I linnoitti sen noin 402–397 eaa. Karthagon uhatessa. Muurit kulkivat Akhradinen lounais- ja luoteiskulmista Euryalokseen. Näiden uusien muurien jälkeen kaupungin muurien kokonaispituus oli noin 31 kilometriä, ja ne sulkivat nyt sisäänsä myös Tykhen ja Neapoliin. Epipolain päässä muurien tehtävänä lienee ollut ensisijaisesti estää vihollista hyödyntämästä aluetta operaatioihin varsinaista kaupunkia vastaan sekä kytkeä Euryalos muuhun kaupunkiin, ennemmin kuin suojata Epipolain aluetta itseään. Epipolaissa saattoi olla jonkin verran asutusta, mikä antaisi oikeutuksen Syrakusan ”pentapolis”-nimitykselle, mutta asutuksen määrää ei tunneta, eivätkä antiikin lähteet viittaa sellaiseen.[2][3]

Euryalos

 
Euryalos-linnoituksen raunioita.

Euryalos (Εὐρύηλος, doorilaisittain Εὐρύαλος, lat. Euryalus) oli linnoitus, joka sijaitsi Epipolain korkeimmalla kohdalla kaupunginmuurien ympäröimän alueen läntisimmässä kulmassa. Se on yksi suurisuuntaisimpia antiikin ajalta säilyneitä linnoitushankkeita, ja harvinainen esimerkki antiikin ajan linnoitustekniikasta. Linnoitus suojasi Epipolain aluetta sekä tärkeää kaupunkiin saaren sisäosista johtanutta tietä. Se rakennettiin alun perin Dionysios I:n aikana osana Epipolain muureja, ja sitä vahvistettiin useissa vaiheissa aina Hieron II:n aikaan ja noin vuoteen 211 eaa. saakka. Linnoitusta käytettiin vielä bysanttilaisella kaudella. Nykyisin linnoituskukkula tunnetaan nimellä Mongibellisi.[2][3][5]

Linnoituksen ydinosa jakaantui kahteen osaan, joista lännenpuoleinen oli epäsäännöllisen muotoinen nelikulmio, joka oli varustettu katapulttitorneilla ja kasarmitiloilla. Idempi osa puolestaan yhdisti sen kaupunginmuurien ympäröimään alueeseen, ja piti sisällään muun muassa suuria vesisäiliöitä. Linnoituksen pääportti oli itään eli kaupunkiin päin. Sen lähellä oli toinen portti, linnoituksen suojaama kaupunginmuurin kaksoisportti, jonka kummallakin puolella oli tornit. Kallioon linnoituksen länsipuolelle oli kaivettu suuret vallihaudat estämään suora hyökkäys tältä puolelta. Myös ydinosan eteläpuolella oli vallihauta. Linnoituksen osat oli yhdistetty maanalaisilla tunneleilla, joita pitkin linnoituksesta oli myös mahdollista murtautua ulos piirityksen aikana vaarantamatta itse linnoitusta.[2][3][5]

Satamat muokkaa

Syrakusalla oli kaksi satamaa, Suuri satama laajassa luonnonsatamalahdessa Ortygian ja Plemmyrionin niemen välillä, ja Pieni satama eli Lakkios (lat. Portus Lacceius) Ortygian saaren ja Akhradinen rannan välillä. Suuren sataman pohjoisranta ja Pienen sataman rannat oli linnoitettu, mutta Suuren sataman laajan lahden eteläosaa ei oltu linnoitettu.[2][3]

Kaupungin ulkopuolella muokkaa

Zeus Olympioksen temppeli

 
Zeus Olympioksen temppelin rauniot.

Zeus Olympiokselle omistettu temppeli eli Olympieon (Olympieum) sijaitsi Anapos- ja Kyane-jokien risteyskohdassa kaupunginmuurien ulkopuolella noin 2,5 kilometrin päässä etelään Epipolaista ja Neapoliista. Se rakennettiin 500-luvulla eaa., mutta paikalla oli ollut jonkinlainen edeltäjä jo 600-luvulla eaa. Temppeli muistutti monella tavoin kaupungissa ollutta Apollonin temppeliä. Se edusti doorilaista tyyliä, ja siinä oli lyhyillä sivuilla kuusi ja pitkillä sivuilla 17 pylvästä. Sisällä temppelissä oli pronaos, naos ja adyton. Nykyisin kahden temppelin pylvään alemmat osat ovat pystyssä.[1][2][3][50]

Temppelin alue ja siellä sijainnut pieni Polikhnen kaupunki oli linnoitettu ja varustettu varuskunnalla paikan strategisen merkityksen vuoksi. Samasta syystä myös kaupunkia piirittäneet viholliset tapasivat linnoittautua paikalle: näin tekivät Himilkon vuonna 396 eaa., Hamilkar vuonna 309 eaa. ja Marcellus vuonna 214 eaa.[3][51]

Muut rakennukset ja rakennelmat

Rannikkoa pitkin kaupungista pohjoiseen kulki Leontinoin tie ja etelään Anapos-joen yli Heloronin tie, joka muistetaan ennen kaikkea ateenalaisten sekasortoisesta paosta epäonnistuneen sotaretkensä jälkeen. Joen ylittäneestä sillasta on säilynyt joitakin jäänteitä. Sillan lähellä sijaitsi Gelonin ja tämän puolison Demareten suurikokoinen muistomerkki, johon kuului yhdeksän tornia. Syrakusalaiset kunnioittivat paikalla entistä hallitsijaansa, mutta Himilkon tuhosi itse muistomerkin ja Agathokles myöhemmin sen tornit.[3][52]

Kaupungista ja Zeus Olympioksen pyhäköstä lounaaseen Kyanen lähteillä sijaitsi Kyane-nymfille omistettu pyhäkkö. Useiden kilometrien päässä kaupungin pohjoispuolella sijaitsi suurikokoinen muistomerkki, jota on usein kutsuttu Marcelluksen pystyttämäksi voitonmuistomerkiksi kaupungin valtauksen kunniaksi, mutta lienee ollut todellisuudessa hautamuistomerkki.[3]

Kaupunkiin johti vettä lännestä tullut akvedukti, joka oli olemassa viimeistään 400-luvun eaa. lopulla. Se oli suureksi osaksi maanalainen, ja osia siitä on löydetty.[3][53]

Esinelöydöt muokkaa

Syrakusasta tehdyt esinelöydöt ovat Syrakusan arkeologisessa museossa (Museo Archeologico Regionale Paolo Orsi).[2]

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: ”47 Syrakousai”, An Inventory of Archaic and Classical Poleis. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1.
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao Stillwell, Richard & MacDonald, William L. & McAllister, Marian Holland (toim.): ”SYRACUSE (Siracusa) Sicily”, The Princeton Encyclopedia of Classical Sites. Princeton, N. J.: Princeton University Press, 1976. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap aq ar as at au av aw ax ay az ba bb bc bd be bf bg bh bi bj bk bl bm bn bo bp bq br bs bt bu Smith, William: ”Syracusae”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  4. ↑ Syrakousa Pleiades. Viitattu 22.10.2018.
  5. ↑ a b c d Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Euryalos, latomiat, Syrakusa”, Antiikin käsikirja, s. 161–162, 296, 552. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  6. ↑ a b Syracuse and the Rocky Necropolis of Pantalica Unesco World Heritage Centre. Viitattu 22.10.2018.
  7. ↑ Thukydides: Peloponnesolaissota 7.53; Pseudo-Skymnos: Periodos 281; Cicero: In Verrem 5.10.
  8. ↑ Thukydides: Peloponnesolaissota 6.4, 6.97; Vergilius: Aeneis 3.689; Ovididius: Fasti 4.477.
  9. ↑ Thukydides: Peloponnesolaissota 6.2; Strabon: Geografia 6, 8.
  10. ↑ a b Thukydides: Peloponnesolaissota 6.5.
  11. ↑ Aristoteles: Politiikka 1303a37–1303b1, 1303b20–30.
  12. ↑ Herodotos: Historiateos 7.154–155.
  13. ↑ Thukydides: Peloponnesolaissota 6.3.
  14. ↑ Strabon: Geografia 6.
  15. ↑ a b c Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 11.67–68, 11.72–73, 11.76.
  16. ↑ Thukydides: Peloponnesolaissota 6.66; Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 12.6.
  17. ↑ a b c Thukydides: Peloponnesolaissota 6–7.
  18. ↑ Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 13.18–19.
  19. ↑ a b c Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 14.7, 14.18, 14.62-63, 14.70–75.
  20. ↑ Plutarkhos: Dionin elämä 29; Plutarkhos: Timoleonin elämä 22; Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 13.35, 16.12, 16.70; Cicero: In Verrem 2.51, 4.61.
  21. ↑ Plutarkhos: Timoleonin elämä 22–23.
  22. ↑ Livius: Rooman synty 24.21–34.
  23. ↑ Livius: Rooman synty 25.26–31; Plutarkhos: Marcelluksen elämä 14–19.
  24. ↑ a b c d e f g h i j k l Cicero: In Verrem 4.52–53.
  25. ↑ Strabon: Geografia 6; Plinius: Naturalis historia 3.8.
  26. ↑ Pindaros: Nemea 1.3.
  27. ↑ Thukydides: Peloponnesolaissota 6.3
  28. ↑ Plutarkhos: Dion 29.
  29. ↑ a b Syracuse, Temple of Apollo (Building) Perseus. Viitattu 22.10.2018.
  30. ↑ a b Syracuse, Temple of Athena (Building) Perseus. Viitattu 22.10.2018.
  31. ↑ Dinsmoor, William Bell & Anderson, William James: The Architecture of Ancient Greece: An Account of Its Historic Development, s. 108–109. Biblo & Tannen Publishers, 1973. ISBN 0819602833. Teoksen verkkoversio.
  32. ↑ Morgan, Kathryn A.: Pindar and the Construction of Syracusan Monarchy in the Fifth Century B.C., s. 49–50. Oxford University Press, 2015. ISBN 0190266619. Teoksen verkkoversio.
  33. ↑ Cicero: In Verrem 4.55–56.
  34. ↑ Livius: Rooman synty 24.21.
  35. ↑ Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 14.7; Plutarkhos: Timoleon 39..
  36. ↑ Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 14.63.
  37. ↑ Sanctuary of Demeter and Hellenistic settlement CulTOURa. Viitattu 3.12.2018.
  38. ↑ Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 15.74.
  39. ↑ Livius: Rooman synty 25.25.
  40. ↑ Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 14.9; Plutarkhos: Dion 29; Suetonius: Rooman keisarien elämäkertoja, Tiberius 74.
  41. ↑ Greek theatre City Map Sicilia. Viitattu 22.10.2018.
  42. ↑ Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 13.94; Plutarkhos: Dion 38; Plutarkhos: Timoleon 34, 38.
  43. ↑ Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 14.83.
  44. ↑ Tacitus: Keisarillisen Rooman historia 13.49; Valerius Maximus: Facta et dicta memorabilia 1.7.8.
  45. ↑ Monteleone, Angelo: The roman amphitheater of Syracuse: a forgotten archaeological artifact Academia.edu. Viitattu 22.10.2018.
  46. ↑ Thukydides: Peloponnesolaissota 7.86–87; Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 13.33.
  47. ↑ Cicero: In Verrem 5.27.
  48. ↑ The Archeological Park in Syracuse (Siracusa) The Wonders of Sicily. Viitattu 22.10.2018.
  49. ↑ Latomia of Paradise City Map Sicilia. Viitattu 22.10.2018.
  50. ↑ Livius: Rooman synty 24.33.
  51. ↑ Thukydides: Peloponnesolaissota 6.75.
  52. ↑ Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 11.38, 14.63.
  53. ↑ Thukydides: Peloponnesolaissota 6.100.

Kirjallisuutta muokkaa

  • Heikkilä, Jukka M.: Tyranni. WSOY, 1997. ISBN 951-02-2222-4. Fiktiivinen romaani Arkhimedeen viimeisistä vuosista ja muun muassa Syrakusan piirityksestä.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Syrakusa_(antiikin_kaupunki)&oldid=20469098#Epipolai”