Prytaneion
Prytaneion (m.kreik. πρυτανεῖον) oli antiikin Kreikassa prytanien eli kaupungin johtavien virkamiesten kokoontumispaikka ja hallintorakennus. Termiä käytetään kuvailemaan mitä tahansa antiikin rakennusta, jossa virkamiehet kokoontuivat. Yleensä Prytaneionilla tarkoitetaan kaupunginvirkamiesten rakennusta, mutta myös Olympiassa sijaitsevasta Prytaneionista, jossa tuomarit ja urheilijat kokoontuivat, käytetään samaa nimitystä.
Prytaneion sijaitsi yleensä kaupungin keskellä agoralla. Prytaneionit muodostivat usein kaupungin henkisen ”ytimen”, ja niissä sijaitsi muun muassa Hestian pyhäkkö, jonka alttarilla paloi ikuinen tuli.[1]
Antiikin aikaisista prytaneioneista on varmuudella tunnistettu vain Deloksen, Laton ja Olympian prytaneionit sekä todennäköisesti myös muun muassa Efesoksen prytaneion.[1] Ateenan Prytaneionin paikkaa ei tunneta varmuudella. Aiemmin Agoralla sijainneen Tholoksen ajateltiin usein olleen tässä käytössä, mutta nykyisen käsityksen mukaan rakennus ei kuitenkaan ollut kaupungin varsinainen prytaneion vaan jonkinlainen liitännäisrakennus, Prytanikon.[1][2][3]
Prytaneion-rakennuksia
muokkaa- Prytaneion, Ateena
- Prytaneion, Delfoi
- Prytaneion, Delos
- Prytaneion, Dodona
- Prytaneion, Efesos
- Prytaneion, Olympia
- Prytaneion, Priene
- Tholos eli Prytanikon, Ateena
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Schmalz, Geoffrey C. R.: The Athenian Prytaneion Discovered?. Hesperia: The Journal of the American School of Classical Studies at Athens, Jan. - Mar., 2006, 75. vsk, nro 1, s. 33-81. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Miller, Stephen G.: ”Athens: The Prytaneion and the Tholos”, The Prytaneion: Its Function and Architectural Form, s. 38–. University of California Press, 1978. ISBN 0520033167. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Vanderpool, Eugene: Tholos and Prytanikon The American School of Classical Studies at Athens.