Theron (m.kreik. Θήρων, Thērōn; k. 473 eaa.) oli antiikin kreikkalainen Sisilian etelärannikolla sijainneen Akragaan eli nykyisen Agrigenton kaupungin tyranni vuodesta 488 eaa alkaen. Hänen isänsä oli nimeltään Ainesidemos ja sukunsa ilmeisesti Rhodokselta. Theron oli hyvissä väleissä Syrakusan kanssa kunnes heidän hallitsijansa Gelon kuoli noin 478 eaa., ja hän siirtyi sukuriitojen vuoksi kilpailevan Himeran kapinallisten puolelle sekaantuen useihin Sisilian herruudesta käytäviin kiistoihin ja taisteluihin saaden lopulta sekä Himeran että Akragaan hallintaansa. Hän osallistui myös Olympian kisoihin.[1]

Theronin haudaksi kutsuttu rakennelma Akragaassa nykyisen Agrigenton lähellä.

Lähteet muokkaa

  1. Smith, William: ”Theron (1)”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)