Eino Kaipainen

suomalainen näyttelijä

Eino Herman Kaipainen (2. joulukuuta 1899 Jäppilä31. tammikuuta 1995 Helsinki)[1] oli suomalainen näyttelijä. Ennen näyttelijänuraansa Kaipainen toimi poliisikomisariona Kotkassa. Hän oli tunnetuimpia miesnäyttelijöitä suomalaisissa elokuvissa 1930-luvulta 1960-luvulle saakka. Kaipainen oli Suomen Kansallisteatterin näyttelijä vuosina 1937–1944 ja Helsingin kaupunginteatterin näyttelijä vuosina 1945–1965. Parhaimmillaan hän oli sisäistä voimaa ja rehtiyttä uhkuvissa rooleissa.

Eino Kaipainen
Eino Kaipainen rooliasussaan Suomen Kansallisteatterin Raamattuaiheisessa näytelmässä vuonna 1937.
Eino Kaipainen rooliasussaan Suomen Kansallisteatterin Raamattuaiheisessa näytelmässä vuonna 1937.
Henkilötiedot
Koko nimi Eino Herman Kaipainen
Syntynyt2. joulukuuta 1899
Jäppilä
Kuollut31. tammikuuta 1995 (95 vuotta)
Helsinki
Ammatti näyttelijä
Näyttelijä
Aktiivisena 1936–1979
Merkittävät roolit Pohjalaisia
Seitsemän veljestä
Runon kuningas ja muuttolintu
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Varhaisvaiheet

muokkaa

Kaipainen oli seitsenlapsisen perheen keskimmäinen. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Herman Kaipainen (1867–1907) ja Vilhelmiina Kinnunen (1860–1949). Hän suoritti kolme luokkaa Pieksämäen Kontiomäen kansakoulussa vuosina 1909–1912. Työelämään hän joutui hyvin nuorena, sillä perheen isä oli kuollut Einon ollessa seitsemänvuotias. Eino muutti Kotkaan isoveljensä Oskarin apulaiseksi 1910-luvun puolivälissä. Asevelvollisuuden hän suoritti 1919–1920 Suomenlinnan Rannikkotykistörykmentti 2:ssa. Kaipainen toimi vääpelinä Suomenlinnassa vuoteen 1924, jolloin hän palasi Kotkaan ja ryhtyi poliisikonstaapeliksi. Kaipainen eteni poliisiurallaan Kotkan poliisilaitoksen nuoremmaksi komisarioksi.

Kaipaisen esimies, poliisimestari Eino Havas oli Kotkan Näyttämön vahva taustahahmo. Päivätyön ohessa Kaipainen harrasti iltaisin teatteria, pääsi vaativiin pääosiin ja kehittyi taiteellisesti. Kotkassa hän näytteli muun muassa Kullervon nimiosan Aleksis Kiven satavuotisjuhlassa vuonna 1934. Näytelmässä Anu ja Mikko hänellä oli miespääosa.

Ammattinäyttelijäksi

muokkaa

Vuonna 1937 Kaipainen muutti perheineen Helsinkiin, kun hänet kiinnitettiin Suomen Kansallisteatterin näyttelijäksi. Suomen ”päänäyttämöllä” Kaipainen oli mukana muun muassa klassikkonäytelmässä Nummisuutarit, jossa hän näytteli Karrin isäntää ja Akseli Tolan näytelmässä Topias hän oli enkeli Asarias. Samaan aikaan hän alkoi saada yhä enemmän elokuvaosia, mutta sota katkaisi hänen uransa. Talvisodassa Kaipainen palveli sotilasvirkamiehenä Kajaanissa. Jatkosodassa hän palveli kenraali Erkki Raappanan alaisessa 14. divisioonassa Rukajärvellä ja sodan loppuvaiheessa luutnanttina sotapoliisitehtävissä. Sodan jälkeen Kaipaisen elokuvaura oli yhä nousussa, kun taas teatterin puolella hän sai lähinnä sivuosia. Kansallisesta hän siirtyi heti sodan päätyttyä Kansanteatteriin, jossa hän oli suosittu näyttelijä eläkeikäänsä asti.

Kaipainen esitti vuosien aikana eri veljeshahmoja Seitsemän veljeksen näyttämösovituksissa: Juhania, Tuomasta, Aapoa ja Lauria. Lisäksi hän oli mukana useissa Hella Wuolijoen Niskavuori-näytelmissä. Kaipaisen näyttämötehtävistä merkittävimpiä ovat niin ikään Karamazovin veljesten Ivan ja Kustaa Vaasa näytelmässä Mestari Olavi. Hän teki merkittäviä rooleja myös muun muassa näytelmissä Matkan pää, Kaksi kuningatarta, Hamlet, Daniel Hjort ja Henrik IV.

Elokuvien rehti sankari

muokkaa

Valkokankaalla Kaipainen oli yleensä ihanteellinen suomalainen mies, rehellinen ja suoraselkäinen sankarityyppi. Kotkasta hänet löydettiin Jussin osaan ensimmäiseen elokuvaansa Pohjalaisia vuonna 1936. Miehekkään ja sympaattisen olemuksensa ansiosta hän sopi Jussin rooliin mainiosti, mikä takasi tulevat elokuvatehtävät. Kaipaisen laajaan roolikirjoon kuuluu tunnetuimpina J. L. Runeberg-tulkinta välirauhan ajan eskapistisessa elokuvassa Runon kuningas ja muuttolintu (1940). Kaipainen teki niin ikään rehdit ja isänmaalliset miesosat elokuvissa Helmikuun manifesti (1939), Oi, kallis Suomenmaa (1940) ja Rantasuon raatajat (1942). Seitsemän veljeksen filmatisoinnissa vuonna 1939 hänen roolinsa oli Tuomas.

Kaipaisen viimeinen tähtirooli oli nimiosa Suomen ensimmäisessä värielokuvassa Juha vuonna 1956. Tässä elokuvassa hänen hahmonsa joutui lipevän hurmurin vuoksi aisankannattajaksi. Muita tällaisia altavastaajahahmoja Kaipainen esitti muun muassa elokuvissa Katariina ja Munkkiniemen kreivi, Pikajuna pohjoiseen, Ratavartijan kaunis Inkeri ja Kahden ladun poikki. Toisinaan hän esiintyi itsekin viettelijänä, kuten elokuvissa Vieras mies tuli taloon (1938) ja Lapseni on minun (1940). 1950-luvulla vakavasävyisten sankariosien tilalle tulivat leppoisat isähahmot sekä pienet sivuosat. Kaipaisen ainoa varsinainen komediarooli oli maanviljelysneuvos Pekka Juhankoski elokuvassa Isän vanha ja uusi (1955).

Tunnetuimpia Kaipaisen rinnalla nähtyjä naisvastanäyttelijöitä olivat Ansa Ikonen, Kaisu Leppänen ja Helena Kara. Elokuvien ja teatterin ohessa hänellä oli runsaasti radio- ja televisiotehtäviä. Kaipainen oli Suomen Näyttelijäliiton pitkäaikainen varapuheenjohtaja ja hoiti useita alan luottamustehtäviä. Hänelle myönnettiin Pro Finlandia -kunniamitali vuonna 1954.

Yksityiselämä

muokkaa

21. kesäkuuta 1925 Kaipainen avioitui savonlinnalaisen Anja Elina Vainikaisen (1904–2002) kanssa. Pariskunnalle syntyi neljä lasta: Jorma Antero (1925), Anja Kaarina (1927), Martti Olavi (1930) ja Tapani Herkko Kaarle Kustavi (1940).

Kaipainen jäi Helsingin kaupunginteatterista eläkkeelle vuonna 1965. Vuonna 1967 hän muutti vaimonsa kanssa Joutsaan, kaakkoiseen Keski-Suomeen. Kahdeksan vuoden kuluttua he palasivat Helsinkiin Vuosaaren kaupunginosaan. 1970-luvun alkupuolella Kaipainen teki teatterivierailuja ja esiintyi radiossa. Vuonna 1975 hänellä oli pääosa Matti Raninin ohjaamassa näytelmässä Vanhan kellon ääni, josta tuli menestys. Kaipainen kuoli 95-vuotiaana Kivelän sairaalassa Helsingissä.[2] Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaalle.

Filmografia

muokkaa
Vuosi Elokuva Rooli
1936 Pohjalaisia Jussi Eerikinpoika Harri
1937 Lapatossu insinööri Tarkka
Kuin uni ja varjo Huhdan Akseli
1938 Vieras mies tuli taloon maatyömies Jonni Aaltonen
Syyllisiäkö? Erkki Hytönen
1939 Helmikuun manifesti työmies Sihvola
Halveksittu kauppias Iivari Takala
Seitsemän veljestä Tuomas
1940 Runon kuningas ja muuttolintu J. L. Runeberg
Lapseni on minun Rannikkolainen, Nihalan päiväläinen
Oi, kallis Suomenmaa Eino Piiroinen
1941 Perheen musta lammas varatuomari Olli Paaso
1942 Rantasuon raatajat Taavetti, Rantasuon nuori isäntä
1943 Tyttö astuu elämään luutnantti Arvo Tani
Katariina ja Munkkiniemen kreivi kalastaja Elias Jahnukainen
1944 Vaivaisukon morsian Ant, ”Antti”
Suurin voitto kunnanlääkäri Aarno Tapio
Anja, tule kotiin Mauri Miettinen
Kartanon naiset majuri, everstiluutnantti Freddi Malm
Ballaadi J. L. Runeberg
1945 Suomisen Olli yllättää matematiikan lehtori Kaisla, ”Kuikka”
1946 Houkutuslintu Antti Kaukonen
1947 Pikajuna pohjoiseen Kaarlo Kyrö, Perämaan asemapäällikkö
Naiskohtaloita pastori Stenhoff
Suopursu kukkii merimies Johansson
1949 Vain kaksi tuntia ylilääkäri Kaarlo Kaarila
1950 Kaunis Veera eli Ballaadi Saimaalta karkuri
Hallin Janne nimismies
Vuosi Elokuva Rooli
1950 Isäpappa ja keltanokka johtokunnan jäsen
Ratavartijan kaunis Inkeri ratavartija Iikka Junkkari
Tanssi yli hautojen kenraalikuvernööri Sprengtporten
1951 Kuisma ja Helinä Sankolan isäntä
Kenraalin morsian kenraalimajuri Anton Narva
1952 Salakuljettajan laulu tullisyyttäjä
Niskavuoren Heta vallesmanni
Yhden yön hinta radiohuoneen päivystäjä
1953 Jälkeen syntiinlankeemuksen maisteri
Se alkoi sateessa poliisimestari
1954 Morsiusseppele Allille yösijan tarjoava mies
Niskavuoren Aarne Kaarlo Niskavuoren sihteeri
1955 Isän vanha ja uusi maanviljelysneuvos Pekka Juhankoski
Näkemiin Helena Jari Junkkeri
Tuntematon sotilas everstiluutnantti
Rakkaus kahleissa komisario Haapa
1956 Juha Juha
1958 Kahden ladun poikki Tuomas, Hiirenloukun isäntä
1959 Kovaa peliä Pohjolassa komisario Holopainen
1962 Vaarallista vapautta kalastaja Blomqvist
Hän varasti elämän toimitusjohtaja Korpela
Pinsiön parooni luottamusmies Heikki Nurmi
1963 Jengi poliisikomisario
Sissit eversti, divisioonan komentaja
Turkasen tenava! yövahtimestari Ripatti
Totuus on armoton herastuomari Purola, lautamies
1970 Akseli ja Elina oikeuden puheenjohtaja
1973 Pohjantähti oikeuden puheenjohtaja
1979 Ruskan jälkeen kunnanvaltuutettu

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. Kuolinilmoitus, Helsingin Sanomat 12.2.1995, s. A 7
  2. Eino Kaipainen - Muistot Helsingin Sanomat. 31.1.1995. Viitattu 8.4.2023.

Aiheesta muualla

muokkaa