Matti Ranin
Matti Helge Ranin (21. marraskuuta 1926 Tampere[1] – 24. marraskuuta 2013 Helsinki[2][3]) oli suomalainen näyttelijä, joka esiintyi teatterissa, elokuvissa ja televisiosarjoissa. Hänelle myönnettiin ansioistaan teatterineuvoksen arvonimi vuonna 2001[4].
| Matti Ranin | |
|---|---|
 Ranin esittämässä vänrikki Kariluotoa elokuvassa Tuntematon Sotilas. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Matti Helge Ranin |
| Syntynyt | 21. marraskuuta 1926 Tampere |
| Kuollut | 24. marraskuuta 2013 (87 vuotta) Helsinki |
| Ammatti | näyttelijä |
| Puoliso |
Irja Ranin ( 1950; 1995) Vuokko Ranin ( 2000; 2013) |
| Lapset | 4; Matti Olavi Ranin (s. 1952) |
| Sukulaiset |
Helge Ranin Saara Ranin |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 1946–2013 |
| Merkittävät roolit | |
| Palkinnot | |
|
Parhaan miessivuosan Jussi |
|
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| Svensk Filmdatabas | |
Varhainen elämäMuokkaa
Matti Raninin vanhemmat Helge Ranin ja Saara Ranin (o.s. Muinonen) olivat molemmat näyttelijöitä.
Ranin asui lapsuutensa ensin Tampereella ja vuodesta 1934 alkaen Porissa, jossa hänen isänsä Helge oli teatterinjohtajana ja äitinsä näyttelijänä.[5][6] Vuonna 1940 perhe muutti Kotkaan, jossa Raninin vanhemmat johtivat sinne perustettua maakuntateatteria.[5] He asuivat tukkukaupantalossa Kotkansaarella.[7] Kotkassa asuessaan Ranin lauloi Kotkan lyseon poikakuorossa.[7] Maailmansodan aikana Ranin toimi sotilaslähettinä jo 13-vuotiaana, ja Kotkassa hän liittyi myöhemmin kavereidensa kanssa sotilaspoikajärjestöön, joka hoiti ilmapuolustukseen kuuluvaa valvontaa Kotkan edustalla olevalla Pirkourin saarella. Vuoden 1944 keväällä Ranin kutsuttiin viimeisten joukossa armeijaan.[6][7]
UraMuokkaa
Hän toimi näyttelijänä Suomen Kansallisteatterissa 1948–1975 sekä johtajana Intimiteatterissa 1975–1987 ja sen seuraajassa Teatteri Pienessä Suomessa 1987–1988. Lisäksi Matti Ranin ja hänen vaimonsa Irja pyörittivät vuosina 1961–1988 Kasperteatteria, lapsille suunnattua nukketeatteria, joka esiintyi sekä television lastenohjelmissa että yleisön edessä. Teatterissa Matti Ranin esiintyi Kasper-nuken kanssa, joka sai ideansa saksalaisesta Kasperl-nukketeatterista.[8] Radiossa Raninin ääntä on kuultu esimerkiksi kuunnelmassa Jouluilta Impivaarassa.
Ensimmäisen elokuvaroolinsa Matti Ranin teki 1946, ja kaikkiaan niitä kertyi yli kolmekymmentä – tosin Ranin näyttäytyi jo alle yksivuotiaana elokuvassa Ei auta itku markkinoilla (1927). Hänen tunnetuimmat roolinsa olivat vänrikki Kariluoto Edvin Laineen Tuntemattomassa sotilaassa (1955), kirkkoherra Salpakari Laineen elokuvissa Täällä Pohjantähden alla (1968) ja Akseli ja Elina (1970), sekä Virta Matti Kassilan neljässä Komisario Palmu -elokuvassa (1960–1969).[1] Television puolella Ranin esiintyi viime vuosikymmeninä Elina Halttusen kirjoittamissa televisiosarjoissa Blondi tuli taloon (1994–1995), Ihmeidentekijät (1996–1998) ja Parhaat vuodet sekä sarjoissa Kotikatu (2004–2009) ja Taivaan tulet (2011).[9][10][11]
Matti Raninia voidaan pitää suomalaisen jälkiäänityksen uranuurtajana, sillä hän teki jälkiäänityksiä vuodesta 1967 lähtien. Hän oli mukana äänenä kymmenissä lastenelokuvissa, ja hänen työtään olivat monet Disney-elokuvienkin suomenkieliset ääninauhat. Hän on ohjannut muun muassa Lumikki ja seitsemän kääpiötä -elokuvan vuonna 1982 valmistuneen toisen suomenkielisen version sekä vuonna 1990 Pieni merenneito -elokuvan ensimmäisen suomalaisen jälkiäänityksen.[12][13]
YksityiselämäMuokkaa
Vuonna 1950 Ranin avioitui Irja Raninin kanssa, josta avioliitosta heillä on neljä poikaa: Markku (1951), Matti Olavi (1952) (näyttelijänä Helsingin Kaupunginteatterissa), Mikko (1955) ja Martti (1958).
Irja Ranin kuoli vuonna 1995. Vuonna 2000 Matti Ranin avioitui sisustusarkkitehti Vuokko Laakson kanssa.[14] Pariskunta asui viimeiset vuotensa Helsingin Munkkiniemessä.[3]
Matti Ranin on haudattu Hietaniemen hautausmaan Uurnalehtoon (5-05-0048) Raninin sukuhautaan, jossa ovat vanhemmat, ensimmäinen vaimo ja Kerttu Hämeranta.
FilmografiaMuokkaa
- Ääninäyttelijänä
- Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.
PalkintojaMuokkaa
- Jussi-palkinto (1962), paras miessivuosa elokuvasta Tähdet kertovat, komisario Palmu
- Pro Finlandia (1988)
- Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton kultainen kunniamerkki 1993[15]
- Kirkkotaiteen Engel-palkinto (2000)
- Teatterineuvoksen arvonimi (2001)
LähteetMuokkaa
- ↑ a b Matti Ranin Elonetissä. Viitattu 29.9.2012.
- ↑ Nissinen, Kari: Näyttelijä Matti Ranin kuollut Yle Uutiset. 24.11.2013. Yleisradio Oy. Viitattu 24.11.2013.
- ↑ a b Nieminen, Arja: Matti Raninin koskettava haastattelu: Liian väsynyt näyttämölle Iltalehti. 13.4.2013. Alma Media Suomi Oy. Viitattu 24.11.2013.
- ↑ Matti Ranin teatterineuvokseksi. Turun Sanomat, 24.11.2001, s. 24. TS-Yhtymä Oy.
- ↑ a b Suku Ranin Biografiasampo. Viitattu 6.1.2020.
- ↑ a b Teider, Hannu: Matti Raninin viimeinen haastattelu Seura. 25.11.2013. Helsinki: Otavamedia Oy. Viitattu 6.1.2020.
- ↑ a b c Matti Ranin – Kotkassa nuoruutensa viettänyt teatterineuvos Finnica Kymenlaakso. Viitattu 6.1.2020.
- ↑ Himberg, Petra: Kasper-nukke Tallinnassa Yle Elävä arkisto. 22.10.2008 (päivitetty 30.1.2018). Viitattu 30.3.2011.
- ↑ Ilta Sanomat Plus 2009
- ↑ Tyyntä ja aurinkoa vanhuudenpäivillä Vantaan Lauri. 27.1.2005.
- ↑ Taivaan tulet Kuvauspäiväkirja 2009. Yle TV2. 2009. Arkistoitu 3.12.2013. Viitattu 19.8.2020.
- ↑ Lumikki Suomeksi, sivu 1 KenNetti. Viitattu 30.3.2017.
- ↑ Ihalainen, Jokke: Pieni merenneito Film-o-holic. 1.1.1998. Viitattu 30.3.2017.
- ↑ IL: Näyttelijä Matti Raninin leski on kuollut MTV Uutiset. 29.6.2015. Helsinki: MTV Oy. Viitattu 21.9.2016.
- ↑ Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton myöntämät kultaiset kunniamerkit 2014–1947 (PDF) 2014. Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitto. Viitattu 27.2.2016.
KirjallisuuttaMuokkaa
- Ranin, Matti: Vohveleita ja tillinvarsia. Helsinki: Teos, 2006. ISBN 951-851-064-4.
- Ranin, Matti: Käsi otsalla!: näyttelijän maailma niin kuin hän sen muistaa – eli ei auta itku markkinoilla. Helsinki: Teos, 2004. ISBN 951-851-008-3.
Aiheesta muuallaMuokkaa
- Matti Ranin Ylen Elävässä arkistossa
- Matti Raninin muistokirjoitus Helsingin Sanomissa
- Matti Ranin Kustannusosakeyhtiö Teoksen sivuilla