Avaa päävalikko

Kuriton sukupolvi (vuoden 1957 elokuva)

suomalainen elokuva

Kuriton sukupolvi on Matti Kassilan ohjaama vuonna 1957 valmistunut elokuva, joka pohjautuu Mika Waltarin samannimiseen menestyskomediaan[1].

Kuriton sukupolvi
DVD-julkaisun kansikuva
DVD-julkaisun kansikuva
Ohjaaja Matti Kassila
Käsikirjoittaja Ritva Arvelo (dialogi)
Juha Nevalainen
Perustuu Mika Waltarin näytelmään Kuriton sukupolvi
Tuottaja Mauno Mäkelä
Säveltäjä Toivo Kärki
Kuvaaja Esko Nevalainen
Ensio Suominen
Leikkaaja Nils Holm
Lavastaja Lauri Elo
Pääosat Tauno Palo
Irma Seikkula
Kaija Siikala
Maikki Länsiö
Jussi Jurkka
Matti Ranin
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Fennada-Filmi
Ensi-ilta 29. maaliskuuta 1957
Kesto 94 min
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Alun perin 1930-lukua kuvanneen näytelmän helsinkiläisnuoriso on nyt ajankohdan mukaan lättähattuja ja villamyssymissejä, ja elokuvassa on useita rockin ja jitterbugin tahtiin tehtyjä musiikki- ja tanssikohtauksia.[2] Elokuvan pääosissa näyttelevät Tauno Palo, Irma Seikkula, Maikki Länsiö ja Jussi Jurkka.

Sisällysluettelo

JuoniMuokkaa

Helsinkiläiseen Varavaaraan perheeseen kuuluvat professori Reinhold Varavaaran lisäksi vaimo ja kolme aikuista lasta Kali, Japi ja Pelle. Professori-isällä ei ole tutkimustyönsä ohella aikaa pitää kurissa lapsiaan, eikä äitikään puutu näiden asioihin. Kali viettää railakkaita 21-vuotissyntymäpäiväjuhlia, joissa on mukana Pellen uusi tyttöystävä Marja. Professori ja Marja ihastuvat toisiinsa, mutta huomaavat aikaa myöten suhteensa olevan mahdoton.

NäyttelijätMuokkaa

 Tauno Palo  … professori Reinhold Varavaara  
 Irma Seikkula  … rouva Varavaara  
 Maikki Länsiö  … Löpö  
 Kaija Siikala  … Marja  
 Jussi Jurkka  … Galileo "Kali" Varavaara  
 Maija Karhi  … Jaana "Japi" Varavaara  
 Matti Ranin  … Pentti "Pelle" Varavaara  
 Leo Jokela  … Hubert, "Husu"  
 Toivo Mäkelä  … toimittaja Arvo Kääri  
 Pentti Irjala  … johtaja Huitu  
 Mauri Jaakkola  … valokuvaaja Lopponen  
 Pertti Weckström  … portieeri  
 Urho Kekkonen  … Urho Kekkonen  
 Veli Saarinen  … Veli Saarinen  
 Pekka Tiilikainen  … radioselostaja  

TaustaMuokkaa

Waltarin näytelmän Kuriton sukupolvi kantaesitys oli Tampereen teatterissa 1936, ja siitä tehtiin 1937 elokuvasovitus, jonka ohjasi Wilho Ilmari. 1950-luvun alussa Eino Salmelainen ohjasi Tampereen Työväen Teatterissa näytelmästä uuden version. Waltari oli tehnyt alkuperäiseen näytelmään joitakin muutoksia, Salmelainen sovitti sitä lisää ja Ritva Arvelo kirjoitti nuorison repliikit uudelleen stadin slangilla. Kun näytelmä menestyi hyvin, siitä päätettiin tehdä toinenkin elokuvaversio. Waltari ei ollut enää mukana elokuvan käsikirjoitustyössä.[2]

Elokuvan ja alkuperäisen näytelmän juonessa on useita eroja. Näytelmässä Varavaaran poika Pelle on juoksija, mutta elokuva kuvattiin talvella, ja siksi hänestä tehtiin mäkihyppääjä. Näytelmässä professorin ja Marjan romanttiset kohtaukset tapahtuvat kesähuvilalla, mutta elokuvassa tähtitornissa. Elokuvassa on myös viittaus atomipommiin, kun professori perustelee, miksei ota vastaan ulkomailta tehtyä virkatarjousta. Näytelmässä esiin tullut nuorten poliittinen kapinointi on jätetty elokuvasta pois.[2]

Elokuva oli ensimmäinen, jonka Matti Kassila ohjasi Waltarin tekstin pohjalta. Myöhemmin Kassila jatkoi Waltarin filmatisoimista Komisario Palmu -elokuvissa.[3]

ArvioitaMuokkaa

Panu Rajala pitää Tauno Palon esittämää professori Varavaaraa taitavana roolityönä, jossa on enemmän ”räjähtävyyttä” ja kostonhalua kuin Uuno Laakson aikaisemmassa tulkinnassa vuoden 1937 elokuvassa. Professorin ja Marjan (Kaija Siikala) suhde on kuvattu hellästi ja inhimillisesti. Loppupuolella elokuvan ote Rajalan mielestä herpoaa, eikä professorin ryhdistäytymisessä ole kunnon pontta. Hän pitää elokuvaa nykyään enää kuriositeettina, joka kuvaa huvittavastikin 1950-luvun Helsinkiä ja sen nuorisoa.[2] Myös Arto Pajukallion mukaan elokuvan rockin rytmi on tahattoman koominen.[1]

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. a b Pajukallio, Arto: Elokuvat. Helsingin Sanomat 7.8.2010, s. D 9.
  2. a b c d Rajala, s. 99–104.
  3. Rajala, 333.