Kuriton sukupolvi (vuoden 1937 elokuva)

Wilho Ilmarin ohjaama elokuva vuodelta 1937
Tämä artikkeli käsittelee vuoden 1937 elokuvaa. Vuoden 1957 elokuvaa käsitellään sivulla Kuriton sukupolvi (vuoden 1957 elokuva). Sanan muita merkityksiä on täsmennyssivulla.

Kuriton sukupolvi on Wilho Ilmarin ohjaama komediaelokuva vuodelta 1937. Se pohjautuu Mika Waltarin samannimiseen menestysnäytelmään. Elokuva kertoo väärinymmärretystä ja outona pidetystä professorista Reinhold Varavaarasta, jota hänen perheensä pitää aluksi pilkkanaan, ja hänen äkillisestä ryhdistäytymisestään.[1] Elokuvaa on luonnehdittu ”lempeäksi komediaksi”[2].

Kuriton sukupolvi
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Wilho Ilmari
Jalmari Rinne (apulaisohjaaja)
Käsikirjoittaja Mika Waltari
Perustuu Mika Waltarin omaan näytelmään Kuriton sukupolvi (1936)
Tuottaja T. J. Särkkä
Säveltäjä Martti Similä
Kuvaaja Eino Kari
Leikkaaja Eino Kari
Lavastaja Karl Fager
Pääosat Ansa Ikonen
Uuno Laakso
Unto Salminen
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomen Filmiteollisuus
Ensi-ilta 28. marraskuuta 1937 Rex
Kesto 110 min
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Wilho Ilmari oli ohjannut Waltarin näytelmän ensin Tampereen Teatteriin 1936 ja seuraavana vuonna Kansallisteatteriin. Waltari teki käsikirjoituksen elokuvaan näytelmänsä pohjalta itse.

TuotantoMuokkaa

Kuriton sukupolvi oli ensimmäinen Ilmarin ohjaama äänielokuva. Waltarin kuvakäsikirjoituksessa oli peräti 259 sivua, vaikka hän karsikin näytelmän keskusteluja. Ilmari kuvasi elokuvan käsikirjoituksen mukaan, ja vaikka siitä leikattiin pois monta jaksoa, elokuvasta tuli lähes kahden tunnin pituinen.[1]

Elokuvan tarinassa on joitakin eroja näytelmään verrattuna, ja niistä huomaa, että tekijät ovat ymmärtäneet elokuvan ominaisluonteen eivätkä ole yrittäneet tehdä vain filmattua teatteria. Esimerkiksi näytelmä alkaa Kalin syntymäpäiviltä, mutta elokuva alkaa farssimaisesti, kun Kali on pidätetty hänen talutettuaan lehmän eduskuntatalon eteen ja professori joutuu hoitamaan lehmää. Varavaaran ryyppyreissu, joka kerrotaan näytelmässä takaumana, näytetään elokuvassa kronologisesti. Elokuva keskittyy myös professorin ja Marjan rakkaustarinaan enemmän kuin näytelmä. Näytelmän lopussa professori tekee sovinnon vaimonsa kanssa, mitä elokuvassa ei näytetä.[1]

Näyttelijät ovat enimmäkseen samoja kuin Kansallisteatterin näytelmässä. Siellä tosin Uuno Laakson vastanäyttelijänä Marjan roolissa oli ollut Henny Valjus, kun taas elokuvassa Marjaa esittää Ansa Ikonen. Rajalan mukaan Laakso ”vieroksui” muutosta. Tampereen Teatterin näyttelijöistä elokuvassa esiintyy Oke Tuuri Kalin roolissa.[1]

NäyttelijätMuokkaa

 Ansa Ikonen  Marja  
 Uuno Laakso  professori Reinhold Varavaara  
 Unto Salminen  Pentti Varavaara, "Pelle"  
 Laila Rihte  Jaana Varavaara, "Japi"  
 Oke Tuuri  Galilo Varavaara, "Kali"  
 Tyyne Haarla  Elli Varavaara  
 Aku Korhonen  A.B. Huitu  
 Siiri Angerkoski  Liina  
 Nora Mäkinen  Löpö  
 Kaarlo Angerkoski  1. toimittaja  
 Kunto Karapää  Hubert, Husu  
 Jalmari Rinne  toimitussihteeri  
 Hannes Hako  2. poliisi  
 Artturi Laakso  poliisikomissaario  
 Wilho Ilmari  radioselostajan ääni  
 Eero Eloranta  Masa  

 Kyllikki Väre  Veera  
 Kyösti Käyhkö  valokuvaaja  
 Paavo Hukkinen  sähkösanomien kantaja  
 Eino Salmi  mies ravintolassa  
 Urho Westman  tarjoilija  
 Kaisu Leppänen  kaunis nainen  
 Matti Aulos  krupiääri  
 Eino Kari  uhkapelaaja  
 Tauno Majuri  uhkapelaaja/mies poikamiesasunnossa  
 Yrjö Tuominen  1. professori  
 Uuno Montonen  Gabriel, 2. professori  
 Ossi Korhonen  3. professori  
 Mirjami Kuosmanen  nainen poikamiesasunnossa  
 Jorma Nortimo  elostelija flyygelin ääressä  
 Maire Hyvönen  tyttö juhlissa  
 Litja Ilmari  hotellin siivooja  

VastaanottoMuokkaa

Waltari-elämäkerrassaan Panu Rajala luonnehtii elokuvan kuvausta sanoin ”suunnattoman hidas”, ja hänestä siinä on huonosti perusteltuja välikuvia.[1] Televisioesityksen aikaisessa arviossa kiitosta on saanut Uuno Laakson pääroolisuoritus, joka on herkkävireinen ja elokuvan kantava voima[3].

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e Rajala s. 96–99.
  2. Pajukallio, Arto: Elokuvat. Helsingin Sanomat 12.3.2012, s. D 7.
  3. AL: Kuriton sukupolvi. Päivän elokuvia, Tv-maailma 15/2013, s. 25.