Avaa päävalikko

Anni Mirjam Mielikki Kuosmanen (myös Kuosmanen-Blomberg; 22. helmikuuta 1915 Keuruu5. elokuuta 1963 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä ja elokuvakäsikirjoittaja. Kuosmasen taiteellisesti merkittävin elokuva on Valkoinen peura – sekä Suomessa että ulkomailla menestynyt Lappi-aiheinen fantasiateos, joka perustuu Kuosmasen aiheeseen ja jonka pääosan hän itse tulkitsee.

Mirjami Kuosmanen
Jussi-gaala 1952. Vasemmalta oikealle: Armi Kuusela, Tauno Palo, Mirjami Kuosmanen ja Veikko Itkonen.
Jussi-gaala 1952. Vasemmalta oikealle: Armi Kuusela, Tauno Palo, Mirjami Kuosmanen ja Veikko Itkonen.
Henkilötiedot
Koko nimi Anni Mirjam Mielikki Kuosmanen
Syntynyt 22. helmikuuta 1915
Keuruu
Kuollut 5. elokuuta 1963 (48 vuotta)
Helsinki
Ammatti näyttelijä, elokuvakäsikirjoittaja
Puoliso Erik Blomberg (1939–1963)
Näyttelijä
Taiteilijanimet Mirjami Kuosmanen-Blomberg
Aktiivisena 1937–1963
Merkittävät roolit Vormiston Alma
(Miehen tie)
Pirita
(Valkoinen peura)
Palkinnot

Jussi-palkinto
elokuvasta Valkoinen peura, 1952

Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Uransa alkuaikoina Kuosmanen saavutti taiteellisia voittoja Teuvo Tulion ja Nyrki Tapiovaaran elokuvissa. 1950-luvulla hän laati käsikirjoituksia suomalaisen klassikkokirjallisuuden pohjalta, ja syntyi muun muassa Maria Jotunin novelleihin perustuva Kun on tunteet. Kuosmanen profiloitui ensisijaisesti elokuvanäyttelijäksi. Hän ilmensi valkokangastehtävissään ennen kaikkea vahvatahtoisten naisten mielen maisemia. Teatterilavoilla Kuosmasta nähtiin ainoastaan uran alkuvaiheessa, sekä vuotta ennen äkillistä kuolemaansa.

”Tällä kaunottarella on pantterin nenä, turkoosinsiniset obeliskin silmät, kiihkeästi orientaaliset poskipäät ja atleetin jänteistä sommiteltu Venuksen vartalo. --- ”

– Toimittaja Antti Halosen näkemys Mirjami Kuosmasesta Seura-lehdessä vuonna 1939[1]

Sisällysluettelo

VarhaisvaiheetMuokkaa

Mirjami Kuosmanen syntyi tehtailija Paavo Kuosmasen ja Alina Finérin perheeseen Keuruun Virtalassa. Hän oli yksi kymmenestä lapsesta, joista jäi eloon kuusi. Perhe oli varakas isän menestyvien tehtaiden ja sahojen ansiosta ja kasvatus oli vapaamuotoinen. Kuosmasen isä tapasi hemmotella tyttäriään ja kuljettaa heitä kouluun T-mallin Fordillaan. Auton lisäksi Kuosmasen tyttäret olivat kotipitäjässään kuuluja hurjapäisestä luonteestaan. Nuoruudessaan Mirjami Kuosmanen oli urheilullinen ja harrasti sitä menestyksekkäästi: hänen lajejaan olivat yleisurheilu, miekkailu ja uinti. Myös ratsastus oli hänelle läpi elämän kestävä intohimo. Varsin varhain hän sai liikanimen ”Hurjami”.[2]

Jo lapsena Kuosmanen herätti kylällä huomiota pelottomuudellaan ja rikkoi sovinnaisena pidetyn käytöksen rajoja – hän ajoi Harley Davidsonia ja urheili poikien kanssa. Mirjami kävi koulunsa ensin Lihjamon kylällä ja sitten Haapamäen yhteiskoulussa, josta hän siirtyi kahden sisarensa tavoin Jyväskylän yhteislyseoon. Kerran hän osallistui ainoana naisena Jyväskylän ympärijuoksuun koulunsa ankkurina. Kilpailun voitti eräs poliisi, mutta suurimman yleisönsuosion sai ”urheilukenttien amazooni” Mirjami.[3]

UraMuokkaa

Revyytyttö ja tragedienneMuokkaa

Epäonnistuneiden keittokouluopintojen jälkeen esiintymishaluinen Kuosmanen hakeutui Suomen Näyttämöopistoon. Hän valmistui kaksivuotisen opintorupeaman jälkeen vuonna 1938. Alkuun hän opiskeli päivät ja iltaisin työskenteli tanssijana Kansanteatterissa operettien sivurooleissa. Sittemmin hän osallistui Eino Jurkan kiertueelle. Valkokangas veti Kuosmasta voimakkaammin puoleensa kuin teatterilava. Hän oli aloittanut elokuvauransa avustajatehtävissä vielä opiskellessaan Näyttämöopistossa. Ohjaaja Teuvo Tulio huomasi Kuosmasen ja piti hänen poikkeuksellista ulkomuotoaan varsin filmaattisena. Hänen ensimmäinen merkittävä elokuvaroolinsa oli Tulion Linnankoski-filmatisoinnissa Laulu tulipunaisesta kukasta (1938). Kuosmanen tulkitsi elokuvassa Annikkia, patriarkaattia halveksivaa ja syvästi loukattua nuorta naista. Menestys Annikin osassa vei nuoren näyttelijättären lopullisesti filmiin, ja alkava teatteriura sai toistaiseksi jäädä.[4]

Tulion lisäksi Kuosmaseen iski silmänsä ohjaaja Nyrki Tapiovaara, joka kiinnitti hänet elokuvansa Miehen tie (1939) naispääosaan. Se osoittautui läpimurroksi, ja Kuosmanen varasti aikalaiskriitikoiden huomion. "Hän on ylpeä ja tenhostaan tietoinen nuori rotunainen --- ", Raoul af Hällström hehkutti Elokuva-Aitassa. Miehen tien myötä Kuosmanen lunasti paikkansa suomalaisen elokuvan vahvana tahtonäyttelijättärenä. Elokuva ei ehtinyt valmistua ennen talvisodan alkua, mutta Kuosmanen ehti avioitua elokuvan kuvauksesta vastanneen Erik Blombergin kanssa. Kaksi viikkoa häiden jälkeen annettiin yleinen hälytys talvisodan alkamisesta. Nyrki Tapiovaara kaatui sodassa, joten Kuosmanen ja Blomberg saattoivat Miehen tie -elokuvan valmiiksi ja esityskuntoon.

Tapiovaaran ja Blombergin tuotantoyhtiö Eloseppo Oy teki vuonna 1939 komedian Kaksi Vihtoria, jossa Kuosmanen esitti revyylaulajaa ja toi esille tumman lauluäänensä kappaleella "Sulamith". Jatkosodan vuosina Suomi-Filmin palkkalistoilla ollut Kuosmanen vaihtoi elokuvayhtiötä ja siirtyi Suomen Filmiteollisuuteen. Muutaman sivuroolin jälkeen hän sai naispääosan lapsensaantiongelmista kärsivänä Yrjänän mahtitilan emäntänä Edvin Laineen maalaisdraamassa Yrjänän emännän synti vuonna 1943. Elokuvan heikkous oli suomalaisfilmeille tyypillisesti liika teatterinmakuisuus. Kuosmaselle Selma Yrjänä oli taiteellinen triumfi; hän vakuutti sekä ulkoisella että sisäisellä tulkinnallaan.[5] 1940-luvun puolivälin jälkeen Kuosmasesta kuoriutui valkokankaiden tragedienne. Elokuvassa Sinä olet kohtaloni (1945) hän suorastaan yliampui roolisuorituksensa mustasukkaisena vaimona. Vuosisadan puoliväliä kohti hänen roolinsa muuttuivat vaatimattomiksi. Ainoa poikkeus oli pääosa ruotsalaiselokuvassa Livet i Finnskogarna (Elämää suomalaismetsissä, 1947), jonka kuvasi hänen puolisonsa. Kuosmanen sai ruotsalaislehdistöltä erinomaiset arviot ja häntä nimitettiin ”Ruotsin Esther Williamsiksi” Hollywoodin esikuvan mukaan.[6]

Valkoinen peuraMuokkaa

”Onkohan Mirjami koskaan kohonnut osassaan sellaiseen antaumukseen ja voimaan kuin tässä noita-Piritassaan. --- ”

– Elokuva-Aitta Mirjami Kuosmasen roolityöstä Valkoisessa peurassa[7]

Kevättalvella 1949 Mirjami Kuosmanen matkasi puolisonsa Erik Blombergin kanssa Lappiin tekemään elokuvaa Aila – Pohjolan tytär, jonka ohjasi Jack Witikka. Teos ei tyydyttänyt pariskuntaa, joten tie oli avoin Kuosmasen tunnetuimmalle elokuvaroolille. Blomberg ohjasi fantasiaelokuvan Valkoinen peura (1952), jossa Kuosmanen on vaarallisen lumouksen valtaan joutunut Lapin nainen Pirita. Ajatus muotoaan muuttavasta, kohtalokkaasta naisesta syntyi Kuosmaselle eräänä yönä. Valkoista peuraa pidettiin heti tuoreeltaan poikkeuksellisena suomalaisena elokuvana. Se on nimenomaisesti Kuosmasen ja Blombergin luomus. Pariskunta kehitti käsikirjoituksen Kuosmasen aiheen pohjalta. He paneutuivat aiheeseen ja hakivat kuvauspaikat Lapissa retkeillen. Elokuva sai ensi-iltansa kesäolympialaisten aikaan heinäkuussa 1952. Esityskierros hukkui kisahumuun, mutta kriitikot olivat myytyjä ja teokselle povattiin tuoreeltaan myös kansainvälistä menestystä. Kuosmanen palkittiin roolistaan parhaan naispääosan Jussi-patsaalla. Keväällä 1953 Valkoinen peura sai Cannesissa erikoispalkinnon. Kuosmanen joutui puolisonsa kanssa kustantamaan elokuvan festivaalikulut itse.[8]

Kuosmanen kertoi Uusi Suomi -lehdelle: ”Noihin neljääntoista päivään mahtui lukematon määrä lounaita, cocktail-kutsuja ja iltajuhlia. Kun aamulla astui ulos hotellihuoneen ovesta, oli kyllä parasta ottaa heti hymy huulilleen, sillä valokuvaajia ja lehtimiehiä vilisi kaikkialla. Eräässä tilaisuudessa oli läsnä 30 filmitähteä ja 450 lehtimiestä – sen kauheampaan paikkaan ei enää voi joutua!” Cannesissa Kuosmanen ystävystyi Olivia de Havillandin kanssa. Valkoinen peura palkittiin myös Hollywoodissa parhaana vieraskielisenä elokuvana Golden Globe -palkinnolla vuonna 1956.

Myöhempi uraMuokkaa

Kuosmanen näytteli myös muissa puolisonsa ohjaamissa elokuvissa, joista mainittakoon Maria Jotunin tekstiin perustuva Kun on tunteet (1954) ja Aleksis Kiven aiheeseen perustuva Kihlaus (1955). Ensin mainittu sai erinomaiset arvostelut ja se oli elokuva, josta Kuosmanen oli itsekin ylpeä. Hän teki siinä taiteellisesti kestävän luonnetutkielman Hulta Hempukasta. Kihlausta kriitikot pitivät melko keskinkertaisena, mutta kuitenkin onnistuneena elokuvana.[9] Kuosmanen käsikirjoitti useimmat Blombergin ohjaamista elokuvista. Ne syntyivät tiiviissä yhteistyössä; Blomberg ohjasi kameran liikkeitä ja ihmisiä, Kuosmanen taas näyttelijätyötä ja dialogia.

Kuosmasen viimeiseksi elokuvarooliksi jäi ruotsalaisnaisen rooli Aarne Tarkaksen elokuvassa Jokin ihmisessä (1956). Vuonna 1959 hän oli mukana käsikirjoittamassa suomalais-ruotsalais-puolalaista yhteistuotantoa Hääyö. Lopputuloksena oli naiivi tekele ja kaupallinen mahalasku.[10] Sen jälkeen Kuosmanen työskenteli puolisonsa kanssa lyhyt- ja mainoselokuvatuotannon parissa.

Mirjami Kuosmanen kuului Suomi-Unkari Seuran johtokuntaan vuodesta 1956, ja toimi vuodesta 1957 seuran puheenjohtajana. Kuosmanen palasi teatterinäyttämölle syksyllä 1962, jolloin hän esitti Henrik Ibsenin Merenneidon nimiosaa Intimiteatterissa. Aihe oli kummitellut Kuosmasen mielessä jo 1950-luvulta lähtien. Näytelmästä tuli varsinainen tahtojen taisto, kun Kuosmaselle ja ohjaaja Mauno Manniselle tuli erimielisyyksiä. Kuosmasen näyttelijänlaadulle oli ominaista, että hän tahtoi tehdä roolin itsenäisesti eikä ollut helppo ohjattava. Kuosmanen totesi vuonna 1946, että ”on oltava suuri persoonallisuus ollakseen suuri näyttelijä.”[11]

AvioelämäMuokkaa

Mirjami Kuosmanen avioitui syksyllä 1939 kuvaaja Erik Blombergin (1913–1996) kanssa. He olivat tavanneet ensimmäisen kerran Kansanteatterissa vuonna 1938, jolloin Blomberg näki Kuosmasen Vetoketju -nimisessä revyyssä ”nakkaamassa koipea”. Vasta vuotta myöhemmin Miehen tien kuvauksissa Kuosmanen ja Blomberg tutustuivat toisiinsa paremmin. Parin avioaikeista ei moni tiennyt – suuria häitä ei pidetty, vaan vihkimisen suoritti tuomari Helsingin tuomiokunnan arkistossa. Pariskunnalle syntyi neljä lasta: Peter, ”Petteri” (1941), Nina (1942), Juha (1944) ja Erkka (1945).[12]

Ihmisenä Kuosmanen oli paljolti elokuvahahmojensa kaltainen: mahtava diiva, jolla oli voimakas tahto ja mielipide. Työ oli Kuosmaselle ensisijainen, mikään kotiäiti hän ei ollut. Suurin osa hänen ajastaan kului kuvauksissa, kun lapset olivat sukulaisten hoivissa.[13]

Kuosmanen kuoli äkilliseen verisuonen katkeamaan 48-vuotiaana. Hän oli ollut uimassa Uimastadionilla 5. elokuuta 1963, kun hän pyörtyi suihkussa päässä katkenneen verisuonen seurauksena.

FilmografiaMuokkaa

Elokuvat
Vuosi Elokuvan nimi Rooli
1937 Kuriton sukupolvi nainen poikamiesasunnossa
1938 Niskavuoren naiset tanssiva Loviisan-päivän vieras
Jääkärin morsian Kultaisen ankkurin tarjoilija
Laulu tulipunaisesta kukasta Annikki
1939 Herrat ovat herkkäuskoisia Laura Karpalainen
Kaksi Vihtoria laulusolisti
1940 Miehen tie Vormiston Alma
Ketunhäntä kainalossa Sirkku, pikakirjoittajatar
1942 Puck Kirsti
1943 Yrjänän emännän synti Selma, Yrjänän emäntä
1945 Sinä olet kohtaloni Ruth Viita
Kohtalo johtaa meitä Mirjami
1946 Kultainen kynttilänjalka Erna
1947 Livet i finnskogarna Aino
1948 Toukokuun taika Dusinka
Läpi usvan Aino
Laulava sydän Niina Harjus
Haaviston Leeni Essi
1951 Aila – Pohjolan tytär Aila
1952 Valkoinen peura Pirita / Maarita, Piritan äiti
Niskavuoren Heta Kustaava
1954 Kun on tunteet Hulta Hempukka
1955 Kihlaus Eeva Matintytär Helander
1956 Jokin ihmisessä nainen

Käsikirjoitus ja muut tekstitMuokkaa

MuutMuokkaa

PalkinnotMuokkaa

Kuosmanen palkittiin vuonna 1952 Jussi-gaalassa parhaan naispääosan palkinnolla Valkoinen peura -elokuvassa (1952).

LähteetMuokkaa

  • Rytkönen, Sisko: Ihanat naiset kankaalla – filmitähtiä suomalaisen elokuvan kultakaudelta. Majakka, 2008. ISBN 978-951-9260-88-4.

ViitteetMuokkaa

  1. Ihanat naiset kankaalla, sivu 213
  2. Riikka Pennanen: Mirjami Kuosmanen – Suomifilmin tahtonainen Seura. 12.2.2015. Viitattu 3.3.2017.
  3. Riikka Pennanen: Mirjami Kuosmanen – Suomifilmin tahtonainen Seura. 12.2.2015. Viitattu 3.3.2017.
  4. Ihanat naiset kankaalla, sivut 211 ja 212
  5. Ihanat naiset kankaalla, sivut 213 ja 214
  6. Ihanat naiset kankaalla, sivut 216–218
  7. Ihanat naiset kankaalla, sivu 219
  8. Ihanat naiset kankaalla, sivut 218 ja 219
  9. Ihanat naiset kankaalla, sivut 220 ja 221
  10. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/165148
  11. Riikka Pennanen: Mirjami Kuosmanen – Suomifilmin tahtonainen Seura. 12.2.2015. Viitattu 3.3.2017.
  12. Toiviainen, Sakari: Kuosmanen, Mirjami (1915–1963) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 30.11.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 2.11.2015.
  13. Riikka Pennanen: Mirjami Kuosmanen – Suomifilmin tahtonainen Seura. 12.2.2015. Viitattu 3.3.2017.