Cary Grant
Cary Grant (syntyään Archibald Alexander Leach; 18. tammikuuta 1904 Bristol, Englanti, Iso-Britannia – 29. marraskuuta 1986 Davenport, Iowa, Yhdysvallat) oli englantilaissyntyinen näyttelijä. Hänestä tuli Yhdysvaltain kansalainen vuonna 1942. Grant kuului 1930-luvulta lähtien Hollywoodin kirkkaimpiin tähtiin. Hänet tunnettiin komediatähtenä sekä Alfred Hitchcockin luottonäyttelijänä.
| Cary Grant | |
|---|---|
_01_Crisco_edit.jpg) Cary Grant elokuvan Vaarallisia valheita promokuvassa, 1941. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 18. tammikuuta 1904 Bristol, Englanti, Iso-Britannia |
| Kuollut | 29. marraskuuta 1986 (82 vuotta) Davenport, Iowa, Yhdysvallat |
| Ammatti | näyttelijä |
| Puoliso |
Virginia Cherrill (1934–1935) Barbara Hutton (1942–1945) Betsy Drake (1949–1962) Dyan Cannon (1965–1967) Barbara Harris (1981–1986) |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 1932–1966 |
| Palkinnot | |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Varhainen elämä muokkaa
Cary Grant syntyi 18. tammikuuta 1904 Bristolin satamakaupungissa Englannissa. Hän sai nimekseen Archibald Leach, ja häntä kutsuttiin Archieksi. Hänen isoveljensä kuoli nuorena. Grant oli 10-vuotias, kun hänen äitinsä Elsie suljettiin mielisairaalaan. Poika asui sen jälkeen yhdessä isänsä Eliasin ja isoäitinsä kanssa.[1] Grantin äiti vapautettiin laitoksesta parinkymmenen vuoden jälkeen, minkä jälkeen äiti ja poika pitivät toisiinsa tiiviisti yhteyttä.[2]
Kouluikäisenä Grant oli kiinnostunut sähkötekniikasta. Hän pääsi 13 vuoden ikäisenä sähköteknikon apulaisena vaudevilleteatterin näyttämön taakse ja alkoi haluta näyttelijäksi. Hän pääsikin akrobaattista huumoria ja pantomiimia esittävän Bob Penderin vaudevilleseurueen riveihin, mutta ennen ensimmäistä esiintymistään hänen isänsä haki hänet takaisin kouluun, sillä poika oli lain mukaan liian nuori tekemään työtä.[3]
Ura teatterissa muokkaa
Näyttelijänurasta haaveillut Grant alkoi laiminlyödä koulunkäyntiään, ja hänet erotettiin koulusta ennen 14-vuotissyntymäpäiväänsä. Hän palasi Penderin kiertävään seurueeseen harjoittelemaan ja esiintymään. Grantin roolina oli naurattaa katsojia tanssimalla, kaatuilemalla ja kävelemällä korkeilla puujaloilla. Vuosina 1919–1920 Grant esiintyi seurueen mukana kiertueilla Euroopassa ja Lähi-idässä ja kävi aina Kiinassa asti.[4]
Penderin seurue teki kesällä 1920 kiertueen Yhdysvalloissa, ja elokuussa Grant esiintyi ensi kertaa New Yorkissa, Good Times -nimisessä vaudevilleshow’ssa maailman suurimmassa teatterissa Hippodromessa. Keväällä 1921 seurue teki kiertueen sisämaassa ja palasi New Yorkiin esiintymään. Kun kiertue päättyi vuonna 1922, Grant päätti jäädä Yhdysvaltoihin ja jäi asumaan Manhattanille. Hän sai aluksi töitä kävelevänä mainostauluna, joka markkinoi huvipuistoa puujaloilla kävellen. Hän sai myös pieniä lavarooleja, kuten Better Times -revyystä keväästä 1922 huhtikuuhun 1923.[5]
Grant alkoi saada puherooleja vuonna 1923. Hän esitti seuraavien vuosien aikana yleensä vakavan tai komean miehen roolia hupinäytelmissä. Hän palasi kahdeksi vuodeksi Englantiin, missä hän kiersi Nightingale Players -teatteriryhmän mukana. Hän otti laulutunteja ja sai pieniä rooleja musikaaleissa. Näihin aikoihin hän kehitti itselleen vähäeleisen ja elegantin lavapersoonan, josta tuli hänen tavaramerkkinsä myöhemmällä elokuvaurallaan.[6]
Grant palasi Yhdysvaltoihin vuonna 1927 ja pääsi teatterituottaja Reggie Hammersteinin riveihin. Hän sai ensimmäisen Broadway-roolinsa musiikkidraamassa Golden Dawn. Tässä puoli vuotta pyörineessä näytelmässä hän esitti australialaista sotavankia ja hänellä oli vain yksi repliikki. Sitä seurasi vuonna 1928 rooli lyhytikäisessä musikaalikomediassa Polly, jossa hän esitti rikasta seurapiiriplayboyta. Hammerstein myi Grantin sopimuksen Lee ja J. J. Shubertille, jotka antoivat hänelle ison roolin Broadwayn musiikkikomediassa Boom Boom tammikuussa 1929. Näytelmässä Wonderful Night Grant sai lauluroolin. Lokakuun 1929 pörssiromahduksen jälkeisinä vuosina teatteritöitä oli vaikea saada, ja vuonna 1931 Grant sai töitä ainoastaan Shubertin musikaalituotannoissa St. Louisissa. Palattuaan New Yorkiin hän pääsi isoon rooliin musikaalinäytelmässä Nikki. Sen esitysten loputtua Grant lähti Hollywoodiin tavoittelemaan uraa elokuvissa.[7]
Ura elokuvissa muokkaa
Grant sai joulukuussa 1931 Paramountilta viisivuotisen elokuvasopimuksen. Samalla hän vaihtoi teatterissa käyttämänsä nimen Archie Leach esiintyjänimeen Cary Grant. Fay Wray ja John Monk Saunders olivat ehdottaneet Paramountille Grantin nimeksi ”Cary Lockwood”. Koska Hollywoodissa oli jo Lockwood-niminen näyttelijä, eräs Paramountin johtaja valitsi puhelinluettelosta poimitusta nimilistasta nimen ”Grant”. Nimen samankaltaisuus näyttelijätähtien Clark Gablen ja Gary Cooperin nimien kanssa katsottiin hyväksi enteeksi.[8]
Paramount maksoi Grantille aluksi 450 dollaria viikossa. Se oli hyvä palkka mutta ei enempää kuin mitä Grant oli saanut näyttämöllä. Aluksi Grant sai vain sivurooleja, mutta nopeasti hänestä tuli yksi Hollywoodin kirkkaimmista miestähdistä. Hänen viides elokuvansa oli Vaalea Venus (1932), jossa hän esitti miljonääriä vastanäyttelijänään tähtinäyttelijä Marlene Dietrich. Ensimmäisen pääroolinsa hän sai elokuvassa Hot Saturday (1932).[9] Tähteyteen Grant nousi Mae Westin vastanäyttelijänä elokuvissa Vaarallinen kaunotar (1933) ja En ole enkeli (1933).[10]
Paramountin-sopimuksensa loputtua vuonna 1935 Grant siirtyi Columbialle ja RKO:lle. Tämä antoi hänelle mahdollisuuden valita roolinsa aiempaa vapaammin. Hän alkoi saada pääosia myös komedioissa, kuten elokuvista Veikeä kulkuri (1935), Rouvani sulhanen (1937), Hätä ei lue lakia (1938), Meidän vastaeronneiden kesken (1940) ja Arsenikkia ja vanhoja pitsejä (1941, julkaistu 1944). Hänen vakavampia roolejaan olivat esimerkiksi elokuvissa Vain enkeleillä on siivet (1939), Tavoitteena Tokio (1943) ja Yksinäinen sydän (1944).[10]
Grant sai Yhdysvaltain kansalaisuuden kesäkuussa 1942 ja otti samalla esiintyjänimensä viralliseksi nimekseen.[11]
Grantista tuli 1940- ja 1950-luvuilla jännityselokuvaohjaaja Alfred Hitchcockin luottonäyttelijä, ja hän tähditti peräti neljää Hitchcockin elokuvaa: Vaarallisia valheita (1941), Kohtalon avain (1946), Varkaitten paratiisi (1955) ja Vaarallinen romanssi (1959). Hitchcock on kertonut arvostaneensa Grantia enemmän kuin ketään toista näyttelijää.[12]
Kirjailija Ian Fleming loi agenttihahmo James Bondin Cary Grant mielessään.[13] Roolia tarjottiinkin Grantille, mutta tämä kieltäytyi.[14][15]
Grant esiintyi 1950-luvulla kaikkiaan 13 elokuvassa, kuten komediassa Rakas, minä nuorrun (1952) sekä romanttisissa elokuvissa Unohtumaton rakkaus (1957) ja Lemmenlaiva (1958).[16] Vaarallisen romanssin jälkeen vuonna 1959 Grant oli uransa huipulla. Hänen elokuvissaan kävi paljon katsojia, ja vuonna 1964 Yhdysvaltain elokuvateatterinomistajat äänestivät hänet jo toisen kerran peräkkäin maan myyvimmäksi mieselokuvatähdeksi.[17]
Grantin viimeinen elokuva oli Kävele, älä juokse (1966). Tultuaan ensimmäistä kertaa isäksi hän päätti keskittyä vanhemmuuteen.[18] Grant ei lopettamisensa jälkeen näyttäytynyt edes television keskusteluohjelmissa, eikä hän antanut kovinkaan monta haastattelua.[10] Grant sai edelleen paljon tarjouksia, mutta hän kieltäytyi kaikista hänelle ehdotetuista elokuvarooleista. Hän kertoi ohjaaja Warren Beattylle vuonna 1977, ettei enää nauttisi elokuvien tekemisestä.[19]
Elokuvien jälkeinen ura ja kuolema muokkaa
Elokuvauransa jälkeen Grant ryhtyi Fabergé-kosmetiikkayhtiön hajuvesien tuotekehittelijäksi ja markkinamieheksi. Hän myös kierteli työnsä puolesta tavarataloissa tapaamassa johtajia ja myyjiä. Yksittäisiä tuotteita hän ei kuitenkaan koskaan mainostanut.[20]
Grant nimitettiin vuonna 1975 Metro-Goldwyn-Mayer-elokuvayhtiön johtokuntaan.[21]
1980-luvulla Grant alkoi tekemään kiertueita Yhdysvaltain pikkukaupungeissa.[10] Yhdeksänkymmenminuuttinen esitys nimeltä Keskustelu Cary Grantin kanssa alkoi filmimontaasilla Grantin tunnetuimmista elokuvista ja kunnia-Oscarin vastaanotolla. Sen jälkeen Grant astui itse lavalle aplodien saattelemana ja alkoi tuolissaan istuen vastailla yleisön kysymyksiin.[22]
Grant kuoli aivohalvaukseen 82-vuotiaana vuonna 1986 ollessaan kiertueella.[23]
Yksityiselämä muokkaa
Grant oli naimisissa viisi kertaa. Hänen vaimonsa olivat näyttelijä Virginia Cherrill (1934–1935), perijätär Barbara Hutton (1942–1945), näyttelijä Betsy Drake (1949–1962), näyttelijä Dyan Cannon (1965–1968) ja tiedottaja Barbara Harris (1981–1986). Cannonin kanssa hän sai tyttären.[24]
Grant oli psykedeeliterapian ensimmäisiä kokeilijoita ja puolestapuhujia 1950-luvun lopulla. Hän kertoi kolme vuotta kestäneen LSD-terapian auttaneen häntä pääsemään eroon mielensä sumusta sekä lapsuutensa ja avioliittojensa aiheuttamista traumoista.[25]
Tunnustukset muokkaa
Grant sai Oscar-ehdokkuudet parhaasta miespääosasta elokuvissa Muistojen sävel (1941) ja Yksinäinen sydän (1944). Hänelle myönnettiin Oscar-kunniapalkinto vuonna 1969.[26] Grant sai vuosina 1959–1964 viisi Golden Globe -ehdokkuutta.[27]
Yhdysvaltain elokuvainstituutti valitsi vuonna 1999 Grantin 1900-luvun toiseksi legendaarisimmaksi mieselokuvanäyttelijäksi Humphrey Bogartin jälkeen.[28]
Filmografia muokkaa
| Elokuvat | |||
|---|---|---|---|
| Vuosi | Suomenkielinen nimi | Alkuperäinen nimi | Rooli |
| 1932 | Yö on meidän | This Is the Night | Stephen Mathewson |
| Sinners in the Sun | Ridgeway | ||
| Merrily We Go to Hell | Charlie Baxter | ||
| Tunisin yö | Devil and the Deep | luutnantti Jaeckel | |
| Vaalea Venus | Blonde Venus | Nick Townsend | |
| Hot Saturday | Romer Sheffield | ||
| Madame Butterfly | Madame Butterfly | luutnantti B. F. Pinkerton | |
| 1933 | Vaarallinen kaunotar | She Done Him Wrong | kapteeni Cummings |
| The Woman Accused | Jeffrey Baxter | ||
| Kunnian kentillä | The Eagle and the Hawk | Henry Crocker | |
| Gambling Ship | Ace Corbin | ||
| En ole enkeli | I’m No Angel | Jack Clayton | |
| Liisa Ihmemaassa | Alice in Wonderland | The Mock Turtle | |
| 1934 | Thirty-Day Princess | Porter Madison III | |
| Born to Be Bad | Malcolm Trevor | ||
| Kiss and Make-Up | tohtori Maurice Lamar | ||
| Ladies Should Listen | Julian De Lussac | ||
| 1935 | Laulava rouvani | Enter Madame | Gerald Fitzgerald |
| Siivet pimeydessä | Wings in the Dark | Ken Gordon | |
| Uloin etuvartio | The Last Outpost | Michael Andrews | |
| Veikeä kulkuri | Sylvia Scarlett | Jimmy "Monk" Monkley | |
| 1936 | Big Brown Eyes | Rikosetsivä Danny Barr | |
| Lentäjän viimeinen urotyö | Suzy | kapteeni Andre Charville | |
| Liian paljon rahaa | The Amazing Quest of Ernest Bliss | Ernest Bliss | |
| Wedding Present | Charlie Mason | ||
| 1937 | Rakastuessa | When You’re in Love | Jimmy Hudson |
| Kaupungissa kummittelee | Topper | George Kerby | |
| New Yorkin valtias | The Toast of New York | Nicholas "Nick" Boyd | |
| Rouvani sulhanen | The Awful Truth | Jerry Warriner | |
| 1938 | Hätä ei lue lakia | Bringing Up Baby | tohtori David Huxley |
| Vakka kantensa valitsee | Holiday | John "Johnny" Case | |
| 1939 | Gunga Din | Gunga Din | Kersantti Archibald Cutter |
| Vain enkeleillä on siivet | Only Angels Have Wings | Geoff Carter | |
| Sydämen voitto | In Name Only | Alec Walker | |
| 1940 | Meidän vastaeronneiden kesken | His Girl Friday | Walter Burns |
| Lempivaimoni | My Favorite Wife | Nicholas "Nick" Arden | |
| Virginialaisia | The Howards of Virginia | Matt Howard | |
| Skandaalihäät | The Philadelphia Story | C. K. Dexter Haven | |
| 1941 | Muistojen sävel | Penny Serenade | Roger Adams |
| Vaarallisia valheita | Suspicion | John "Johnnie" Aysgarth | |
| 1942 | Hän tuli yöllä | The Talk of the Town | Leopold Dilg / Joseph |
| Paronitar painuu maan alle | Once Upon a Honeymoon | Patrick "Pat" O’Toole | |
| 1943 | Onnettaren suosikki | Mr. Lucky | Joe Adams / "Joe Bascopolous" |
| Tavoitteena Tokio | Destination Tokyo | kapteeni Cassidy | |
| 1944 | Suurkaupungin pauloissa | Once Upon a Time | Jerry Flynn |
| Arsenikkia ja vanhoja pitsejä | Arsenic and Old Lace | Mortimer Brewster | |
| Yksinäinen sydän | None but the Lonely Heart | Ernie Mott | |
| 1946 | Häväistysjuttu yöpikajunassa | Without Reservations | Oma itsensä (cameorooli) |
| Yö ja päivä | Night and Day | Cole Porter | |
| Notorious – kohtalon avain | Notorious | T. R. Devlin | |
| 1947 | Minä näin hänet ensin | The Bachelor and the Bobby-Soxer | Richard "Dick" Nugent |
| Piispan vaimo | The Bishop’s Wife | Dudley | |
| 1948 | Sekamelskahuvila | Mr. Blandings Builds His Dream House | James "Jim" Blandings |
| Menkää naimisiin, tytöt! | Every Girl Should Be Married | tohtori Madison W. Brown | |
| 1949 | Olin mies-sotamorsian | I Was a Male War Bride | kapteeni Henri Rochard |
| 1950 | Lavastettu "paratiisi" | Crisis | tohtori Eugene Norland Ferguson |
| 1951 | Meistä juorutaan | People Will Talk | tohtori Noah Praetorius |
| 1952 | Tilaa vielä yhdelle | Room for One More | George "Poppy" Rose |
| Rakas, minä nuorrun | Monkey Business | tohtori Barnaby Fulton | |
| 1953 | Ihannevaimo | Dream Wife | Clemson Reade |
| 1955 | Varkaitten paratiisi | To Catch a Thief | John "Cat" Robie |
| 1957 | Unohtumaton rakkaus | An Affair to Remember | Nicolò "Nickie" Ferrante |
| Ylpeys ja intohimo | The Pride and the Passion | kapteeni Anthony Trumbull | |
| Laivasto riemulomalla | Kiss Them for Me | komentajakapteeni Andy Crewson | |
| 1958 | Hätävalhe | Indiscreet | Philip Adams |
| Lemmenlaiva | Houseboat | Tom Winters | |
| 1959 | Vaarallinen romanssi | North by Northwest | Roger O. Thornhill |
| Operaatio Alushame | Operation Petticoat | komentajakapteeni Matthew T. "Matt" Sherman | |
| 1960 | Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella | The Grass Is Greener | jaarli Victor Rhyall |
| 1962 | Minkin kosketus | That Touch of Mink | Philip Shayne |
| 1963 | Charade – vaarallinen peli | Charade | Brian Cruikshank (aka Peter Joshua / Alexander "Alex" Dyle / Adam Canfield) |
| 1964 | Iso susi kutsuu | Father Goose | Walter Christopher Eckland |
| 1966 | Kävele, älä juokse | Walk, Don’t Run | Sir William Rutland |
| Lyhytelokuvat | |||
| Vuosi | Suomenkielinen nimi | Alkuperäinen nimi | Rooli |
| 1932 | Singapore Sue | merimies | |
| 1936 | Fashions in Love | ||
| 1944 | The Shining Future | Cary Grant | |
| Road to Victory | |||
Lähteet muokkaa
- Harris, Warren G.: Cary Grant: A Touch of Elegance. Doubleday, 1987. ISBN 0-385-2485-9.
Viitteet muokkaa
- ↑ Harris 1987, s. 5–15.
- ↑ Mother's Day, Hollywood-style: 20 movie icons with their mums The Telegraph. 26.3.2017. Viitattu 3.5.2020.
- ↑ Harris 1987, s. 16–19.
- ↑ Harris 1987, s. 19–23.
- ↑ Harris 1987, s. 24–31.
- ↑ Harris 1987, s. 32–36.
- ↑ Harris 1987, s. 36–47.
- ↑ Harris 1987, s. 47–48.
- ↑ Harris 1987, s. 48–53.
- ↑ a b c d Hal Erickson: Cary Grant biography AllMovie. Viitattu 30.4.2020.
- ↑ Harris 1987, s. 113.
- ↑ Hitchcock and Cary Grant The Cary Comes Home For The Weekend Festival. Viitattu 18.9.2020.
- ↑ Cary Grant Was The Real James Bond
- ↑ Guardian: How Cary Grant nearly made Global James Bond Day an American affair
- ↑ James Bond Facts Trivia
- ↑ Cary Grant Filmography AllMovie. Viitattu 18.9.2020.
- ↑ Harris 1987, s. 210.
- ↑ Harris 1987, s. 217–218.
- ↑ Harris 1987, s. 249.
- ↑ Harris 1987, s. 239–241.
- ↑ Harris 1987, s. 247.
- ↑ Harris 1987, s. 266–267.
- ↑ New York Times: CARY GRANT, MOVIES' EPITOME OF ELEGANCE, DIES OF A STROKE
- ↑ Shelly Schwartz: Biography of Cary Grant, Famous Leading Man 23.1.2020. ThoughtCo.. Viitattu 3.5.2020.
- ↑ Olivia Goldhill: Before LSD was a party drug, it was used for medical research Quartz. 11.6.2017. Viitattu 3.5.2020.
- ↑ Cary Grant Academ Awards Database. Viitattu 3.5.2020.
- ↑ Cary Grant Golden Globes. Viitattu 3.5.2020.
- ↑ AFI's 100 Years...100 Stars American Film Institute. Viitattu 18.9.2020.
Aiheesta muualla muokkaa
- Cary Grant Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- The ultimate Gary Grant pages
- Cary Grant NNDB:ssä