Avaa päävalikko

Mary Jane ”Mae” West (17. elokuuta 1893 Brooklyn, New York22. marraskuuta 1980 Los Angeles, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen näyttelijä, näytelmäkirjailija ja oman aikansa seksisymboli, jota kutsuttiin elokuvan suureksi viettelijättäreksi ja glamourhahmoksi.

Mae West
Mae West julkisuuskuvassa vuodelta 1932.
Mae West julkisuuskuvassa vuodelta 1932.
Henkilötiedot
Koko nimi Mary Jane West
Syntynyt 17. elokuuta 1893
Brooklyn, New York, Yhdysvallat
Kuollut 22. marraskuuta 1980 (87 vuotta)
Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat
Ammatti näyttelijä
Puoliso Frank Wallace (1911–1942)
Näyttelijä
Aktiivisena 19071978
Aiheesta muualla
www.allaboutmae.com
IMDb
Elonet
Mae West vuonna 1973.

UraMuokkaa

1920-luvulla West herätti huomiota uskaliailla vaudeville-show’illaan, jotka olivat suosittuja, mutta yhteiskunnallisen eliitin silmissä vulgaareja. Hänen läpimurtoshow’nsa nimi vuonna 1925 oli ajalle hyvin haastavasti Sex. Show’sta tuli välittömästi menestys ja se johti laajaan Yhdysvaltojen kiertueeseen. Sensorit alkoivat kiinnittää huomiota Westin esityksiin ja vuonna 1927 poliisi keskeytti hänen esityksensä, koska sitä pidettiin yleistä moraalitajua loukkaavana. West vangittiin 10 päiväksi, mikä vain lisäsi hänen saamaansa huomiota ja kansansuosiota.[1]

West loi menestyksekkään teatteri- ja varieteeuran Broadwaylla, ennen kuin siirtyi elokuviin. Jo ensimmäinen elokuva Night After Night (1932) teki hänestä kuuluisan. Hänestä tuli 30-luvulla Hollywoodin suuri seksisymboli, joka uhmasi vallitsevia moraalikäsityksiä. Hän vetäytyi elokuvista jo vuonna 1943 oltuaan mukana noin kymmenessä komediassa, joista oli itse myös kirjoittanut useimmat. Vasta loppuvuosinaan West palasi elokuviin.

YksityiselämäMuokkaa

West meni naimisiin 17-vuotiaana Frank Wallacen kanssa. Liitto kesti 30 vuotta ja päättyi eroon vuonna 1942. Mae Westillä ei ollut lapsia. Hän sai aivohalvauksen elokuussa 1980 ja syyskuussa toisen, jolloin oikea puoli hänen kehostaan halvaantui. Hän sairastui myös keuhkokuumeeseen. Marraskuuhun mennessä Westin kunto oli parantunut, mutta ennuste ei ollut hyvä ja hänet kotiutettiin. Hän kuoli marraskuussa 87-vuotiaana. Hänet haudattiin perhekryptaan Brooklyniin, jonne myös hänen vanhempansa ja sisarensa on haudattu.

FilmografiaMuokkaa

Elokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli
1932 Night After Night Maudie Triplett
1933 Vaarallinen kaunotar She Done Him Wrong Lady Lou
En ole enkeli I’m No Angel Tira
1934 Kaunotar ja lemmenoikut Belle of the Nineties Ruby Carter
1935 Goin’ to Town Cleo Borden
1936 Klondike Annie Rose Carlton/sisar Annie Alden/Frisco Doll
Go West, Young Man Mavis Arden
1937 Kaunis syntinen Every Day’s a Holiday Peaches O’Day
1940 Veijari villissä lännessä My Little Chickadee Flower Belle Lee
1943 The Heat’s On Fay Lawrence
1970 Myra – herkkua helmoissa Myra Breckinridge Leticia Van Allen
1978 Sextette Marlo Manners/lady Barrington
Lyhytelokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli
1933 Hollywood on Parade No. A-9 oma itsensä
Hollywood on Parade No. B-5
1935 The Fashion Side of Hollywood
1936 Fashions in Love
Televisio
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Jakson nimi / jaksojen määrä Rooli
1948 Toast of the Town Toast of the Town ”2.15” oma itsensä
1960 The Red Skelton Show The Red Skelton Show ”Goodness Had Nothing to Do with It”
1964 Mister Ed Mister Ed ”Mae West Meets Mister Ed”
Teatteri
Vuosi Näytelmän nimi Rooli Teatteri Paikka
1911 A La Broadway Maggie O’Hara Folies-Bergere Broadway, New York City, New York
Vera Violetta kuorolaulaja Winter Garden Theatre
1912 A Winsome Widow Le Petite Daffy Moulin Rouge
19181919 Sometime Mayme Dean Shubert Theatre ja Casino Theatre
1921 The Mimic World of 1921 esiintyjä Century Promenade
19261927 Sex Margie LaMont Daly’s 63rd Street Theatre
1927 The Wicked Age Evelyn ”Babe” Carson
1928 Diamond Lil Diamond Lil Royale Theatre
1931 The Constant Sinner Babe Gordon
19441945 Catherine Was Great Katariina II Shubert Theatre ja Royale Theatre
19451946 Come On Up kiertue kiertue
19471948 Diamond Lil Diamond Lil West End, Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta
1949 Coronet Theatre Broadway, New York City, New York
19491950 Plymouth Theatre
1951 The Broadway Theatre
1961 Sextette Margie LaMont Edgewater Beach Playhouse Chicago, Illinois

TeoksetMuokkaa

Palkinnot, palkintoehdokkuudet ja muut kunniatMuokkaa

Palkinnot, palkintoehdokkuudet ja muut kunniat
Vuosi Palkinto Kategoria Tulos
1960 Tähtilaatta Hollywood Walk of Famelle Elokuvaurasta; osoitteessa 1560 Vine Street Voitto
1969 Golden Apple -palkinto Vuoden naistähti Voitto

LähteetMuokkaa

  1. Maurice Leonard: Mae West, The Empress of Sex. Harper Collins, 1991. ISBN 1-55972-151-0. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mae West.
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Mae West.
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.