Ava Gardner

yhdysvaltalainen näyttelijä

Ava Lavinia Gardner (24. joulukuuta 1922 Smithfield, Pohjois-Carolina, Yhdysvallat25. tammikuuta 1990 Lontoo, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta) oli yhdys­valtalainen näyttelijä ja oman aikansa seksisymboli. Häntä pidetään yhtenä Hollywoodin kulta-ajan legendaarisimmista näyttelijöistä, ja Yhdys­valtain elo­kuva­instituutti valitsi hänet vuonna 1999 kaikkien aikojen 25. merkittävimmäksi nais­näyttelijäksi.[1][2]

Ava Gardner
Ava Gardner elo­kuvassa Mogambo (1953).
Ava Gardner elo­kuvassa Mogambo (1953).
Henkilötiedot
Koko nimi Ava Lavinia Gardner
Syntynyt24. joulukuuta 1922
Smithfield, Pohjois-Carolina, Yhdysvallat
Kuollut25. tammikuuta 1990 (67 vuotta)
Lontoo, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Ammatti näyttelijä
Puoliso
Näyttelijä
Aktiivisena 1941–1986
Merkittävät roolit
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Viralliset kotisivut
IMDb
Elonet
AllMovie

Gardner allekirjoitti sopimuksen elo­kuva­yhtiö Metro-Goldwyn-Mayerin (MGM) kanssa vuonna 1941 ja näytteli studion elo­kuvissa usein pieniä sivu­rooleja. Vuonna 1946 ensi-iltansa saanut Tappajat teki hänestä tähden.[3] Gardner oli uransa aikana kerran Oscar-ehdokkaana parhaasta nais­pää­osasta elo­kuvassa Mogambo (1953).[4][5] Hän näytteli useissa menestys­elo­kuvissa, joita ovat muun muassa Teatteri­laiva (1951), Kilimanjaron lumet (1952), Paljasjalkakreivitär (1954), Viimeisellä rannalla (1959), Liskojen yö (1964) ja Maanjäristys (1974).

Gardner tunnettiin hehkeästä kauneudestaan, ja hän näytteli erityisesti femme fatale -rooleja, kohtalokkaita ja vahvoja naisia.[6][7] Hän näytteli elo­kuvissa ja televisiossa aina vuoteen 1986 asti.[2] Gardner oli aviossa kolme kertaa, mutta kaikki hänen avio­liittonsa päättyivät eroon.[8] Hän kuoli 67-vuotiaana vuonna 1990 kotonaan Lontoossa.[6]

Nuoruus muokkaa

Ava Gardner syntyi Pohjois-Carolinan Smithfieldin kunnan Grabtownin maalais­kylässä jouluaattona 1922.[8][5][9] Hänen vanhempansa olivat Jonas Bailey Gardner ja Mary Elizabeth ”Mollie” Gardner (o.s. Baker). Perheessä oli seitsemän lasta, ja hänellä oli neljä sisarta: Beatrice, Elsie Mae, Inez ja Myra sekä kaksi veljeä, varhais­lapsuudessaan kuollut Raymond ja Melvin, jota kutsuttiin nimellä ”Jack”. Ava oli ilta­tähti: hänen kuusi sisarustaan olivat syntyneet melko lyhyin välein, kun taas Avan syntyessä Myra oli seitsemän­vuotias. Raymond-veli oli kuollut kaksi­vuotiaana kotona sattuneessa räjähde­onnettomuudessa.[10][8] Perheen vanhemmat olivat köyhiä puuvilla- ja tupakka­viljelijöitä. Hänellä oli skotlantilaisia, irlantilaisia, englantilaisia, ranskalaisia ja tuscaroralaisia suku­juuria.[3][2]

Gardner oli luonteeltaan ujo ja naiivi ”poikatyttö”, joka viihtyi avojaloin.[3][11] Hänet kasvatettiin äidin puolelta tulevan baptismin oppien mukaan. Isä oli katolilainen.[3][12] Perhe menetti maa­tilan vuonna 1924,[6][5] jolloin isä meni sahalle töihin ja äiti alkoi työskennellä keittäjänä ja talouden­hoitajana läheisen Brogdenin koulun opettajien asuntolassa.[3][2] Vuonna 1935 perhe muutti Virginian Newport Newsiin, josta äiti löysi töitä meri­miesten asuntolassa. Kun Ava oli 15-vuotias, isä sairastui ja kuoli keuhko­putken­tulehdukseen. Miehensä kuoleman jälkeen Mollie Gardner muutti perheineen takaisin Pohjois-Carolinaan Rock Ridgen kylään lähelle Wilsonin kaupunkia.[5] Wilsonissa hän työskenteli jälleen opettajien asuntolassa.[5] Ava kävi Rock Ridge high schoolia, josta hän valmistui vuonna 1939. High schoolin jälkeen hän kävi noin vuoden ajan sihteeri­kursseja Wilsonin Atlantic Christian Collegessa. Hän kuitenkin haaveili elo­kuva­urasta.[3][5]

Ura muokkaa

Alkuvuodet muokkaa

 
Ava Gardner elo­kuvassa Tappajat (1946).

Kun Gardner vieraili sisarensa Beatricen luona New Yorkissa kesällä 1941, tämän valo­kuvaajana työskennellyt puoliso Larry Tarr otti hänestä kasvo­kuvan.[13][3] Tarr piti tuloksesta ja laittoi valo­kuvan esille studionsa ikkunaan.[3][5] Loews Theatresin laki­virkailija ja Metro-Goldwyn-Mayerin kykyjen­etsijä Barnard ”Barney” Duhan huomasi Gardnerin kuvan ja kehotti Tarria lähettämään tämän tiedot MGM:lle.[3][5]

18-vuotias Gardner matkusti pian Wilsonista New Yorkiin, missä hän meni MGM:n New Yorkin kykyjen­etsijä­toimiston johtajan Al Altmanin haastatteluun.[3] Koe­kuvauksessa Gardner muun muassa käveli kameroiden edessä, mutta hänen puhettaan ei äänitetty, sillä hänen etelän murteestaan oli lähes mahdoton saada selvää. Nähtyään koe­kuvauksen studio­johtaja Louis B. Mayer lähetti Altmanille sähkeen: ”Hän ei osaa laulaa, ei näytellä eikä puhua. Hän on loistava!”. MGM tarjosi Gardnerille työ­sopimusta, johon sisältyi 50 dollarin viikko­palkka.[5][6] Gardner alle­kirjoitti sopimuksen, ja elokuun lopulla 1941 hän keskeytti sihteeri­opinnot ja lähti Hollywoodiin siskonsa Beatricen kanssa.[3][6] Holly­woodissa MGM järjesti Gardnerille ensimmäiseksi puhe­opettajan, jotta hän pääsisi eroon paksusta etelä­valtiolais­aksentistaan.[3][6][7]

Gardner aloitti uransa lyhyt­elo­kuvissa. Hänen ensimmäinen pitkä elo­kuvansa oli Pettävä varjo kummittelee (1941). Seuraavan viiden vuoden aikana hänen elo­kuva­roolinsa olivat pieniä sivu­osia muun muassa elo­kuvissa Niin tapahtui Pariisissa (1942), Minun majesteettini (1943) ja Kolme sydäntä epätahdissa (1944).

Huippuvuodet muokkaa

Vuonna 1946 Gardner teki ensimmäisen suuren roolinsa film noir -elo­kuvassa Rohkeita otteita,[5] mutta myöhemmin samana vuonna ilmestynyt Universal Picturesin menestynyt film noir -elo­kuva Tappajat osoittautui hänen läpi­murrokseen. Hänellä oli siinä femme fatalen osa, jonka ansiosta hänestä tuli niin kriitikoiden kuin elo­kuva­yleisön suosikki.[5][6] MGM ei kuitenkaan mieltynyt Gardnerin suoritukseen ja yritti roolittaa häntä ”kilttien ja sympaattisten” tyttöjen rooleihin.[4] Vuonna 1947 hän näytteli Clark Gablen ja Deborah Kerrin kanssa elo­kuvassa Saippua­kauppias, joka heikoista arvosteluista huolimatta sai kaupallista menestystä.lähde?

1950-luvun alussa Gardner näytteli suur­menestyksen saaneessa musikaali­elo­kuvassa Teatteri­laiva (1951), joka toi hänelle Utah Film Critics Association -palkinto­ehdokkuuden.[14] Vuonna 1952 hän palasi yhteis­työhön Clark Gablen kanssa lännen­elo­kuvaan Kohtalon tähti. Myöhemmin samana vuonna hän oli Gregory Peckin vasta­näyttelijä Afrikkaan sijoittuvassa elo­kuvassa Kilimanjaron lumet, joka oli vuoden suurimpia kassa­magneetteja.[15]

Vuonna 1953 Gardner palasi westernin pariin elo­kuvassa Ratsasta, vaquero!, jossa hän näytteli Robert Taylorin kanssa. He olivat vasta­näyttelijöitä myös samana vuonna ilmestyneessä historiallisessa elo­kuvassa Pyöreän pöydän ritarit, joka oli MGM:n ensimmäinen CinemaScope-elo­kuva.[16][17] Gardnerin suurin menestys­elo­kuva vuonna 1953 oli John Fordin ohjaama Mogambo, jonka tapahtumat sijoittuvat niin ikään Afrikkaan. Gardner näyttelee hahmoa nimeltä Eloise Kelly, ja hänen rooli­suorituksensa sai jopa ylistäviä arvioita.[7] Mogambo on uudelleen­filmatisointi vuonna 1932 ilmestyneestä Saigonin kaunottaresta. Clark Gable näytteli mies­pää­osan molemmissa elokuvissa, kun taas Jean Harlow oli vuoden 1932 elokuvan nais­pää­osassa.[5] Gardner sai suorituksestaan ainoaksi jääneen parhaan nais­pää­osan Oscar-ehdokkuutensa, mutta palkinto meni Audrey Hepburnille.[6][3]

 
Gardner elo­kuvassa Kilimanjaron lumet (1952).

Gardner näytteli Joseph L. Mankiewiczin draama­elo­kuvassa Paljasjalkakreivitär (1954) viettelijätär Maria Vargasia, vasta­näyttelijänään Humphrey Bogart. Elokuva on niin sanottu ”ryysyistä rikkauksiin” -tarina, jossa oli kaikuja Gardnerin omasta elämän­tarinasta.[3] Gardner sai rooli­suorituksestaan siihen astisen uransa parhaat arvostelut. Paljas­jalka­kreivitärtä pidettiin tuoreeltaan ”glamour-elokuvana”, ja se oli myös vuoden 1954 suurimpia yleisömenestyksiä.[7] Vuonna 1956 ensi-iltansa saaneesta Risteysasema-elo­kuvasta Gardner sai arvostelijoilta kehuja ja brittiläisen Bafta-ehdokkuuden.[7][18] Risteys­asema ei hyvistä arvioista huolimatta saavuttanut kaupallista menestystä. Vuonna 1958 Gardnerin sopimus MGM:n kanssa päättyi, minkä jälkeen hän jatkoi uraansa freelancerina.[3][6] Gardner muutti Espanjaan, ja sen myötä hän alkoi näytellä yhdys­valtalaisten elo­kuvien ohella myös eurooppalaisissa tuotannoissa.[3] Vuonna 1959 Gardner näytteli Stanley Kramerin ohjaaman Viimeisellä rannalla -elo­kuvan nais­pää­osan. Elokuva kertoo ydin­sodan jälkeisestä maailmasta, ja hänen vasta­näyttelijänään oli jälleen Gregory Peck.[3] Elokuva ei menestynyt kaupallisesti, mutta Gardnerin rooli­työ sai huomiota ja toi hänelle hänen toisen Bafta-ehdokkuutensa.[7][18]

Vuonna 1960 ilmestynyt Gardnerin elokuva Punainen enkeli ei ollut kaupallinen menestys,[19] ja seuraavan elo­kuvansa Gardner teki vasta kolme vuotta myöhemmin. Vuonna 1963 ensi-iltansa saanut historiallinen spektaakkeli­elo­kuva 55 päivää Pekingissä oli aikaansa nähden hyvin kallis tuotanto, jossa Gardner näytteli yhtä pääosaa Charlton Hestonin ja David Nivenin rinnalla. Elokuva sijoittuu vuoteen 1900, jolloin Kiinassa on käynnissä boksarikapina. Se oli suurten kustannustensa vuoksi taloudellinen pettymys.[3]

 
Ava Gardner ja Gregory Peck Kilimanjaron lumet -elo­kuvassa.

Vuonna 1964 Gardner näytteli poliittisessa jännitys­elo­kuvassa Toukokuun 7 päivää, joka oli arvostelu­menestys.[20] Elokuvan näyttelijäkokoonpano oli hyvin miesvaltainen, ja Gardnerin vasta­näyttelijöinä olivat Burt Lancaster, Kirk Douglas ja Fredric March. Samana vuonna ilmestynyt John Hustonin ohjaama Liskojen yö oli Gardnerin suurin menestys sitten Paljasjalkakreivittären. Elo­kuva perustuu Tennessee Williamsin saman­nimiseen näytelmään,[5] ja hänen vasta­näyttelijöinään olivat Richard Burton ja Deborah Kerr.[3] Liskojen yö menestyi sekä arvosteluissa että taloudellisesti, ja Gardner oli rooli­suorituksestaan Bafta- ja Golden Globe -ehdokkaana ja sai elo­kuva­uransa parhaimmat arvostelut.[7][5][18]

Kahden vuoden kuluttua Gardner pyrki rouva Robinsonin rooliin elo­kuvaan Miehuuskoe (1967). Kerrotaan, että Gardner soitti elo­kuvan ohjaaja Mike Nicholsille ja sanoi: ”Haluan tavata sinut! Haluan puhua tästä Miehuus­koe-jutusta!” Vaikka Nichols ei koskaan vakavissaan harkinnut häntä rooliin, hän kuitenkin kävi tapaamassa Gardneria tämän hotellissa.[21] Nichols palkkasi rooliin 44-vuotiaan Gardnerin sijasta 35-vuotiaan Anne Bancroftin. Vuonna 1966 Gardner näytteli Raamatun Saaraa spektaakkeli­elo­kuvassa Raamattu – alussa loi Jumala..., josta tuli arvostelu­menestys ja vuoden katsotuin elokuva. Gardner kertoi, ettei ollut koskaan nauttinut yhdenkään aikaisemman elo­kuvan tekemisestä yhtä paljon.[22] Hänen viimeinen 1960-luvun elo­kuvansa Mayerling sai ensi-iltansa vuonna 1968.[3] Se sai hyvän vastaan­oton niin yleisöltä kuin kriitikoiltakin, ja Gardner näyttelee siinä historiallista keisarinna Elisabetia.[3]

Loppuvuodet muokkaa

 
Ava Gardner elo­kuvassa Mogambo (1953).

1970-luvulla Gardner näytteli katastrofi­elo­kuvissa Maan­järistys (1974), Kassandran silta (1976) ja Kaupunki liekeissä (1979). Maan­järistys menestyi niistä parhaiten, ja 52-vuotias Gardner teki siinä itse omat stunttinsa. Hän esiintyi myös Lillie Langtryna lännen­elo­kuvan Roy Bean – piru mieheksi (1972) lopussa. Vuonna 1976 hän oli mukana George Cukorin ohjaamassa fantasia­elo­kuvassa Lintu sininen, jossa esiintyivät myös Elizabeth Taylor ja Jane Fonda. Gardnerin viimeiseksi elokuvaksi jäi saksalais-italialainen draama­elo­kuva Regina Roma (1982).lähde?

1980-luvulla Gardner näytteli pää­osin televisiossa. Hänellä oli roolit muun muassa televisio­elo­kuvissa Pitkä kuuma kesä (1985) ja Harem – väkivallan valtakunta (1986). Hän näytteli myös Julia Agrippinaa viisi­osaisessa minisarjassa Anno Domini (1985). Vuoden 1985 aikana Gardner näytteli Ruth Galvestonia saippua­oopperan Knots Landing seitsemässä jaksossa. Hänen viimeiseksi rooli­työkseen jäi Diane Webb televisio­elo­kuvassa Maggie (1986). Samana vuonna Gardner halvaantui aivo­infarktin seurauksena liikunta­kyvyttömäksi, ja elo­kuva­ura sai jäädä.lähde?

Koko 45 vuotta kestäneen uransa aikana Gardner näytteli elo­kuvissa, televisiossa ja radiossa. Vaikka hän oli aikanaan Holly­woodin suosituimpia tähtiä, hän ei suhtautunut työhönsä järin vakavasti, vaan luotti ohjaajan näkemykseen. Elokuviensa markkinoinnissa MGM loi kauneudesta Gardnerin tuotemerkin. Varsinkin uransa alussa Gardner kärsi esiintymis­jännityksestä, ja usein ennen kuvauksia hän lievitti jännitystään juomalla alkoholia.[23] Gardner kutsui uraansa MGM:llä myöhemmin ”orja­työksi, joka kesti 17 vuotta”.[24]

Yksityiselämä muokkaa

Avioliitot muokkaa

Kun Gardner saapui Los Angelesiin, hän tapasi MGM:n sopimus­näyttelijä Mickey Rooneyn.[3][5] He avioituivat vuoden tapailun jälkeen 10. tammikuuta 1942,[3][11] kun Gardner oli 19- ja Rooney 21-vuotias. Hääseremonia pidettiin Ballardissa, Kaliforniassa. MGM:n johtaja Louis B. Mayer oli huolissaan Rooneyn Andy Hardy -⁠elokuvasarjasta, sillä hän pelkäsi ihailijoiden hylkäävän Rooneyn, jos avioliitto tulisi ilmi.[11] Rooney tutustutti Gardnerin Hollywoodin eliittiin,[25] ja Lana Turnerista tuli Gardnerin läheisin ystävä.[26] Gardner haki avioeroa Rooneysta vuonna 1943, koska aviomies oli ollut uskoton.[11][27] Rooney petti vaimoaan, kun Gardner oli sairaalassa toipumassa umpilisäkkeen poistosta.[26] Gardner lupasi olla paljastamatta avioeron syytä, jotta Rooneyn ura ei kärsisi.[11] Heidän avioeronsa astui voimaan 21. toukokuuta 1943.[11] Ensimmäisen avioeronsa jälkeen Gardnerin mainetta leimasivat lisääntyvä alkoholinkäyttö, tupakointi ja juhliminen.[6]

 
Ava Gardner elo­kuvassa Paljasjalkakreivitär (1954).

Gardner avioitui toisen kerran jazzmuusikko ja yhtyeen­johtaja Artie Shaw’n kanssa 17. loka­kuuta 1945.[3] Shaw oli jättänyt vaimonsa Gardnerin vuoksi.[26] Avio­liiton aikana Shaw arvosteli Gardnerin puutteellista koulutusta.[3][26] Myös tämä liitto jäi lyhyeksi, sillä Artie Shaw jätti Gardnerin toisen naisen takia.[26] Avio­ero tuli voimaan, kun liitto oli kestänyt vain vuoden.[9][8] Avio­liiton ja -eron rasitus sai Gardnerin käyttämään yhä enemmän alkoholia.[3]

Kolmannen ja viimeisen avio­liiton Gardner solmi laulaja-näyttelijä Frank Sinatran kanssa.[3] He tapasivat ensimmäisen kerran tuottaja Darryl F. Zanuckin kotona Floridan Palm Beachilla syksyllä 1949.[3] He seurustelivat siitä lähtien ja avioituivat 7. marras­kuuta 1951.[3][13] Sinatra oli jättänyt vaimonsa ja lapsensa Gardnerin takia, mikä sai paljon huomiota lehdistössä.[26][3] Juoru­kolumnistit Hedda Hopper ja Louella Parsons, Holly­woodin auktoriteetit, katolinen kirkko ja ihailijat soimasivat Sinatraa, kun hän jätti hyveellisen vaimonsa femme fatalen vuoksi.[3] Kertoman mukaan Gardner käytti vaikutus­valtaansa, jotta hän sai avio­miehensä Angelo Maggion rooliin elo­kuvassa Täältä ikuisuuteen (1953).[3][7] Sinatra sai suorituksestaan Oscar-palkinnon, mikä elvytti hänen uraansa.[3][7]

Gardner tuli avio­liiton aikana kahdesti raskaaksi, mutta päätyi molemmilla kerroilla aborttiin.[26][3] Syyksi hän kertoi MGM:n sopimus­sakko­pykälät näyttelijöiden lastensaannin suhteen ja myös sen, että hänen ja Sinatran suhde oli tuolloin hyvin epä­vakaa.[3] Vuosia myöhemmin hän sanoi: ”Emme pystyneet pitämään huolta edes itsestämme. Miten siis olisimme voineet pitää huolta lapsesta?”[3] Gardner teetti elämänsä aikana abortin kolme kertaa eikä saanut lapsia.[9]

Gardnerin ja Sinatran avioliitto oli myrskyisä ja päättyi lopulta eroon 5. heinä­kuuta 1957.[3][9] He olivat ottaneet asumus­eron jo 1953, mutta on-off-suhde jatkui silti yli 1950-luvun puolenvälin.[3][6] Avioerosta huolimatta Gardner ja Sinatra pysyivät hyvinä ystävinä Gardnerin kuolemaan asti.[3][26] Gardner kertoi myöhemmin oma­elämä­kerrassaan, että Sinatra oli hänen elämänsä ainoa todellinen rakkaus.[3][26][13] Sinatra oli antanut hänelle hellittelynimen ”Angel” (suom. enkeli).[12] Myöhemmin People-lehti luonnehti Sinatran ja Gardnerin avio­liittoa yhdeksi ”vuosi­sadan romansseista”.[5]

Rakkaussuhteet muokkaa

 
Clark Gable ja Ava Gardner Mogambossa.

Gardner ystävystyi miljardööri Howard Hughesin kanssa vuonna 1943, ja heidän ystävyytensä kesti Hughesin vuonna 1976 tapahtuneeseen kuolemaan asti.[7] Heillä epäiltiin olleen rakkaus­suhde, mutta Gardner kumosi huhut oma­elämä­kerrassaan Ava: My Story, jossa hän sanoi ettei ollut koskaan rakastunut Hughesiin.[26] Oma­laatuinen Hughes oli mukana Gardnerin elämässä vaihtelevasti, ilmestyi ja lähti vuorotellen. Heidän ystävyytensä kesti, sillä Hughes luotti Gardneriin. Hän maksoi muun muassa Gardnerin kuoleman­sairaan äidin sairaus­kulut. Gardnerin luonnehdinnan mukaan Hughes oli ”tuskallisen ujo, täysin arvoituksellinen ja eksentrisempi kuin kukaan, jonka olen koskaan tavannut”.[26]

Gardner tapaili Sinatraa samaan aikaan, kun hänellä oli romanssi avio­liitossa olleen Robert Mitchumin kanssa.[26] Gardner kertoi Sinatrasta Mitchumille, jolloin Mitchum päätti romanssin.[26] Vuonna 1954 Gardner oli väliaikaisesti erossa Sinatrasta. Tällöin Gardner vieraili Espanjassa, ja siellä hänellä oli rakkaus­suhde härkä­taistelija Luis Miguel Dominguínin kanssa.[3][13] Gardner muutti Espanjaan 1950-luvun lopulla. Silloin hän ryhtyi suhteeseen yhdys­valtalais­näyttelijä Benjamin Tatarin kanssa, joka työskenteli Espanjassa jälki­äänitys­ohjaajana. Pariskunta asui jonkin aikaa yhdessä.[28] Vuonna 1961 Gardner aloitti rakkaus­suhteen eurooppalaisen play­boyn ja ranskalaisen ravintolan La Tour d’Argentin omistajan Claude Terrailin kanssa. Terrail kuitenkin lopetti suhteen vuoden kuluttua, tiettävästi siksi että Gardner oli hänelle ”liian vaarallinen”.[3][13]

Gardnerilla kerrotaan olleen suhteet myös muun muassa John Hustonin, Clark Gablen, Robert Taylorin ja George C. Scottin kanssa.[11] Gardnerilla ja Scottilla oli vuonna 1964 myrskyisä ja alko­holismin varjostama suhde, jonka aikana Scott pahoinpiteli Gardnerin sairaala­kuntoon.[27][26]

Muu yksityiselämä muokkaa

Gardner erosi Sinatrasta vuonna 1957 ja muutti Espanjaan Alcobendasin kaupungin La Moralejan kaupungin­osaan, missä hän oli käynyt pari kertaa aiemminkin.[3] Hänestä oli tullut Espanjan ydin­kulttuurin eli härkätaistelun ja flamencon suuri ihailija, kun hän oli Paljas­jalka­kreivittären kuvausmatkalla.[5][13] Espanjassa Gardner ystävystyi kirjailija Ernest Hemingwayn kanssa,[3] ja myöhemmin hän oleili tämän huvilalla Cotorrossa Kuubassa.[29] Heillä ei ollut romanttista suhdetta, ja Hemingway kutsuikin Gardneria ”tyttärekseen”.[12] Gardnerilla oli vuokra-asunto Madridissa.[5] Hän otti espanjan kielen tunteja, kävi katsomassa härkä­taisteluja ja tanssi flamencoa paikallisissa yö­kerhoissa.[5][8] Gardnerin mukaan hän tunsi olevansa Espanjassa kuin kotonaan; ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun hän lähti Pohjois-Carolinasta.[5]

Gardner muutti Espanjasta Britanniaan Lontoon Westminsteriin vuonna 1968.[6][5] Muuttoa siivitti se, että Espanjan vero­viranomaiset väittivät, että Gardnerilla on miljoonan dollarin edestä verovelkoja.[3] Lisäksi Gardner oli joutunut erimielisyyksiin naapurinsa, Argentiinan entisen diktaattorin Juan Perónin kanssa.[5] Lontoossa Garner kävi vapaa-aikanaan Royal Albert Hallin konserteissa, lenkkeili koiransa kanssa Hyde Parkissa ja kävi ostoksilla Harrodsin tavara­talossa.[5] Hän kävi myös vapaaehtoisessa kohdunpoistoleikkauksessa Chelsea Hospital for Women -sairaalassa.[9] Operaation taustalla oli se, että Gardnerin äiti oli kuollut kohtusyöpään.[3] Kohdun­poiston myötä hänen huolensa omasta kohtu­syöpään sairastumisesta lieventyivät.[3]

Gardner säilytti Yhdys­valtain kansalaisuuden, vaikka hän asui yli 35 vuotta ulko­mailla. Tänä aikana hän kuitenkin kävi Yhdys­valloissa töiden merkeissä ja vieraili perheensä luona Pohjois-Carolinassa mahdollisimman usein.[5] Viimeisen kerran hän kävi synnyinkaupungissaan Smith­fieldissä touko­kuussa 1985.[5] Gardner on maininnut Clark Gablen lisäksi Gregory Peckin yhdeksi suosikki­näyttelijöistään, ja hän teki molempien kanssa kolme yhteistä elo­kuvaa.[12] Lempi­ruokinaan hän piti kookos­kakkua ja paistettua broileria.[12] Elokuvan Pandora ja lentävä hollantilainen kuvausten aikana hän alkoi harrastaa flamencoa.[12] Gardnerilla oli lemmikkeinä useita welsh corgi -rotuisia koiria.[30]

Loppuvuodet muokkaa

 
Ava Gardner ja Richard Burton elo­kuvassa Liskojen yö (1964).

Viimeisinä elin­vuosinaan Gardner kärsi vakavista sairauksista, ja hän käytti edelleen runsaasti alko­holia.[25] Alkoholismin ohella Gardner sai elin­ikäisen tupakoinnin seurauksena keuhkolaajentuman.[3] Hänelle tuli myös tunnistamaton auto­immuuni­häiriö.[3] Vuonna 1986 Gardner sai kaksi aivo­halvausta, joiden seurauksena hänen kehonsa vasen puoli halvaantui ja hän joutui vuoteen­omaksi.[3][25] Gardnerin entinen avio­mies Frank Sinatra halusi maksaa kaikki sairaus­kulut.[8] Sinatra maksoi myös hänen käyntinsä erikois­lääkärillä Yhdys­valloissa.[3] Viimeiset vuotensa Gardner vietti suurelta osin eristäytyneenä ylellisessä Lontoon-asunnossaan.[30] Viimeisinä kuukausinaan hän kuunteli erityisesti Sinatran levytyksiä.[3]

Omaelämäkerta muokkaa

Vuoden 1988 alussa Gardner soitti brittiläiselle journalistille Peter Evansille ja pyysi miestä haamu­kirjoittamaan Gardnerin oma­elämä­kerran Ava: My Story (1990).[25] Hän oli sanonut Evansille: “Joko kirjoitan sen kirjan tai myyn koruni. Ja korut ovat minulle tunne­asia.”[26][25] Gardneria uhkasi vara­rikko 1980-luvun lopulla,[25] mutta hän sai rahoitusta kirjaansa varten vuonna 1988.[27] Evans epäili että Sinatra maksoi kirja­n kustannukset.[26] Omaelämäkerran teon merkeissä Gardner ja Evans tapasivat toisiaan säännöllisesti, mutta Gardner sai lopulta tietää Sinatran joskus haastaneen Evansin ja BBC-yhtiön oikeuteen. Gardnerin ja Evansin ystävyys viileni myöhemmin, ja Evans luopui kirjahankkeesta.lähde?

Gardnerin pyynnöstä Ava: My Story julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen.[26][8] Kirjassa hän paljastaa asioita elämästään, ja kirjaa on kuvailtukin “legendan kuolin­vuode­tunnustukseksi”.[26] Peter Evans julkaisi ennen kuolemaansa vuonna 2012 kirjan Ava Gardner: The Secret Conversations, joka sisältää hänen ja Gardnerin välisiä keskusteluja. Kirja sisältää sellaista materiaalia, jota Ava: My Story -kirjassa ei julkaistu.[26]

Kuolema muokkaa

Viikkoa ennen kuolemaansa Gardner putosi pahasti sängystä. Hän makasi yksin lattialla eikä kyennyt liikkumaan. Gardnerin ecuadorilaissyntyinen pitkä­aikainen talouden­hoitaja Carmen Vargas löysi hänet.[30][13] Gardner kuoli 67-vuotiaana keuhkokuumeeseen kotonaan Ennismore Gardensissa Lontoon West­minsterissä torstaina 25. tammi­kuuta 1990.[13][5] Hänen viimeiset sanansa Vargasille olivat: ”Olen hyvin väsynyt.”[31] Aamulla Vargas toi hänelle tarjottimella aamiaisen, jonka jälkeen Gardner kävi nukkumaan.[13] Myöhemmin aamu­päivällä Vargas tuli hakemaan aamiaistarjotinta ja huomasi, että Gardner oli lakannut hengittämästä.[13] Vargas soitti Gardnerin lääkärille ja kahdelle lähimmälle ystävälle, jotka tulivat paikalle.[13]

Gardnerin ruumis kuljetettiin takaisin Yhdys­valtoihin hänen kotiinsa Pohjois-Carolinan Smithfieldiin. Vargas järjesti ruumiin kuljetuksen.[8][30] Gardnerille pidettiin 29. tammi­kuuta lähipiirissä hautajaiset, joihin osallistui 50 sukulaista ja ystävää.[13][8] Hautajaisiin tuli myös yli 3 000 ulkopuolisen ihmisen saatto­väki, joka pidettiin köysi­aitojen takana hautaus­tilaisuuden ajan.[13] Gardner haudattiin sukuhautaan Smith­fieldissä sijaitsevalle Sunset Memorial Parkin hautaus­maalle.[5][13]

Frank Sinatra maksoi entisen vaimonsa hautajais­kulut mutta ei osallistunut hautajaisiin vaan lähetti ainoastaan kukkia.[7][31] Gardnerin pitkä­aikainen ystävä Gregory Peck ja tämän vaimo palkkasivat Vargasin talouden­hoitajakseen Kaliforniaan.[8][30] Gardnerilta jäi welsh corgi Morgan, jonka Vargas otti mukaansa.[8][30]

Perintö muokkaa

 
Ava Gardner elo­kuvan Risteys­asema (1956) trailerissa.

Gardner muistetaan etenkin Holly­wood-glamouristaan, sensuellista kauneudestaan ja terävästä kielen­käytöstään. Hänen ominais­piirteitään olivat tummat hiukset, vihreät silmät ja ”kohtalokkaan naisen” eli femme fatalen imago. Gardner nousi tähdeksi Tappajat -elo­kuvan myötä, jolloin lehdistö alkoi kutsua häntä ”Holly­woodin kauneimmaksi tytöksi” ja ”uudeksi tähdeksi, joka toisi glamourin takaisin Holly­woodiin”. Lisäksi Gardner muistetaan myrskyisästä yksityis­elämästään, johon kuului kolme kuuluisaa avio­miestä ja lukuisia romansseja. Varsinkin Gardnerin ja Frank Sinatran skandaalin­täyteinen suhde ja avio­liitto saivat paljon julkisuutta.[3]

Gardner ikuisti käden- ja jalanjälkensä ja kirjoitti nimi­kirjoituksensa märkään betoni­laattaan Grauman’s Chinese Theatren edustalle 21. loka­kuuta 1952.[32] Hän sai 8. helmi­kuuta 1960 elo­kuva­urastaan ja työstään viihde­teollisuudessa tähden Hollywood Walk of Famelle osoitteeseen 1560 Vine Street.[2]

Smith­fieldiin avattiin Gardnerille omistettu museo vuonna 1981.[33][3] Kesällä 1998 Gardnerin näyttelemästä Pandora-hahmosta pystytettiin pronssi­veistos hänen kunniakseen Espanjan Tossa de Marin kylään, jossa Gardner kuvasi elo­kuvansa Pandora ja lentävä hollantilainen (1951).[3][7] Elokuvalehti Empire valitsi vuonna 1995 Gardnerin sadan seksikkäimmän naisen listalle sijalle 68.[8]

Ava Gardner on esiintynyt useiden nais­näyttelijöiden rooli­hahmona elo­kuvissa ja televisio­tuotannoissa. Vuonna 1992 ilmestyneessä mini­sarjassa Sinatra häntä näytteli Marcia Gay Harden, ja Deborah Kara Unger näytteli Gardneria HBO:n televisio­elo­kuvassa Rat Pack (1998). Kate Beckinsale tulkitsee Gardneria Howard Hughesista kertovassa elämä­kerta­elo­kuvassa Lentäjä (2004) ja Anna Drijver italialaisessa televisio­elo­kuvassa Walter Chiari – Fino all’ultima risata (2012).[34]

Valikoitu filmografia muokkaa

 
Kohtaus elo­kuvasta Tappajat (1946).
 
Ava Gardner kuvattuna joulu­kuussa 1953.
Elokuvat
Vuosi Nimi Rooli
1942 Joe Smith, American neiti Maynard, sihteeri
1946 Rohkeita otteita Mary
Tappajat Kitty Collins
1951 Teatteri­laiva Julie LaVerne
1952 Kilimanjaron lumet Cynthia Green
1953 Mogambo ”Honey Bear” Kelly
1954 Paljasjalkakreivitär Maria Vargas
1956 Risteys­asema Victoria Jones
1959 Viimeisellä rannalla Moira Davidson
1963 55 päivää Pekingissä paronitar Natalie Ivanoff
1964 Liskojen yö Maxine Faulk
1966 Raamattu – alussa loi Jumala... Saara
1974 Maan­järistys Remy Royce-Graff
1977 Vartija neiti Logan
1982 Regina Roma Mama
1986 Maggie Diane Webb
Televisio
1985 Anno Domini Julia Agrippina

Palkinnot ja palkintoehdokkuudet muokkaa

Teokset muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. AFI’s 50 Greatest American Screen Legends AFI. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  2. a b c d e Ava Gardner Walk of Fame. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap aq ar as at au av aw ax ay az ba bb bc Ava Gardner 1940s-1950s Pop­history­dig. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  4. a b Ava Gardner All­Movie. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  5. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa Ava Gardner Biography Ava Gardner. Arkistoitu 9.2.2019. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  6. a b c d e f g h i j k l Ava Gardner Bio­graphy; Film Actress, Pin-up (1922–1990) Bio­graphy. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  7. a b c d e f g h i j k l Ava Gardner Turner Classic Movies. Atlanta: Warner Bros. Entertainment Inc. Arkistoitu 6.10.2014. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  8. a b c d e f g h i j k l Ava Gardner Movietreasures. Arkistoitu 1.2.2011. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  9. a b c d e Ava Gardner Notable Names Database (NNDB). Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  10. Gardner, Ava & Evans, Peter: Ava Gardner: The Secret Conversations, s. 44. Simon Schuster, 2013. ISBN 9781451627701. (englanniksi)
  11. a b c d e f g When Ava Kissed Me, I Felt It in Every Fibre… But It Was the Tales of Her Lovers That Really Floored Me: Secrets of Hollywood’s Most Insatiable Sex Goddess, by Her Last Confidant Daily Mail. Lontoo: DMG Media. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  12. a b c d e f Ava Gardner Fast Facts Viralliset kotisivut. Arkistoitu 25.1.2019. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  13. a b c d e f g h i j k l m n Many Passions, No Regrets People. Yhdys­vallat: Meredith Corporation. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  14. The Magic of Doris Day... Too Marvelous for Words! Who Knows What Might Have Been? Doris Day Magic. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  15. Holston, Kim R. Susan Hayward: Her Films and Life (2002); [1] (englanniksi). Viitattu 30.9.2014.
  16. Knights Of The Round Table (1954) TCM. Arkistoitu 6.10.2014. Viitattu 5.10.2014. (englanniksi)
  17. Knights of the Round Table (1953) AllMovie. Viitattu 5.10.2014. (englanniksi)
  18. a b c Ava Gardner: HighlightsArkistoitu kopio Viralliset koti­sivut. Arkistoitu 12.7.2014. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  19. The Angel Wore Red: Reviews Rbc Film Club. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  20. Seven Days in May (1964) TCM. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  21. Harris, Mark, Pictures at a Revolution: Five Movies and the Birth of New Hollywood, New York Penguin Books, 2008. s. 238. Viitattu 30.9.2014. Kirjan sähköinen versio Google-kirjoissa (englanniksi)
  22. Ava Gardner Declares Public Image Not Real Sarasota Journal. 5.10.1966. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  23. Ava Gardner Bio­graphy. Viitattu 5.5.2017. (englanniksi)
  24. Ava Gardner Trashes Hollywood Holly­wood Reporter. 13.6.2013. Viitattu 5.5.2017. (englanniksi)
  25. a b c d e f Three Men and a Goddess Vanityfair. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  26. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Ava Gardner’s deathbed confessions reveal stories of booze, sex and stardom By Maureen Callahan; June 16, 2013 NY Post. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  27. a b c Ava Gardner’s Deathbed Confessions: Raunchy Tale of Sex with Sinatra, Rooney, Mitchum & Howard Hughes Radar Online. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  28. Obituary: Benjamin Tatar / Actor Was Jackie Gleason’s Aide, Lived with Ava Gardner Post Gazette. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  29. Ghost Writers by Gail Bell The Monthly. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  30. a b c d e f Ava Gardner and Her Corgis welshcorgi-news.ch. Welshcorgi-news.ch. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  31. a b The Death of Ava Gardner Find a Death. Arkistoitu 22.2.2015. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  32. Imprint Ceremonies – 1950s TCL Chinese Theatres. Arkistoitu 4.10.2014. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  33. The Ava Gardner Museum, One of North Carolina’s Most Remarkable Attractions, Honors the Life, Loves, And Legacy of One of Holly­wood’s Most Glamorous Leading Ladies Ava Gardner Museum. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  34. Rai Uno Walter Chiari – Cast Artistico Rai. Arkistoitu 13.2.2017. Viitattu 4.5.2017. (italiaksi)

Kirjallisuutta muokkaa

Englanniksi muokkaa

  • Cannon, Doris Rollins, Grabtown Girl: Ava Gardner’s North Carolina Childhood and Her Enduring Ties to Home, Down Home Press, 2001; ISBN 1-878086-89-8
  • Fowler, Karin, Ava Gardner: A Bio-Biblio­graphy, Greenwood Press, 1990; ISBN 0-313-26776-6
  • Gigliotti, Gilbert, Ava Gardner: Touches of Venus, Entasis Press, 2010; ISBN 978-0-9800999-5-9
  • Grobel, Lawrence, Conversations with Ava Gardner, Create­Space; 2014
  • Rivers, Alton, Love, Ava: A Novel, St. Martin’s Press, 2007; ISBN 0-312-36279-X
  • Server, Lee, Ava Gardner: Love is Nothing, St. Martin’s Press, 2006; ISBN 0-312-31209-1
  • Mims, Bryan, artikkeli ”Our Ava” aikakaus­lehdessä Our State Magazine, 2014
  • Wayne, Jane Ellen, Ava’s Men: The Private Life of Ava Gardner, Robson Books, 2004; ISBN 1-86105-785-7

Aiheesta muualla muokkaa