Anders Hellander
Anders Hellander (8. joulukuuta 1718, Tornio – 29. toukokuuta 1757, Utsjoki) oli Utsjoen seurakunnan ensimmäinen kirkkoherra. Hänen vanhempansa olivat torniolainen raatimies Abraham Hellander (1686–1747) ja Anna Johansdotter (1690–1723). Hellanderin opinto- ja työelämän taitekohdat olivat: ylioppilas Uppsalan yliopistossa 1733, pappisvihkimys 1740, Ylitornion kappalaisen apulainen 1740, Utsjoen seurakunnan saarnaaja ja koulumestari 1742, Utsjoen kirkkoherra (Turun hiippakunta) 1747. Hellander kuoli Utsjoella 29.5.1757. Hänen toimialueensa Utsjoella oli laaja pinta-alaltaan, mutta asukkaita oli 1700–luvun puolivälissä vain noin 250 henkilöä. Väestö muodostui pääosin porosaamelaisista ja heidän perheistään. Pieni osa asukkaista oli lohenkalastuksella eläviä saamelaisia. Asutus oli keskittynyt Utsjoen ja Tenojoen laaksoihin sekä Utsjoen kylään. Ennen kirkkoherraksi nimittämistään Hellander toimi Utsjoelle perustetun lapinkoulun koulumestarina. Koulun pääasiallinen tehtävän oli kristinopin opetus nuorille. Hän toimi samaan aikaan saarnaajana ja aloitti siten ensimmäisenä säännöllisen kirkollisen toiminnan järjestämällä muun muassa jumalanpalveluksia.
Taustaa muokkaa
Hellander aloitti opintonsa käymällä Suuren Pohjan sodan jälkeen uudelleen muodostettua Tornion pedagogiota, josta hän pääsi lahjakkaana oppilaana suoraan yliopistoon. Hellander aloitti opiskelunsa Uppsalan yliopistossa vuonna 1733 ja vihittiin papiksi Härnösandin hiippakunnassa vuonna 1740. Hän avioitui samana vuonna silloisen esimiehensä Ylitornion kappalaisen Isaac Tornbergin tyttären Margaretan (1711–1767) kanssa. Avioliitosta ei syntynyt lapsia. Hän ilmaisi halukkuutensa lähteä missionääriksi eli kiertäväksi papiksi Lappiin. Länsipohjan läänin maaherra Gabriel Gyllengrip ja Lapin kirkollistoimen johtokunta halusivat, että saamelaiset piti käännyttää todelliseen kristinuskoon, ja siten Gyllengrip puolsi Hellanderin hakemusta etenkin, koska tämä osasi suomen kieltä. Maaherran mielestä suomenkielisille missiönääreille ei tarvinnut opettaa erikseen saamen kieltä, koska nämä osaavat tarpeeksi suomea. Myös Härnösandin tuomiokapituli hyväksyi hänet missionäärin tehtävään. Ennen Utsjoelle lähtemistään vuodesta 1739 alkaen Hellander toimi Ylitornion ikääntyneen kappalaisen apulaisena, jolloin hän myös tutustui aviopuolisoonsa. Tuona aikana hänen ajatuksensa muuttuivat, ja hän luopui aikeestaan ryhtyä missionääriksi.
Utsjoen kirkkoherraksi muokkaa
Vuoden 1741 lopulla päätettiin, että Utsjoelle perustetaan lapinkoulu, ja sinne tarvitaan suomen kielen taitoinen koulumestari. Tornion Lapin lääninrovasti Abraham Fought pyysi tehtävään Hellanderia, ja tämä suostui. Matka Utsjoelle tapahtui sitten kevättalvella 1742 viimeisillä talvikeleillä, koska kesällä ei realistisia mahdollisuuksia matkustamiseen ollut teiden puuttuessa. Lapinkoulun tehtävänä oli erityisesti kristinopin opetus nuorille. Se oli Ruotsin valtakunnan kehittämä koulumuoto syrjäseutujen kristilliseen opetukseenJukkasjärvelle oli jo perustettu lapinkoulu ja seuraava oli tarkoitus perustaa Koutokeinoon, mutta siitä luovuttiin. Tarkoituksena oli myöhemmin perustaa lapinkoulu myös muualle Lappiin, mutta Turun hiippakunta luopui hankkeesta ja Utsjoen lapinkoulu jäi ainutkertaiseksi kokeiluksi. Utsjoelle tultuaan koulumestari Hellander nimitettiin varsinaisen päätehtävänsä lisäksi saarnaajaksi, ja hän aloitti säännöllisen kirkollisen toiminnan. Jumalanpalveluselämä ei tuohon aikaan ollut Utsjoella jokaviikkoista. Koutokeinon kirkkoherra kävi siellä vain kerran vuodessa saarnaamassa ja pitämässä jumalanpalveluksia. Vuoteen 1747 asti Utsjoki kuului Härnösandin hiippakuntaan ja Koutokeinon emäseurakuntaan. Silloin Tenojoen eteläpuolisista alueista muodostettiin Utsjoen emäseurakunta, joka kuului Turun hiippakunnan alaisuuteen. Hiippakuntajärjestelyjen ansiosta Hellander nimitettiin vuonna 1747 Utsjoen ensimmäiseksi kirkkoherraksi.
Elämää Utsjoella muokkaa
Kirkkoherran elämä syrjäisellä Utsjoella oli köyhää, vaikka hän sai virastaan säännöllistä palkkaa. Vaikeutena oli erityisesti se, että palkan sai Ruotsin rahana, vaikka ruokaostokset piti tehdä Norjan puolella, ja Norjan kauppiaat eivät ottaneet mielellään Ruotsin rahaa vastaan. Hän sai toimessaan hankaluuksia myös siitä, että oli loukannut norjalaisen papiston etuja. Eräässä kantelussa väitettiin, että Hellander oli saarnannut Norjan puolella Ruotsin ja Tanskan alamaisille karjalan kielellä ja ottanut ennen paluumatkaansa vastaan lahjoja, muutamia juustoja. Asian selvittely kesti hänen kuolemaansa asti. Lapinkoulunkaan opetus ei mennyt ihan sääntöjen mukaan. Lääninrovasti Ervasti havaitsi tarkastusmatkallaan, että Hellander oli opettanut oppilaitaan kirjoittamaan. Rovastin mielestä kirjoittamisen opetteluun kulutettu aika olisi pitänyt hyödyntää kristinoppia lukemalla. Elämä oli myös yksinäistä, koska pappila sijaitsi kaukana muusta asutuksesta. Lähistöllä ei ollut kirkon ja pappilan lisäksi kuin muutamia väliaikaiseen asumiseen tarkoitettuja kirkkotupia. Lapinkoulu lopetti toimintansa 1750–luvun alussa, ja Hellanderin toimeliaisuus väheni hänen sairastelunsa vuoksi. Hellanderin lopun ajan sairastelun arvellaan johtuneen siitä, että hän vuonna 1744 oli kauppamatkallaan eksynyt rajuilmalla edellä ajavasta oppaastaan ja palelluttanut itsensä pahasti vietettyään viisi yötä tunturissa. Eväänä oli ollut vain puolikas leipää ja tilkka paloviinaa. Vuoden 1757 rovastintarkastuspöytäkirjassa kerrotaan, että Hellander ja hänen rouvansa ovat hyvin sairaalloisia ja heikkoja. Säälitellään lisäksi sitä, että he sellaisessa kunnossa joutuvat elämään hirvittävien vuorien ja tunturien keskellä ilman sopivaa seuraa ja sairaanhoitoa. Anders Hellander kuoli myöhemmin samana vuonna ainoastaan 38-vuotiaana. Hänen puolisonsa Margareta muutti miehensä kuolemaa seuranneiden armonvuosien jälkeen Ylitornion Hietaniemeen, jossa hän kuoli vuonna 1767.
Lähteet muokkaa
- Kylli Ritva 2005, Kirkon ja saamelaisten kohtaaminen Utsjoella ja Inarissa 1742–1886. Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys. Diss. Oulu. Jyväskylä:Gummerus kirjapaino Oy.
- Helsingin yliopisto: Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852