Lahja
Lahjan antaminen eli lahjoittaminen on tavaran, rahan tai palveluksen luovuttaminen toiselle henkilölle tai organisaatiolle vastikkeetta.[1] Sanaa lahja käytetään myös täten luovutetusta esineestä. Lahja voi olla mitä tahansa, joka tekee toisen iloiseksi tai vähemmän surulliseksi. Lahjoja annetaan yleisimmin juhlapäivinä kuten jouluna, syntymäpäivänä tai nimipäivänä. Annettaessa lahjaa eri kulttuurin edustajalle kannattaa ottaa huomioon toisen kulttuurin tavat.
On esitetty, että ns. elämyslahjojen (esim. kylpyläloma) suosio olisi Suomessa nousussa tavaralahjojen kustannuksella. Elämyslahjoja toivovat Suomessa muita enemmän naiset ja eteläsuomalaiset. Elämyslahjojen riskinä on pidetty sitä, että lahja osoittautuisi pettymykseksi lahjansaajalle, joka odotti toisenlaista lahjaa.[2][3][4]
Lahja oikeudellisesti
muokkaa- Pääartikkeli: Lahjoitus
Lahja eli lahjoitus on oikeustoimi, jolla joku luovuttaa tai sitoutuu luovuttamaan vastikkeetta toiselle esineen, oikeuden tai omaisuusarvon. Lahjaa verotetaan Suomessa lahjaverolla.
Rahalahja
muokkaaTietokirjailija Helena Valosen mukaan rahalahja sopii parhaiten nuorille saajille. Helsingin Sanomien lukijat pitivät sopivana rippi- tai ylioppilaslahjana yleisimmin 20-50 euroa, häälahjana ystävälle 50-80 euroa ja läheiselle sukulaiselle 80-100 euroa.[5]
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ gift Encyclopaedia Britannica. Viitattu 30.12.2007. (englanniksi)
- ↑ http://www.ts.fi/uutiset/talous/1074320682/Nakemykset+joulukaupan+kasvusta+ristiriitaisia
- ↑ http://www.matkahuolto.fi/fi/yritystiedot/uutiset/2013/20131125.html?uri=/fi/yritystiedot/uutiset/2013/index.html[vanhentunut linkki]
- ↑ http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194856394272/artikkeli/kirja+on+toivotuin+joululahja+kysely+kertoo+mitka+toiveet+jaavat+useimmin+toteutumatta.html (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja Helsingin Sanomat. 23.5.2017.
Aiheesta muualla
muokkaa- Sitaatteja aiheesta Lahja Wikisitaateissa