Aleksanterinkatu (Helsinki)

Aleksanterinkatu on Helsingin vilkkain liikekatu.

Aleksanterinkadulla on vilkas raitiovaunuliikenne.

Aleksanterinkatu länteen päin kuvattuna vuonna 2008.

Aleksanterinkadun jouluvalaistus.

Aleksanterinkatu noin vuonna 1900.

Oscar Kleineh: Aleksanterinkatu ylioppilastalon aukiolta nähtynä, maalaus vuosisadanvaihteesta.

Aleksanterinkatu (ruots. Alexandersgatan, lempinimeltään Aleksi) on katu Helsingin keskustassa. Se halkoo kaupungin liikekeskustaa itä-länsisuunnassa alkaen Katajanokan kanavan rannalta Päävartion takaa Meritullintorilta ja päättyen Kolmen sepän aukiolla Mannerheimintiehen. Se on Helsingin historiallinen pääkatu, jonka itäosa oli Ruotsin vallan aikana nimeltään Suurkatu (Storgatan) ja Kuninkaankatu (Kungsgatan) ja joka sai nykyisen nimensä 1833 keisari Aleksanteri I:n mukaan. Samoihin aikoihin katua jatkettiin täytetyn Kluuvin­lahden poikki länteen nykyiseen pituuteensa. Kluuvinlahden entiset rantaviivat on nykyisin merkitty kadun poikki kulkevilla messinkilaatoilla Tuula Närhisen taideteoksessa Kluuvinlahden fossiilit.

Katu oli aikoinaan varsin vilkasliikenteinen. Niinpä Helsingin ensimmäiset liikennevalotkin kytkettiin toimimaan Aleksanterinkadun ja Mikonkadun kulmaan ennen Helsingin olympialaisia 5. lokakuuta 1951. 1980-luvulla Aleksanterinkadun länsiosa kuitenkin muutettiin joukkoliikennekaduksi, jolla sallitaan raitiovaunuliikenteen lisäksi vain huolto- ja taksiliikenne. Tässä vaiheessa jalkakäytäviä levennettiin tuntuvasti. Kun Mikonkatu myöhemmin muutettiin kävelykaduksi, nämä Helsingin ensimmäiset liikennevalot poistettiin.

Katu on ollut Suomen virallinen joulukatu vuodesta 1949 lähtien. Kadun yläpuolelle sijoitetut jouluvalaisinnauhat ovat nykyisin käytössä Unioninkadun ja Kolmen sepän aukion välisellä osalla Aleksanterinkatua vuosittain marraskuun loppupuolelta loppiaiseen saakka.

Sisällysluettelo

Poikkikadut idästä länteenMuokkaa

• Mariankatu (vasemmalta raitiotiekiskot Katajanokalta; linja 4)
• Ritarikatu (oikealle)
• Helenankatu (vasemmalle)
• Katariinankatu (vasemmalta, yksisuuntainen); raitiovaunuliikennettä (1(A), 2) / Snellmaninkatu (oikealle); raitiovaunuliikennettä (1(A), 7A/B).
• Sofiankatu (vasemmalle)
• Unioninkatu; raitiovaunuliikennettä vasemmalle, Kauppatorille (1(A), 2) – tästä Aleksanterinkatu jatkuu joukkoliikennekatuna: raitiovaunut 2, 4 ja 7A/B, taksit
• Fabianinkatu
• Kluuvikatu (kävelykatu)
• Mikonkatu (kävelykatu, Aleksanterinkadun pohjoispuolella kävelykatu, jolla liikennöi kuitenkin myös raitiolinja 2)
• Keskuskatu (kävelykatu)

Aukiot ja huomattavat rakennukset idästä länteenMuokkaa

Aleksanterinkadun varrella on runsaasti huomattavia historiallisia rakennuksia, aukioita ja muistomerkkejä.

Katu alkaa Pohjoisrannasta Päävartion (C. L. Engel, 1834) takaa. Sitä vastapäätä kadun pohjoispuolella on kantakaupungin toiseksi vanhin rakennus, Vanha tulli- ja pakkahuone (1765). Talo on vinossa muihin rakennuksiin nähden, koska se oli ainoa valmistunut osa Augustin Ehrensvärdin suunnittelemasta Helsingin puolustuslinjasta, jonka oli tarkoitus koostua kaupunkia kiertävästä muurista ja siihen sovitetuista rakennuksista.

Tulli- ja pakkahuoneen jälkeen Aleksanterinkadun pohjoispuolella, Mariankadun ja Ritarikadun välissä on Ritaripuistikko ja uusgoottilainen Ritarihuone (Georg Theodor von Chiewitz, 1862), jossa aatelissääty kokoontui säätyvaltiopäivien aikana. Sen jälkeen Ritarikadun ja Snellmaninkadun välissä on Valtioneuvoston linna (C. L. Engel, 1822), jossa toimivat pääministerin kanslia ja valtiovarainministeriö. Snellmaninkadulta Unioninkadulle Aleksanterinkatu kulkee pitkin Senaatintorin eteläreunaa, ja myös Valtioneuvoston linnan pääjulkisivu on torin puolella. Torin pohjoisreunassa on Helsingin tuomiokirkko (C. L. Engel, 1852), ja sen keskellä on keisari Aleksanteri II:n patsas (Walter Runeberg, 1894). Kadun eteläpuolella on vanhoja 1700-luvun kauppiastaloja, joita on modernisoitu eri tarkoituksiin: Helsingin kaupunginjohtajan virka-asuntona toimiva Brummerin talo, kaupungin vanhin rakennus Sederholmin talo (1757), jossa on kaupunginmuseon näyttelytiloja, Vanha raatihuone sekä Kiseleffin talo, jossa Stockmannin tavaratalo toimi 1930-luvulle asti.

Vilkkain liikekatu HelsingissäMuokkaa

Aleksanterinkadun osuus Senaatintorilta Mannerheimintielle on Helsingin vilkkain liikekatu. Toria sivuavan Unioninkadun sekä Fabianinkadun välissä on kadun pohjoispuolella Helsingin yliopiston päärakennus (C. L. Engel 1832 – J. S. Siren 1937), jonka pääjulkisivu on Senaatintorin puolella. Kadun eteläpuolella samalla kohdalla on entinen Suomen Yhdyspankin pääkonttori (1936), jossa nykyään toimii sen seuraaja, Nordea-pankki. Kluuvikadun kulmassa kadun pohjoispuolella on entinen Elannon tavaratalo, nykyinen Kauppakeskus Kluuvi. Mikonkadun kulmassa on vastakkain kaksi huomattavaa liikerakennusta: pohjoiskulmassa tavaratalo Aleksi 13:n rakennus eli niin sanottu Lundqvistin liiketalo (Selim A. Lindqvist, 1900), joka edustaa englantilaistyylistä tiiliarkkitehtuuria, eteläkulmassa vakuutusyhtiö Pohjolan toimitalo (Gesellius-Lindgren-Saarinen, 1906), joka on kansallisromanttisen arkkitehtuurimme helmiin kuuluva, Hilda Flodinin kiviveistoksilla koristeltu graniittilinna. Myös Helsingin World Trade Center -rakennus on kyseisellä kadulla.

Aleksin päättymiskohtaMuokkaa

Aleksanterinkatu päättyy Kolmen sepän aukiolle, jonka keskellä on Kolmen sepän patsas (Felix Nylund, 1932). Aukion etelälaidassa on Stockmannin tavaratalo (Sigurd Frosterus, 1930), pohjoislaidassa Vanha ylioppilastalo (Hampus Dalström, 1870) sekä Tallbergin liiketalo (Elia Heikel, Stefan Michailow, 1899).

Aleksin kävelykatusuunnitelmaMuokkaa

Arkkitehti Jorma Mänty esitteli suunnitelmansa Aleksanterinkadun muuttamisesta jalankulkukaduksi Helsinki-seuran järjestämässä tilaisuudessa vuonna 1967. Tämän jälkeen erityisesti Liikennepoliittinen yhdistys Enemmistö r.y. ajoi kadun muuttamista kävelykaduksi. Aleksanterinkadulla suoritettiin kävelykatukokeilu 12. kesäkuuta – 12.lokakuuta 1970 Mannerheimintien ja Unioninkadun välisellä osuudella. Kokeilua jatkettiin 13. lokakuuta 1970 – 8. tammikuuta 1971 Mannerheimintien ja Fabianinkadun välisellä osuudella. Tällöin katu oli suljettuna yleiseltä ajoneuvoliikenteeltä. Huolto- ja tavaraliikenne sekä raitiovaunuliikenne sen sijaan sallittiin kadulla.

Aleksanterinkadun kävely-ystävällisyyttä parannettiin Kolmen sepän aukion rakentamisella siirtämällä ajokaista Kolmen sepän patsaan ja Stockmannin väliin vuonna 1980. Aleksanterinkadusta ei koskaan tullut kävelykatua, mutta sen jalkakäytävät levennettiin vuosina 1982–1986.

KulttuurissaMuokkaa

Aleksanterinkadulla on oma ruutu suomenkielisessä Monopoly-lautapelissä.

Aleksanterinkadun ja lähistön julkiset taideteoksetMuokkaa

Aleksanterinkadun ja Senaatintorin julkiset taideteokset lännestä itään

Robert Stigell, Ilmarinen 1888	Robert Stigell, Väinämöinen, 1888	Walter Runeberg, Kleobis ja Biton, 1878	Felix Nylund, Kolme seppää, 1932	Tuula Närhinen, Kluuvinlahden fossiilit, 2003	Hilda Flodin, Vuolukivinaamiot, 1901	Robert Stigell, Kehruu ja metsästys, 1900	Aimo Tukiainen, Kuluttajaperhe, 1950	Felix Nylund, Wuorion talon julkisivuveistokset, 1928	Pekka Pitkänen, Seppo Hiltusen muistolaatta, 2016	Walter Runeberg ja Johannes Takanen, Aleksanteri II, 1894	Gunnar Finne, Ulrika Eleonoran kirkon muistomedaljonki, 1937
60.169°N, 24.9404°E	60.1689°N, 24.9407°E	60.1689°N, 24.9406°E	60.1687°N, 24.9409°E	60.1689°N, 24.9452°E	60.1688°N, 24.946°E	60.169°N, 24.946°E	60.1691°N, 24.9477°E	60.1689°N, 24.952°E	60.1685°N, 24.9509°E	60.1696°N, 24.9523°E	60.1696°N, 24.9516°E

Aiheesta muuallaMuokkaa

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Aleksanterinkatu (Helsinki) Wikimedia Commonsissa