Wikipedia

Muhammad Ali

yhdysvaltalainen raskaansarjan nyrkkeilijä
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 3. lokakuuta 2010 kello 18.36 käyttäjän Bluto (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
 Tätä artikkelia on pyydetty vertaisarvioitavaksi. Voit auttaa Wikipediaa lukemalla ensin vertaisarviointipyynnön ja sen jälkeen osallistumalla keskusteluun tai muokkaamalla tätä artikkelia.
Tämä artikkeli käsittelee nyrkkeilijää Muhammad Ali. Muita samannimisiä henkilöitä on lueteltu erillisellä täsmennyssivulla.

Muhammad Ali (entiseltä nimeltään Cassius Marcellus Clay Jr., s. 17. tammikuuta 1942[1] Louisville, Kentucky) on entinen yhdysvaltalainen raskaansarjan nyrkkeilijä. Häntä pidetään yhtenä parhaimmista nyrkkeilyn raskaan sarjan ottelijoista ja yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä urheilijoista.

Muhammad Ali
Muhammad Ali vuonna 2004
Muhammad Ali vuonna 2004
Henkilötiedot
Koko nimi Muhammad Ali (ent. Cassius Marcellus Clay Jr.)
Syntynyt17. tammikuuta 1942 (ikä 82)
Louisville, Kentucky
Kansalaisuus  Yhdysvallat
Nyrkkeilijä
Lempinimi The Greatest
Pituus 191 cm
Painoluokka raskassarja
Kätisyys oikeakätinen, eli nyrkkeilytermein orthodox
Ammattilaistilastot
Ottelut 61
Voitot 56
– tyrmäysvoitot 37
Tappiot 5
Ratkaisemattomat 1
Ei tuomiota/
mitätöity		 0
Mitalit
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Rooma 1960 raskas keskisarja

Amatöörinä Ali voitti kultaa keskiraskaassa sarjassa Rooman olympialaisissa ja ammattilaisena hän hallitsi painoluokkansa mestaruutta kolmeen otteeseen 1960–1970-luvuilla. Ensin hän voitti mestaruuden ottelussa Sonny Listonia vastaan vuonna 1964 ja puolusti sitä sen jälkeen useita kertoja. Hän menetti kuitenkin tittelinsä vuonna 1967 kieltäydyttyään osallistumasta Vietnamin sotaan. Vuonna 1970 Ali palasi nyrkkeilykehään, ja hän voitti mestaruutensa takaisin George Foremanilta 1974. Tämän jälkeen hän menetti mestaruutensa Leon Spinksille 1978 mutta voitti sen takaisin vielä samana vuonna, lopettaen uransa mestarina. Vielä tämän jälkeen hän yritti kaksi vuotta myöhemmin palata maailmanmestariksi, mutta hävisi mestaruusottelussa Larry Holmesille. Ali oli lajinsa toinen kaksinkertainen maailmanmestari ja ensimmäinen kolminkertainen maailmanmestari.

Nyrkkeilijänä Ali tunnettiin erityisesti nopeudestaan, joka paikkasi muutamia hänen tekniikassaan havaittuja virheitä.[2][3] Nopeutensa ansiosta hän ei varsinkaan varhaisella urallaan käyttänyt käsiään suojaamiseen vaan pyrki väistämään kohti tulevia iskuja. Nopeuden lisäksi myös Alin iskunkestävyys oli korkea ja hän pärjäsi erityisen hyvin voimakkaita nyrkkeilijöitä vastaan. Uransa loppupuolella kestävyyden merkitys hänen otteluissaan korostui. Uransa jälkeen Alilla todettiin Parkinsonin tauti.

Muhammad Alia on kunnioitettu uransa jälkeen monella tavalla: The Ring arvioi hänet ”parhaaksi nyrkkeilijäksi” ja ”parhaaksi taistelijaksi” vuonna 1997 ja Sports Illustrated valitsi hänet ”vuosisadan urheilijaksi” 1999.[4] Vielä samana vuonna L'Equipe nosti Alin toiseksi, Helsingin Sanomat kolmanneksi ja Dagens Nyheter seitsemänneksi vuosisadan merkittävimpien urheilijoiden listalla.[5] Hän sytytti Atlantan olympiatulen vuonna 1996.

Elämä

Nuoruus ja amatööriura

Cassius Marcellus Clay Jr. syntyi 17. tammikuuta 1942 Kentuckyn Louisvillessa. Hänen isänsä Cassius Clay Sr. oli ammatiltaan kylttimaalari.[6] Clay kiinnostui nyrkkeilystä 12-vuotiaana, kun hänen polkupyöränsä varastettiin ja hän olisi omien sanojensa mukaan halunnut "hakata sen, joka sen vei". Clay ilmoitti varkaudesta poliisille ja aloitti nyrkkeilemisen.[6][7] Clayn isä vei hänet joskus lapsena kadulle katsomaan Louisvillessa sijaitsevaa lyhtypylvästä, johon entinen raskaan sarjan maailmanmestari Joe Louis oli joskus nojannut jutellessaan ihmisille kadulla. Isä pyysi nuorta Cassiusta koskettamaan pylvääseen, jonka jälkeen hän alkoi puhumaan enemmän. Puhumisesta, vastustajan haukkumisesta ja ärsyttämisestä (urheilutermein trash-talk) tuli myöhemmin Clayn tavaramerkki nyrkkeilijänä.[8]

Kun Clay oli 13-vuotias, hän näki Life-lehden kannessa kuvan murhatusta 14-vuotiaasta mustasta pojasta, joka oli tapettu hänen vihellettyään valkoisille tytöille. Kuvan muisto vainosi häntä vielä vuosia.[6]

Amatöörinä Clay otteli kaikkiaan 108 ottelua, joista hän voitti sata.[9] Hän valmistui Louisvillen Central High Schoolista D:n paperein, ollen luokkansa 391 oppilaan joukossa 376 paras.[6] Pian valmistumisensa jälkeen hän voitti vuoden 1960 Rooman olympialaisista kultamitalin nyrkkeilyn keskiraskaassa sarjassa.[7] Tämän lisäksi Clay saavutti amatööriurallaan kaksi valtakunnallista Golden Gloves -mestaruutta keskisarjassa ja AAU:n keskiraskaan sarjan mestaruuden.[10]

Nousu ammattilaiseksi

Voitettuaan olympiamitalin Clay palasi Louisvilleen tarkoituksenaan aloittaa ammattilaisuransa. Hän neuvotteli sponsorisopimuksesta Reynolds Metals Co.:n vastaavan varajohtaja Billy Reynoldsin kanssa, mutta neuvottelut katkesivat Clayn isän puututtua niihin. Reynolds oli ehdottanut, että Clayta 12-vuotiaana nyrkkeilemään opettanut poliisi Joe Martin voisi olla mukana hänen valmentamisessaan, mitä poliiseja vihannut Cassius Clay Sr. ei voinut hyväksyä. Clay teki lopulta sopimuksen Bill Faversham Jr.:in johtaman louisvillelaisten miljonäärien kokoaman yhtymän kanssa. Faversham oli innokas nyrkkeilyn seuraaja ja oli huomannut Clayn ensimmäisen kerran, kun hän voitti amatöörien Golden Gloves-palkinnon raskaassa sarjassa vuonna 1960. Hän päätti koota sijoittajien ryhmän nuoren ammattilaisen tukemiseksi kuultuaan neuvottelujen Billy Reynoldsin kanssa katkenneen.[11] Yhtymän kanssa tekemänsä sopimuksen mukaan Clay tienasi seuraavien neljän vuoden aikana 10 000$ (4000$ ensimmäisen kahden vuoden aikana ja 6000$ seuraavien kahden) mukaan lukien puolet ottelemalla saamistaan tuloista.[6] Neljän vuoden kuluttua Clay sai sopimuksen mukaan 60% ja liikemiehet 40% hänen voitoistaan. Sopimusta pidettiin omana aikanaan reiluna ja se oli yhtä suuri, kuin Reynoldsin hänelle tarjoama.[11][12] Clay otteli ammattilaisena ensimmäisen kerran 29. lokakuuta 1960 ja voitti pisteillä kuusieräisessä ottelussa poliisina työskennelleen Tunney Hunsakerin. Hänen tavaramerkikseen nousi nopeasti tapa ennustaa riimittelemällä, missä erässä hän tyrmäisi vastustajansa.[10]

Clayn ensimmäinen televisioitu ottelu 22. heinäkuuta 1961 käytiin Alonzo Johnsonia vastaan. Clay voitti kymmeneräisen ottelun pistein, mutta hänen ottelemisensa keräsi urheilutoimittajilta kritiikkiä. Clayn mukaan toimittajien mielestä hän "hyppi liikaa raskas sarjalaiseksi".[2] Tämän seurauksena hänen valmentajansa Angelo Dundee päätti ohjeistaa Clayn tyrmäämään seuraavan vastustajansa Alex Miteffin jo ensimmäisessä erässä. Ottelu päättyi Clayn voittoon teknisellä tyrmäyksellä kuudennessa erässä, kun Miteffillä oli vaikeuksia pysyä jaloillaan. Ottelun jälkeen Sports Illustratedin reportteri Gilbert Rogin kutsui häntä nyrkkeilyn "ihmelapseksi".[2] Samana vuonna Clay joutui myös ensimmäistä kertaa tekemisiin Nation of Islamin, nk. Mustien muslimien kanssa, kun Sam Saxon-niminen mies sai hänet houkuteltua Miamin temppeliin.[13]

" I'll say it again, I've said it before, Archie Moore will fall in four."
— Cassius Clayn riimittelyä ennen otteluaan Archie Moorea vastaan[8]

Ammattilaisuransa alkuvaiheessa Clay kohtasi myös pitkän uran tehneen Archie Mooren 15. marraskuuta 1962 käydyssä ottelussa. Ennen ottelua Clay ilmoitti riimitellen tyrmäävänsä Mooren neljännessä erässä; Moore oli jo aiemmin elokuussa ilmoittanut haluavansa napittaa Clayn suun umpeen.[14] Madison Square Gardenissa käytyä ottelua seurasi 15 000 ihmistä, joiden joukossa istui entinen raskaan sarjan maailmanmestari Jack Dempsey. Dempsey kertoi ottelun jälkeen lehdistölle, ettei hän välitä siitä, osaako Clay nyrkkeillä vai ei, mutta hänen ansiostaan asiat ovat "jälleen suuria".[8] Ennustuksensa mukaisesti Clay voitti Mooren tyrmäyksellä neljännessä erässä.[6]

Clayn viimeinen ottelu ennen maailmanmestaruusottelua oli Henry Cooperia vastaan. Muutamaa päivää ennen ottelun alkua Clay oli sanonut Cooperin olevan vain lämmittelyä Listonia varten ja luvannut tyrmätä vastustajansa viidennessä erässä.[15] Hän asteli kehään kruunu päässään. Clay aloitti ottelun tyypilliseen tapaansa tunnustellen. Hän oli jatkuvasti liikkeessä ja iski Cooperia jabilla kasvoihin. Kolme erää sujui hyvin, ja Clayn valppaus väheni. Hän piti käsiään lähiottelutilanteessa alhaalla, ja Cooper löi raivoisan vasemman koukun Clayn kasvoihin. Ensimmäistä kertaa siihen astisella urallaan Cassius Clay kaatui kanveesiin, jonka jälkeen erä kuitenkin loppui; hän käveli horjuvin jaloin takaisin kulmaukseensa. Lopulta viidennessä erässä Clayn onnistui hajottaa Cooperin silmäkulmat niin pahoin, että Cooperin avustajien piti heittää pyyhe kehään.[16]

Ottelut Listonia vastaan: Ensimmäinen maailmanmestaruus

Pääartikkeli: Sonny Liston vs. Cassius Clay
Tiedosto:Ali 1965.jpg
Kuuluisa valokuva Clayn ja Listonin toisesta ottelusta: Liston makaa kanveesissa ja Clay huutaa.

Cassius Clay oli vasta 22-vuotias ja nyrkkeillyt 19 ammattilaisottelua, kun hän otteli ensimmäistä kertaa nyrkkeilyn raskaan sarjan maailmanmestaruudesta Sonny Listonia vastaan 25. helmikuuta 1964 Miami Beachissa.[7][17] Ottelussa olivat pelissä kahden merkittävimmän nyrkkeilyliiton, WBC:n ja WBA:n, maailmanmestaruudet. Listonia pidettiin teknisesti parempana nyrkkeilijänä, ja hän olikin ennakkosuosikki kertoimin 7–1.[3] Monia huvitti Clayn poikkeuksellinen itsevarmuus; hän julisti olevansa raskaan sarjan seuraava maailmanmestari ja kuvaili itseään sanoin: ”Olen suurin, olen kaunein!”[17][18] Kun toimittaja kysyi häneltä, pelkääkö hän Sonny Listonia, Clay vastasi ”mustien ihmisten pelkäävän valkoisia ihmisiä paljon enemmän, kuin mustat ihmiset pelkäävät mustia ihmisiä”.[6]

Ottelua ennen Clay herätti huomiota tunkeutumalla Listonin harjoitussalille ja jopa hänen kotiinsa haukkumaan tätä "rumaksi karhuksi".[8] Sama jatkui ottelua edeltäneestä punnituksessa, jossa Clay huusi ja kehui tyrmäävänsä Listonin kahdeksannessa erässä. Monet, kuten paikalla ollut nyrkkeilyliiton tarkkailija, pitivät tätä merkkinä haastajan hermostuneisuudesta, vaikka Clayn lääkäri totesi hänen olleen täysin normaali punnituksen jälkeen suoritetuissa tutkimuksissa.[6][19] Ensimmäisessä erässä Clay vältteli aggressiivista Listonia ja väisteli hänen lujia iskujaan. Kolmannen erän alkaessa Clay johti ottelua ja oli saanut Listonin silmäkulmat vuotamaan verta. Neljännen ja viidennen erän välisellä tauolla Listonin silmien ympärille levitettiin voidetta, jonka piti vähentää verenvuotoa. Epähuomiossa tätä ainetta joutui myös hänen käsineisiinsä ja sitä kautta myös Clayn silmiin. Aine sokaisi Clayn niin pahasti, että hän ehdotti erätauon aikana valmentajalleen jopa ottelun keskeyttämistä, mutta valmentajana toiminut Angelo Dundee torjui tämän mahdollisuuden.[6] Kuudennen erän alkaessa Clay sai näkönsä takaisin ja kykeni jatkamaan ottelua täysipainoisesti, saaden muutamia kovia iskuja Listonin kasvoihin. Seitsemännen erän alussa Liston ei enää poistunut kulmauksestaan, koska hänen olkapäänsä oli kipeytynyt, ja niin ottelu päättyi Clayn voittoon.[19] Ottelun jälkeen Clay kehui ravistelleensa maailmaa ja kysyi yleisöltä huutaen, kuka on suurin nyt.[18] Koska ottelun tulos oli yllättävä, lehdistössä alkoi liikkua huhuja, joiden mukaan Listonin leiri olisi manipuloinut ottelua suurten vedonlyöntivoittojen toivossa. Las Vegasin vedonlyöntitoimistot kuitenkin vahvistivat, ettei Clayn puolesta ollut pelattu epäilyttävän suuria summia.[20]

Päivää Listonista ottamansa voiton jälkeen Clay vahvisti liittyneensä Nation of Islam-järjestöön ja vaihtoi nimensä Cassius X:ksi osoittaakseen halveksuntansa entistä ”orjanimeään” kohtaan.[7][20] 6. maaliskuuta 1964 Nation of Islamin johtaja Elijah Muhammad ilmoitti radiossa, ettei nimi Cassius Clay sisältänyt jumalallista merkitystä ja antoi hänelle uuden nimen, Muhammad Ali (Muhammad tarkoittaa ylistämisen arvoista ja Ali oli profeetta Muhammedin serkun nimi).[10] Clay otti uuden nimen käyttöönsä, koska katsoi ansainneensa sen maailmanmestaruudellaan[7], mutta virallisissa yhteyksissä hänestä käytettiin nimeä Cassius Clay vielä vuosia.[21] Tuolloin Ali alkoi myös antaa lehdistölle lausuntoja, joista kävi ilmi, että hän oli omaksunut Nation of Islamin radikaalin rotunäkemyksen. Hän esimerkiksi uskoi mustien ja valkoisten yhdentymisen olevan väärin, ei kannattanut seka-avioliittoja mustien ja valkoisten välillä ja ilmaisi myös kannattavansa oman valtion perustamista mustille.[13] Tehdessään kesän aikana elämänsä ensimmäisen matkan Afrikkaan Ghanaan, Ali sanoi kaiken amerikassa olevan niin valkoista, että hän on iloinen ollessaan "täällä todellisen kansani kanssa".[22] 19. kesäkuuta 1964 Ali menetti WBA:n raskaan sarjan maailmanmestaruuden.lähde? 21. elokuuta 1964 Cassius Clay meni naimisiin Sonji Roi-nimisen naisen kanssa.[23] Roi oli kaksi vuotta Clayta vanhempi, eikä hän kuulunut Nation of Islamiin. Avioliitto päättyi eroon jo yksitoista kuukautta häiden jälkeen Roin kyllästyttyä muslimien tapaan rajoittaa hänen elämäänsä erinäisten tabujen perusteella.[24]

Ali puolusti mestaruuttaan ensimmäisen kerran 25. toukokuuta 1965 Mainen osavaltiossa Lewistonissa järjestetyssä uusintaottelussa, joka oli edellistä suoraviivaisempi ja herätti enemmän kysymyksiä. Vaikka Listonin huhuttiin olevan elämänsä kunnossa, ottelu päättyi Alin tyrmäysvoittoon jo ensimmäisessä erässä.[7][25] Kun Ali oli lyönyt Listonin maahan, hän ei suostunut menemään omaan kulmaansa vaan jäi Listonin viereen uhoamaan. Kehätuomari ei voinut suorittaa laskentaa yrittäessään saada Alin kulmaan, ja Liston pääsi nousemaan ylös. Myöhemmin tuomari kävi kysymässä ajanottajalta, kauanko Liston oli ollut kanveesissa, ja tuomitsi sen perusteella ottelun Alin tyrmäysvoitoksi.[7] Ottelu tuli kuuluisaksi "haamuiskusta" (Phantom Shot), nopeasta suorasta, joka kaatoi Listonin kanveesiin.[3] Listonin voittoon oli uskottu jälleen vahvasti, sillä kertoimet olivat 2–1 hänen puolestaan, ja nopean tyrmäyksen vuoksi monet arvelivat, että Liston olisi lahjottu. Hän kuitenkin kiisti sen haastattelussa kaksi vuotta myöhemmin.[7][18]

Mestaruuden puolustukset

 
Ali vuonna 1967.

Muhammad Ali puolusti mestaruuttaan kaksinkertaista maailmanmestaria, 30-vuotiaasta Floyd Pattersonia vastaan Las Vegasin Convention Hallissa 22. marraskuuta 1965. Ali oli nimittänyt Pattersonia "mustavalkoiseksi toivoksi" ja kuukautta ennen ottelua Patterson vastasi arvosteluun Sports Illustratediin kirjoittamassaan jutussa, jossa hän ilmaisi halveksuntansa Nation of Islam- järjestöä kohtaan ja totesi Mustiin muslimeihin kuuluvan maailmanmestarin häpäisevän sanomisillaan sekä maansa että lajinsa.[26] Otteluparin keskinäiset suhteet kiristyivät entisestään, kun Patterson vastoin Alin omaa tahtoa kieltäytyi kutsumasta häntä uudella nimellään.[6] Koska Ali oli nimenvaihdoksensa julkistaessaan vaatinut kaikkia käyttämään itsestään hänen uutta nimeään, ei hän voinut sietää Pattersonin käytöstä. Ali ilmaisikin viikkoa ennen ottelua aikomuksensa rankaista Pattersonia tämän kirjoituksissaan esittämien syytösten vuoksi ja lupasi lyödä Pattersonia "niin pahasti, että hän tarvitsee kenkälusikan pukeakseen hatun päähänsä".[27][28] Ali jatkoi Pattersonin pilkkaamista läpi koko pitkän ottelun, joka ratkesi 12. erässä teknisellä tyrmäyksellä.[6][29] Vuonna 1966 Alin ja hänen managereinaan toimineiden lousvillelaisten miljonäärien kanssa solmittu sopimus katkesi ja Ali nimitti uudeksi managerikseen Nation of Islamin jäsenenä vaikuttaneen Jabir Herbert Muhammadin (järjestön johtaja Elijah Muhammadin poika), joka toimi hänen managerinaan uran loppumiseen asti. Sopimuksen mukaan Herbert Muhammad maksoi kaikki Alin harjoittelukustannukset ja sai 40% kaikista hänen otteluidensa tuotoista.[30] Syyksi Alin ensimmäisen sopimuksen loppumiseen on esitetty hänen Nation of Islam-jäsenyyttään, jota vanhojen liikemiesten oli todennäköisesti vaikea suvaita.[12]

Seuraavan kerran Ali puolusti mestaruuttaan Torontossa 29. maaliskuuta 1966, kun hän voitti pistein kanadalaisen George Chuvalon.[31] Haastaja Henry Cooperin Ali tyrmäsi kuudennessa erässä[32] ja Brian Londonin kolmannessa.[33] Karl Mildenbergin Ali voitti 10. syyskuuta 1966 Frankfurtissa käydyssä ottelussa 10. erässä tyrmäyksellä.[34] Seuraavat kaksi haastajaansa hän kohtasi Houstonissa: 14. marraskuuta 1966 hän kohtasi Cleveland Williamsin, jonka hän tyrmäsi 3. erässä.[35] Alin taustajoukot eivät halunneet hänen ottelevan voimakkaista iskuistaan tunnettua Williamsia vastaan, mutta Ali sanoi, ettei hän voi pitää itseään mestarina, jos ei voita Williamsia.[36] Ottelua seurasi paikan päällä 35,460 ihmistä, mikä oli omana aikanaan ennätys sisätiloissa käydylle nyrkkeilyottelulle. Ottelun jälkeen Ali ilmaisi halunsa jäädä eläkkeelle voitettuaan seuraavan vastustajansa Ernie Terrelin ja suunnitteli omistavansa elämänsä toiminnalle Nation of Islamin hyväksi.[37] 6. helmikuuta 1967 Ali kohtasi vihdoin Terrelin ottelussa, jossa oli pelissä myös WBA-liiton maailmanmestaruus, jonka voittaminen nostaisi Alin painoluokkansa kiistattomaksi mestariksi. Silti ottelu muistetaan erityisesti siitä, että Terrel Pattersonin tavoin kieltäytyi kutsumasta häntä Muhammad Aliksi ja käytti hänestä itsepintaisesti nimitystä Cassius Clay. Jälleen Ali suuttui ja ottelusta tuli raaka näytös. Ali ei tyrmännyt Terreliä, vaan iski tätä kasvoihin ja sai ison haavan aukeamaan hänen vasemman silmänsä yläpuolelle 6. erässä. Tämän jälkeen Terrel ei enää hyökännyt yhtä aggressiivisesti kohti Alia, joka kahdeksannessa erässä alkoi ärsyttää haavoitettua Terreliä huutamalla iskuetäisyyden päässä hänelle: "Mikä on nimeni?".[38] Viimeisen erän aikana hän kaatoi Terrelin kerran maahan, mikä sinetöi selvän pistevoiton.[38][39] Ali puolusti mestaruuttaan yhdeksättä ja viimeistä kertaa Zora Folleyta vastaan 22. maaliskuuta 1967 New Yorkissa.[40] Kahden ensimmäisen erän ajan Ali tarkkaili vastustajaansa ja tutki hänen liikkeitään, jonka jälkeen hän hallitsi ottelua; silti Folley onnistui lyömään Alia useammin, kuin kukaan hänen vastustajansa aiemmin. Ali tyrmäsi Folleyn seitsemännessä erässä, jonka jälkeen hänen Folleyn nuori poika tuotiin kehään katsomaan isäänsä. Nähtyään pojan alakuloisen ilmeen, käski Ali häntä olemaan ylpeä isästään, joka oli järjestänyt hienon ottelun.[41]

Mestaruuden menettäminen ja aika ottelukiellossa

Vuonna 1964 Ali oli osallistunut kutsuntoihin kotikaupungissaan Louisvillessa, mutta oli huonojen älykkyystestitulosten takia pudotettu kuntoisuusluokkaan 1 Y, mikä tarkoitti asepalveluksesta hylkäämistä.[13] Alin kutsuntatiedot siirrettiin tämän jälkeen Louisvillesta Houstoniin, jonka viranomaiset 17. helmikuuta 1966 muuttivat hänen kuntoisuusluokkansa 1 A:ksi;[30] tämä johtui Vietnamin sodan pitkittymisestä, jonka vuoksi sotilaiden valintakriteereistä jouduttiin tinkimään.[13] Alin asianajaja vetosi rodulliseen syrjintään ja mestari itse anoi lykkäystä palvelukseensa uskontoonsa vetoamalla, sillä Koraanin mukaan muslimi ei saa osallistua sotaan, ellei se ole Allahin tai hänen sanansaattajansa (jolla Ali viittasi Nation of Islamin johtajaan Elijah Muhammadiin) tahto.[42] Päätöstä ei kuitenkaan enää muutettu, ja Ali määrättiin osallistumaan Houstonin kutsuntoihin.[30][13] Muutamia tunteja tapahtuneen jälkeen tiedotusvälineet saivat tietää värväyksestä ja tiedustellessaan Alilta lausuntoa, hän totesi ettei voi osallistua Vietnamin sotaan, koska hänellä ei ole riitaa Vietkongin kanssa eikä ”kukaan vietkongilainen ole kutsunut minua neekeriksi”.[13][43] Sodanvastaisten ja epäisänmaallisten lausuntojensa takia Alilta vaadittiin julkista anteeksipyyntöä, jolloin hän sanoi pahoittelevansa vain sitä, että oli puhunut lehdistölle.[44]

Alin yllättävä kutsuminen palvelukseen yhdistettiin nopeasti hänen uskontoonsa. Ali itse sanoi kuolevansa mieluummin muslimina, kuin noudattavansa Yhdysvaltain lakeja. Lisäksi kairolaiset virkamiehet ilmaisivat vetoomuksessaan presidentti Lyndon B. Johnsonille toivomuksensa Alin palveluksesta vapauttamisesta.[30]

Kutsuntatilaisuudessa 28. huhtikuuta 1967 Ali kieltäytyi kolme kertaa vastaamasta kutsuntaviranomaisten nimenhuutoon, jonka jälkeen häntä varoitettiin kieltäytymisestä seuraavista rangaistuksista. Ali ei kuitenkaan vastannut neljännelläkään kerralla nimensä kutsumiseen ja hänet pidätettiin.[10][43][21] Alin nyrkkeilylisenssi peruttiin ja hänen passinsa takavarikoitiin, jottei hän voisi otella ulkomailla.[43] Kuukauden sisällä sekä WBA:n että WBC:n nyrkkeilyliitot ottivat häneltä pois raskaansarjan maailmanmestarin tittelit, joita hän ei ollut ottelemalla menettänyt, ja myöhemmin kesäkuussa hänet tuomittiin viiden vuoden vankeusrangaistukseen ja 10 000 dollarin sakkoihin palveluksesta kieltäytymisestä.[45][46][47] Valamiehistö antoi tuomion, jota pidettiin omana aikanaan ankarana, vain 21 minuutin harkinta-ajan jälkeen.[10][47] Ali ei kuitenkaan istunut vankilassa päivääkään tuomiostaan, sillä hän sai olla vapaana takuita vastaan kolmen vuoden ajan.[48]

Ottelukieltonsa aikana Ali suostui tietokoneella käytyyn otteluun eläkkeellä olevaa Rocky Marcianoa vastaan. Ottelun promoottorina toimi Murry Woroner, joka oli aiemminkin "juontanut" tietokoneen suunnittelemia nyrkkeilyotteluita tunnetussa radio-ohjelmassaan. Vastakkain olivat maailman ainoat voittamattomana säilyneet raskaan sarjan maailmanmestarit, ja ottelua kutsuttiin nimellä The Super Fight.[49] Sadat urheilutoimittajat ja entiset nyrkkeilijät antoivat ottelua varten tiedot kummankin nyrkkeilijän ominaisuuksista, kuten nopeudesta ja voimasta, ja syöttivät ne tietokoneeseen. Kone rakensi mallin siitä, miten ottelu olisi voinut edetä.[49]

Woroner päätti kehittää radiota varten luomaansa ideaa pitemmälle ja tehdä ottelusta elokuvan. Ali ja Marciano sparrasivat toisiaan vastaan kehässä ja esittivät tietokonetta varten kaikki mahdolliset iskut ja sarjat. Myös kaikki mahdolliset ratkaisut (tyrmäys, tekninen tyrmäys, pisteet ja tasapeli) kuvattiin. Marciano kuoli lentokoneonnettomuudessa vuonna 1969, eikä hän ehtinyt nähdä elokuvaa, joka sai ensi-iltansa 20. tammikuuta 1970 Yhdysvalloissa 850 elokuvateatterissa.[49] Tietokoneen suunnittelema ottelu päättyi 13. erässä Marcianon tyrmäysvoittoon sen jälkeen, kun Ali oli käynyt kanveesissa kolme kertaa.[50]

Ottelukieltonsa aikana Ali hankki elantonsa tekemällä televisiomainoksia, toimimalla kiertävänä luennoitsijana korkeakouluissa sekä esiintymällä television talk-show-ohjelmissa. Tämän lisäksi hän teki 225 000 dollarin sopimuksen elämänkertansa oikeuksista[8] ja esiintyi broadway-musikaali Buck Whiten pääosassa. Musikaali sai ensi-iltansa 2. joulukuuta 1969 George Abbot-teatterissa ja sitä ehdittiin esittää vain 4 päivän ajan ennen kuin se lopetettiin.[51]

Samaan aikaan Alin uran jatkuminen näytti edelleen toivottomalta. Elokuussa 1967 Ali meni toista kertaa naimisiin. Vaimo oli Nation of Islamin jäsen, 17-vuotias Belinda Boyd, joka oli työskennellyt myyjänä järjestön omistamassa Chicagolaisessa leipomossa;[24] häiden jälkeen Ali ilmoitti ryhtyvänsä muslimisaarnaajaksi.[52] Tästä huolimatta hän yritti saada lisenssinsä takaisin vielä useita kertoja, kunnes ilmoitti vuonna 1970 luopuvansa nyrkkeilystä lopullisesti.[53]

Paluu ja toinen maailmanmestaruus

Ali ei kuitenkaan lopettanut uraansa, vaan palasi kehään jo ennen, kuin hänen tuomionsa oli kumottu. Koska Georgian osavaltiossa ei ollut nyrkkeilykomissiota, hän pystyi ottelemaan siellä ilman lisenssiä.[10] Ali voitti ensimmäisessä ottelussaan paluunsa jälkeen Atlantassa 26. lokakuuta 1970 Jerry Quarryn, maailmanmestari Joe Frazierin toisen haastajan, kolmannessa erässä teknisellä tyrmäyksellä ja pääsi ottelemaan mestaruudesta.[54] Nyrkkeilyasiantuntijat huomasivat, että Ali oli poissaolonsa aikana kehittänyt voimaansa, eikä hän enää ollut pelkästään nopea nyrkkeilijä.[8] Tämän jälkeen hän otti pistevoiton argentiinalaisesta Oscar Bonavenasta NABF:n mestaruusottelussa 7. joulukuuta (luopui mestaruudesta pian ottelun jälkeen) ennen kohtaamistaan Frazierin kanssa.[55] Alin ja Joe Frazierin ensimmäistä kohtaamista kutsuttiin nimellä Fight of the Century (Vuosisadan ottelu), ja se järjestettiin New Yorkin Madison Square Gardenissa 8. maaliskuuta 1971.[56] Se oli ensimmäinen raskaan sarjan ottelu, jossa vastakkain oli ensimmäistä kertaa nyrkkeilyhistoriassa kaksi voittamatonta raskaan sarjan maailmanmestaria.[8][57]

Ottelussa Frazier horjutti Alia jo 11. erän aikana ja kaatoi hänet kanveesiin viimeisessä erässä, mikä varmisti hänen pistevoittonsa. Frazier pysytteli läpi ottelun Alin lähettyvillä ja löi vartaloiskuja, jotka hidastivat häntä. Ali oli tottunut lyömään vastustajiaan kaukaa, mutta Frazier pysyi tiukasti hänen lähellään ja esti häntä käyttämästä ulottuvuuttaan hyväkseen.[57][58] Samaan aikaan yleinen mielipide Yhdysvalloissa oli alkanut kääntyä Vietnamin sodan vastaiseksi, ja 28. kesäkuuta 1971 Yhdysvaltain korkein oikeus päätti kumota Alin saaman tuomion äänin 8–0. Päätöksen mukaan Ali oli kieltäytynyt palveluksesta omaantuntoonsa ja uskontoonsa vedoten, eikä tuomiota voinut pitää kohtuullisena, koska muista rikoksista tuomituilla ei todistajalausuntojen mukaan ollut vaikeuksia saada nyrkkeilylisenssiä.[8][43]

Maailmanmestaruusottelun pettymyksestä huolimatta Ali jatkoi uraansa ja voitti 26. heinäkuuta käydyssä ottelussa Jimmy Ellisin 12. erässä teknisellä tyrmäyksellä. Ottelun panoksena oli avoimeksi jäänyt NABF:n mestaruus, jonka Ali voitti toista kertaa urallaan. Sen jälkeen Ali kärsi uransa toisen tappion Ken Nortonia vastaan 31. maaliskuuta 1973 jaetuilla pisteillä. Ottelussa Norton mursi Alin leuan, ja hän joutui jättämään nyrkkeilyn puoleksi vuodeksi. Uusintaottelussa 10. syyskuuta 1973 Ali oli paremmin valmistautunut, ja NABF:n mestaruuden haltuunsa kolmatta kertaa.[59]

Ali otteli vielä yhden ottelun, Rudi Lubbersia vastaan, ennen kuin hän ja Frazier kohtasivat toisen kerran 29. tammikuuta 1974.[60] Ottelu sai paljon huomiota, sillä sitä edeltävänä päivänä Ali ja Frazier ajautuivat tappeluun kesken haastattelun. Ottelussa Ali otti selvän pistevoiton ja olisi todennäköisesti lyönyt Frazierin kanveesiin toisessa erässä, ellei tuomari olisi keskeyttänyt sitä.[57] Ottelun jälkeen Ali luopui NABF:n mestaruudesta keskittyäkseen maailmanmestaruusotteluun.

Alin ja Foremanin välinen ottelu järjestettiin historiallisesti Afrikassa, Zairen pääkaupungissa Kinshasassa 30. lokakuuta 1974.[61] Ottelua kutsuttiin nimellä The Rumble in the Jungle. Ali oli jälleen haastaja ja altavastaaja, eikä hänen mahdollisuuksiinsa voittaa toinen mestaruus uskottu.[43] Ottelun ensimmäisessä erässä Ali otteli perinteisesti liikkumalla paljon ja lyömällä varmoja iskuja mutta tajusi sitten, ettei voisi voittaa vahvempaa Foremania sillä tyylillä. Hän vaihtoi taktiikkaansa ja alkoi ottaa runsaasti iskuja vartaloonsa maatessaan kehän köysissä, mikä sai voimakkaana iskijänä tunnetun Foremanin kuluttamaan voimansa loppuun.[3] Ottelun 8. erässä Ali onnistui tyrmäämään väsyneen Foremanin ja nousi siten Floyd Pattersonin jälkeen ensimmäiseksi nyrkkeilyn maailmanmestariksi, joka on onnistunut voittamaan mestaruuden uudestaan sen jo kerran menetettyään.[61]

Aika kaksinkertaisena maailmanmestarina

Ali puolusti uutta mestaruuttaan ensimmäisen kerran Kuala Lumpurissa 1. heinäkuuta 1975 ja voitti pistein englantilaisen Joe Bugnerin.[62] Seuraavaksi Ali nyrkkeili yhden uransa tunnetuimmista otteluista, kun hän kohtasi Joe Frazierin kolmatta kertaa. Ottelu järjestettiin lämpimissä oloissa Filippiineillä Manilassa, ja se tunnetaan nimellä Thrilla in Manila. Ali hallitsi ottelun alkua, mutta puolivälissä Frazier onnistui saamaan ottelun hallintaansa. Hänen silmänsä alkoivat kuitenkin turvota 10. erässä, eikä hän nähnyt 13. erässä enää mitään.[57] Ali voitti ottelun 14. erässä, kun Frazierin valmentaja Eddie Futch heitti pyyhkeen kehään.[63] Voittonsa jälkeen Ali nousi tuoliltaan osoittaakseen riemunsa, mutta hän oli ottelupaikan kuumuuden uuvuttama ja kaatui avustajansa käsivarsille.[57]

Alin ja Frazierin viimeistä kohtaamista on pidetty kaikkien aikojen kuuluisimpana nyrkkeilyotteluna: aikakausilehti The Ring nimesi ottelun Vuoden otteluksi ja se oli ensimmäisenä Time-lehden listauksessa ”Top 10 Boxing Matches”. Ottelun jälkeen Ali sanoi Joe Frazierin olevan "maailman paras nyrkkeilijä minun jälkeeni” ja kertoi käyneensä ottelun aikana ”lähempänä kuolemaa kuin koskaan”.[57][64]

Muhammad Alin arvellaan saaneen vakavia vammoja jo fyysisesti raskaan Thrilla In Manilan aikana, mikä saattoi vaikuttaa hänen uransa loppupuolen otteluihin.[65]. Ali ei esimerkiksi tullut lehdistötilaisuuteen heti ottelun jälkeen, vaan hänen avustajansa joutuivat ilmoittamaan mestarin olevan liian väsynyt. Kun hän lopulta ilmaantui lehdistötilaisuuteen, hän ei puhunut yhtä paljon kuin ennen.[66] Jopa Alin pitkäaikainen lääkäri Ferdie Paccheco sanoi hänen käyneen Thrilla In Manilan aikana lähellä kuolemaa ja saaneen vakavia vaurioita munuaisiin ja aivoihinsa.[67] Ali ei kuitenkaan lopettanut uraansa vielä vaan puolusti mestaruuttaan tyrmäämällä helmikuussa 1976 belgialaisen Jean-Pierre Coopmanin viidennessä erässä.[67] Tämän jälkeen Ali otteli ylipainoisena Jimmy Youngia vastaan. Young otteli kasvojaan suojaten ja perääntyen mestaria, mikä pakotti Alin ajamaan haastajaansa takaa. Koska Ali ei ollut tottunut iskemään vartaloiskuja, hän joutui usein odottamaan tilaisuutta iskeä Youngia kasvoihin, minkä takia ottelusta tuli hyvin hidastempoinen.[68] Alle kuukautta myöhemmin hän voitti englantilaisen Richard Dunnin viidennen erän tyrmäyksellä.[67]

Kun Ali oli vieraillut Japanissa, hän oli vitsaillut maksavansa miljoona dollaria japanilaiselle taistelijalle, joka voittaisi hänet. Niinpä japanilainen vapaapainija Antonio Inoki painosti Alin suostumaan ystävyysotteluun. Kun Ali astui kehään Tokiossa 16. kesäkuuta 1976, hän sai tietää, ettei ottelu olisikaan järjestetty perinteisten show-painiotteluiden tavoin, vaan siinä oteltaisiin tosissaan. Heitot, avokämmenellä lyönnit kasvoihin ja potkut vyötärön alapuolelle kiellettiin. Inokin taktiikkana oli koko ottelun ajan vahingoittaa Alin jalkoja, eikä nyrkkeilijä voinut muuta kuin väistellä hänen potkujaan. Ali antoi ottelussa vain kuusi iskua, ja tuomaristo tuomitsi ottelun tasapeliksi. Ottelun jälkeen Alin jaloissa olleet avohaavat kuitenkin tulehtuivat ja hän joutui viettämään kaksi viikkoa Los Angelesissa sairaalassa.[67]

Ali otteli Ken Nortonia vastaan kolmatta kertaa syyskuussa 1976. Alin jalat olivat edelleen kipeät Inoki-ottelun jäljiltä, eikä hän liikkunut enää yhtä hyvin kuin ennen. Yleisö buuasi, kun tuomaristo julisti yksimielisesti Alin voittajaksi, ja hänen maineensa epäiltiin vaikuttaneen tiukkaan pistetuomioon.[67]

Heinäkuussa 1977 Ali meni kolmatta kertaa naimisiin; vaimo oli 21-vuotias Veronica Porche, entinen malli, joka oli kymmenen kuukautta aiemmin synnyttänyt Alin lapsen.[69] Madison Square Gardenissa 29. syyskuuta 1977 Earnie Shavers otteli Alia vastaan ja loukkasi Alia toisessa erässä. Ali sanoi myöhemmin, että Shavers oli kovin iskijä, jonka hän oli koskaan kohdannut.lähde?

Kolmas maailmanmestaruus ja uran lopettaminen

15. helmikuuta 1978 Las Vegasissa käydyssä mestaruusottelussa Ali menetti mestaruutensa pistein Montrealin olympialaisten kultamitalistille, vasta kahdeksan ammattilaisottelua (7 voittoa, yksi tasapeli) nyrkkeilleelle Leon Spinksille yhdessä nyrkkeilyn raskaan sarjan suurimmista yllätyksistä.[70][43] Ali aloitti ottelun tavalliseen tapaansa tanssimalla vastustajan ympärillä ja antamalla vähän iskuja. Ottelun puolessa välissä hän päätti kokeilla rope-a-dope-taktiikkansa ja jäi köysiin makaamaan. Spinks ei kuitenkaan alkanut lyömään Alia vartaloon vaan pyrki aina tilaisuuden tullen iskemään häntä olkapäihin ja hauiksiin, jotta Alin pelätty jabi muuttuisi tehottomaksi. Viimeisissä viidessä erässä Spinks pystyi hyökkäämään suoraan Alin lyöntejä kohti, jotka Sports Illustratedin toimittajan kuvauksen mukaan muistuttivat "enemmän työntämistä kuin lyömistä".[71] Spinks suostui kohtaamaan Alin ensimmäisenä uusintaottelussa, mikä sai toisen merkittävän nyrkkeilyliiton WBC:n viemään häneltä mestaruuden, koska heidän listallaan ensimmäiseksi haastajaksi oli merkitty Ken Norton. Seuraavan kerran vyöt onnistui yhdistämään Mike Tyson vasta 1990-luvun alussa. Ali siis otteli Spinksiä vastaan ainoastaan WBA:n maailmanmestarin tittelistä. Uusintaottelu käytiin 15. syyskuuta 1978 New Orleansissa. 36-vuotias Ali voitti Spinksin selvästi pistein, ja hänestä tuli ensimmäinen nyrkkeilijä, joka on onnistunut voittamaan raskaan sarjan maailmanmestaruuden kolmesti.[72] Vuotta myöhemmin hän luopui mestaruudestaan ja ilmoitti lopettavansa nyrkkeilyn.

Kaksi vuotta viimeisimmän ottelunsa jälkeen lokakuussa 1980 Ali päätti palata vielä kerran ottelukehään ja kohtasi entisen harjoituskumppaninsa Larry Holmesin. Ottelun panoksena oli WBC:n raskaan sarjan maailmanmestaruus. Ali harjoitteli ottelua varten kovasti ja laihdutti päästäkseen ottelukuntoon. Hän painoi kehään saapuessaan vähemmän kuin kuuteen vuoteen. 30-vuotias Holmes oli kuitenkin nopeampi kuin 38-vuotias Ali, joka joutui luovuttamaan ottelun ennen 11. erän alkua silmäkulmiensa auettua. Ottelun tuomari, Alin valmentaja ja jopa Holmes olisivat halunneet ottelun loppuvan jo aiemmin. Ensimmäistä kertaa urallaan Ali ei kyennyt jatkamaan ottelua loppuun asti.[73]

Äärimmäisen vaikean Holmes-ottelun jälkeen Ali kiisti, että hänen uransa olisi loppunut, ja seuranneena päivänä hän sanoi lehdille, että Larry Holmes on raskaan sarjan maailmanmestari vain, kunnes hän palaa.[73] Ali palasi kehään viimeistä kertaa Trevor Berbickiä vastaan 11. joulukuuta 1981 Holmes-ottelun jälkeen huomattavasti lihoneena ja painavampana kuin koskaan.[68] Hänen entinen lääkärinsä Ferdie Pacheco huomautti jo tuolloin, että Alin puhe oli hidastunut vuodesta 1970. Monet epäilivät Alin saaneen aivovaurion, mutta hän itse kiisti sen. Ali hävisi kymmeneneräiseksi suunnitellun kamppailun pisteillä.[74] Vain vajaa vuotta myöhemmin Ali esitti valmentajalleen Dundeelle idean vielä yhdestä paluusta nyrkkeilykehään, jolloin Dundee kuitenkin sanoi "kaivon olevan kuiviin imetty".lähde? Berbick-ottelu jäi hänen uransa viimeiseksi.

Ammattilaisuransa aikana Muhammad Ali voitti 56 ottelua, joista 37 tyrmäyksellä. Hän hävisi ainoastaan 5 ottelua, joista kolme viidessä viimeisessä ottelussaan.

Uran jälkeen

 
Muhammad Ali kuvattuna azerbaidžanilaisessa postimerkissä vuonna 1996.

Muhammad Alilla todettiin Parkinsonin syndrooma vuonna 1984. Häntä hoitanut lääkäri uskoi, etteivät Alin uran aikana päähänsä saamat iskut voisi olla syynä sairauteen, koska Ali kykeni nopeutensa ansiosta välttämään avoimia iskunvaihtoja. Ali itse kuitenkin uskoi, että hänen 30 vuotta kestänyt nyrkkeilyuransa oli edistänyt sairautta. Sairaalan johtava neurologi ei kiistänyt sitä, etteikö sairaus voisi johtua iskuista, mutta lisäsi, ettei syytä voi kuitenkaan tietää varmasti.[75][76] Ali on itse sanonut sairaudestaan: "Allah teki tämän minulle näyttääkseen että minäkin olen vain ihminen."lähde?

Vuonna 1985 Ali esiintyi vierailevana tuomarina New Yorkin Madison Square Gardenissa järjestetyssä WrestleMania-painitapahtumassa. Hän toimi kehän ulkopuolisena tuomarina illan pääottelussa, joka oli joukkuematsi Mr. T:n ja Hulk Hoganin sekä Roddy Piperin ja Paul Orndroffin välillä. Yleisö kunnioitti Alin läsnäoloa WWE-kehässä nousemalla seisomaan ja osoittamalla hänelle suosiotaan taputuksilla.[77]

Muhammad Ali on ollut naimisissa neljä kertaa, ja hänellä on seitsemän tytärtä ja kaksi poikaa. Hänen tyttärensä Laila Ali (s. 30. joulukuuta 1977) on myös nyrkkeilijä ja voitti 11. kesäkuuta 2005 WBC-liiton ensimmäisen naisten mestaruustittelin. Voitto oli 21. Laila Alin siihen saakka tappiottomalla uralla.

Ottelutyyli

Tekniikka ja vahvuudet

Muhammad Alin nyrkkeilytyyli erosi vahvasti Joe Louisin edustamasta klassisesta nyrkkeilytyylistä, ja ulottuvaa Alia onkin kuvailtu tyyliltään out-boxeriksi (nyrkkeilytyyli, jossa vastustajaan pyritään pitämään tietty etäisyys).[3] Ali otteli usein kädet alhaalla ja jätti suojauksen pois, minkä takia hän kohtasi myös ankaraa arvostelua: urheilutoimittaja Billy Conn kuvaili hänen tyyliään vielä vuonna 1965 (Alin jo noustua maailmanmestariksi) amatöörimäiseksi.[2][78] Suojauksen unohtaminen johtui Alin luottamuksesta nopeuteensa, jonka ansiosta hän pystyi väistämään iskuja niiden torjumisen sijaan. Alia onkin kuvailtu teknisesti huonoksi raskaan sarjan nyrkkeilijäksi, jolla oli välisarjan nyrkkeilijän nopeus.[3] Myös Alin iskunkestävyyttä on pidetty yhtenä raskaan sarjan parhaimmista ja, ollessaan uransa huipulla 1970-luvun puolivälissä, tämän ominaisuuden merkitys korostui.[68]

Nopeutensa, ulottuvuutensa ja kestävyytensä ansiosta Ali oli parhaimmillaan suurikokoisia ja voimakkaita nyrkkeilijöitä vastaan, jotka joutuivat usein ajamaan häntä takaa kehässä. Tällaisessa tilanteessa Ali pystyi perääntyessään valitsemaan tarkkaan iskujensa paikat, lyöden nopeita iskusarjoja kasvoihin. Tällaisia vastustajia olivat esimerkiksi Sonny Liston, Cleveland Williams, George Foreman ja Earnie Shavers.[68] Uransa huipulla Ali alkoi käyttää voimakkaita nyrkkeilijöitä vastaan myös kehittämäänsä rope-a-dope -taktiikkaa; Ali ei yrittänyt liikkua vastustajaansa karkuun, vaan asettui makaamaan nyrkkeilykehän köysiin päätään suojaten, ottaen samalla iskuja vartaloonsa. Taktiikan tarkoituksena oli väsyttää vastustaja.[3] Ali käytti tätä taktiikkaa voitokkaasti otteluissaan George Foremania, Ken Nortonia ja Earnie Shaversia vastaan.[71]

Vaikeudet erilaisten vastustajien kanssa

Alille tuottivat vaikeuksia erityisesti lyhyet ja nopeat nyrkkeilijät, jotka painostavalla tyylillään tekivät hänen ulottuvuudestaan ja nopeudestaan hyödyttömiä. Tällaisia vaikeasti voitettavia nyrkkeilijöitä olivat esimerkiksi Joe Frazier ja Ken Norton, jotka kumpikin ottelivat Alia vastaan kolmesti ja voittivat hänet kerran pisteillä.[3] Frazierin ja Nortonin valmentajana toiminut Eddie Futch on kertonut ohjeistaneensa Nortonin torjumaan Alin jabit ja lyömään sitten vastaiskuja hänen kasvoihinsa, jotta hänen rytminsä häiriintyisi. Tämän mahdollisti Alin jatkuvasti toistama tekninen virhe, jonka mukaan hän pudotti aina oikean kätensä muodostaman suojan alas lyödessään jabia vasemmalla kädellään.[68] Nortonia vastaan käymissään kolmessa ottelussa Ali joutui jakamaan pisteet kahdesti, mikä ei ollut hänelle tyypillistä.[59]

Myös puolustavat nyrkkeilijät, joita Ali kohtasi 1970-luvun lopulla, tuottivat hänelle vaikeuksia; osittain siksi, ettei hän ollut kohdannut tämän tyylisiä ottelijoita aiemmin, ja osittain siksi, ettei Ali ollut tottunut hyökkäämään vastustajaansa kohti. Puolustavat nyrkkeilijät suojasivat vahvasti päätään, eikä vartaloiskujen iskeminen ollut Alin vahvuuksia. Tällaisia nyrkkeilijöitä oli esimerkiksi Jimmy Young.[68]

Merkitys

Nyrkkeilijänä ja urheilijana

Uransa loputtua Alin arvostus nyrkkeilijänä ja urheilijana yleensäkin on pysynyt korkealla: arvostettu kamppailulajeihin erikoistunut The Ring-lehti arvioi Muhammad Alin ”parhaaksi nyrkkeilijäksi” ja ”parhaaksi taistelijaksi” vuonna 1997 ja Sports Illustrated valitsi hänet ”vuosisadan urheilijaksi” 1999.[4] BBC:n urheilutoimittajat asettivat hänet listoillaan kaikkien aikojen toiseksi parhaimmaksi nyrkkeilijäksi, edellään ainoastaan Sugar Ray Robinson.[79] Vuonna 1999 L'Equipe nosti Alin toiseksi, Helsingin Sanomat kolmanneksi ja Dagens Nyheter seitsemänneksi merkittävimmäksi urheilijaksi vuosisadan aikana.[5] Saavutustensa vuoksi Ali valittiin vuonna 1996 sytyttämään Atlantan olympialaisten olympiatuli.[58][80] Vuonna 1999 kansainvälinen urheilujohtajaraati valitsi hänet vuosisadan parhaaksi urheilijaksi.[65]

Populaarikulttuurissa

Omat työt

Uransa aikana Ali teki esiintymisiä monissa julkaisuissa. Jo vuonna 1963 ennen maailmanmestaruuttaan ja nimen vaihdostaan Ali levytti LP-levyn I Am the Greatest!, joka sisälsi cover-versioita sellaisista kappaleista, kuin Ben E. Kingin Stand By Me ja Sam Cooken The Gang's All Here.[81] Vuonna 1969 ottelukieltonsa aikana Ali kokeili jälleen siipiään laulajana esiintymällä myös Broadway-musikaalissa Buck White, joka kuitenkin lopetettiin jo seitsemän esityksen jälkeen.[51] Vuonna 1977 Ali lainasi äänensä itselleen NBC:n tuottamassa animaatiosarjassa I Am the Greatest: The Adventures of Muhammad Ali, jota tuotettiin 13 jakson verran.

Ali esitti itseään myös ensimmäisessä hänestä kertovassa elokuvassa, joka oli nimeltään Suurin (The Greatest, 1977). Elokuva kävi läpi Alin uran vaiheita Rooman olympialaisten nyrkkeilyn keskiraskaan sarjan kultamitalista aina George Foremania vastaan käytyyn Rumble in the Jungle-otteluun ja mestaruuden uusimiseen asti.[82] Vuonna 1997 ilmestyi tunnettu dokumentti When We Were Kings, joka kertoi Alin ja Foremanin valmentautumisesta kyseiseen kohtaamiseen, ja kävi sen lisäksi läpi myös analyysejä itse ottelusta. Elokuva voitti parhaan dokumenttielokuvan Oscar-palkinnon.

Elokuva

Pääartikkeli: Ali (elokuva)

Oliver Stone suunnitteli 1980-luvun lopulla elokuvaa Alista, mutta hanke ei toteutunut. Sen jälkeen useat nimekkäät ohjaajat, kuten Barry Sonnenfeld ja Spike Lee, suunnittelivat vuorollaan elokuvaa, jonka lopulliseksi ohjaajaksi nousi Michael Mann. Alin rooliin valittiin näyttelijä Will Smith, joka valmistautui rooliinsa vuoden ajan nyrkkeilemällä, harjoittamalla lihaksiaan ja opiskelemalla islamin kulttuuria. Ali on sanonut, että Smith on "ainoa henkilö koko maailmassa, joka voisi näyttää minulta ja näytellä minua". Lopullinen elokuva Ali valmistui vuonna 2001.[82] Elokuva alkaa Alin ja Sonny Listonin ensimmäisestä kohtaamisesta, käy läpi hänen aikansa ottelukiellossa asevelvollisuudesta kieltäytymisen takia ja huipentuu Rumble in the Jungle-otteluun ja toiseen maailmanmestaruuteen. Vaikka elokuva floppasi lippuluukuilla, sen näyttelijätyötä kehuttiin. Vuoden 2001 Oscar-gaalassa Will Smith ja tv-toimittaja Howard Cosellia esittänyt Jon Voight saivat ehdokkuudet parhaan miespääosan- ja miessivuosan palkintoihin.

Muut esiintymiset

Vuonna 1978 DC Comics-sarjakuvakustantamo julkaisi tarinan Superman vs. Muhammad Ali. Sarjakuvan tarinassa scrubbien avaruuskansa hyökkää maahan ja uhkaa tuhota sen, jos planeetan paras taistelija ei kykene voittamaan heidän mestariaan. Sekä Teräsmies että Muhammad Ali ilmoittautuvat vapaaehtoisiksi ja maan mestari ratkaistaan heidän välisessään ottelussa. Vuonna 1995 EA Sports julkaisi Foes of Ali-nimisen nyrkkeilypelin. Pelille ei tehty jatko-osaa, mutta tämänkin jälkeen Ali on esiintynyt jokaisessa EA Sportsin tuottamassa Knockout Kings ja Fight Night-sarjan nyrkkeilypelissä.

Huomionosoitukset

Jo ennen Alin uran loppumista hänen kotikaupungissaan Louisvillessa vuonna 1978 koulutoimikunta esitti, että Jefferson County Public School nimettäisiin uudelleen hänen mukaansa, mutta idea ei saanut kannatusta. Myöhemmin samana vuonna pitkän väittelyn seurauksena kaupungin johto päätti nimetä Walnut Streetin uudelleen Muhammad Ali Boulevardiksi. Kaupunki teetätti uutta tietä varten 70 katukylttiä, joista kaksitoista varastettiin ensimmäisen viikon aikana. Myöhemmin vuonna 2005 Louisville avasi Alin mukaan nimetyn Muhammad Ali Centerin, joka oli omistettu sovittelulle ja maailmanrauhalle.[12]

Vuonna 1970, kun Ali oli otellut nyrkkeilykehässä ensimmäistä kertaa kolmeen ja puoleen vuoteen, hänelle myönnettiin Dr. Martin Luther King Jr. Freedom Medal -kunniamitali. Martin Luther King, Jr.:n leski Coretta Scott King sanoi palkinnon myöntämisen yhteydessä, ettei Ali ole vain nyrkkeilyn, vaan myös rauhan ja yhtenäisyyden mestari.[8] Myöhemmin vuonna 2005 Ali sai presidentti George W. Bushilta Presidential Medal of Freedom -kunniamitalin, joka on korkein Yhdysvaltain hallinnon siviilille myöntämä kunniamerkki.[83]

Ottelut

56 voittoa (37 tyrmäystä, 19 pistevoittoa), 5 tappiota (4 pistetappiota, 1 tekninen tyrmäys), 0 tasapeliä[84]
Tulos Vastustaja Tuomio Erä Päivä Paikka Huomio
Tappio Trevor Berbick PTS (yksimielinen) 10 1981-12-11   Nassau, Bahama
Tappio Larry Holmes TKO 10 15 1980-10-02   Las Vegas, Nevada Ottelu oli WBC:n maailmanmestaruudesta
Voitto Leon Spinks PTS (yksimielinen) 15 1978-09-15   New Orleans, Louisiana Voitti WBA:n maailmanmestaruuden;
Luopui mestaruudesta 1979-09-06
Tappio Leon Spinks PTS (yksimielinen) 15 1978-02-15   Las Vegas, Nevada Menetti WBA/WBC:n maailmanmestaruuden
Voitto Earnie Shavers PTS (yksimielinen) 15 1977-09-29   New York City, New York Puolusti WBA/WBC:n maailmanmestaruutta
Voitto Alfredo Evangelista PTS (yksimielinen) 15 1977-05-16   Landover, Maryland Puolusti WBA/WBC:n maailmanmestaruutta
Voitto Ken Norton PTS (yksimielinen) 15 1976-09-28   Bronx, New York Puolusti WBA/WBC:n maailmanmestaruutta
Voitto Richard Dunn TKO 5 15 1976-05-24   München, Saksa Puolusti WBA/WBC:n maailmanmestaruutta
Voitto Jimmy Young PTS (yksimielinen) 15 1976-04-30   Landover, Maryland Puolusti WBA/WBC:n maailmanmestaruutta
Voitto Jean-Pierre Coopman KO 5 15 1976-02-20   San Juan, Puerto Rico Puolusti WBA/WBC:n maailmanmestaruutta
Voitto Joe Frazier TKO 14 15 1975-10-01   Quezon City, Filippiinit Thrilla in Manila;
Puolusti WBA/WBC:n maailmanmestaruutta
Voitto Joe Bugner PTS (yksimielinen) 15 1975-06-30   Kuala Lumpur, Malesia Puolusti WBA/WBC:n maailmanmestaruutta
Voitto Ron Lyle TKO 11 15 1975-05-16   Las Vegas, Nevada Puolusti WBA/WBC:n maailmanmestaruutta
Voitto Chuck Wepner TKO 15 1975-03-24   Richfield, Ohio Puolusti WBA/WBC:n maailmanmestaruutta
Voitto George Foreman KO 8 15 1974-10-30   Kinshasa, Zaire The Rumble in the Jungle
Voitti WBA/WBC:n maailmanmestaruuden
Voitto Joe Frazier PTS (yksimielinen) 12 1974-01-28   New York City, New York Puolusti NABF:n mestaruutta;
Luopui mestaruudesta 1974
Voitto Rudi Lubbers PTS (yksimielinen) 12 1973-10-20   Jakarta, Indonesia
Voitto Ken Norton PTS (jaettu) 12 1973-09-10   Inglewood, Kalifornia Voitti NABF:n mestaruuden
Tappio Ken Norton PTS (yksimielinen) 12 1973-03-31   San Diego, Kalifornia Menetti NABF:n mestaruuden
Voitto Joe Bugner PTS (yksimielinen) 12 1973-02-14   Las Vegas, Nevada
Voitto Bob Foster KO 7 12 1972-11-21   Stateline, Nevada Puolusti NABF:n mestaruutta
Voitto Floyd Patterson TKO 7 12 1972-09-20   New York City, New York Puolusti NABF:n mestaruutta
Voitto Alvin Lewis TKO 11 12 1972-07-19   Dublin, Irlanti
Voitto Jerry Quarry TKO 7 12 1972-06-27   Las Vegas, Nevada Puolusti NABF:n mestaruutta
Voitto George Chuvalo PTS (yksimielinen) 12 1972-05-01   Vancouver, Kanada Puolusti NABF:n mestaruutta
Voitto Mac Foster PTS (yksimielinen) 15 1972-04-01   Tokio, Japani
Voitto Jürgen Blin KO 7 12 1971-12-26   Zürich, Sveitsi
Voitto Buster Mathis PTS (yksimielinen) 12 1971-11-17   Houston, Texas Puolusti NABF:n mestaruutta
Voitto Jimmy Ellis TKO 12 12 1971-07-26   Houston, Texas Voitti avoimen NABF:n mestaruuden
Tappio Joe Frazier PTS (yksimielinen) 15 1971-03-08   New York City, New York Fight of the Century;
Ottelu oli WBA/WBC:n maailmanmestaruudesta
Voitto Oscar Bonavena TKO 15 15 1970-12-07   New York City, New York Voitti NABF:n mestaruuden;
Luopui mestaruudesta 1971
Voitto Jerry Quarry TKO 3 15 1970-10-26   Atlanta, Georgia
Voitto Zora Folley KO 7 15 1967-03-22   New York City, New York Puolusti WBA/WBC:n maailmanmestaruutta;
Menetti mestaruuden 1967-04-28}}
Voitto Ernie Terrell PTS (yksimielinen) 15 1967-02-06   Houston, Texas Puolusti WBC:n maailmanmestaruutta;
Voitti WBA:n maailmanmestaruuden
Voitto Cleveland Williams TKO 3 15 1966-11-14   Houston, Texas Puolusti WBC:n maailmanmestaruutta
Voitto Karl Mildenberger TKO 12 15 1966-09-10   Frankfurt, Saksa Puolusti WBC:n maailmanmestaruutta
Voitto Brian London KO 3 15 1966-08-06   Lontoo, Englanti Puolusti WBC:n maailmanmestaruutta
Voitto Henry Cooper TKO 6 15 1966-05-21   Lontoo, Englanti Puolusti WBC:n maailmanmestaruutta
Voitto George Chuvalo PTS (yksimielinen) 15 1966-03-29   Toronto, Kanada Puolusti WBC:n maailmanmestaruutta
Voitto Floyd Patterson TKO 12 15 1965-11-22   Las Vegas, Nevada Puolusti WBC:n maailmanmestaruutta
Voitto Sonny Liston KO 1 15 1965-05-25   Lewiston, Maine Puolusti WBC:n maailmanmestaruutta
Voitto Sonny Liston TKO 7 15 1964-02-25   Miami Beach, Florida Voitti WBC/WBA:n maailmanmestaruuden
Menetti WBA:n maailmanmestaruuden 1964-06-19
Voitto Henry Cooper TKO 5 10 1963-06-18   Lontoo, Englanti
Voitto Doug Jones PTS (yksimielinen) 10 1963-03-13   New York City, New York
Voitto Charley Powell KO 3 10 1963-01-24   Pittsburgh, Pennsylvania
Voitto Archie Moore TKO 4 10 1962-11-15   Los Angeles, Kalifornia
Voitto Alejandro Lavorante KO 5 10 1962-07-20   Los Angeles, Kalifornia
Voitto Billy Daniels TKO 7 10 1962-05-19   Los Angeles, Kalifornia
Voitto George Logan TKO 4 10 1962-04-23   New York City, New York
Voitto Voitto TKO 4 10 1962-03-28   Miami Beach, Florida
Voitto Sonny Banks TKO 4 10 1962-02-10   New York City, New York
Voitto Willi Besmanoff TKO 7 10 1961-11-29   Louisville, Kentucky
Voitto Alex Miteff TKO 6 10 1961-10-07   Louisville, Kentucky
Voitto Alonzo Johnson PTS (yksimielinen) 10 1961-07-22   Louisville, Kentucky
Voitto Duke Sabedong PTS (yksimielinen) 10 1961-06-26   Las Vegas, Nevada
Voitto LaMar Clark KO 2 10 1961-04-19   Louisville, Kentucky
Voitto Donnie Fleeman TKO 7 8 1961-02-21   Miami Beach, Florida
Voitto Jimmy Robinson KO 1 8 1961-02-07   Miami Beach, Florida
Voitto Tony Esperti TKO 3 8 1961-01-17   Miami Beach, Florida
Voitto Herb Siler KO 4 8 1960-12-27   Miami Beach, Florida
Voitto Tunney Hunsaker PTS (yksimielinen) 6 1960-10-29   Louisville, Kentucky

Lähteet

  • Tiainen, Jorma O. et al (toim.): Vuosisatamme Kronikka. Jyväskylä: Gummerus, 1987. ISBN 951-20-2893-X.

Viitteet

  1. ↑ Vuosisatamme kronikka, s. 572
  2. ↑ a b c d Cautious Comes Of Age Sports Illustrated, kirjoittanut Gilbert Rogin, 16.10.1961, Viitattu 26.9.2010
  3. ↑ a b c d e f g h Was Ali the Greatest Heavyweight?, Boxing Insider, kirjoittanut Carlos Acevedo, 14. heinäkuuta 2008, Viitattu 14.9.2010
  4. ↑ a b Salonen, Juha: HS-tähdet. Vuosisadan 100 parasta urheilijaa. s. 19. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-24592-5.
  5. ↑ a b Salonen, Juha: HS-tähdet. Vuosisadan 100 parasta urheilijaa. s. 320, 322. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-24592-5.
  6. ↑ a b c d e f g h i j k 'A Great Champ', ESPN.com, kirjoittanut Larry Schwartz, Viitattu 20.9.2010
  7. ↑ a b c d e f g h This Month In Boxing History: Muhammad Ali vs. Sonny Liston II; May 1965, Saddo Boxing.com, kirjoittanut Lee Bellfield, 22.5.2005, Viitattu 15.9.2010
  8. ↑ a b c d e f g h i Sport: Bull v. Butterfly: A Clash of Champions, Time Magazine, 8.3.1971, Viitattu 22.9.2010
  9. ↑ Nyrkkeilyn MM-ottelu: Ali–Chuvalo (Elävä arkisto) 8.9.2006. YLE. Viitattu 6.8.2008.
  10. ↑ a b c d e f He is simply ... The Greatest ESPN.com, kirjoittanut Larry Schwartz, Viitattu 20.9.2010
  11. ↑ a b The Eleven Men Behind Cassius Clay, Sports Illustrated, kirjoittanut Huston Horn, 11.3.1963, Viitattu 28.9.2010
  12. ↑ a b c Ali stirs conflicting emotions in hometown, Courier-Journal, kirjoittanut Bob Hill, 19.11.2005, Viitattu 21.9.2010
  13. ↑ a b c d e f Ali: The Legacy, Guardian, kirjoittanut Thomas Hauser, 2.11.2003, Viitattu 19.9.2010
  14. ↑ They Said It, Sports Illustrated, 13.8.1962, Viitattu 26.9.2010
  15. ↑ C. Marcellus Clay Esq., Sports Illustrated, 10.6.1963, Viitattu 27.9.2010
  16. ↑ Clay,Suurin ja kaunein kanveesilla, Ammattinyrkkeily.net, kirjoittanut Janne Romppainen 16.5.2006, Viitattu 27.9.2010
  17. ↑ a b Vuosisatamme Kronikka, s. 906
  18. ↑ a b c Prizefighting: Playing Grownups, Time Magazine, 13. marraskuuta 1964, Viitattu 15.9.2010
  19. ↑ a b Liston-v-Cassius-Clay.html Sonny Liston v Cassius Clay, February 25 1964, Saddo Boxing.com, kirjoittanut Lee Ellfield, 16. lokakuuta 2004, Viitattu 15.9.2010
  20. ↑ a b Prizefighting: Cassius X, Time Magazine, 13. toukokuuta 1964, Viitattu 15.9.2010
  21. ↑ a b Vuosisatamme Kronikka, s. 947
  22. ↑ Muhammad Ali In Africa, Sports Illustrated, 1.6.1964, Viitattu 27.9.1964
  23. ↑ Milesones: Aug. 21, 1964, Time Magazine, 21.5.1964, Viitattu 20.9.2010
  24. ↑ a b Milestones: Aug. 25, 1967, Time Magazine, 25.9.1967, Viitattu 22.9.2010
  25. ↑ Vuosisatamme Kronikka, s. 924
  26. ↑ Cassius Clay Must Be Beaten, Sports Illustrated, kirjoittanut Floyd Patterson & Jack McMahon, 11.10.1965, Viitattu 29.9.2010
  27. ↑ The Greatest Meets The Grimmest Sports Illustrated, kirjoittanut Martin Kane, 15.11.1965, Viitattu 29.9.2010
  28. ↑ From the Champ's mouth: The best of Muhammad Ali quotesSports Illustrated, 16.6.2010, Viitattu 26.9.2010
  29. ↑ Vuosisatamme kronikka, s. 929
  30. ↑ a b c d Champ In The Jug?, Sports Illustrated, kirjoittanut Robert H. Boyle, 10.4.1967, Viitattu 2.10.2010
  31. ↑ Vuosisatamme Kronikka, s. 933
  32. ↑ Vuosisatamme kronikka, s. 937
  33. ↑ Vuosisatamme kronikka, s. 939
  34. ↑ Vuosisatamme kronikka, s. 940
  35. ↑ Vuosisatamme Kronikka, s. 942
  36. ↑ You Watch Out, Ali! Sports Illustrated, kirjoittanut Martin Kane, 14.11.1966, Viitattu 30.9.2010
  37. ↑ The Massacre, Sports Illustrated, kirjoittanut Martin Kane, 21.11.1966, Viitattu 30.9.2010
  38. ↑ a b [http://sportsillustrated.cnn.com/vault/article/magazine/MAG1079523/1/index.htm Cruel Ali With All The Skills ] Sports Illustrated, kirjoittanut Tex Maule, 13.3.1967, Viitattu 1.10.2010
  39. ↑ Prizefighting: Hate & Love, Time Magazine, 17.2.1967, Viitattu 15.9.2010
  40. ↑ Vuosisatamme Kronikka, s. 946
  41. ↑ After Muhammad, A Graveyard, Sports Illustrated, kirjoittanut Mark Kram, 3.4.1967, Viitattu 2.10.2010
  42. ↑ Taps For The Champ Sports Illustrated, kirjoittanut Edwin Shrake, 8.5.1967, Viitattu 2.10.2010
  43. ↑ a b c d e f ”The Greatest” is Gone 27.2.1978. Time Magazine. Viitattu 10.3.2008.
  44. ↑ The Wind That Blew In Chicago, Sports Illustrated, kirjoittanut William Barry Furlong, 7.3.1966, Viitattu 29.9.2010
  45. ↑ Vuosisatamme kronikka, s. 948
  46. ↑ Vuosisatamme Kronikka, s. 949
  47. ↑ a b As The Judge Threw The Book At Muhammad, Sports Illustrated, 3.7.1967, Viitattu 3.10.2010
  48. ↑ Vuosisatamme Kronikka, s. 993
  49. ↑ a b c Show Business: The Super Fight, Time Magazine, 19.1.1970, viitattu 16.9.2010
  50. ↑ Nation: Let Irving Decide, Time Magazine, 2.2.1970, Viitattu 16.9.2010
  51. ↑ a b Buck White, Internet Broadway Database, Viitattu 26.9.2010
  52. ↑ Vuosisatamme kronikka, s. 950
  53. ↑ Vuosisatamme Kronikka, s. 988
  54. ↑ Vuosisatamme kronikka, s. 999
  55. ↑ Vuosisatamme kronikka, s. 1000
  56. ↑ Vuosisatamme Kronikka, s. 1003
  57. ↑ a b c d e f Lee Bellfield, Boxing Classics - The Muhammad Ali v. Joe Frazier trilogy 1971–1975, Saddo Boxing.com, viitattu 16.9.2010
  58. ↑ a b Vincent M. Mallozzi, Fire Still Burns Inside Smoking Joe Frazier, The New York Times, 18.10.2006, viitattu 12.9.2010
  59. ↑ a b Jim Amato, Ken Norton - Should He Really Be In The Hall Of Fame?, Saddo Boxing.com, viitattu 15.9.2010
  60. ↑ Vuosisatamme kronikka, s. 1048
  61. ↑ a b Vuosisatamme kronikka, s. 1059
  62. ↑ Vuosisatamme kronikka, s. 1069
  63. ↑ Vuosisatamme kronikka, s. 1073
  64. ↑ Glen Levy, Top 10 Boxing Matches of All Time: Muhammad Ali vs. Joe Frazier III, Time, 17.4.2010, viitattu 12.9.2010
  65. ↑ a b Muhammad Ali oikeudessa (Elävä arkisto) 8.9.2006. YLE. Viitattu 6.8.2008.
  66. ↑ Sports of The Times; For Ali, What Price the Thrilla in Manila?, The New York Times, kirjoittanut Dave Andersson, 23. syyskuuta 1984, Viitattu 13.9.2010
  67. ↑ a b c d e Aaron Tallent: The Joke That Almost Ended Ali's Career. The Sweet Science 21. helmikuuta 2005. Viitattu 13.9.2010.
  68. ↑ a b c d e f The Men Who Could Beat Ali, CoxCorner.Tripod.com, kirjoittanut Monte D. Cox, huhtikuu 2005, Viitattu 20.9.2010
  69. ↑ Milestones, Jul. 4, 1977, Time Magazine, 4.7.1977, Viitattu 22.9.2010
  70. ↑ Vuosisatamme Kronikka, s. 1107
  71. ↑ a b He's The Greatest, I'm The Best, Sports Illustrated, kirjoittanut Pat Putnam, 27.2.1978, Viitattu 26.9.2010
  72. ↑ Vuosisatamme Kronikka, s. 1114
  73. ↑ a b Sport: Requiem for a Heavyweight Tima Magazine, kirjoittaneet B.J Phillips & Peter Ainslie, 13.10.1980, Viitattu 18.9.2010
  74. ↑ Sport: Fight One More Round, Time Magazine, kirjoittanut Tom Callahan, 14.12.1981, Viitattu 18.9.2010
  75. ↑ Change in drug helps Ali improve. The New York Times, kirjoittanut 20. syyskuuta 1984, Viitattu 16.9.2010.
  76. ↑ Sport people; Ali Leaves Hospital Vowing to take better care of himself and get more sleep, The New York Times, kirjoittanut Rober McG. Thomas Jr., 22. syyskuuta 1984, Viitattu 16.9.2010
  77. ↑ Happy Birthday 'The Greatest', WWE.com, kirjoittanut Mike McAvennie, 17.1.2007, Viitattu 21.9.2010
  78. ↑ Not A Great Fight, But It Was A Real One Sports Illustrated, kirjoittanut Gilbert Rogin, 6.12.1965, Viitattu 29.9.2010
  79. ↑ Who is the greatest of them all?, BBC Sport, kirjoittanut Alex Trickett & Ben Dirs, 13.6.2005, Viitattu 25.9.2010
  80. ↑ Muhammad Ali sytyttää Atlantan olympiatulenYle (Elävä Arkisto), Viitattu 13.9.2010
  81. ↑ Top 10 Unlikely Celebrity Albums, Time Magazine, Viitattu 21.9.2010
  82. ↑ a b Ali: The Lord of the Ring, Time Magazine, 17.12.2001, Viitattu 18.9.2010
  83. ↑ Presidential Medal of Freedom Recipients, Valkoisen talon kotisivut (arkistoitu sivusto), 3. marraskuuta 2005, Viitattu 16.9.2010
  84. ↑ boxer: Muhammad Ali BoxRec. Viitattu 20.5.2008.

Aiheesta muualla

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Muhammad Ali.

Malline:Link GA

Malline:Link FA

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Muhammad_Ali&oldid=9140895”