Ernie Terrell

yhdysvaltalainen nyrkkeilijä

Ernie Terrell (4. huhtikuuta 1939 Belzoni, Mississippi16. joulukuuta 2014 Evergreen Park, Illinois[1]) oli yhdysvaltalainen nyrkkeilijä, joka hallitsi WBA:n raskaansarjan maailmanmestaruutta vuosina 1965–1967. Hänen siskonsa oli The Supremes -yhtyeen laulaja Jean Terrell, jonka kanssa hänellä oli 1960-luvulla myös yhtye Ernie Terrell & Knockouts.[2]

Ura muokkaa

Terrell otteli varhaisella urallaan monia merkittäviä nyrkkeilijöitä vastaan. Hän hävisi Cleveland Williamsille tyrmäyksellä parin välisessä ensimmäisessä ottelussa, mutta voitti toisen kohtaamisen. Tämän lisäksi Terrell voitti Zora Folleyn ja kevyen raskaansarjan tulevan maailmanmestarin Bob Fosterin ennen nousuaan maailmanmestariksi.

Terrell voitti raskaansarjan maailmanmestaruutensa erikoisten tapahtumien kautta. Hänet oli asetettu raskaansarjan kiistattoman maailmanmestarin Muhammad Alin haastajaksi, mutta Alin peräännyttyä haasteesta WBA-nyrkkeilyliitto, joka ei hyväksynyt päätöstä, otti mestaruusvyönsä pois Alilta. Terrell otteli vapaana olevasta tittelistä Eddie Machenia vastaan 5. maaliskuuta 1965 ja nousi lajin maailmanmestariksi voittamattomana otelleen Muhammad Alin rinnalle, joka piti yhä hallussaan WBC:n mestaruutta.

Terrell puolusti mestaruuttaan kahdesti Doug Jonesia ja George Chuvaloa vastaan ennen kuin hän ja Ali viimein kohtasivat kehässä. Ottelu oli ensimmäinen mestaruusvöiden yhdistäminen nyrkkeilyhistoriassa, sillä vielä kertaakaan aiemmin ne eivät olleet olleet kahden eri henkilön hallussa samanaikaisesti. Ottelu tunnetaan erityisesti siitä, miten Ernie Terrell kieltäytyi kutsumasta ennen muslimiksi kääntymistään Cassius Clay -nimellä tunnettua Muhammad Alia tämän uudella nimellä. Ottelusta tuli 15 erän mittainen julma näytelmä Alin lyödessä Terreliä kasvoihin niin, että tämän silmät turposivat umpeen. Ali myös huusi päin piestyn Terrelin kasvoja: ”Mikä minun nimeni on?”[3] Terrell menetti mestaruutensa Alin voitettua hänet selvästi pisteillä Alin lyötyä hänet sinettinä kanveesiin ottelun viimeisessä erässä.[3][4]

Kun Ali vuonna 1967 menetti mestaruutensa kieltäydyttyään astumasta palvelukseen, osallistui Terrell nyrkkeilyturnaukseen, jonka tarkoituksena oli löytää entiselle mestarille seuraaja. Terrell kuitenkin hävisi ja WBA:n uudeksi raskaansarjan mestariksi nousi Joe Frazier.

Lähteet muokkaa

  1. O’Donnell, Maureen: Former boxer Ernie Terrell, who fought Muhammad Ali, dead at 75 Chicago Sun-Times. 17.12.2014. Arkistoitu 17.12.2014. Viitattu 18.12.2014. (englanniksi)
  2. Jean Terrell, AllMusic.com, Viitattu 21.10.2010
  3. a b Tex Maule: Cruel Ali With All The Skills Sports Illustrated. 13.3.1967. Arkistoitu 9.3.2013. Viitattu 1.10.2010. (englanniksi)
  4. Prizefighting: Hate & Love Time Magazine. 17.2.1967. Arkistoitu 15.10.2010. Viitattu 15.9.2010. (englanniksi)