Taolaisuus

kiinalainen filosofia ja uskonto

Taolaisuus on kiinalainen filosofia ja samanniminen uskonto. Kiinassa taolaisuus on ollut yksi kolmesta merkittävästä opista kungfutselaisuuden ja buddhalaisuuden rinnalla. Taolaisuus korostaa filosofista moniarvoisuutta, yksilökeskeisyyttä sekä luonnonmystiikkaa, mikä erottaa sen kungfutselaisuudesta.[1][2]. Laozin ja Zhuangzin nimiin laitetut taolaisuuden klassiset kirjoitukset syntyivät vuosien 500−300 eaa. aikana, ja taolaisuuden filosofiana ja uskontona katsotaan syntyneen ajanlaskun ensimmäisten vuosisatojen aikana. Tunnetuin taolainen teos on kirjoituskokoelma Daodejing. Taolaisuuden peruskäsite on dao, todellisuuden perusta, jota voi kuvailla vain paradoksein. Taolaisuudessa perinteinen luontoa sieluttava ajattelutapa kehittyi opiksi, joka mietiskelyn ja luonnonmukaisen elämän avulla pyrkii todellisuuden alkusyiden spontaaniin tajuamiseen ja kokemiseen.[1]

Taolainen temppeli Malesiassa.

Jako filosofiaan ja uskontoon

muokkaa

Taolaisuus jaetaan filosofiaan dàojiā, kiinanmerkein 道家 ja uskontoon 'dàojiào, kiinanmerkein 道教. Kummallakin arvioidaan olevan samat juuret muinaisessa šamanismissa, jota ne ovat kehittäneet eri suuntiin.[3] Toisin kuin pinyin-latinisointijärjestelmässä, vanhassa Wade–Gilesin järjestelmässä dao (’polku’) kirjoitetaan tao.

Historia

muokkaa

Tausta

muokkaa

Osa tutkijoista katsoo, että taolaisuuden syntyyn on vaikuttanut pohjois-Kiinan šamanismi.[4] Taolaisten suuriin tarinoihin kuuluu kertomuksia muinaisista šamaanihallitsijoista kuten Fu Hsistä, Nua Kuasta ja Shen-nungista. Heitä seurasivat ”viisi kunnianarvoisaa keisaria”, joita taolaiset edelleen kunnioittavat, erityisesti ”Keltaista keisaria” Huang-dia (noin 2500 eaa.).[5]

Kiinalaisille tärkeiden astrologian ja kalenterin tarkkailun kautta taolaisuuteen omaksuttiin inhimillisen käyttäytymisen ja ihmisten odotusten sovittaminen suurempaan yleismalliin, ja luonnon tien (dao) asettamien rajojen sisään jäävän toimintatilan hyödyntäminen.[6]Kuolemattomuuden ja pitkäikäisyyden tavoittelu, joka oli noussut 400-luvulle eaa. mennessä erottamattomaksi osaksi kiinalaista uskomus- ja toivomusajattelua, siirtyi myös taolaiseen ajatteluun niin että se alettiin pian jopa yhdistää nimenomaan taolaisuuteen.[7] Muita taolaisuuden syntyyn vaikuttaneita tekijöitä muinaisessa Kiinassa olivat etenkin taikuus, manaus ja ennustaminen.[8]

Taolaisuuden synty filosofiana

muokkaa
 
Kiinalaisen filosofian käsite jin ja jang symbolina.

Daon käsite alkoi muodostua filosofiaksi ja uskomusjärjestelmäksi mahdollisesti joskus ensimmäisen vuosituhannen eaa. alkupuolella. Ensi kerran se mainittiin hengellisessä tai vertauskuvallisessa merkityksessä Kiinan historiateoksessa Shu ching, joka on kirjoitettu etupäässä vuosien 1028–221 eaa. välillä.[9] Muinaisen Kiinan tunnetuimmassa uskonnollisessa ja mystisessä teoksessa Yijing (’Muutosten kirja’), taoa ei kuitenkaan mainita kertaakaan sen vuoden 1000 eaa. tienoilla kirjoitetussa perusosassa, vaan vasta vähän myöhemmässä Suuressa selitysteoksessa. 500-luvulle eaa. tultaessa daon pohdinta kuitenkin yleistyi, ja syntyi tarve käsitteen määrittelemiselle.[10]

Laozin ja Zhuangzin nimissä olevat taolaisuuden klassiset kirjoitukset syntyivät 500–300-luvuilla eaa. Varsinaisesti taolaisuuden katsotaan nykyisin syntyneen omana luokituksenaan Han-dynastian (206 eaa.–221 jaa.) jälkipuoliskolla. Ensimmäiset kirjalliset viitteet itseään ”taolaisiksi” kutsuneista ihmisistä ovat vasta 400-luvulta jaa.[4]

Taolainen filosofia kehittyi kolmannella ja neljännellä vuosisadalla uustaolaisuudeksi (xuan xue, ’mystinen oppi’). Siihen kuului oppineisiin tutkimuksiin vetäytyminen, jolla paettiin Kiinan sen ajan epävakaita ja sotaisia oloja. Uustaolaisuuden merkittävimpiä kirjoittajia olivat Wang Bi (226–249) ja Guo Xiang (k. 312). Myöhemmin taolainen filosofia vaikutti ratkaisevasti etenkin zen-buddhalaisuuden syntyyn.[11]

Filosofian klassikot

muokkaa

Taolaisuuden perustajaksi filosofiana 500-luvulla eaa. väitetään Laozia. Hänen kerrotaan olleen Zhou-dynastian hovin arkistonhoitaja, mutta hänen elämästään ei ole varmoja tietoja[12]. Tarun mukaan Laozin kirjoitti viisauskokoelmansa Daodejing valtion läntisellä rajalla ja antoi sen vartiomiehelle ennen lähtöään pois. Tuon ajan Kiinassa oli varsin tavallista laittaa kirjoitus tai muu hengentuote alkuperäisen mestarin nimiin, ja Daodejingissa onkin luultavasti ajatuksia ja opetuksia yli sadan vuoden ajalta.[13]

Taolaisen filosofian tärkeimpänä muotoilijana pidetään ”filosofi Zhuangzia[2] (Chuangtse, oik. Zhuang Zhou) (noin 369, Meng [nykyään Shangqiu, Henanin maakunta] – 286 eaa.).[14] Hänen pääteoksensa on kirja Zhuangzi, jonka seitsemän ensimmäisen luvun (teoreettisemmat ”sisäluvut”) kirjoittajan väitetään olleen eteläkiinalainen filosofi nimeltä Zhuangzi[14] ja muista (soveltavammat ”ulkoluvut”) osan tämän oppilaita[2]. Vaikkei Zhuangzin olemassaolosta ole varmuutta, sisälukuja pidetään muun muassa yhtenäisyytensä vuoksi yhden henkilön kirjoittamina, mutta tästäkään ei ole yksimielisyyttä.[2]

”Ulkolukujen” anekdoottien perusteella Zhuangzi olisi ollut omalaatuinen, arvaamaton ja huolettomasti pukeutuva tietäjä, joka ei piitannut omasta mukavuudestaan tai julkisuuskuvastaan.[14] Hän kieltäytyi Chu-valtion pääministerin tehtävistä välttääkseen hoviuran sitoumukset ja katsoi, että todella hyveellinen ihminen ei ole sitoutunut perinteisiin tai tarpeeseen parantaa maailmaa.[14] Hänen ihanteenaan oli riippumaton ihminen, joka oli yhtä daon kanssa.[14]

Kolmas taolaisen filosofian klassikko on Liezi, joka nojaa kuitenkin vahvasti Laoziin ja etenkin Zhuangziin.[11]

Taolaisuuden synty uskontona

muokkaa
 
Laozi esitettynä jumalana.

Vuoden 208 eaa. ja ensimmäisen vuosisadan jaa. välillä Kiinassa tapahtui suuri uskonnollisuuden, noituuden ja ennustamisen merkityksen kasvu. Taolainen uskontokin syntyi tänä aikana kun šamanismi, kuolemattomuuden tavoittelu ja taolainen ajattelu sekoittuivat toisiinsa. Vuoden 100 jaa. tienoilla varhaisessa taolaisuudessa (siihen aikaan vielä nimellä huang-lao) Laozia palvottiin jumaluutena, ja sata vuotta myöhemmin häntä pidettiin jo ensimmäisenä ihmisenä, joka antoi maapallolle elämän. Myös Daodejingistä oli tullut hengellinen teos, jota käytettiin jopa taikakaluna pahojen henkien karkottamiseen.[15] Suomalaiset taolaisuuden tuntijat Pertti Nieminen ja Kai Nieminen arvioivat tämän vaiheen filosofian taantumiseksi ”vulgaaritaolaisuudeksi” vielä kansanuskomustenkin siihen yhdistyessä[16].

Ensimmäinen uskonnollisen taolaisuuden perusteiden yhdistäjä oli sichuanilainen ”taivaallinen mestari” Zhang Daoling 100-luvulla. Hän organisoi oppilaansa 24:ksi ”uskon ryhmäksi” ja antoi taolaisuudelle sen oman pelastusmallin. Zhang on edelleen kansanomaisen taolaisuuden kunnioitetuin hahmo, jota palvotaan ja kutsutaan avuksi kaikkialla kiinalaisessa maailmassa.[17] Zhangin jälkeen hänen pojanpoikansa, sotilasjohtaja Zhang Lu kehitti taolaista uskoa edelleen. Hän myös perusti 30-vuotisen itsenäisen taolaisen teokratian, jossa lait ja hallinto olivat huomattavasti Kiinaa lempeämpiä.[18]

Ensimmäiset taolaiset temppelit ja papisto perustettiin 100-luvulla. ”Keltaiset turbaanit” oli tuona aikana merkittävä taolainen liike, joka johti lopulta tukahdutettua kansannousua Han-dynastiaa vastaan. Tianshi dao -liikkeestä tuli vuodesta 215 lähtien virallinen taolaisen uskonnon edustaja. Myöhempinä vuosisatoina taolaisuus on jakautunut useisiin suuntauksiin, joista tärkein Song-kaudesta (960–1279) alkaen on ollut Quanzhen-koulukunta. Se vastustaa varhaisempien aikojen alkemiaa ja taikuutta, ja korostaa niiden sijaan kolmen opin (taolaisuus, buddhalaisuus ja kungfutselaisuus) ykseyttä.[19]

Taolaisuuden nousu ja taantuminen

muokkaa

Taolaisuuden merkitys on vaihdellut kiinalaisessa yhteiskunnassa vuosisatojen aikana. Ming-dynastian aikana (1368–1644) taolaisuus oli hallitsijoiden suosiossa ja sillä oli merkittävää vaikutusta maan sosiaalisessa ja poliittisessa elämässä. Sitä seuranneen Qing-dynastian aikana taolaisjohtajat kuitenkin menettivät asemansa ja taolaisten järjestöjen asemaa rajoitettiin. 1900-luvulle tultaessa taolaisuus oli jo hiipunut merkittävästi, ja kulttuurivallankumous (1966–1977) pysäytti sen alkaneen elvyttämisen. Vuoden 1978 jälkeen taolaisuus on kuitenkin jatkanut elpymistä etenkin Taiwanissa. Kiinassa taikauskon kielto vaikeuttaa taolaisen uskonnon harjoittamista.[4]

Filosofia

muokkaa
Pääartikkeli: Taolainen filosofia

Taolainen filosofia on naturalistis-mystinen elämänfilosofia, joka korostaa ihmisen yhteyttä luontoon ja kaikkeuteen. Siinä suhteessa se eroaa samoihin aikoihin syntyneestä kungfutselaisuudesta, joka keskittyy ihmisen ja yhteiskunnan suhteeseen. Taolaisuuden ja kungfutselaisuuden on Kiinassa toisaalta katsottu täydentävän toisiaan.[20]

 
Zhuangzi ja vesiputous.

Dao tarkoittaa tietä ja saa aikaan sopusoinnun, joka ei kuitenkaan ole vakaa tila, vaan alati yinin ja yangin vuorovaikutuksessa muuttuva tila. Yin edustaa olemassaolon feminiinisiä piirteitä ja yang maskuliinisia. Ne koostuvat qi'stä, joka puolestaan nousee daosta. Jin ja jang -ajattelun perusteos on Yijing eli Muutosten kirja. Sitä käyttävät taolaisten ohella muun muassa kungfutselaiset.

Taolaisuuden klassikko Daodejing kuvaa daoa, jota ei oikeastaan voi sanoin kuvailla ja ohjaa toimimaan sopusoinnussa daon kanssa. Daoa kuvataan passiiviseksi vedeksi, joka levittäytyy kaikkialle ja ajan kuluessa hioo sileäksi kovimmankin kiven. Toisaalta taolaisten mukaan dao, jota voitaisiin kuvata, ei olisi ”oikea dao”.

Zhuangzi ylistää ”mystistä” uppoutumista toimintaan, esimerkiksi työnsä tai ”tiensä” täydelliseen suorittamiseen.[2] Uppoutuminen tuottaa luonnollisen yhteyden omaan taohon.[2] Tämä piirre yhdistää taolaisuutta ja siitä vaikutteita saanutta buddhalaisen filosofian haaraa, zeniä.[2]

De on toinen taolaisuuden keskeinen käsite. Se käännetään yleensä hyveeksi, mutta taolaisille se voi olla hyvä tai paha. Taolaisuudessa te liittyy potentiaalisuuden ideaan: se on asioiden ja olioiden olemukseen sisältyvää luontaista voimaa.[21]

Wu wei

muokkaa

Wu wei (’teoton toiminta’, ’ei-toiminta’) merkitsee taolaisille toimintaa, joka ei ole luonnonvastaista. Se on taon ja ten toteutumista yksilön, yhteiskunnan ja ihannehallituksen tasolla, ja sitä kautta taolaisten toimintamalli hallitsijalle. Suuri osa kaikesta Kiinan vanhasta filosofiasta onkin juuri hallitustaidon opettamista.[21]

Daodejingin paras tapa hallita on olla hallitsematta.[22] "Hallitse suurta maata kuin paistaisit pientä kalaa" ja ”Mitä enemmän kieltoja, sitä köyhemmiksi ihmiset tulevat.”[23]

Taolainen filosofia suhtautuu kielteisesti kungfutselaisuuden tukemaan feodaaliseen yhteiskuntajärjestelmään kuten myös legalistien valtaa, kovia rangaistuksia ja palkintoja korostavaan yhteiskuntanäkemykseen.[21]

Moniarvoisuus ja auktoriteettien vastustus

muokkaa

Zhuangzin teksti osoitti, ettei ole taota perimmäisempiä auktoriteetteja, ja päätyi relativismin kautta skeptismiin, suvaitsevaisuuteen ja politiikanvastaisuuteen. Myöhemmin taolaisuus on täten yhdistetty liberalismiin, laissez-faire-hallintoon ja individuaalianarkismiin. Zhuangzin moniarvoisuus sopii heikosti yhteen Kiinassa perinteisen poliittisen auktoriteetin kanssa. Kilpailevat koulukunnat, kungfutselaisuus ja mohismi, olivat erimielisiä siitä, mitä daoa pitäisi seurata, mutta yksimielisiä siitä, että koko yhteiskunnan pitäisi seurata yhtä ja samaa daoa. Zhuangzi vastusti tätä: ihmiset voivat toimia eri tavoin, mikään ei vaadi yhdenkään sellaisen taon sortamista, joka toimii jostain näkökulmasta.[2]

Zhuangzi kehotti avoimuuteen daon erilaisia ääniä, näkemyksiä kohtaan.[2] Hän esittää usein ennemmin retorisia kysymyksiä kuin johtopäätöksiä.[2]

Uskonto

muokkaa

Taolainen uskonto yhdistää taolaiseen filosofiaan monenlaisia uskomuksia, kultteja ja tekniikoita. Se syntyi järjestäytyneenä liikkeenä 100-luvulla, ja se on ollut aina luonteeltaan esoteerinen ja yhteisöllinen, mutta joskus myös messianistinen ja eskatologinen. Uskontona taolaisuus korostaa moraalisia ihanteita kuten epäitsekkyyttä, nöyryyttä ja daon mukaista elämää. Taolainen kaanon Daozang sisältää muun muassa taolaisuuden historiaa, elämäkertoja, loitsuja, jumalaluetteloita, alkemistisia tekstejä ja uskonnollisia kommentaareja Laozin Daodejingistä. Taolaisen uskonnon tärkeimpiä osia on kuolemattomuuden tavoittelu, jota edistetään esimerkiksi joogalla ja mietiskelyllä, oikeanlaisella ruokavaliolla sekä pidättyvyydellä.[24]

Kahdeksan kuolematonta

muokkaa

Kiinalaiset ovat pitäneet arvossa ja rukoilleet ”kahdeksaa kuolematonta”. He ovat kiinalaisen yhteiskunnan ala- ja keskiluokkien läpileikkausta edustavia myyttisiä hahmoja, jotka auttavat selviytymään vaikeuksista ja taistelevat sortoa ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan.[25]

Jumalat

muokkaa
Pääartikkeli: Taolaiset jumalat
 
Jadekeisarin alttari shanghailaisessa temppelissä.

Taolaisen jumalaiston lukuisilla jumalilla on keisarillisen Kiinan järjestelmästä periytynyt hierarkia.[26] Jumalten hierarkian huipulla on Jadekeisari. Hänet nähdään kolminaisuutena: alkujen alun taivaallinen viisas, daon ylläpitävä ja suojeleva henki, sekä Taivaallinen viisas Jadeaamunkoitto, joka edustaa tulevaisuuden ja daon elementtejä. Tämän alkujen alun lisäksi kolminaisuuteen käsitetään joskus myös Laozi ja Keltainen keisari.[27] Jadekeisari ei ole kaikkivaltias jumala, vaikka hänen vastuullaan onkin kaikki olemassa oleva, niin aineellinen kuin henkinenkin. Aina hän ei kuitenkaan saa tahtoaan läpi, vaan joutuu turvautumaan apuvoimiinsa. Jadekeisarin taivaan hovissa on myös kokonainen byrokratia lukuisine ministeriöineen, kuten ukkosen ja tuulen, sodan, varallisuuden ja kirjallisuuden ministeriöt. Ministeriöiden alapuolella on se hierarkia, joka vallitsee maan päällä ja vesissä. Niitä hallitsevat Itäisen huipun suuri keisari sekä lohikäärmekuninkaat. Suuren keisarin alla on vielä joukko paikallisia jumaluuksia, jotka ovat yleensä todellisia historiallisia hahmoja.[28] Yksi suosituimmista jumaluuksista on sotajumala Guandi, oikeassa elämässään Guanyu, 200-luvulla elänyt sotilas, joka julistettiin jumalaksi 1594.[29]

Taolaisuuden kuoleman jälkeisessä maailmassa on kymmenen helvetin kuningasta.[30] Lisäksi taolaisuudessa on kolme onnellisuuden jumalaa, joiden hahmot esiintyvät useimmissa kiinalaisissa kodeissa, ravintoloissa, työpaikoilla ja lomapaikoissa. Heidän palvontansa uskotaan tuovan onnea.[31]

Merkitys

muokkaa

Taolaisen filosofian ja uskonnon merkitys on vuosituhansien aikana tullut elimelliseksi osaksi kiinalaista ajattelutapaa ja elämänkäsitystä, ja sen vaikutus näkyy lähes kaikilla elämänaloilla. Taolaisten oppineiden pohdintojen on katsottu auttaneen alkuun Kiinan luonnontieteiden kehityksen esimerkiksi lääketieteen, kemian sekä eläin- ja kasvitieteen alalla. Myös kiinalainen taideteoria on saanut selviä vaikutteita taolaisesta filosofiasta, ja kiinalaisessa maisemamaalauksessa on nähtävissä taolainen käsitys ihmisen vähäpätöisyydestä luonnon kokonaisuudessa.[32]

Levinneisyys

muokkaa
 
Taolaisuuden suosio maailmalla suhteessa maiden koko väestöön.

Eniten taolaisia suhteessa maan koko väestöön

muokkaa
  1. Taiwan 33–80 %[33]
  2. Kiina 30 %[34]
  3. Hongkong 28 %[35]
  4. Macao 13,9 %[36]
  5. Singapore 8,5 %[37]
  6. Malesia 2,6 %[38]
  7. Etelä-Korea 0,2–1 %[39]

Lähteet

muokkaa
  • Huotari, Tauno-Olavi & Seppälä, Pertti: Kiinan kulttuuri. 5. tarkistettu painos (1. painos 1990). Helsingissä: Otava, 2005. ISBN 951-1-15943-7.
  • Laotse: Tao te ching. Kirja taon toteutumisesta. (Daodejing, 500-luku eaa.) Suomentaneet Pertti Nieminen ja Kai Nieminen. 3., uudistettu laitos (1. laitos 1956). Helsinki: Basam Books, 2013. ISBN 978-952-260-166-7.
  • Palmer, Martin: Taolaisuus. (The Elements of Taoism, 1991.) Suomentanut Tuula Saarikoski. Helsinki: Tammi, 1998. ISBN 951-31-0957-7.

Viitteet

muokkaa
  1. a b Spectrum tietokeskus. 16-osainen tietosanakirja. 12. osa, Tal–Uzb. Helsinki: WSOY, 1980. ISBN 951-0-07251-6.
  2. a b c d e f g h i j Hansen, Chad: Taoism Stanford Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 15.2.2023. (englanniksi)
  3. Seppälä 2005, s. 196.
  4. a b c Taolaisuus 27.4.2007. Uskonnot.fi. Arkistoitu 27.2.2014. Viitattu 23.2.2014.
  5. Palmer 1998, s. 21–26.
  6. Palmer 1998, s. 31.
  7. Palmer 1998, s. 33–34.
  8. Palmer 1998, s. 28.
  9. Palmer 1998, s. 35–36.
  10. Palmer 1998, s. 38–39.
  11. a b Seppälä 2005, s. 202.
  12. Daoism. Encyclopædia Britannica, 2012. Viitattu 10.7.2012. (englanniksi)
  13. Palmer 1998, s. 48−51.
  14. a b c d e Zhuangzi. Encyclopædia Britannica, 2012. Viitattu 10.7.2012. (englanniksi)
  15. Palmer 1998, s. 91–93.
  16. Nieminen, Pertti & Nieminen, Kai: Tao ja sen voima – johdanto Tao te chingiin. Esipuhe teoksessa Laotse 2013, s. 10–11.
  17. Palmer 1998, s. 98–104.
  18. Palmer 1998, s. 104–106.
  19. Seppälä 1989, s. 205–206.
  20. Seppälä 2005, s. 197.
  21. a b c Seppälä 2005, s. 199.
  22. A Short History Of Confucian Philosophy. Liu Wu-chi (Wuji Liu), Ph. d., Yale University, Penguin Books, Great Britain, First published 1955. (englanniksi)
  23. Liu Junning: Don’t Discount Chinese Liberalism. Wall Street Journal 6.7.2011. (englanniksi)
  24. Seppälä 1989, s. 203–205.
  25. Palmer 1998, s. 132–133.
  26. Palmer 1998, s. 144, 148.
  27. Palmer 1998, s. 148.
  28. Palmer 1998, s. 149–152.
  29. Palmer 1998, s. 155.
  30. Palmer 1998, s. 147, 156.
  31. Palmer 1998, s. 159–160.
  32. Seppälä 2005, s. 207.
  33. US Department of State.
  34. Asia Sentinel (Arkistoitu – Internet Archive)
  35. US Department of State.
  36. US Department of State.
  37. CIA (Arkistoitu – Internet Archive)
  38. CIA (Arkistoitu – Internet Archive)
  39. Pew Forum (Arkistoitu – Internet Archive).

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Chuangtse: Joutilaan vaelluksesta. Lukuja Chuangtsen kirjasta. Suomentanut Pertti Nieminen. Kai Nieminen on suomentanut luvut 13, 14 ja 33. 2. tarkistettu painos (1. painos: Otava, 1991). Helsinki: Basam Books, 2015. ISBN 978-952-260-361-6.
  • Kohn, Livia: Johdatus taolaisuuteen. (Introducing Daoism, 2009). Helsinki: Basam Books, 2014. ISBN 978-952-260-221-3.
  • Laotse: Dao de Jing. Salaisuuksien tie. Laotsen elämänviisautta. Toimittaneet Gia-Fu Feng ja Jane English. WSOY, 1985. ISBN 951-0-12905-4.
  • Laozi: De dao jing. (Daodejing, 500-luku eaa.) Suomentanut Minna Maijala. Perustuu Robert G. Henricksin englanninnokseen ”Lao-tzu: Te-tao ching” Mawangduista löydetyistä teksteistä. Art House, 2001. ISBN 951-884-313-9.
  • Littleton, C. Scott (toim.): Idän uskonnot. Hindulaisuus, buddhalaisuus, kungfutselaisuus, taolaisuus, shintolaisuus. (Eastern Wisdom, 1995.) Suomentanut Hannes Virrankoski. Jyväskylä Helsinki: Gummerus, 1997. ISBN 951-20-5130-3.
  • Zhuangzi: The Complete Writings. Englanniksi kääntänyt Brook Ziporyn. Cambridge: Hackett Publishing Company, Inc. ISBN 978-1-62466-855-5.

Aiheesta muualla

muokkaa