Wikipedia

Han-dynastia

Kiinan dynastia

Han-dynastia (perint.: 漢; yksink.: 汉; pinyin: Hàn) oli Kiinaa vuosina 206 eaa. – 220 jaa. hallinnut dynastia. Sen 400-vuotinen valtakausi tekee siitä yhden Kiinan historian pitkäaikaisimmista dynastioista. Aikakausi jakaantuu Läntisen ja Itäisen Han-dynastian valtakauteen; niiden välissä oli lyhytikäiseksi jäänyt Xin-dynastian valtakausi.[1][2] Han-kaudella kungfutselainen filosofia levisi valtion ideologiaksi. Tuona aikana Kiina otti hallintaansa 8000 kilometriä pitkän Silkkitien kauppareitin, joka yhdisti pääkaupunki Chang’anin Lähi-itään. Han-dynastia on myös antanut nimensä Kiinan suurimmalle kansanryhmälle eli han-kiinalaisille.[3]

Han-dynastia
206 eaa.–220 jaa.

Pääkaupunki Chang’an 206 eaa. – 9 jaa.
Luoyang 23–190
Xuchang 196–220

Historia

muokkaa

Läntinen Han-Dynastia

muokkaa
 
Han-dynastian alue Kiinassa 87 eaa.

Kun Qin-dynastian ensimmäinen keisari Qin Shi Huangdi kuoli vuonna 210 eaa., maa joutui sisäisiin valtataisteluihin ja levottomuuksia aiheutti lisäksi talonpoikaisväestön huonot elinolot.[4][1] Qin-dynastian talonpoikaisväestöä oli rasittanut Kiinan muurin ja muiden valtavien rakennushankkeiden lisäksi jatkuvat sotaretket, minkä vuoksi miljoonat talonpojat olivat joutuneet sivuun maataloustöistä.[4] Kansan kapinointi laajeni yli koko valtakunnan ja vuonna 206 eaa. entisen Chu-valtion aristokraattinen jälkeläinen Xiang Yu ja alhaista syntyperää ollut Liu Bang valtasivat joukkoineen Qin-dynastian pääkaupungin Xianyangin.[4] Qin-dynastian kukistuttua Liu Bang kääntyi entistä liittolaistaan Xiang Yuta vastaan ja surmasi tämän.[5]

Liu Bang otti nimekseen Gao Zu vuonna 202 eaa. ja alkoi nimittää itseään keisariksi. Hän oli Han-dynastian ensimmäinen hallitsija.[5][6][7] Keisari Gao Zu siirsi maan pääkaupungin Chang’aniin, nykyiseen Xi'aniin.[5][7] Han-dynastia peri Qin-dynastian hallintojärjestelmän, mutta legalistista hallintoa oli uudistettava.[8][2] Qin-hallinto oli syrjäyttänyt feodaalisen ylimystön, mutta Han-dynastia palautti feodaalisen järjestelmän. Näin Han-dynastian alaisuuteen syntyi pienempiä läänitysvaltioita, kuten Qin-dynastiaa edeltäneen Zhou-dynastian aikana. Läänitysruhtinaat alkoivat kamppailla vallasta keskenään ja valtiot pyrkivät myös itsenäistymään, mikä horjutti Han-dynastian vakautta.[5] Han-dynastia joutui ensimmäiset 50 vuotta kamppailemaan eri feodaaliruhtinaita vastaan, kunnes vuonna 154 eaa. keisari vaihtoi läänitysruhtinaat keisarillista sukua oleviin prinsseihin.[5][2] Suurta osaa valtakunnan hallinnosta hallitsivat edelleen kuitenkin virkamiehet ja sekahallinto säilyi noin sadan vuoden ajan. Feodaaliylimystön korvasi uusi säätyläisluokka, jonka ideologia oli suurelta osin kungfutselainen. Monet legalistiset lait ja käytännöt kuitenkin jäivät edelleen voimaan.[8]

Valtakunnan poliittisen järjestelmän huipulla oli keisari, joka ollessaan kyvykäs hallitsija, pystyi delegoimaan hallintotehtäviä pääministereille ja muille virkamiehille ja kykeni pitämään mahdolliset poliittisten klikkien erimielisyydet tasapainossa, jolloin valtionhallinto toimi tarpeeksi tehokkaasti pitääkseen valtakunnan rauhallisena. Mikäli keisari ei ollut tarpeeksi vahva hallitsija, seurasi epävakauden kausi. Erityisesti keisarin ollessa alaikäinen, valtaansa saattoivat kasvattaa keisarin lähipiirissä olleet keisarinnat ja eunukit. Alaikäisen keisarin murhaaminen ennen täysi-ikäisyyttä oli siten usein jonkun hoviklikin etujen mukaista. Tämä johti toisinaan erilaisiin hovijuonitteluihin keisarinnan ja keisarin haaremiin kuuluneiden muiden vaimojen välillä. Keisarinna oli keisarin ensimmäinen vaimo, jonka poika oli valittu kruununperijäksi, mutta keisari saattoi halutessaan muuttaa perimysjärjestystä, joten keisarinnan asema oli keisarin elossa ollessa usein uhattuna. Leskikeisarinna taas oli usein hyvin vaikutusvaltainen henkilö, sillä hän valitsi alaikäisen keisarin sijaishallitsijan ja myös seuraavan keisarin, mikäli keisari kuoli ennen kuin tuli täysi-ikäiseksi.[2] Han-dynastia joutui epävakauden aikaan hovin sisäpiirin juonittelujen vuoksi heti ensimmäisen keisarin Gao Zun kuoltua vuonna 195 eaa. Keisarin leski Lü, johti valtakuntaa käytännössä noin 15 vuoden ajan, murhauttaen laillisen perijän. Lü johti maata kuolemaansa asti, vuoteen 179 eaa. Hänen kuolemaansa seurasi levottomuuden aika, jonka päätteeksi valtaan nousi laillisen keisarin perillinen Wen. Hän hallitsi maata vuosina 179–157 eaa. ja vasta hänen aikanaan Han-dynastian valta vakiintui.[6][2]

 
Qing-dynastian aikainen muotokuva keisari Wusta.

Han-dynastian merkittävin hallitsija oli keisari Wu, joka hallitsi vuosina 140–87 eaa. Hänen hallintokautensa aikana valtakunta oli suurimmillaan.[5][6][9] Hänen maineensa voimakkaana hallitsijana perustuu Han-dynastian käymiin sotaretkiin xiongnu-paimentolaisheimoa vastaan. Hänen valtakaudellaan Han-dynastia onnistui torjumaan pohjoisesta uhanneiden xiongnujen uhan, missä aiemmat Han-keisarit olivat epäonnistuneet.[9][10] Ensimmäinen keisari Gao Zu oli pyrkinyt solmimaan sopimuksen xiongnujen kanssa, jonka mukaan xiongnuille annettiin ruokaa ja tavaroita vastineeksi rauhan säilymisestä. Kumpikaan osapuoli ei täysin kunnioittanut sopimusta ja xiongnut tekivät toisinaan edelleen ryöstöretkiä Han-valtakunnan alueelle.[11]

Xiongnut taistelivat myös muita paimentolaisheimoja vastaan ja Han-keisari pyrki liittoutumaan yuezhi-heimon kanssa, jonka xiongnut olivat ajaneet asuinsijoiltaan.[10][11] Yuezhi-kansan jäänteet asuttautuivat Baktriaan nykyisen Afganistanin alueelle. Kansojen liikehdinnästä aiheutuneet levottomuudet Keski-Aasiassa haittasivat Han-dynastian kauppareittejä ja keisari lähetti Zhang Qian -nimisen sotapäällikön sadan miehen kanssa liittoutumaan yuezhien kanssa xiongnuja vastaan vuonna 138 eaa. Tämä joutui heti matkansa alkutaipaleella xiongnujen vangiksi ja vasta kymmenen vuoden kuluttua hänen onnistui paeta miehineen. Hän suoritti kuitenkin tehtävänsä loppuun ja jatkoi matkaansa länteen, missä yuezhit ottivat hänet hyvin vastaan. Yuezhit olivat jo kotiutuneet uudelle asuinalueelleen, eivätkä olleet kiinnostuneita sotimisesta xiongnuja vastaan. Zhang Qian palasi Chang’aniin vuonna 126 eaa., mutta hänen matkallaan oli kauaskantoiset seuraukset Han-dynastian alueen laajentumisessa.[10][11] Tärkeä syy länteen päin suuntautuvissa laajentumispyrkimyksissä oli kauppa, sillä Han-kaudella Kiinasta alettiin viedä silkkiä länteen ja kauppareitti Keski-Aasiaan oli turvattava.[3] Nuoren sotapäällikkö Huo Qubingin johdolla Han-dynastian joukot onnistuivat karkottamaan xiongnut yuezhien entisiltä asuinalueilta vuonna 121 eaa., minkä jälkeen kiinalaisjoukkojen onnistui ajaa xiongnut yhä pohjoisemmaksi.[10] Han-dynastian toimet xiongnuja vastaan johtivat siihen, että monet Keski-Aasian kansat tunnustivat kiinalaisten ylivallan alueella. Kauppareittiä turvattiin jatkamalla Kiinan muuria yhä lännemmäs.[11] Han-kaudella silkkitie muodostui tärkeäksi osaksi Rooman ja Kiinan välistä yhteyttä. Sitä pitkin kulkivat kauppatavarat, uudet viljelykasvit, sekä monet uudet keksinnöt.[11]

Dynastian valta laajeni sotaretkillä myös etelään ja sen hallitsemiin alueisiin liitettiin suuri osa nykyistä Etelä- ja Kaakkois-Kiinaa. Han-dynastian ylivallan sai tunnustaa myös Qin-dynastian romahdettua itsenäistynyt Nanyuen valtakunta, joka sijaitsi nykyisen Pohjois-Vietnamin ja Kiinan alueella. Han-dynastia laajensi alueitaan myös Korean niemimaan pohjoisosiin, perustaakseen tukikohdan xiongnuja vastaan käytävissä yhteenotoissa. Lolangin kaupungista, nykyisestä Pyongyangista, tuli merkittävä kulttuurikeskus, mistä käsin kiinalainen kulttuuri levisi muualle Korean niemimaalle ja Japaniin.[10]

Keisari Wu kuoli vuonna 87 eaa. Hänen jälkeensä dynastia ajautui eri sisäisiin kiistoihin eri perhekuntien, sekä juonittelevien virkamiesten ja eunukkien välillä, eikä yhtä vahvaa keisaria enää löytynyt.[9][6] Uudeksi keisariksi asetettiin Wun perillinen Zhaodi, mutta todellinen valta oli valtiomies Huo Guangin käsissä, hän oli ollut keisari Wun palveluksessa kahden vuosikymmenen ajan. Huo Guangin lapsenlapsi oli naitettu keisari Zhaodille ja heidän yhteinen lapsensa nousi valtaistuimelle Zhaodin kuoltua vuonna 74 eaa. Tämä oli kuitenkin epäpätevä ja hänet syöstiin pian vallasta. Huo Guang onnistui kuitenkin järjestämään seuraavaksi keisariksi Xuandin, jota hän kykenisi manipuloimaan. Huo Guang kuoli vuonna 68 eaa. ja Xuandi hallitsi keisarina kuolemaansa vuoteen 49 eaa. saakka. Tätä seurasi keisari Yuandin valtakausi.[9] Keisari Yuandin kuoltua vuonna 33 eaa. dynastian sisäiset kiistat syvenivät ja myös joissakin osissa valtakuntaa syntyi levottomuuksia.[12][5] Suurimman vaikutusvallan hovissa onnistui saamaan Yuandin lesken, leskikeisarinna Wangin perhe. Wang-klaanin merkittävimmäksi jäseneksi nousi Wang Mang. Valtakunnan levottomuudet ja hovin sisäinen hajaannus antoi Wang Mangille tilaisuuden syöstä vallasta alaikäisen keisari Ruzi vuonna 9 jaa. Wang Mang nousi itse keisariksi ja perusti lyhytikäiseksi jääneen Xin-dynastian.[6][5]

Xin-dynastia

muokkaa

Xin-dynastian perustanut Wang Mang oli itse toiminut useita vuosia alaikäisten keisarien sijaishallitsijana.[13] Hän riisti ensitöinään Liu-klaanin läänitysruhtinailta heidän asemansa ja karsi aatelin oikeuksia. Valtakunnan talous oli ajautunut taloudelliseen kriisiin. Talouden tervehdyttämiseksi kaikki valtakunnassa oleva kulta otettiin valtion haltuun ja siirryttiin uuteen rahajärjestelmään. Valtio perusti pankkeja, jotka lainasivat rahaa kiinteällä korolla. Suuret maakartanot pilkottiin ja maa jaettiin köyhille talonpojille ja maan ostaminen ja myyminen kiellettiin. Yksityishenkilöiltä kiellettiin oikeus pitää orjia ja valtio monopolisoi itselleen suolan ja raudan tuotannon, rahanlyönnin ja oikeuden vuorten ja järvien tuotteisiin.[13][14] Ammattimiesten, kuten metsästäjien, kalastajien, silkintuottajien ja käsityöläisten oli maksettava veroa yhdestoistaosa bruttotuloistaan. Virkamiesten palkkio taas määräytyi vuoden sadon mukaan.[13]

Wang Mangin harjoittaman talouspolitiikan ansiosta maan talous alkoi tervehtyä, mutta toimet synnyttivät vastustusta maan yläluokkien piirissä.[14][13] Kultavarantojen takavarikoiminen ja rahan arvon huonontaminen aiheuttivat heille eniten vahinkoa. Virkamiesten palkkioiden sitominen satojen suuruuteen tarkoitti sitä, että he eivät voineet tietää ansioitaan ennen vuoden päättymistä. Myös talonpojat kärsivät, sillä he joutuivat maksamaan korkeaa korkoa valtion lainoista.[13]

Laajamittainen tyytymättömyys johti kansan kapinointiin. Tyytymättömyyttä nosti luonnonkatastrofit, jotka aiheuttivat nälänhätää kaikkialla maassa.[14][13] Ajanlaskun ajan vuosina Keltainenjoki muutti uomaansa kahdesti. Joki kuljettaa mukanaan valtavaa lietemäärää, joka kasaantuessaan joen pohjaan kohottaa uomaa ylemmäksi, kunnes rantapenkereet eivät enää kestä valtavaa painetta. Joki muutti uomaansa Läntisen Han-dynastian viimeisinä vuosina, sekä uudelleen Wang Mangin hallintokaudella vuonna 11 jaa. Tulvat aiheuttivat valtavia muuttoliikkeitä, jotka aiheuttivat valtavaa rasitusta seuduille joiden kautta kodittomiksi jääneet vaelsivat.[13]

Tilanne johti suuriin levottomuuksiin, jota lietsoivat lisää myös vallasta syrjäytetyt Liu-klaanin jäsenet. Toinen vahva Xin-dynastiaa vastaan noussut liike oli taolainen salaseura Punaiset kulmakarvat. Vuonna 23 kahdelta taholta hyökänneet kapinalliset hyökkäsivät pääkaupunkiin, eikä Xin-dynastian armeijasta ollut kapinan kukistajaksi. Kapinalliset valtasivat keisarinpalatsin ja teloittivat Wang Mangin.[14][13] Levottomuudet jatkuivat vielä tämän jälkeen ja ne kestivät yhteensä kymmenen vuotta, minkä päätteeksi kapinaa johtanut Liu Xiu, Liu-klaanin jäsen, julistautui keisariksi vuonna 25 ja julisti Han-dynastian palanneen valtaan.[14][15]

Myöhempien dynastioiden historiankirjoitus pitää Wang Mangia vallananastajana ja väitetään että hänen uudistuksensa aiheuttivat haittaa jokaiselle yhteiskuntaluokalle. Hän yritti kuitenkin poistaa köyhimpien talonpoikien velkaorjuuden jakamalla maita uudelleen, jolloin myös parantuisi valtion veropohja.[16] Mikäli luonnonkatastrofia ei olisi tapahtunut tai sen aiheuttamat seuraukset olisivat pysyneet hallinnassa, Wang Mangia pidettäisiin menestyneenä keisarina, joka perusti uuden dynastian.[16][13]

Itäinen Han-dynastia

muokkaa
 
Han-dynastian alue Kiinassa vuonna 189 jaa.

Valtaan noustuaan Liu Xiu otti nimekseen Guang Wu.[13] Hän siirsi maan pääkaupungin Chang’anista itään Luoyangiin, minkä vuoksi dynastian jälkipuoliskoa kutsutaan itäiseksi Han-dynastiaksi ja ensimmäistä puoliskoa läntiseksi Han-dynastiaksi.[16][14] Uuden pääkaupungin katsottiin olevan paremmin turvassa xiongnuilta.[16]

Itäisen Han-dynastian aikana maan keskushallinto heikkeni, sillä keisari nousi valtaan suurten maanomistajasukujen tukemana, ja heidän vaikutusvaltansa ulottui Han-hoviin.[16] Maan hallinnon talouspolitiikan tavoitteet muuttuivat, sillä talonpoikien orjuuttaminen ei enää ollut kiellettyä ja monet menettivät maansa, jolloin heidän oli pakko työskennellä suurmaanomistajille.[14] Itäisellä Han-kaudella luovuttiin yleisestä asevelvollisuudesta, joka oli ollut aiempien dynastioiden vallan tärkein perusta. Kun Han-dynastia oli vakiinnuttanut valtansa feodaaliruhtinaiden kukistamisen jälkeen, armeijaa ei enää tarvittu sisäisten asioiden rauhoittamiseen. Suuri jalkaväkiarmeija oli myös hyödytön nopeasti ratsain liikkuneita paimentolaisheimoja vastaan.[16][16] Lisäksi sotilaskoulutuksen saaneet talonpojat saattoivat olla kapinoidessaan vaarallisia, kuten Xin-dynastian kukistuminen osoitti.[16]

Suhtautuminen maan ulkopuolisiin kansoihin muuttui, sillä pohjoisrajan takana olleita kansoja alettiin sulauttaa kiinalaisväestöön.[14] Xiongnuja ja muita paimentolaisheimoja värvättiin myös Han-dynastian armeijaan.[16] Han-dynastian politiikkaan oli kuulunut barbaariheimojen peluuttaminen toisiaan vastaan.[2] Xiongnut saivat Xin-dynastian hallituskauden jälkeen jälleen hallintaansa tärkeän Keski-Aasiaan vievän kauppareitin, millä oli suuri merkitys Han-dynastian taloudelle, sillä kaupankäynti oli huomattavasti aiempaa merkittävämmässä asemassa.[14] Keisari Mingdin hallituskautena vuosina 57–75 ja hänen Zhangdin hallintokausina dynastia otti tavoitteekseen laajentaa valtakuntaa länteen, ja xiongnuja vastaan tehtiin useita sotaretkiä ensimmäisen vuosisadan kolmena viimeisenä vuosikymmenenä.[14][17] Han-dynastiaa hyödytti xiongnuiden sisäinen hajaannus, joka johti vuonna 89 siihen, että xiongnuista hajaantui erillinen xianbei-heimo. Xianbeit kukistivat xiongnut, minkä jälkeen xiongnujen muodostama uhka kiinalaisille poistui lopullisesti, mutta tilalle tuli muiden paimentolaisheimojen, erityisesti xianbeiden muodostama uhka. 100-luvulla Han-dynastiaa rasittivat taistelut erityisesti Qiang-heimoa vastaan valtakunnan länsiosassa ja qiangit alkoivat asuttaa Han-valtakunnan länsiosia.[16]

Sotien kestäessä maan keskusvallan ote maan sisäosista höltyi. Suurmaanomistajat ja paikallisten alueiden johtajat alkoivat värvätä omia armeijoitaan puolustaakseen omistuksiaan ja he toimivat keskusvallasta piittaamatta. Itäinen dynastia yhdisti jälleen sotilas- ja siviilihallinnon alueellisen hallitsijoiden käskyvaltaan barbaariheimojen aiheuttaman paineen vuoksi, mikä ennestään heikensi valtakunnan keskushallintoa.[16] Alueelliset hallitsijat alkoivat muodostaa vähitellen itsenäisiä poliittisia ja taloudellisia yksiköitä ja valtakunta alkoi hajaantua.[14][17]

Itäisen Han-dynastian kohtaloksi koituivat lopulta samankaltaiset ilmiöt kuin läntisen dynastian.[13] Tehoton hallinto, sekä nälänhätää aiheuttaneet luonnonkatastrofit ja ei-kiinalaista alkuperää olevien kansojen pakkosiirrot valtakunnan sisällä, aiheuttivat väistämättä kriisin valtakunnan hallinnolle.[14] Maa kärsi myös pohjoisen suunnalta tulleista barbaarien hyökkäyksistä, joihin aluehallinto pystyi vastaamaan keskushallintoa tehokkaammin.[17] Merkittäväksi dynastian vastustajaksi nousi taolainen Keltaiset turbaanit -salaseura, joka kukistui aluehallitsijoiden ansiosta vuonna 184.[16][13] Han-dynastialla ei myöskään ollut enää vahvaa keisaria. Kaikki dynastian yhdeksän viimeistä keisaria, jotka hallitsivat vuoisina 88–220, kruunattiin valtaan alaikäisinä.[14] Tämän johdosta hovissa vaikutti jälleen juonittelevat hoviklikit, jossa vaikuttivat leskikeisarinnat ja virkamiehet, joilla oli suuri vaikutusvalta. Toisen ryhmän muodostivat vaikutusvaltaiset eunukit.[14]

Hovin eunukit nousivat vaikutusvaltaiseksi ryhmäksi Keltaisten turbaanien kapinan kukistamisen jälkeen, minkä jälkeen he erottivat voittoisat kenraalit. Eunukit murhauttivat juuri valtaan nousseen lapsikeisarin sijaishallitsijan, minkä johdosta pääkaupunki Luoyangin varuskunta nousi eunukkeja vastaan.[16] Sotapäällikköjen avulla virkamiehet kukistuvat eunukit ja joukkomurhassa sai surmansa 2000 eunukkia vuonna 189.[16][13] Tilanne johti vain uusiin levottomuuksiin, kun vallasta taistelivat sotapäälliköt keskenään.[13] Kenraali Dong Zhuo poltti pääkaupungin ja siirsi alaikäisen keisarin takaisin vanhaan pääkaupunkiin Chang’aniin. Tämä tarkoitti käytännössä Han-dynastian loppu, vaikka Han-keisarit pysyivät vallassa muodollisesti vielä 30 vuotta.[16]

Vahvaksi sotilasjohtajaksi nousi eunukkikenraali Cao Cao.[16] Hän sai hallintaansa Pohjois-Kiinan vuonna 207 ja nousi lapsikeisarin suojelijaksi.[16][13] Hän kokosi suuren laivaston noustakseen Jangtsejokea ylös vallatakseen myös Etelä-Kiinan alueet, mutta hänen armeijansa koki tappion Punaisen kallion taistelussa, kahden muun sotapäällikön liittouduttua häntä vastaan.[16][13][17]

Han-dynastian aikakausi päättyi lopullisesti kun viimeinen keisari Xian luopui kruunusta Cao Caon pojan Cao Pein hyväksi. Tämä julisti itsensä uuden Wei-dynastian ja uuden Wei-valtion ensimmäiseksi keisariksi vuonna 221. Pian tämän jälkeen kaksi muuta sotapäällikköä perustivat myös itsenäiset valtiot. Liu Bei perusti luoteisen Shu Han -valtion ja kaakkoon syntyi Sun Quanin perustama Wu. Aikoinaan mahtava Han-dynastian hallitsema keisarikunta oli hajonnut kolmeen osaan ja alkoi niin kutsuttu kolmen kuningaskunnan kausi.[16][13][14]

Hallinto

muokkaa

Siviilihallinto

muokkaa

Han-dynastian hallinto pohjautui vahvasti kungfutselaisuuden oppeihin.[18][14] Hallintotavaltaan Han-dynastia oli myös feodaalisempi kuin edeltäjänsä Qin-dynastia, johtuen osin siitä, että Han-dynastia kukisti Qin-dynastian edellisen Zhou-kauden feodaaliylimystön tuella, jotka olivat Qin-dynastian kaudella menettäneet valta-asemansa.[2] Han-dynastian hallinto oli sekoitus kungfutselaisuuden ideologiaa, feodalismia ja Qin-kaudelta periytyneen legalismin hallintomallia.[14]

Keisari oli poliittisen hierarkian huipulla.[2] Keisarilla oli tukenaan kansleri, keisarillinen neuvonantaja ja armeijan ylipäällikkö. He valvoivat valtakunnan siviilihallintoa hoitaneiden ministerien toimintaa.[19] Merkittävässä asemassa olivat myös keisarinnat, jotka monesti johtivat maata alaikäisen keisarin ollessa vallassa. Myös keisarin lähipiirissä olleet eunukit nousivat toisinaan merkittäviin virkoihin. Keisarit olivat viettäneet lapsuutensa haaremissa ja usein he kiintyivät haaremia hoitaneisiin eunukkeihin, jolloin he valtaan päästyään saattoivat nostaa eunukkeja merkittäviin virkoihin.[2]

Julkista hallintoa johti yhdeksän ministeriötä. Ministeriöt huolehtivat esimerkiksi palatsin turvallisuudesta, uskonnollisista asioista, rikosoikeudellisista asioista, suhteista ulkomaisiin valtionpäämiehiin, maakuntahallinnosta, sotaväestä, sekä verojen keräämisestä ja tulojen jakamisesta. Jokaisella ministerillä oli tukenaan joukko alaisia.[2][19]

Keisari Wun kaudella, vuonna 141 eaa. sai alkunsa myös virkamiestutkintojärjestelmä, jossa maaherrat suosittelivat henkilöitä hallintovirkoihin.[18][2][19] Virkamiesten oli virkaan päästäkseen suoritettava erityinen virkamieskoe. Virkamieskokeet säilyivät maan tapana aina 1900-luvulle asti, tosin myöhempien vuosisatojen dynastioiden aikana virkamieskokeet olivat hyvin erilaisia kuin Han-kaudella.[19][2] Ensisijaisena edellytyksenä virkamiehillä oli kungfutselaisten tekstien tuntemus. Ne jotka olivat opiskelleet muun koulukunnan kirjoituksia, jätettiin hallintovirkojen ulkopuolelle.[18]

Hallinnollisesti valtakunta jaettiin maakuntiin, joita hallitsivat kaksi virkamiestä, kuvernööri ja komentaja. Maakunnat oli jaettu edelleen pienempiin yksiköihin, joissa alueelliset virkamiehet vastasivat veronkannosta, oikeudellisista asioista ja työkykyisten miesten rekrytoinnista. Maakuntien virkamiesten työtä valvomaan keskushallinto perusti valvontajärjestelmän, jossa tarkastajat raportoivat keskushallinnolle virkamiesten työn tehokkuudesta.[20]

Armeija

muokkaa

Valtakunnan armeija oli järjestetty siten, että yksittäinen henkilö ei saavuttaisi liian suurta asemaa. Kenraaleja nimitettiin yleensä pareittain, ja kun joku tietty tehtävä oli suoritettu, heidän käskyvaltansa kumottiin. Kenraalien alapuolella toimivat alempiarvoiset sotilasjohtajat, jotka vastasivat joukkojen harjoittelusta sisäisestä järjestyksestä, sekä joukkojen sijoittamisesta valtakunnan puolustuslinjoille.[21]

Han-dynastian armeijan miehistö koostui asevelvollisista, vapaaehtoisista ja vangeista. Enemmistö koostui asevelvollisista. Valtakunnassa oli määrätty asevelvollisuus kaikille työkykyisille miehille, jotka eivät olleet asemansa puolesta etuoikeutettuja. Myös rajaseutujen paimentolaisheimoja rekrytoitiin armeijaan. He muodostivat erityisesti ratsuväkiosaston.[21] Itäisen Han-dynastian kaudella luovuttiin pakollisesta asevelvollisuudesta ja siirryttiin ammattisotilaista, paimentolaisheimojen jäsenistä ja rikollisista koostuneeseen armeijaan, sillä koettiin että yleistä asevelvollisuutta ei enää tarvittu.[2]

Väestö

muokkaa

Vuonna 2 jaa. Han-dynastia suoritti väestönlaskennan, jonka mukaan valtakunnassa oli 12,3 miljoonaa perhettä ja 57,6 miljoonaa asukasta.[22] Väestö jakaantui eri säätyihin, jotka olivat arvojärjestyksessä oppineet, maanviljelijät, käsityöläiset ja kauppiaat.[2] Noin 85% maan väestöstä työskenteli maatalouden piirissä. Keskimäärin maanviljelijäperheellä oli viljelymaata 3,63 hehtaaria.[22]

Virkamiehet vastasivat verojen keräämisestä alueellaan. Merkittävimmät kansalta kerättävät verot olivat maavero ja henkiraha. Maaveron määrä riippui yleensä sadon määrästä, mutta sitä saatettiin nostaa erityisten menojen kattamiseksi. Itäisen Han-dynastian ajan keisarin Guang Wun hallintokaudella vuosina 25–57 määritettiin jokaisen 15–56-vuotiaan miehen ja naisen maksettava henkiraha 120 kuparirahaksi vuodessa ja 3–14-vuotiaasta lapsesta oli maksettava 20 kuparirahaa vuodessa.[22] Verotus oli raskasta maanviljelijäperheen tuloihin nähden eikä suuren lapsilauman elatus ollut mahdollista.[22] Usein perheet elivät toimeentulon rajamailla.[2] On oletettavissa, että perhekokoja pyrittiin toisinaan rajoittamaan lapsenmurhilla.[22] Vuokraviljelijöiden ei tarvinnut maksaa maaveroa eikä henkirahaa, sillä tämä velvoite kuului maanomistajalle. Vuokrana vaadittiin puolet vuoden sadosta, jolloin viljelijäperheelle jäi yleensä huomattavasti vähemmän kuin mitä normaalikokoinen perhe kuluttaisi vuodessa. Hyvinäkin satovuosina vuokraviljelijä eli usein lähellä nälkärajaa.[22]

Arvoasteikossa alimpana olevia kauppiaita ei juuri arvostettu. Vallitsevan ajattelutavan mukaan he olivat yhteiskunnan loiseläjiä, siitä huolimatta että kauppa oli Han-dynastialle tärkeä tulonlähde. Kauppiaille ei sallittu maanomistusta, eivätkä he saaneet näyttää ulospäin vaurauden merkkejä.[2]

Talous

muokkaa

Han-kaudella jatkettiin Qin-dynastian aloittamia merkittäviä rakennushankkeita. Tieverkkoa parannettiin ja joillakin osuuksilla keskikaistat oli päällystetty. Weijoen ja Keltaisenjoen välinen kanava valmistui 129 eaa. Infrastruktuurin parantamishankkeet ja käsityöläisten teknisen tason kehitys mahdollistivat talouskasvun.[5]

Han-dynastian aikana idän ja lännen välinen silkkitie nousi merkittäväksi kauppareitiksi Rooman valtakunnan ja Kiinan välillä. Han-dynastian aikana kiinalaisten vaikutusvalta levisi aina Baktriaan, nykyisen Afganistanin alueelle saakka. Tämän myötä laajenivat Han-dynastian kauppasuhteet. Kaupankäynti ei ollut alkujaan etusijalla valtakunnan laajenemisessa, vaan kiinalaiset etsivät Keski-Aasiasta liittolaisia xiongnuja vastaan.[2] Kiinalaisilla tuotteilla, etenkin silkillä, oli kysyntää lännessä, mutta suoraa yhteyttä Rooman valtakunnan ja Kiinan välillä ei vielä Han-kaudella ollut. Silkkitie koostui pikemminkin lyhyemmistä paikallisista kauppareiteistä Kiinan ja Rooman välillä.[2][10] Matkan varrella parthialaiset sulkivat Rooman lähettiläiltä tien, sillä he halusivat pitää kaupankäynnin monopolin itsellään. He perivät suurta provisiota alueen läpi kulkevista tuotteista.[10] Myös kiinalainen lähetystö lähti vuonna 97 etsimään Roomaa, jonka olemassaolosta heillä oli vain välikäsien kautta saatu tieto, mutta lähetystö ei koskaan päässyt perille parthialaisten vuoksi.[14] Kiinan silkki päätyi näin Egyptiin ja Roomaan välikäsien kautta.[10] Kiinan suuntaan tuotteita vietiin vain vähäisiä määriä. Kiinalainen ylimystö oli kiinnostunut ylellisyystuotteista, kuten meripihkasta ja lasitetuista esineistä, joten kauppa oli kiinalaisille ylijäämäistä. Silkkitiellä oli näin ollen suurempi merkitys kulttuureja yhdistävänä väylänä, kuin kauppareittinä.[2]

Merkittävimmän tulonlähteet muodostivat kansalta kerätyt verot. Valtion verotusjärjestelmä ei ollut pitemmän päälle toimiva, sillä se perustui oletukseen että kaikki maatilat ovat pientiloja. Koska maanomistan tuli maksaa vuokraviljelijän verot, moni viljelijä katosi valtion verokirjoista. Suurmaanomistajat toisinaan välttivät veroja, jolloin pienmaanomistajien piti kattaa vaje. Tämä järjestely nosti pientilallisten verotuksen ankaraksi ja se synnytti aikaa myöten kapinoita. Tähän kehitykseen Han-dynastia ei lopulta kyennyt vastaamaan.[22][2]

Valtion suurimmat menot muodostivat virkamiesten palkat. Kansaa rasitti myös keisarin hovin ylläpito. Historiallisten lähteiden mukaan Han-keisarina vuosina 147–164 toimineen Huanin haaremiin kuului 6 000 naista, mutta tämä on todennäköisesti liioiteltua. Hän kuitenkin lähetti pois 500 haareminaista menojen pienentämiseksi. Lähteet eivät kerro montako eunukkia toimi keisarin haaremissa, mutta on oletettu että Huanin kaudella hovissa saattoi olla 10 000 henkeä.[23]

Valtion taloutta rasittivat myös dynastian paimentolaiskansoille maksamat lahjukset, jotta nämä saatiin pysymään rauhallisina. Lahjukset maksettiin viljana, silkkinä, kultana, tai myöhempinä aikoina nautoina ja lampaina. On laskettu että dynastia maksoi Keski-Aasian kansoille vuosina 50–100 noin 750 miljoonan kuparirahan edestä lahjuksia. Tämä oli noin kolmasosa kaikista valtion palkkamenoista.[10] Dynastian lähinaapurit olivat usein alisteisia Han-vallalle, mutta kauimmaiset vasallivaltiot eivät aina olleet täysin uskollisia Han-vallalle. He lähettivät kuitenkin usein valtuustoja vannomaan uskollisuutta keisarille, sillä Han-dynastian antamat vastalahjat olivat monin verroin arvokkaampia.[2]

Kulttuuri

muokkaa
 
Gansusta löydetty pronssinen hevosveistos on Han-kauden tunnetuimpia taideteoksia.

Han-dynastian kaudella kehittyivät kiinan kuvataiteet ja kirjallisuus, sekä tiede ja teknologinen kehitys.[5][24] Kungfutselaisuus oli keskeisenä oppina hallitseva aatesuunta kirjallisuuden alalla. Keisari Wu perusti vuonna 136 eaa. akatemian, jossa oppineet saivat tutkia keskeisiä kungfutselaisuuden tekstejä. Nämä tekstit olivat keskeisessä asemassa myös virkamiestutkintojärjestelmässä.[25]

Qin-dynastian aikana kansa pyrittiin pitämään kouluttamattomana ja kiellettiin kirjojen omistaminen ja teokset poltettiin. Erityisesti kungfutselaiset oppineet olivat Qin-ajalla vainon kohteena. Han-kaudella kirjojen oppimiskielto kumottiin ja kungfutselaiset oppineet ryhtyivät kokoamaan ja kirjoittamaan muistitiedon varassa uudelleen sitä kulttuurillista perintöä, mitä Qin-dynastia oli pitänyt uhkana itselleen. Tämän johdosta Han-kaudella syntyi useita merkittäviä teoksia.[25]

Han-kaudella kirjoitettiin myös ensimmäinen Kiinan historiaa käsittelevä teos, shiji. Sen laati keisarin hovissa palvellut Sima Qian. Hän matkusti ympäri valtakuntaa keräämässä tietoja teostaan varten, mutta suurin osa hänen käyttämistään lähteistä on kadonnut. Teos on toiminut esikuvana myöhemmille Kiinan historiaa käsitteleville kronikoille. Sima Qian itse joutui erimielisyyksiin keisarin kanssa, hän oli asettunut puolustamaan xiongnuja vastaan taistellutta dynastian sotapäällikköä Li Lingiä, joka oli joutunut xiongnujen vangiksi vuonna 99 eaa. Tämän vuoksi keisari surmautti Li Lingin koko suvun. Puolustaessaan Li Lingiä Sima Qian tuomittiin vankeuteen ja kuohittavaksi.[26]

Kirjallisuuden kehitykseen vaikutti myös Han-dynastian virkamiesten pitämä yksityiskohtainen kirjanpito. Kirjoitustyyli kehittyi siten että se sopi paremmin asiakirjojen laatimiseen. Tekstit kirjoitettiin puisiin liuskoihin tai silkkiin. Kirjanpito mullistui, kun uuden materiaalin, paperin, valmistus keksittiin vuonna 105 jaa. Arkeologiset todisteet ovat osoittaneet, että paperia osattiin valmistaa jo sata vuotta aiemmin, mutta aikaisemmat kirjoitusmateriaalit korvattiin kokonaan vasta noin kolme neljä vuosisataa myöhemmin. Kielen sanasto oli lisääntynyt sivilisaation kasvaessa. Ensimmäinen kiinankielinen sanakirja shuowen jiezi valmistui vuonna 121. Se sisältää yli 9 000 erilaista ideogrammia.[24]

Yksi merkittävä kulttuurinen tekijä, joka levisi Kiinaan Silkkitietä pitkin Han-kaudella, oli buddhalaisuus. Laajaa kannatusta kansan keskuudessa se sai vasta Han-dynastian alkaessa lopullisesti rappeutua, vuoden 200 jälkeen.[27]

Lähteet

muokkaa
  • Haw, Stephen G.: Matkaopas historiaan – Kiina. Suomentanut Anne Toppi. Kuopio: UNIpress, 2005. ISBN 951-579-110-3
  • Malmqvist, Göran: Otavan suuri maailmanhistoria 5 – Idän suurvallat. Helsinki: Otava, 1983. ISBN 951-1-07161-0
  • Huotari, Tauno-Olavi & Seppälä, Pertti: Kiinan kulttuuri. Otava, 2005 (5. painos). ISBN 951-1-15943-7
  • Scarpari Maurizio: Historialliset kulttuurit – Kiina. Suomentanut Raimo Salminen. Weilin+Göös, 2008. ISBN 978-951-0-32992-4
  • Paltemaa, Lauri: Lyhyt johdatus Kiinan historiaan. Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimus ja koulutuskeskus, 22.1.2014. ISBN 978-951-29-7157-2 Teoksen verkkoversio (viitattu 9.8.2018).

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b Otavan suuri maailmanhistoria 5, s. 72–77
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u Paltemaa, s. 50–78
  3. ↑ a b Huotari, s. 44–51
  4. ↑ a b c Scarpari, s. 37–39
  5. ↑ a b c d e f g h i j Scarpari, s. 48–51
  6. ↑ a b c d e Otavan suuri maailmanhistoria 5, s. 81–84
  7. ↑ a b The Han dynasty Encyclopædia Britannica. Viitattu 24.8.2018. (englanniksi)
  8. ↑ a b Matkaopas historiaan – Kiina, s. 89–91
  9. ↑ a b c d From Wudi to Yuandi Encyclopædia Britannica. Viitattu 24.8.2018. (englanniksi)
  10. ↑ a b c d e f g h i Otavan suuri maailmanhistoria 5, s. 90–98
  11. ↑ a b c d e Matkaopas historiaan – Kiina, s. 93–94
  12. ↑ From Chengdi to Wang Mang Encyclopædia Britannica. Viitattu 24.8.2018. (englanniksi)
  13. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q Otavan suuri maailmanhistoria 5, s. 84–86
  14. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r Scarpari, s. 52–55
  15. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 5, s. 86–87
  16. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Paltemaa, s. 79–84
  17. ↑ a b c d Dong (Eastern) Han Encyclopædia Britannica. Viitattu 24.8.2018. (englanniksi)
  18. ↑ a b c Matkaopas historiaan – Kiina, s. 90–91
  19. ↑ a b c d The civil service Encyclopædia Britannica. Viitattu 24.8.2018. (englanniksi)
  20. ↑ Provincial government Encyclopædia Britannica. Viitattu 24.8.2018. (englanniksi)
  21. ↑ a b The armed forces Encyclopædia Britannica. Viitattu 24.8.2018. (englanniksi)
  22. ↑ a b c d e f g Otavan suuri maailmanhistoria 5, s. 108–110
  23. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 5, s. 111–113
  24. ↑ a b Cultural developments Encyclopædia Britannica. Viitattu 24.8.2018. (englanniksi)
  25. ↑ a b Otavan suuri maailmanhistoria 5, s. 87–90
  26. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 5, s. 100–105
  27. ↑ Matkaopas historiaan – Kiina, s. 95–97

Aiheesta muualla

muokkaa


Edeltäjä:
Qin-dynastia 		Kiinan dynastiat Seuraaja:
Kolme kuningaskuntaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Han-dynastia&oldid=22736522”