Song-dynastia

Kiinan dynastia

Song-dynastia (宋朝) hallitsi Kiinassa 960–1279. On olemassa myös aiempi Song-dynastia, Eteläiset ja pohjoiset dynastiat-kauden Eteläisiin dynastioihin kuuluva (Liu-)Song-dynastia (420–479). Song-dynastia jaetaan kahteen osaan:

  1. Pohjoinen Song-dynastia 960–1127
  2. Eteläinen Song-dynastia 1127–1279
Song Taizu (927–976) , Song-dynastian ensimmäinen keisari.

Näistä Pohjoinen Song-dynastia hallitsi koko Kiinaa, ja piti pääkaupunkiaan Kaifengissa, Eteläinen Song-dynastia hallitsi vain Kiinan eteläosia, kun pohjoisessa valtaa pitivät Liao-dynastia ja sittemmin Jin-dynastia, sen pääkaupunkina oli Hangzhou. Eteläinen Song-dynastia menetti valtansa Kublai-kaanin johtamille mongoleille ja heidän perustamalleen Yuan-dynastialle.

TalousMuokkaa

Tang-dynastiasta lähtien suuria maatiloja (莊園 [zhuāngyuán]) oli syntynyt etelä-Kiinassa ja ne olivat tuoneet mukanaan jonkinlaisen säätyläisten luokan, joka oli melko riippumaton keskushallinnosta. Poliittisiin virkoihin pääsy oli avoin kaikille, joilla oli varaa maksaa koulutuksesta ja siten saattoivat läpäistä virkatutkinnot.

Song-dynastian aikana suurista kaupungeista tuli valtavia kauppakeskuksia, joista tavarat kulkivat koko kansalle. Kauppiasjärjestöt kehittivät esittelykirjeet (飛錢 [fēiqián]), pankkijärjestelmän ja luottolaitokset. Paperiraha levittäytyi laajalle, ensimmäisenä maailmassa. Maareitin Keski-Aasiaan katkettuakin ulkomaankauppa jatkui, sillä tekninen kehitys mahdollisti kaupan merten yli jopa Intiaan ja Arabiaan saakka. Kiinassa oli käytössä mm. kuivatelakka viimeistään 1000-luvulla.

KulttuuriMuokkaa

Tang-dynastian ja Viiden dynastian levottomien ja sotaisten kausien jälkeen Song-dynastia oli kiinalaisen kulttuurin lujittumisen aikaa. Perinteinen siviilihallintomallinen valtio oli täysin kehittynyt ja sen mukana palasivat kungfutselaiset opit. Monet oppineet kommentoivat perinteisiä kirjoja tuoden esille uusia ajatuksia. Song-dynastian aikaa kutsutaan usein Kiinan renessanssiksi, sillä aivan kuten Euroopan renessanssissa, tekniikoiden ja keksintöjen kehitys sekä vanhojen tekstien uudet tulkinnat herättivät vanhoja ja synnyttivät uusia virtauksia.

Song-dynastian aikana kiinalaisen kulttuurin tuhansia vuosia jatkunut kehitys muovautui yhdeksi kokonaisuudeksi. Tang-dynastian aikainen ihanne kaikilla aloilla etevistä ihmisistä jotka olivat yhtä lailla runoilijoita, taidemaalareita kuin valtiomiehiäkin, yhdistettiin historiallisten kirjoitusten, maalaustaiteen ja posliinintuntemukseen. Älymystö etsi vastauksia kaikkiin filosofisiin ja poliittisiin kysymyksiin kungfutselaisista klassikoista. Samalla Tang-kauden buddhalaisuus sai väistyä, sitä pidettiin ulkomaalaisena ja sen ei katsottu tarjoavan juurikaan ohjeita poliittisia ja muita maanpäällisiä ongelmia silmällä pitäen.

Dynastian kaatuminenMuokkaa

Edellisten dynastioiden ajoilta oli opittu, että pääkaupungin lähellä oli pidettävä voimakasta armeijaa. Upseereita kierrätettiin, ja armeijan ylimmät johtotehtävät oli jaettu usean ihmisen hoidettavaksi. Varsin usein sotilastehtäviin päätyi siviilihenkilöitä, joilla ei ollut sotilaskokemusta ja he eivät aina tehneet oikeita päätöksiä oikeaan aikaan, erityisesti silloin kun pohjoisen ei-kiinalaiset valtakunnat Liao, Jin ja mongolit yrittivät vallata Kiinan. Monet järkevästi kieltäytyivät sotilastehtävistä ja ottivat mieluummin hoitoonsa maa-alueita.

Song-dynastian autoritaarinen hallinto teki mahdottomaksi sen, että kenraalit olisivat haastaneet keisarin vallan, joten hallintojärjestelmä oli puhtaasti siviilien käsissä. Pohjois-Kiinan menettämisen jälkeenkään Song-dynastian keisarit eivät halunneet tuhlata energiaa sotaretkiin pohjoisia hyökkäilijöitä vastaan. Oli ilman muuta edullisempaa rauhoittaa "barbaarikansat" tribuuttilahjoilla kuin taistella heitä vastaan. Sisäinen ja ulkoinen rauha ja kukoistava talous olivat erityisen tärkeitä kungfutselaiselle linjalle siirtyneille oppineille.

Tämä rauhoittamispolitiikka ei kuitenkaan toiminut loputtomiin. Sekä Liaon että Jinin johtava luokka omaksui pian kehittyneemmän kiinalaisen elämäntyylin, ja jäivät sitten mongolien jalkoihin. Song-dynastian sotilaallinen heikkous ja sotahaluttomuus yhdistettynä Mongolivaltakunnan valtaviin voimavaroihin koitui sittemmin dynastian kohtaloksi, mongolien vallatessa koko Kiinan vuoteen 1279 mennessä perustaen Yuan-dynastian.

Katso myösMuokkaa

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Song-dynastia.


Edeltäjä:
Viisi dynastiaa
Kiinan dynastiat Seuraaja:
Yuan-dynastia