Avaa päävalikko

Taolaisilla jumalilla on taolaisessa uskonnossa keisarillisen Kiinan järjestelmästä periytynyt hierarkia.[1] Jumalten hierarkian huipulla on Jadekeisari. Hänet nähdään kolminaisuutena: alkujen alun taivaallinen viisas, Daon ylläpitävä ja suojeleva henki, sekä Taivaallinen viisas Jadeaamunkoitto, joka edustaa tulevaisuuden ja Tien elementtejä. Tämän alkujen alun lisäksi kolminaisuuteen käsitetään joskus myös filosofi Laozi ja Keltainen keisari.[2] Jadekeisari ei ole kaikkivaltias jumala, vaikka hänen vastuullaan onkin kaikki olemassaoleva, niin aineellinen kuin henkinenkin. Aina hän ei kuitenkaan saa tahtoaan läpi, vaan joutuu turvautumaan apuvoimiinsa. Jadekeisarin taivaan hovissa on myös kokonainen byrokratia lukuisine ministeriöineen, kuten ukkosen ja tuulen, sodan, varallisuuden ja kirjallisuuden ministeriöt. Ministeriöiden alapuolella on se hierarkia, joka vallitsee maan päällä ja vesissä. Niitä hallitsevat Itäisen huipun suuri keisari sekä lohikäärmekuninkaat. Suuren keisarin alla on vielä joukko paikallisia jumaluuksia, jotka ovat yleensä todellisia historiallisia hahmoja.[3] Yksi suosituimmista jumaluuksista on sotajumala Guandi, oikeassa elämässään Guanyu, 200-luvulla elänyt sotilas, joka julistettiin jumalaksi 1594.[4]

Kuoleman jälkeisessä maailmassa on kymmenen helvetin kuningasta.[5] Lisäksi taolaisuudessa on kolme onnellisuuden jumalaa, joiden hahmot esiintyvät useimmissa kiinalaisissa kodeissa, ravintoloissa, työpaikoilla ja lomapaikoissa. Heidän palvontansa uskotaan tuovan onnea.[6]

Varhaisessa taolaisuudessa vuoden 100 jaa. tienoilla Laozia palvottiin kosmisena jumaluutena, ja sata vuotta myöhemmin häntä pidettiin jo ensimmäisenä ihmisenä, joka antoi Maapallolle fyysisen elämän.[7]

LähteetMuokkaa

  • Palmer, Martin: Taolaisuus. Suomentanut Tuula Saarikoski. Tammi, 1998 (alkuteos The Elements of Taoism, 1991). ISBN 951-31-0957-7.

ViitteetMuokkaa

  1. Palmer 1998, s. 144, 148.
  2. Palmer 1998, s. 148.
  3. Palmer 1998, s. 149–152.
  4. Palmer 1998, s. 155.
  5. Palmer 1998, s. 147, 156.
  6. Palmer 1998, s. 159–160.
  7. Palmer 1998, s. 91–93.
Tämä uskontoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.