Avaa päävalikko

Suomen euroviisukarsinta 1973 oli kilpailu, jossa valittiin Suomen edustaja vuoden 1973 Eurovision laulukilpailuun. Kilpailu järjestettiin kutsukilpailuna 12 säveltäjälle. Säveltäjät saivat itse valita kappaleidensa esittäjät. Finaali pidettiin vasta toista kertaa yleisötapahtumana, edellisen kerran oli pidetty vuonna 1961, tällä kertaa paikana oli Finlandia-talo. Finaali lähetettiin suorana lähetyksenä YLE TV1:ssä 3. helmikuuta kello 19.45.[1] Voittajan valitsi kymmenhenkinen tuomaristo, jonka jäsenistä jokainen pisteytti kappaleet skaalalla 1-10. Jokaisen kappaleen saamista pisteistä korkein ja alkaisin yksittäinen pistemäärä jätettiin huomiotta. Kyseessä on vanhin Yleisradion arkistoissa säilynyt karsintalähetys.[2] Ennen pisteidenlaskua edellisen vuoden edustajat Päivi Paunu ja Kim Floor lauloivat kappaleensa "Muistathan".

Eurovision laulukilpailu 1973
Suomi Suomen euroviisukarsinta
Päivämäärä 3. helmikuuta 1973
Tapahtumapaikka Finlandia-talo, Helsinki
Juontaja(t) Alpo ”Apeli” Halinen
Kapellimestari Ossi Runne
Valintamenetelmä 10-jäseninen asiantuntijaraati
Kilpailumenetelmä Kutsukilpailu
Voittaja Marion Rung
Tom tom tom
Suomi Eurovision laulukilpailussa

Vuonna 1973 Euroopan yleisradiounioni salli ensimmäistä kertaa euroviisukappaleiden esittämisen muulla kuin maan omalla kielellä. Näin ollen vuonna 1973 kuultiin Suomen karsintojen ensimmäiset englanninkieliset kappaleet. Lisäksi karsintoihin osallistunut tuolloin 13-vuotias Nina Pethman on kaikkien aikojen nuorin Suomen karsintoihin osallistunut solisti.

Sisällysluettelo

TulosMuokkaa

Sija Esittäjä Sävelmä Lauluntekijä(t) Pisteet
1. Marion Rung Tom tom tom Rauno Lehtinen (säv. & san.) 69 p.
2. Seija Simola & Paradise One, two, three Esko Linnavalli (säv.), Pertti Reponen (san.) 65 p.
3. Maarit Life is a jigsaw Seppo Paakkunainen (säv.), Jim Pembroke (san.) 58 p.
4. Irina Milan Song for a dove Frank Robson (säv. & san.) 53 p.
5. Danny Galileo Galilei Jaakko Salo (säv.), Kari Tuomisaari (san.) 52 p.
6.= Jukka Kuoppamäki & Kastanja Onnenmaa Jukka Kuoppamäki (säv. & san.) 51 p.
6.= Maarit Ampukaa pianisti Eero Koivistoinen (säv.), Jarkko Laine (san.) 51 p.
8. Lasse Mårtenson & Cay Karlsson Hän on mennyt vuorten taa Lasse Mårtenson (säv.), Jukka Virtanen (san.) 49 p.
9. Cumulus Noustaan perhosilla lentämään Valto Laitinen (säv.), Jyrki Lindström (san.) 48 p.
10. Sammy Babitzin & Koivistolaiset Riviera Kari Kuuva (säv. & san.) 47 p.
11.= Aarno Raninen Odotan Aarno Raninen (säv.), Juha Vainio (san.) 39 p.
11.= Nina Super-extra-wonder-shop Esa Pethman (säv.), Tupuna Vaissi (san.) 39 p.

PistetaulukkoMuokkaa

Sävelmä Päivi Perkiö Pirkko-Liisa Tikka Marjut Siren Jussi Tiainen Erkki Melakoski Kari Tikka Heikki Sarmanto Esa Helasvuo Kristiina Kauhtio Tuomo Tanska Yhteensä
One, two, three 7 10 5 8 7 9 8 10 7 9 65
Onnenmaa 7 7 7 9 4 7 6 3 9 4 51
Ampukaa pianisti 5 8 4 7 6 6 7 7 5 8 51
Song for a dove 4 7 6 5 8 9 7 8 8 4 53
Noustaan perhosilla lentämään 7 9 5 2 4 8 7 7 7 3 48
Galileo Galilei 6 9 6 6 4 8 5 7 9 5 52
Odotan 3 5 3 4 5 6 6 5 5 6 39
Tom tom tom 10 8 9 8 6 9 8 8 10 9 69
Riviera 6 6 3 6 5 5 7 6 8 6 47
Super-extra-wonder-shop 3 5 6 3 4 7 5 9 4 5 39
Life is a jigsaw 6 7 8 9 7 8 7 8 5 7 58
Hän on mennyt vuorten taa 8 5 9 2 8 4 6 7 6 5 49

Alin ja ylin pistemäärä jätettiin huomiotta, ne on yliviivattu.

Palanneet artistitMuokkaa

Artisti Aikaisemmat vuodet (sijoitus)
(Suomen karsinnat)
Aikaisemmat vuodet (sijoitus)
(Eurovision laulukilpailu)
Marion Rung 1962 (1., 2.)
1967 (7., 8.)
1969 (6.)
1962 (jaettu 7.)
Seija Simola (Paradise-yhtyeen kanssa) 1972 (4.) -
Irina Milan 1968 (4.) -
Danny 1966 (8.)
1967 (2., 4.)
-
Jukka Kuoppamäki (Kastanja-yhtyeen kanssa) 1971 (2.)
1972 (7.)
-
Lasse Mårtenson (duetto Cay Karlssonin kanssa) 1963 (2.)
1964 (1.)
1966 (4.)
1971 (jaettu 6.)
1964 (7.)
Cay Karlsson (duetto Lasse Mårtensonin kanssa) 1971 (3.)[3] -
Cumulus 1971 (3.) -
Koivistolaiset (Sammy Babitzinin kanssa) 1971 (1.)[4] 1971 (8.)[4]
Aarno Raninen 1968 (3.)
1971 (jaettu 6.)[5]
-

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa