Uuden Musiikin Kilpailu 2012

1. Uuden Musiikin Kilpailu

Uuden Musiikin Kilpailu 2012 (UMK 2012) järjestettiin 25. helmikuuta 2012. Kilpailun voitti Pernilla Karlsson kappaleellaan "När jag blundar". Kilpailu oli järjestyksessään ensimmäinen Uuden Musiikin Kilpailu.

Uuden Musiikin Kilpailu 2012
Tyyli Laulukilpailu, Musiikki, Viihde, Tosi-TV
Pääosissa Juontajat:
Joona Kortesmäki
Anne Lainto
Alkuperämaa  Suomi
Verkko Yle
Jaksoja Finaali:
25. helmikuuta 2012
Ikäraja Kuvaohjelman ikäraja: Sallittu
Tuotanto
Tuotantoyhtiö(t) Yleisradio
Edeltäjä Suomen euroviisukarsinta 2011
Seuraaja Uuden Musiikin Kilpailu 2013
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb

Säännöt muokkaa

Vuonna 2012 Uuden Musiikin Kilpailun säännöt olivat seuraavat:[1][2]

  1. Kappaleen on oltava ennen julkaisematon, eikä sitä ole saanut esittää julkisesti.
  2. Kappaleen kesto saa olla enintään kolme (3) minuuttia.
  3. Lavalla saa olla enintään kuusi (6) esiintyjää.
  4. Kaikkien kappaleen esittäjien on oltava 16 vuotta täyttäneitä 22.5.2012 mennessä.
  5. Vähintään yhdellä kappaleen tekijöistä ja pääsolistilla on oltava Suomen kansalaisuus tai pysyvä asuinpaikka Suomessa.
  6. Kilpailuun hyväksytään enintään yksi (1) kappale per artisti.
  7. Uuteen musiikkikilpailuun lähetetyllä kappaleella ei saa osallistua muiden maiden Eurovision-kilpailuihin.
  8. Kaikki vaadittu kilpailumateriaali on lähetettävä Ylelle 15.8.–30.9.2011 välisenä aikana.
  9. Materiaalin lähettäjä sitoutuu kilpailun sääntöihin ja kilpailuprosessiin.

Formaatti muokkaa

Vuoden 2012 esiraadin jäseniä olivat Jorma Hietamäki (Yle Radio Suomi), Jaako Hurme (Bassoradio), Johan Lindroos (Yle X3M) Sami Häikiö (Music Export Finland), Anna Laine (Radio Helsinki), Pekka Laine (Yle Kulttuuri), Tarja Närhi (Yle Kulttuuri), Tomi Saarinen (YleX), Noora Santavuori (YleX), Susanna Vainiola (Yle Kulttuuri) ja Wallu Valpio (Hitlantis).

Ilmoittautuminen vuoden 2012 Uuden Musiikin Kilpailuun käynnistyi 15. elokuuta 2011 ja päättyi syyskuun lopussa. Määräaikaan mennessä ilmoittautumisia saapui 540 kappaletta,[3] joista esiraati valitsi jatkoon 40 parasta kappaletta.

Uuden Musiikin Kilpailua alettiin esittää televisiossa tammikuussa 2012. Ohjelma lähetettiin Yle TV2:lla ja Yle HD:lla perjantaisin klo 21.00 27. tammikuuta 2012 – 24. helmikuuta 2012. Esiraadin ja tuomariston valintojen, koesoiton ja klubikeikkojen jälkeen kilpailijat etenivät 25. helmikuuta Helsingin jäähallissa järjestettyyn finaaliin. Kilpailun voittaja edusti Suomea Euroviisuissa 2012.

Kilpailun kulku muokkaa

Finaali (25. helmikuuta) muokkaa

Finaalia seurasi keskimäärin 452 000 televisionkatsojaa.[4]

Nro Artisti Kappale Kierros 1 (%) Kierros 2 (%) Sija
1 Iconcrash "We Are The Night"
2 Pernilla Karlsson "När jag blundar" 29.8% 53.4% 1.
3 Mica Ikonen "Antaa mennä"
4 Kaisa Vala "Habits of Human Beings"
5 Stig "Laululeija" 17% 17.8% 3.
6 Ville Eetvartti "Lasikaupunki" 18% 28.7% 2.

[5]

Lähteet muokkaa

  1. Euroviisuihin uutta avoimuutta Yle Uutiset. 20.6.2011. Viitattu 2.1.2017.
  2. Uuden Musiikin Kilpailu 2012 säännöt web.archive.org. Arkistoitu 5.10.2011. Viitattu 2.1.2017.
  3. Uuden Musiikin Kilpailulla huikea suosio 3.10.2011. Yle Uutiset. Viitattu 28.1.2017.
  4. Huusko, Markku: Putouksesta tuli valtava tv-hitti - Ylen kisa floppasi 27.2.2012. uusisuomi.fi. Viitattu 10.11.2017. (englanniksi)
  5. Pernilla Karlsson winner of UMK in Finland eurovision.tv. 25.2.2012. Viitattu 26.11.2016. (englanniksi)