Soinnillinen velaarinen frikatiivi

konsonanttiäänne

Soinnillinen velaarinen frikatiivi eli soinnillinen velaarifrikatiivi eli soinnillinen velaarispirantti on konsonanttiäänne.[1] Kansainvälisessä foneettisessa aakkostossa sen merkkinä on ɣ, joka on muunnelma kreikkalaisen kirjaimiston gammasta. Uralilaisessa foneettisessa aakkostossa äänteen merkkinä on kreikkalainen pienaakkonen gamma, γ.

IPA ɣ
UPA γ
X-SAMPA G
Kirshenbaum Q
IPAUnicode 0263
UPAUnicode 03B3

Ääntäminen muokkaa

Soinnillinen velaarinen frikatiivi äännetään suun takaosassa. Kielen takaosaa nostetaan kitapurjetta kohti siten, että syntyy kapeikko, jonka kautta kulkeva ilmavirta aiheuttaa hankaushälyä. Äänihuulet värähtelevät äänteen tuottamisen aikana. Soinnillinen velaarinen frikatiivi ääntyy samoin kuin suomen kielen vierassanojen soinnillinen velaarinen klusiili [g] paitsi, että kieli ei pysäytä ilmavirtausta, vaan ilma pääsee purkautumaan vapaasti ulos äänteen tuottamisen ajan.

Esiintyminen muokkaa

Soinnillinen velaarinen frikatiivi esiintyy useissa eri kielissä. Nykyään äänne esiintyy muiden muassa arabiassa, azerissa, gaelissa, iirissä, kreikassa, marissa, navajossa ja persiassa.

Nykysuomesta ɣ on kadonnut, mutta vielä 1500-luvulla se esiintyi ainakin osassa murteita. Mikael Agricolalla on äänteen merkkinä gh tai g, joita hän käyttää muun muassa Abckirian sanoissa "warghasta" [vɑrɣɑstɑ] ’varasta’, "roghalle" [ro:ɣɑlle] ’ruoalle’ ja "wlgos" [ulɣos] ’ulos’.

Lähteet muokkaa

  1. Wiik, Kalevi: Fonetiikan perusteet. Oppikirja. Helsinki: WSOY, 1981. ISBN 951-0-10324-1.
Tämä kieliin tai kielitieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.