Simo Kuntsi (2. elokuuta 1913 Jyväskylä29. kesäkuuta 1984)[1] oli suomalainen yritysjohtaja ja kuvataiteen keräilijä, jonka taidekokoelmaan pohjautuu Vaasassa vuodesta 2007 toiminut Kuntsin modernin taiteen museo.

Kuntsin modernin taiteen museo Vaasan sisäsataman vanhassa tullimakasiinissa.

Simo Kuntsi haaveili nuorena taiteilijan ammatista, mutta voimakastahtoinen isä halusi pojan kouluttautuvan liikealalle.[1] Kaarlo Kuntsi oli toimitusjohtajana Vaasan Höyrymylly Oy:ssä, ja saman yhtiön palvelukseen tuli myös poika Simo Kuntsi, valmistuttuaan ekonomiksi Helsingin kauppakorkeakoulusta 1934. Hän toimi yhtiössä vuodesta 1936 lähtien muun muassa kaupallisena johtajana, varatoimitusjohtajana ja johtokunnan jäsenenä kunnes jäi eläkkeelle 1970.[2]

Taideinnostusta koulusta ja kotoa muokkaa

Vaasan suomalaisessa lyseossa Kuntsin piirustuksenopettaja, taiteilija Toivo Talvi sai Simo-pojan vanhempiensa tavoin kiinnostumaan kuvataiteesta. Kotiin hankittiin muun muassa Pekka Halosen, Akseli Gallen-Kallelan, Helene Schjerfbeckin, Vilho Sjöströmin, Alvar Cawénin, Antti Favénin, Magnus Enckellin ja Jalmari Ruokokosken töitä. Paikalliset taiteilijat kuten Eemu Myntti, Frans Hiivanainen, Einari Uusikylä, Eero Nelimarkka, Matti Annala, Frans Hautala ja Emil Danielsson kävivät Kuntsien ja muiden varakkaiden vaasalaisperheiden kodeissa kaupittelemassa töitään, ja Simo sai olla isän mukana valitsemassa teoksia.[2]

Kuntsin modernin taiteen museo muokkaa

Simo Kuntsi aloitti oman taiteenkeräilynsä 1950-luvulla aluksi vanhaa suomalaistaidetta ostaen. Vuodesta 1960 Kuntsi asui perheineen Helsingissä, jonne Vaasan Höyrymyllyn pääkonttori tuolloin muutti. Samoihin aikoihin hän kiinnostui suomalaisesta ja kansainvälisestä modernista kuvataiteesta ja teki siitä pääkohteen keräilylleen. Vuonna 1970 Simo Kuntsi säätiöi perheensä taidekokoelman Kuntsin taidesäätiöksi ja ryhtyi sen puheenjohtajaksi. Säätiön puitteissa Kuntsi toi silloin jo 121 teosta käsittäneen taidekokoelmansa entiseen kotikaupunkiinsa Vaasaan laajentamaan kaupungin taidetarjontaa. Vaasan kaupunki sitoutui järjestämään tilat taideteoksille. Vuosina 1970–1977 osa Kuntsin nykytaiteen kokoelmasta oli esillä Vaasan kauppaoppilaitoksessa, mutta sitten varastoituna kunnes Vaasan kaupunki päätti vuonna 2000 kunnostaa sisäsatamassa sijaitsevan Tullipakkahuoneen Kuntsin nimeä kantavaksi modernin taiteen museoksi. Rakennus peruskorjattiin 2004-2005 taidemuseoksi, joka tarjoaa noin 1400 m² näyttelytilat. [2]

Kuntsin säätiön taidekokoelmaan kuuluu nyt noin 900 teosta. Kokoelma ulottuu kansainvälisistä modernisteista suomalaisiin nykytaiteilijoihin. Nimekkäimpiä ulkomaisia taiteilijoita kokoelmassa ovat Henri Matisse, Joan Miró, Antoni Tàpies ja Fernando Botero. Noin 320 teosta käsittävässä suomalaisen modernin taiteen kokoelmassa ovat edustettuna muun muassa Kauko Lehtinen, Kimmo Kaivanto, Göran Augustson, Ernst Mether-Borgström, Kain Tapper, Aarno Salosmaa, Alpo Jaakola, Juhani Harri, Ahti Lavonen ja Reino Hietanen. Uudempaa kotimaista maalaustaidetta edustavat Leena Luostarinen, Jan Kenneth Weckman, Marjatta Tapiola, Marika Mäkelä, Tero Laaksonen, Kuutti LavonenJohanna Koistinen ja Pauno Pohjolainen. Kokoelmassa on myös pieni kokonaisuus vanhempaa suomalaista taidetta.[2]

Perhe muokkaa

Kuntsin ensimmäisestä, eroon päättyneestä avioliitosta Margareta Knuusin kanssa syntyivät Jorma (1938), Hannele (1942) ja Eva (1946). Simo Kuntsi avioitui 1953 Kaisa Kaukorannan kanssa.[3]

Luottamustehtäviä muokkaa

Yhdistystoimintaan taiteen parissa Kuntsi ryhtyi 1960-luvun puolessavälissä Vaasan Höyrymyllyn käyttämän mainostoimiston omistajan Per Henrik Taucherin innoittamana. Taucher oli puheenjohtajana Nykytaideyhdistyksessä, ja Kuntsi ryhtyi yhdistyksen varapuheenjohtajaksi vuonna 1968.[1] Hän toimi myös Suomen Taideakatemian edustajistossa 1973 alkaen, Akseli Gallén-Kallelan museosäätiön edustajistossa vuodesta 1979 sekä Cité international des arts à Paris -säätiön valtuuskunnassa vuodesta 1980. Hän oli mukana muidenkin alojen järjestöjen ja yritysten johtokunnissa, kuten Suomen Turkiseläinten kasvattajain liitossa 1947–1962, Mainostajien liitossa 1967–1970 ja Mainostelevisiossa 1962–1979. Vaasan-vuosinaan 1946–1960 hän toimi Norjan varakonsulina.[3]

Mainos-Televisiossa Kuntsi toimi myös yhtiön taidetoimikunnan keskeisenä jäsenenä. Hän onnistuikin 1970–80-luvuilla valjastamaan Mainos-Television etenkin nuorten suomalaistaiteilijoiden tukijaksi. Toimikunta alkoi hankkia taideteoksia Mainos-Television 1967 valmistuneisiin uusiin toimitiloihin, ja ajan myötä teoksia kertyikin pieneksi kokoelmaksi saakka.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Tiitola, Riina: Simo Kuntsi – moderni keräilijä ja taidevaikuttaja. Suomen historian pro gradu. Tampere: Tampereen yliopisto, 2005. Tutkielman verkkoversio (pdf) (viitattu 9.8.2012). [vanhentunut linkki]
  2. a b c d Kuntsin modernin taiteen museo Vaasa Kuntsin modernin taiteen museo. Viitattu 3.5.2012.
  3. a b Kuka kukin on 1982. Helsinki: Otava, 1982. ISBN 951-1-06659-5.