Reino Hietanen

suomalainen kuvataiteilija

Reino Erkki Hietanen (2. marraskuuta 1932 Äyräpää4. joulukuuta 2014 Lahti[1]) oli suomalainen taidemaalari,[2] joka teki maalauksia, kollaaseja ja litografioita sekä julkisiin tiloihin lasimaalauksia ja seinämaalauksia.[3] Hietanen oli vuoden 1973 Helsingin Juhlaviikkojen Vuoden taiteilija.[4]

Hietanen opiskeli Taideteollisessa oppilaitoksessa kuvaamataidon opettajaksi vuosina 1954–1957 ja jatkoi Suomen Taideakatemian koulussa vuosina 1957–1961.[4] Opiskeluajoista lähtien hän suunnitteli koruja. Joihinkin näyttelyihinsä hän teki suuria tilaa jakavia veistoksia. Töillä on useimmiten jokin konkreettinen lähtökohta, kuten maisema tai asetelma, mutta teokset lähestyvät abstraktia ilmaisua.[3]

Lahdessa asunut Hietanen toimi kahdeksan vuotta Lahden taidekoulun (Taideinstituutti) johtajana.[5] Hietaselle myönnettiin professorin arvonimi vuonna 1987 ja vuonna 2000 hän sai Pro Finlandia -mitalin.[6] Palkintoja tuli kotimaisista ja ulkomaisista kilpailuista, ja Hietasen teoksia oli esillä muun muassa Sao Paulon biennaalissa ja Pariisin Nuorten biennaalissa.

Työuran vaiheitaMuokkaa

Hietasen varhaistuotantoon kuuluu öljymaalauksia 1950-luvun hengessä, tummin värein ja vahvalla mustalla ääriviivalla muotoja korostaen. 1950-luvun lopun Venetsian biennaalit sekä Ateneumin Ars 61 -näyttelyn tuomat uudet tuulet muokkasivat nuorta suomalaista taiteilijapolvea. Hietanen osallistui Nuorten näyttelyyn vuonna 1958, mutta vuoden 1963 yksityisnäyttely lyhyen aikaa toimineessa helsinkiläisessä Agora-galleriassa auktorisoi Hietasen taiteen nuoren sukupolven vaikuttajien joukkoon. Liittyminen Maaliskuulaisten ryhmään toi näyttelytilaisuuksia. Maaliskuulaisten ensimmäinen näyttely pidettiin vuonna 1964 Taidehallissa Helsingissä[7]. Ryhmä esiintyi 1960-luvulla ahkerasti sekä kotimaassa että ulkomailla. Hietasen läpimurtokauden teokset ovat lähempänä abstraktia ekspressionismia kuin informalismia, jonka kautta monia Maaliskuulaisia luonnehdittiin.

Kuusikymmenenluvun alku jakautui opetustöiden ja maalaamisen kesken. Hietanen toimi kuvaamataidon lehtorina Helsingissä Mäkelänrinteen Yhteiskoulussa ja sommittelun ja käsivaran opettajana Taideteollisessa oppilaitoksessa. Seitsemän kuukauden jakso Firenzessä ja Grassinassa vuosien 1965–1966 aikana oli ratkaiseva hänen taiteensa kehitykselle. Guassilla paperille ja kovalevylle maalatut teokset ottivat kantaa kiihkeänä yhteiskunnallisena aikana urbaanin elämän tuomaan eristäytymiseen. Lokeromaisiin asumissoluihinsa eristäytyneet ihmiset elivät yksinäistä elämäänsä suurissa kerrostaloblokeissa. Museonjohtaja Riitta Valorinta kuvailee teosten rakennetta areenaksi tai ikonostaasiksi.[8] Jo läpimurtotöiden vaiheessa nähtiin sukulaisuutta Willem de Kooningin tapaiseen amerikkalaiseen ekspressionismiin.lähde?

Hietanen oli asunut Oulunkylän taiteilijatalossa, jossa työskenteli moni muukin maaliskuulainen. Vuonna 1969 hän muutti Lahteen, ja hänet valittiin heti Lahden Taiteilijaseuran puheenjohtajaksi. Hän palasi vielä kahdeksi vuodeksi Helsinkiin Lallukan taiteilijakotiin valmistamaan Roihuvuoren kirkon lasimaalausta. Vuonna 1972 Hietanen muutti takaisin Lahteen vasta valmistuneeseen Mukkulan taiteilijataloon. Samana vuonna hän aloitti Lahden taidekoulun johtajana. Uusi taiteellinen murros tapahtui lopullisesti vuoden 1972 Stedelijk-museon työskentelystipendin ansiosta. Amsterdamin tunnelit, pihojen pyykinkuivaustelineet ja rakennustelineet sekä Mukkulan lähiön maaseutumainen miljöö muuttivat taiteen suuntaa putkimaisiin muotoihin ja pelkistettyihin pintoihin. Värikkäiden viivarytmien jälkeen teoksia hallitsivat musta, harmaa ja hopea. Kriitikko Dan Sundell puhui noen väristä.[9] Teknisten muotojen rinnalla yhtenä aihepiirinä olivat pyykkitelineillä roikkuvat lakanat, harmaalla noen ja valkoisen niukalla asteikolla maalattuna. Monta kertaa maalaukset ovat kollaaseja, lakanakankaasta ja maalauksesta tehtyjä Trompe l’œil -teoksia, kuten Vaippa vuodelta 1973. Näillä niukkailmeisillä töillään Hietanen esittäytyi vuonna 1973 Vuoden Taiteilijana Helsingin Taidehallissa. Yleisö ja kritiikki ottivat uudet teokset hämmentyneenä vastaan, etenkin kun elettiin kriitikko Pekka Paavolan sanoin “änkyrärealismin” kautta.[10] Niistä puuttui aikauden yhteiskunnallinen paatos. Toisenlaisiakin näkemyksiä on myöhemmin esitetty. Tutkija Pirjo Hämäläinen-Forslund on verrannut kankaita Kristuksen käärinliinoihin ja pohtinut teosten merkitystä filosofisteoreettisesti.[11]

Muutto Mukkulasta Salpausselän rinteeseen rakennettuun ateljeekotiin ja ikkunoista avautuvat avarat Vesijärven näkymät toivat mukanaan sinisen värin. Uutta olivat myös minimalistiset pöytäasetelmat. Horisontaalisesti nähdyillä pöydillä on kulhoja tai kasveja. Näiden teosten lomaan sijoittuvat myös piirustukselliset maalaukset,joiden värimaailma on tummasävyinen, ruskean, musta ja harmaan sekoitusta. Näistä esimerkkinä Heinähaasia vuodelta 1985.

Syyskesän 1995 kuukausi Marbellan taiteilijaresidenssissä toi vaaleita sävyjä pastoosiin maalikerrokseen. Vuosituhannen vaihteessa maalauksiin ilmestyi vahva sitruunankeltainen väri, joskus koko maalauspinnan peittävä tai kolmioina tai neliöinä luomassa jännitettä asetelmaan. Nämä geometriset, kirkkain värein maalatut muodot ovat muistumia Piet Mondrianista, jonka tuotantoon Hietanen tutustui Amsterdamin ajallaan.

Palkintoja[4]Muokkaa

  • 1973 Helsingin Juhlaviikkojen Vuoden taiteilija
  • 1975 Hämeen läänin taidepalkinto
  • 1982 Valtion 15-vuotisapuraha
  • 1983 Lahden kaupungin taidepalkinto
  • 1987 Professorin arvonimi
  • 1993 Pro Cultura Tavastica et Fennica -mitali
  • 2000 Pro Finlandia -mitali

Julkiset teokset[4]Muokkaa

  • 1970 Circulum Vitae, Roihuvuoren kirkon lasimaalaus, Helsinki
  • 1982 Ovet, Savonlinnan opettajainvalmistuslaitoksen seinämaalaus
  • 1983 Arena I ja Arena II, Lahden kaupunginteatterin seinämaalaukset
  • 1983 Maa ja taivas, Kalevan seurakuntatalon lasimaalaus, Kerava
  • 1984 Kädet Imatrankosken kirkon lasimaalaus, Imatra
  • 2009 Lux aeterna, alttariseinä ja sen lasimaalaus sekä kappelin lasimaalaus Andreaksen tie, Sovituksen kirkko, Hollola[12]

Korusarjat[4]Muokkaa

  • 1958 Rintaneulasarja, Kalevala Koru
  • 1981 Spectra, spektroliittikorusarja, Kultakeskus Oy, Hämeenlinna
  • 1984 Purje, valko- ja keltakultakorusarja, Kultakeskus Oy, Hämeenlinna

LähteetMuokkaa

  1. Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat, 14.12.2014.
  2. Kuvataiteilijat 2004. Toim. Rauha Lönn. Helsinki 2004.
  3. a b Galleria Salmela (myös teoskuvia)
  4. a b c d e Ulla Aartomaa ja Pirjo Hämäläinen-Forslund: Reino Hietanen. Mielenmaisemat. Landscapes of Mind, Lahti 2002.
  5. Lahden kaupunginkirjasto (myös teoskuvia)
  6. Kuvataiteilijamatrikkeli
  7. Huhtamäki, Ulla: Heittäydy vapauteen 2007. Jyväskylän yliopisto. Viitattu 14.12.2014.
  8. Valorinta, Riitta & Hietanen, Reino. Sara Hildénin taidemuseon näyttelyluettelo. Tampere 1986, 6.
  9. Sundell, Dan: Med färger av sot. Hufvudstadsbladet 26.8.1973.
  10. Paavola, Pekka: Purjeet tyynessä tuulessa. Etelä-Suomen Sanomat 27.2.1981.
  11. Hämäläinen-Forslund, Pirjo: Liina, liinan kuva, kollaasi. Reino Hietanen. Mielenmaisemat. Landscapes of Mind. Lahti 2002.
  12. http://www.hollolanseurakunta.fi/toimitilat/sovituksenkirkko

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Kun henki voittaa aineen. Havaintoja Reino Hietasen taiteesta, Omakustanne 1992
  • Reino Hietanen – Mielenmaisemat (teksti: Pirjo Hämäläinen-Forslund ja Ulla Aartomaa) Omakustanne, 2002