Fernando Botero

kolumbialainen taiteilija

Fernando Botero (19. huhtikuuta 1932, Medellín, Kolumbia15. syyskuuta 2023, Monte Carlo, Monaco[1]) oli kolumbialainen taidemaalari ja kuvanveistäjä, jonka tuotanto edustaa niin kutsuttua neofiguratiivista taidetta. Hän nousi maineeseen vuonna 1958 voitettuaan Salón de Artistas Colombianos -tapahtuman ensimmäisen palkinnon.

Fernando Botero
Fernando Botero vuonna 2006.
Fernando Botero vuonna 2006.
Henkilötiedot
Syntynyt19. huhtikuuta 1932
Medellín, Kolumbia
Kuollut15. syyskuuta 2023 (91 vuotta)
Monte Carlo, Monaco
Taiteilija
Ala kuvanveisto
maalaus
Taidesuuntaus ”boterismi”
neofiguratismi
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Botero syntyi Medellínissä. Hän aloitti maalaamisen teini-iässä ja sai vaikutteita sekä Kolumbian alkuperäisväestön että espanjalaisten siirtomaaisäntien taiteesta sekä meksikolaisen Diego Riveran poliittisista seinämaalauksista. Hän opiskeli taidetta Madridissa ja vietti suuren osan 1950-luvusta Euroopassa tutkien Pariisin ja Firenzen taideaarteita.[2]

Botero muutti 1960 New Yorkiin ja oli siihen mennessä kehittänyt oman helposti tunnistettavan tyylinsä: pyöreämuotoiset, pullistuneet henkilöhahmot.[2] Abstrakti ekspressionismi ja minimalismi hallitsivat tuolloin taidekenttää, mutta Botero herätti huomiota omalla tyylillään, jota alettiin kutsua ”boterismiksi”. Hänen työnsä nostivat figuratiivisen taiteen kiinnostusta ja tekivät hänestä tunnetun.[3]

Vuonna 1973 Botero palasi Pariisiin ja alkoi tehdä veistoksia, jotka muistuttavat tyyliltään hänen maalauksiaan.[2] Veistokset ovat suurikokoisia, ja niitä on monilla julkisilla paikoilla.[4]

Fernando Botero: Horse 06, Berliini

2000-luvulla Botero muutti tyyliään rajusti ja maalasi ja piirsi sarjan teoksia kotimaataan repivästä huumesodasta. Alkuvuodesta 2004 hän lahjoitti 23 öljyvärimaalausta ja 27 piirrosta Kolumbian kansallismuseolle Bogotáan.[4]

Boteron poliittisesti kantaaottavista teoksista kiistanalaisin oli vuosina 2004–2005 valmistunut noin 80 maalauksen ja 100 piirroksen sarja, joka kuvasi Yhdysvaltain joukkojen harjoittamaa vankien kidutusta Abu Ghraibin vankilassa Irakissa. Botero lahjoitti sarjan Kalifornian yliopiston Berkeleyn kirjastolle. Hän perusteli lahjoitusta sillä, ettei niin vakavaa aihetta voida myydä keräilijöille.[5]

Boteron tuotanto käsittää kaikkiaan yli 2 500 teosta.[4] Hän on kansainvälisesti tunnetuimpia nykytaiteilijoita, ja hänen töitään on ollut näkyvästi esillä lukuisissa eri valtioissa ja maanosissa, Kolumbian lisäksi muun muassa Berliinissä, Jerevanissa, Tokiossa ja Ateenassa.

Lähteet

muokkaa
  1. Fernando Botero: Celebrated Colombian artist dies aged 91 BBC News. 15.9.2023. Viitattu 16.9.2023. (englanniksi)
  2. a b c Fernando Botero Encyclopædia Britannica. Viitattu 25.7.2014.
  3. Fernando Botero Christie's. Viitattu 15.9.2023. (englanniksi)
  4. a b c Forero, Juan: Turning an Eye From Whimsy to War; The Colombian Artist Fernando Botero Captures the Agony and Absurdity of a Drug-Fueled Conflict The New York Times. 3.5.2004. Viitattu 25.7.2014. (englanniksi)
  5. Caistor, Nick: Fernando Botero obituary The Guardian. 15.9.2023. Viitattu 18.9.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa