Pekka Halonen

suomalainen taidemaalari ja professori
Tämä artikkeli käsittelee taidemaalaria. Muista samannimisistä katso Pekka Halonen (täsmennyssivu).

Pekka Halonen (23. syyskuuta 1865 Lapinlahti1. joulukuuta 1933 Tuusula) oli suomalainen taidemaalari ja professori.[1] Hänet tunnetaan etenkin talvista luontoa ja lumista metsää kuvaavista maisemamaalauksista. Hän on maalannut myös alttaritauluja.[2]

Pekka Halonen
Pekka Halonen vuonna 1899.
Pekka Halonen vuonna 1899.
Henkilötiedot
Syntynyt 23. syyskuuta 1865
Lapinlahti, Suomen suuriruhtinaskunta
Kuollut 1. joulukuuta 1933 (68 vuotta)
Tuusula, Suomi
Kansalaisuus suomalainen
Taiteilija
Ala maalaustaide
Taidesuuntaus kansallisromantiikka, karelianismi
Kuuluisimpia töitä Niittomiehet (1891)
Oijustie (1892)
Pihlaja (1894)
Neiet niemien nenissä (1895)
Vainolaista vastaan (1896)
Tienraivaajia Karjalassa (1900)

Halonen opiskeli Pariisissa muun muassa Paul Gauguinin johdolla, ja sai vaikutteita japanilaisista puupiirroksista. Hän oli kansallisromantiikan ja karelianismin edustaja.[3]

TyyliMuokkaa

Halonen maalasi eniten maisemia ja kansanelämänkuvauksia. Hän teki 1900-luvun alkupuolella värikokeiluja ja tapaili myös impressionistisempaa maalaustyyliä, mutta 1920-luvun alkuun mennessä tyyli tasaantui pehmeäksi ja ilmavaksi.lähde?

Pekka Halosen taiteessa on sekä perisuomalaisuutta että kansainvälisyyttä. Aiheet olivat suomalaisia, mutta ilmaisussa on vaikutteita kansainvälisistä virtauksista. Hän kuvasi pyhänä puuna pidetyn pihlajan symbolistisen mystisenä, ja lumisia puita kuvaavissa maalauksissa on japonismin koristeellisuutta.[3] Halosen maalaukset ovat usein väritykseltään ja sommittelultaan freskomaisen tyyliteltyjä, kuten Avannolla ja Tienraivaajia Karjalassa.lähde?

ElämänvaiheetMuokkaa

Varhaisvuodet ja opinnot SuomessaMuokkaa

Pekka Halonen syntyi 23. syyskuuta 1865 Iisalmen pitäjässä Lapinlahdella. Hänen vanhempansa olivat Olli Halonen ja Wilhelmiina Halonen. Halonsen isä oli maanviljelijä ja käsityöläinen ja hänen äitinsä kansanmuusikko. Perheeseen kuului kaikkiaan viisi poikaa ja kaksi tytärtä. Pekka Halonen oli perheen kolmanneksi vanhin.[4]

Vuonna 1885 Halonen pyrki Jyväskylän seminaariin päämääränään kansakoulunopettajan tutkinto. Hänen pääsykokeittensa pistemäärä ei kuitenkään riittänyt opiskelupaikkaan.[5] Tämän jälkeen Halonen muutti Helsinkiin. Sieltä hän tunsi vain hänelle tunnustusta antaneen arkkitehti Josef Stenbäckin. Halonen ilmaantui Stenbäckin luokse yllättäen ilmoittaen aikovansa taiteilijaksi. Syksy kului taideopintoihin valmistautumisessa. Halonen teki samaan aikaan töitä rakennuksilla ja teki koristemaalarin töitä kun niitä oli tarjolla. Hänen oli opiskeltava myös ruotsia, sillä Ateneumissa opetettiin ruotsiksi. Halonen valittiin kevätkaudeksi Ateneumiin, Suomen Taideyhdistyksen piirustuskouluun.[6] Hän kirjoitti kotiin joutuvansa aamulta puoli kymmenestä iltaseitsemään maalaamaan "alastomia rotjakkeita". Seuraavan vuoden keväällä Halonen sai kolmen muun oppilaan kanssa koulun hopeakynän palkinnoksi edistymisestä ja ahkeruudesta. Kesän Halonen työskenteli ahkerasti, mutta ansiot jäivät kuitenkin niin heikoiksi, että hän joutui syksyllä pyytämään kotikunnastaan köyhäintodistusta voidakseen jatkaa opiskeluaan Ateneumissa. Köyhäintodistus piti kirjoittaa ruotsiksi, "sillä suomalainen ei tahdo kelvata mihinkään".[6]

Halonen opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuodesta 1886 vuoteen 1890. Hänen opettajinaan olivat Carl Jahn ja Fredrik Ahlstedt, ja opiskelutovereina muun muassa Albert Gebhard, Ellen Thesleff ja Väinö Blomstedt.[7] Pekka Halonen oli 1888 avatun Ateneum-rakennuksen ensimmäisiä opiskelijoita.[3] Hän sai erinomaiset arvosanat ja oppilasstipendinä 200 markkaa. Kesän 1890 Halonen vietti kotonaan Lapinlahdella ja maalasi muun muassa työn Honkaniemi. Hän opiskeli ranskaa ja otti sitä varten yksityistunteja.[8]

Pariisi ja uran alkuMuokkaa

Syksyllä 1890 Halonen lähti Pariisiin opiskelemaan Académie Julianissa. Hän palasi Lapinlahdelle keväällä 1891 ja maalasi Liponsaaressa läpimurtoteoksensa Niittomiehet,[9] joka oli esillä syksyllä Suomen Taiteilijain ensimmäisessä näyttelyssä. Niittomiehissä mallina oli Antti-veli ja Väisälänmäki näkyy siinä taustalla.[10] Halonen jatkoi talvella opintojaan Pariisissa ja palasi keväällä 1892 Suomeen, jolloin hän tutustui laivamatkalla tulevaan puolisoonsa Maija Mäkiseen. Maija Mäkisen isä oli Sortavalan seminaarin lehtori.[11]

Tutustuttuaan Maija Mäkiseen Halonen asui jonkin aikaa Myllykylässä, Sortavalan maalaiskunnassa veljensä Antin luona. Tytön vanhemmat pitivät kuitenkin Halosta pariisilaistyyppisenä keikarina, eivätkä katsoneet nuorten seurustelua hyvällä. Pekka Halonen sai porttikiellon ja muutti Ruskealaan. Siellä hän maalasi yhden merkittävimmistä töistään, Oijustien. Halosen ensimmäinen talviaiheinen maalaus oli nimeltään Kaivopuistossa. Keväällä 1893 hän lähti käymään Lapinlahdella ja lunta oli vielä toukokuun alussakin. Syntyi maalaus Tukkinuotiolla, jossa mallina olivat Halosen isä ja pari muuta miestä. Halonen sai kuulla saaneensa 3000 markan valtion apurahan. Raha oli merkittävän suuri summa tuohon aikaan.[12]

 
Honka lumessa, 1928.

Halonen oli ystävystynyt Eero Järnefeltiin, joka oli häntä pari vuotta vanhempi, sekä Akseli Galléniin ja Emil Wikströmiin.

Vuonna 1893 Halonen matkusti ystävänsä Väinö Blomstedtin kanssa vielä kerran Pariisiin. He opiskelivat aluksi Académie Colarossissa, josta molemmat vaihtoivat pian Paul Gauguinin oppilaiksi. Gauguin oli palannut Tahitilta ja asettanut esille 44 yleisöä häkellyttänyttä työtä. Halonen tutustui tuolloin symbolismiin ja syntetismiin, mutta pitäytyi kuitenkin omassa taiteessaan realismin ihanteissa. Eniten Gauguin lienee vaikuttanut Halosen värienkäyttöön.[7]

KarelianismiMuokkaa

Suomessa Akseli Gallen-Kallela oli kiinnostunut karelianismista ja kehotti kirjeissä Louis Sparren kanssa Halosta palaamaan Suomeen oman kansansa pariin. Pariisista käsin Halonen varasi Akkalansaaresta 300 markan hintaisen mökin maineen. Hän lähetti 200 markkaa käsirahana ja lupasi maksaa loput myöhemmin. Olosuhteet olivat kuitenkin hanketta vastaan. Hänen suhteensa kotipaikkakuntaansa Lapinlahteen muuttui paikkakunnan kirkkoon tekemänsä alttaritaululuonnoksen takia. Kotipaikkakunnan ihmiset eivät pitäneet häntä oikeana taiteilijana ja valtion myöntämä apurahakin herätti kateutta. Ihmisten asenne sai aikaan sen, ettei Halonen asettunut asumaan kotiseudulleen ja hän alkoi muutenkin ottaa etäisyyttä savolaisiin sukujuuriinsa.[11]

Oijustielle löytyi ostaja 600 markalla ja niin Pekka Halonen ja Maija Mäkinen vihittiin avioliittoon 2. tammikuuta 1895. Perheen koti löytyi Kirjavalahden Komoran talosta. Kesällä tuore aviopari teki vaellusmatkan Karjalasta Kainuuseen. Matkalla he tutustuivat 17-vuotiaaseen Eino Leinoon, josta tuli Halosen elinikäinen ystävä. [13][14] Matka päättyi Paltamoon, jossa Halonen maalasi taulun Neiet niemien nenässä, jossa malleina oli Lyyti-sisar ja vaimo Maija.[13][14]

Pekka Halosen esikoispoika Yrjö syntyi 4. maaliskuuta 1896. Samana vuonna hän maalasi talvimaisemia Karjalassa ja näin syntyivät teokset Iltatunnelmia ja Talvipäivä Karjalassa. Vuoden pääteos, Vainolaista vastaan, valmistui saman vuoden joulukuussa. Perhe matkusteli Euroopassa paljon ja Halonen tutustui mm. antiikin maalaustaiteeseen Pompeijin seinämaalausten välityksellä.

Tuusulanjärven yhteisö ja Pariisin maailmannäyttelyMuokkaa

Halosen toinen lapsi, Anni, syntyi 28. helmikuuta 1898. Saman vuoden kesä vietettiin Sortavalassa ja jouluksi perhe muutti vuokra-asuntoon Tuusulaan, josta Halonen löysi perheen talon paikaksi Tuusulanjärven pitkäniemen. Kaupat tontista tehtiin toukokuun lopulla.[14]

 
Pekka Halosen Tuusulan koti ja ateljee, Halosenniemi, vuodesta 1902 lähtien.

Vuonna 1900 Pekka Halonen oli mukana Pariisin maailmannäyttelyn Suomen osaston näyttelykomiteassa ja järjesti näyttelyyn valittujen teosten ennakkonäyttelyn Ateneumissa. Suomen paviljongissa olivat esillä Halosen maalaukset Avannolla ja Ilveksen hiihtäjä, jotka saivat hopeamitalin.[14]

Halosenniemen Ateljee valmistui Tuusulanjärven rannalle 1902 ja Halonen oli yksi Tuusulanjärven taiteilijayhteisön jäsenistä.[3] Myöhemmin Halonen vietti kesiään myös Kuhmoisten Kivikosken vaaramaisemissa.[15] Vuosien 1903–1904 aikana perheeseen syntyi pojat Erkki ja Antti sekä toinen tytär Marja. Vuonna 1918 perheeseen syntyi vielä tytär Kaija. Sisällissodan takia Tuusulassakin oli levotonta ja perhe kärsi ruokapulasta. Halonen maalasi salassa teoksen Valkoiset, joka oli hänen kannanottonsa sotaan.[14]

Halosen viimeinen suuri työ oli vuonna 1925 valmistunut seinämaalaus Tukinuitto, jonka Valtioneuvosto tilasi Geneveen Kansainliiton kansainvälistä työtoimistoa varten. Samana vuonna Haloselle myönnettiin professorin arvo hänen 60-vuotispäivänään.[14][7] Kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 1927, hänelle myönnettiin Ranskan kunnialegioonan kunniamerkki.[14]

Pekka Halonen kuoli kotonaan Halosenniemellä Tuusulassa 1. joulukuuta 1933.[14]

Tunnettuja maalauksiaMuokkaa


LähteetMuokkaa

KirjallisuusMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Pekka Halonen Halosten museosäätiö. Viitattu 5.2.2009.
  2. Esimerkkejä alttaritauluista: Kotkan kirkko, Joroisten kirkko ja Vilppulan kirkko
  3. a b c d Anna-Maria von Bonsdorff: Sydän Suomessa, mieli maailmalla. Kas Taidetta, 2008, nro 1, s. 3.
  4. Elämän vuodet - Halosenniemi www.halosenniemi.fi. Viitattu 18.4.2020.
  5. Jyrki Lohi: Legenda, Pekka Halonen Jyväskylän seminaarissa. Pekka Halonen Ateneum 2008 (näyttelyjulkaisu)
  6. a b Säisä, s. 95–96.
  7. a b c Tuusulan kunta/Halosenniemi Tuusulan kunta. Viitattu 15.06.2008.
  8. Säisä, s. 97.
  9. Halonen, Pekka: Niittomiehet (Kuva teoksesta.) parkkinen.org. 1891. Viitattu 24.5.2011.
  10. Säisä, s. 98.
  11. a b Säisä, s. 100.
  12. Säisä, s. 102–103.
  13. a b Säisä, s. 112.
  14. a b c d e f g h Elämän vuodet - Halosenniemi www.halosenniemi.fi. Viitattu 18.4.2020.
  15. Lukkarinen, Ville: ”Kuhmoisten Kivikoski – vesielementin kuvaukselliset mahdollisuudet”, Pekka Halonen, s. 150–160. Helsinki: Ateneumin taidemuseo. ISBN 978-951-53-3038-3.
  16. Väinämöisen soitto, 1897 - Pekka Halonen - WikiArt.org www.wikiart.org. Viitattu 17.4.2020.
  17. Niittomiehiä Suomen kuvataiteen kultakausi. Kuvataiteilijat ja Kuvasto ry 1998.
  18. a b c d Pekka Halosen tunnettuja teoksia Halosenniemi
  19. Pihlaja Suomen kuvataiteen kultakausi. Kuvataiteilijat ja Kuvasto ry 1998.
  20. Kaksoismuotokuva Pekka Halosen seura / Tuusulan kunta
  21. Talvipäivä Suomen kuvataiteen kultakausi. Kuvataiteilijat ja Kuvasto ry 1998.
  22. Talvinen iltarusko Suomen kuvataiteen kultakausi. Kuvataiteilijat ja Kuvasto ry 1998.
  23. Avannolla Suomen kuvataiteen kultakausi. Kuvataiteilijat ja Kuvasto ry 1998.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Bonsdorff, Anna-Maria von: Pekka Halonen. Helsinki: Ateneumin taidemuseo, 2008. ISBN 978-951-53-3038-3.
  • Lukkarinen, Ville: Pekka Halonen – pyhä taide. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia, 1146. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-938-8.
  • Kettunen, Minna: Halosen taiteilijasuku. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2001. ISBN 951-31-2011-2.
  • Waenerberg, Annika: ”Halonen, Pekka (1865–1933)”, Suomen kansallisbiografia, osa 3, s. 524–527. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-444-4. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muuallaMuokkaa

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pekka Halonen.