Avaa päävalikko

Sierra Leone vuoden 1732 kartassa

Sierra Leonen historian varhaisvaiheista ei ole paljoa tietoja, mutta asutusta maassa on ollut tuhansien vuosien ajan. Nykyvaltion alueen kansat olivat järjestäytyneet pieneksi kuningas- tai päällikkökunniksi, joissa valtaa pitivät myös erilaiset salaseurat. Sierra Leonen uskotaan saaneen nimensä portugalilaiselta tutkimusmatkailija Pedro de Sintralta vuonna 1462.

Eurooppalaiset kauppiaat alkoivat toimia lähellä nykyistä Freetownia, ja 1550-luvulla orjista muodostui alueen tärkein kauppatavara. Sierra Leoneen alkoi 1700-luvun lopulla tulla vapautettuja orjia, jotka perustivat muun muassa Freetownin kaupungin. Britannian kiellettyä vuonna 1808 orjakaupan Freetowniin tuli vuoteen 1864 mennessä yli 50 000 vapautettua orjaa.

Britit hallitsivat käytännössä pitkään vain Freetownin ympäristöä, mutta he kiinnostuivat myös alueen sisämaista, kun ranskalaiset olivat laajentaneet toimintaansa. Siirtomaavallasta alettiin luopua toisen maailmansodan jälkeen, ja Sierra Leone itsenäistyi vuonna 1961. Itsenäisyyden alkuajat olivat kasvun aikaa, mutta 1960-luvulla alkoi vallankaappausten sarja. Siaka Stevens julisti maan tasavallaksi vuonna 1971, mutta otti käyttöön yksipuoluejärjestelmän vuonna 1978. Valtion hallinto korruptoitui ja timanttien viennistä tulevat voitot valuivat vallanpitäjien taskuihin.

Sierra Leonen ongelmat kasaantuivat, kun Liberian sisällissota laajeni. Sierra Leonen sisällissota alkoi vuonna 1991, kun hallituksen joukot kohtasivat Foday Sankohin vallankumousrintama RUF:n, joka tuki Liberiassa sotivaa Charles Tayloria. Verinen sisällissota, jonka aikana kuoli ainakin 50 000 ihmistä, jatkui tammikuuhun 2002. Tämän jälkeen maahan on palautettu monipuoluejärjestelmä ja talous lähtenyt jälleen kasvamaan. Kasvua hidasti vuosina 2014–2016 hätätilan aiheuttanut ebolaepidemia, jossa kuoli lähes 4 000 ihmistä.

VarhaishistoriaMuokkaa

 
Sierra Leonesta löytynyttä esihistoriallista keramiikkaa

Arkeologisten todisteiden perusteella Sierra Leonessa on ollut asutusta tuhansien vuosien ajan. Perinteisen historiografian perusteella asukkaita on tullut useiden peräkkäisten valloittajien mukana. Kuitenkin kielitutkimusten perusteella bulomit, temnet ja limbat ovat asuneet rannikkoalueilla pitkään. Näiden lisäksi Sierra Leonen alueelle on muuttanut sisämaasta hajanaisesti mandelaisia kieliä puhuvia kansoja, kuten mendejä, vaiteja, ja lokoja.[1]

Sierra Leonen kansat järjestäytyivät pieniksi kuningaskunniksi ja päällikkökunniksi. Poliittista valtaa harjoittivat myös erilaiset salaseurat, erityisesti poro.[1]

Eurooppalaisten saapuminenMuokkaa

Ensimmäiset eurooppalaisetMuokkaa

Portugalilainen tutkimusmatkailija Pedro de Sintra antoi noin vuonna 1462 Sierra Leonelle sen nykyisen nimen.[2] de Sintran nimivalinnan taustasta ei ole varmaa tietoa, joskin sen on arveltu viittaavan maanmuotoihin tai alueen ilmasto-olosuhteisiin. Joidenkin mukaan rannikkoalueet muistuttivat leijonan hampaita, kun taas toiset ovat ehdottaneet, että de Sintran mielestä vuoristoisen niemimaan yläpuolella olevat ukkoset kuulostivat leijonan karjaukselta. Tosin professori C. Magbaily Fylen mukaan kyseessä on mahdollisesti ollut historioitsijoiden väärintulkinta: Serra Lyoasta on hänen mukaansa puhuttu jo ennen vuotta 1462, jolloin de Sintran retkikunta vasta saavutti Sierra Leonen rannikon. Tämä tarkoittaisi sitä, että maan nimeäjän henkilöllisyys olisi siis vieläkin pimennossa.[3] 1500-luvun englantilaiset merimiehet kutsuivat maata Sierra Leoaksi, joka kehittyi 1600-luvulla Sierra Leoneksi. Britit hyväksyivät nimen virallisesti Sierra Leoneksi vuonna 1787.[4]

Orjakaupan aikaMuokkaa

 
Buncen saarelta vietiin paljon orjia.

Eurooppalaiset kauppiaat saapuivat lähelle nykyistä Freetownia. He toimivat afrikkalaisten hallitsijoiden suojeluksessa, koska afrikkalaiset näkivät tilanteen taloudelliset mahdollisuudet.[1] Alkuun eurooppalaiset ostivat lähinnä kultaa ja norsunluuta, mutta 1550-luvulla tärkeimmäksi kauppatavaraksi muodostuivat orjat. Esimerkiksi englantilainen John Hawkins teki 1560-luvulla useita orjakauppamatkoja Freetownin satamiin. Buncen saarelta lastattiin yli 50 000 orjaa vuosien 1668–1807 aikana.[5]

 
Vapautettuja orjia saapuu Sierra Leoneen

Vuonna 1787 Granville Sharp ja joukko muita orjuuden vastustajia asutti 400 entistä orjaa maalle, joka oli ostettu paikalliselta päälliköltä.[2] Ensimmäinen asutusyritys epäonnistui, mutta orjakauppaa vastustaneiden englantilaisten rahoittama Sierra Leone Company -niminen yritys onnistui lopulta asutuksen perustamisessa. Yhdysvallasta vapautettuja tummaihoisia orjia tuotiin Nova Scotiasta. He perustivat Freetownin kaupungin. Jamaikalta tuotiin vuonna 1800 lisää vapautettua orjia. Uudisasukkaat olivat englanninkielisiä, ja monet heistä olivat lukutaitoisia kristittyjä.[1]

Myös Suomella ja Sierra Leonella on hieman yhteistä historiaa, sillä vuonna 1792 sipoolainen August Nordenskiöld matkusti Sierra Leoneen perustamaan suomalaista Uutena Jerusalemina tunnettua utopiayhteiskuntaa. Jotkut sierraleonelaiset eivät ihastuneet kyseiseen ideologiaan eivätkä orjuuden lakkauttamiseen, jolloin hänet pahoinpideltiin hengiltä.[6]

Britannia otti Freetownin haltuunsa vuoden 1808 alussa maan kiellettyä orjakaupan. Kaupunkiin sijoitettiin laivastotukikohta, josta käytiin taistelua orjakauppaa vastaan. Sinne myös tuotiin orjat aluksilta, jotka otettiin kiinni matkalla Atlantin yli. Britannian laivasto toi Freetowniin vuosien 1807–1864 aikana yli 50 000 vapautettua. Vapautetut orjat tulivat monista länsiafrikkalaisesta kansasta ja kulttuurista, eikä heillä ollut yhteistä kieltä. Britit pyrkivät yhtenäistämään kansan kristilliseksi 1800-luvun lopun aikana. Tässä auttoivat anglikaaninen Church Missionary Society ja mustaihoiset Freetownin kirkkojen papit.[1]

Vapautetut orjat ja heidän lapsensa toimivat kauppiaina, minkä lisäksi monet opiskelivat Britanniassa lääkäreiksi ja lakimiehiksi. Heistä kehittyi koulutettu länsiafrikkalainen yläluokka, jonka tunnetuimpia jäseniä olivat Britannian armeijassa palvellut lääkäri ja kirjailija Africanus Horton ja asianajaja Samuel Lewis.[1]

Siirtomaa-aikaMuokkaa

 
Temnepäällikkö Bai Bureh ja häntä vartioiva mies (1898)

Britit hallitsivat pitkään vain Sierra Leonen rannikkoa ja siitä erityisesti Freetownin ympäristöä. Afrikan jaon aikaan Britannia sopi lopulta Ranskan ja Liberian kanssa siirtomaan rajoista. Sierra Leonesta tuli vuonna 1808 Britannian siirtomaa ja vuonna 1896 Britannian protektoraatti.[1] Britit eivät olleet aluksi kiinnostuneita sisämaa-alueista, mutta kun ranskalaiset olivat laajentaneet toimintaansa Freetownin pohjoispuolella, siirtomaaministeriö vaati, että Britannian siirtomaavalta oli ulotettava mahdollisimman pitkälle myös Freetownin ulkopuolelle.[7]

Protektoraatin perustamisen jälkeen brittien hallussa oli nykyinen Sierra Leonen alue. Se oli kuitenkin jaettu hallinnollisesti kahteen osaan, vuonna 1808 perustettuun kruununsiirtomaahan, johon kuuluivat Freetown ja sen ympäristö, ja uuteen protektoraattiin. Varsinaisen siirtomaan pinta-ala oli alle 520 neliökilometriä, kun taas protektoraatti oli itä-länsisuunnassa 290 kilometriä ja pohjois-eteläsuunnassa 338 kilometriä.[8]

Protektoraattinsa hallintokulujen kattamiseksi Britannia asetti majaveron. Heimopäälliköt vastustivat veroa, minkä seurauksena vuonna 1898 syttyi Bai Burehin johtama kapina, jonka britit kukistivat vuoden loppuun mennessä. Se oli ainoa suurempi aseellinen yhteenotto brittihallitsijoita vastaan.[1]

Britit alkoivat luopua toisen maailmansodan jälkeen Länsi-Afrikan siirtomaistaan.[1] Vuonna 1947 tehty perustuslaki käynnisti prosessin kohti itsehallintoa. Perustuslaki antoi hallinnon enemmistölle, mikä oli pettymys vähemmistössä olleille, yläluokkaa edustaneille krioille.[9]

Sierra Leonen perustuslaki uusittiin vuonna 1951. Se muodosti itsenäistymisen selkärangan, ja Sierra Leonen kansanpuolue (SLPP) voitti uudistamisen jälkeen järjestetyt vaalit. Britit valitsivat kansanpuoleen toimimaan hallintoneuvostossa. Paikalliset ministeriöt perustettiin 1953 ja SLPP:n Milton Margai valittiin pääministeriksi.[10]

Milton Margai oli konservatiivinen johtaja, joka suosi paikallisia heimopäälliköitä, jotka puolestaan käyttivät paikoin väärin valtaansa ja käyttivät pakkotyövoimaa. Tämä johti 1950-luvun puolivälissä maanlaajuisiin mielenosoituksiin. Miltonin veli Albert Margai ja Siaka Stevens irtautuivat SLPP:stä ja perustivat vuonna 1960 All People’s Congress -puolueen (APC).[10]

ItsenäisyysMuokkaa

Ensimmäiset vuodet, Commonwealth realmMuokkaa

Sierra Leonesta lähdettiin kehittämään 1950-luvun aikana Britannian mallin mukaista parlamentarista järjestelmää. Kehitys huipentui 27. huhtikuuta 1961, kun Sierra Leonesta tuli itsenäinen Kansainyhteisön jäsenvaltio.[1] Aluksi uusi valtio oli Commonwealth realm, jonka valtionpäämiehenä oli edelleen Britannian kuningatar Elisabet II.[2]

Itsenäisyyden ajan ensimmäiset vuodet olivat menestyksekkäitä. Rautamalmista ja timanteista saatiin rahaa, jota sijoitettiin erityisesti koulutukseen. Njalan yliopisto perustettiin 1960-luvun alussa, ja se yhdistettiin vuonna 1967 Fourah Bay Collegen kanssa uudeksi Sierra Leonen yliopistoksi.[1]

Milton Margai kuoli vuonna 1964, jolloin hänen veljensä Albert nousi valtaan. Siaka Stevensin APC voitti vuoden 1967 vaalit. Asevoimat teki kuitenkin vallankaappauksen ja asetti maan hallitsijaksi kansallisen uudistusneuvoston, jota johti Andrew Juxon-Smith. Seuraava sotilasvallankaappaus palautti siviilivallan ja nosti Stevensin maan pääministeriksi.[1]

Yksipuoluejärjestelmän aikakausiMuokkaa

Sierra Leonesta tuli tasavalta vuonna 1971 ja Stevensistä sen ensimmäinen presidentti. Maan talous oli samaan aikaan voimakkaasti heikentymässä, kun rautamalmivarat olivat ehtymässä ja timantit lähtivät maasta salakuljettajien mukana. Kansan tyytymättömyys vahvistui ja kärjistyi opiskelijamielenosoituksissa. Stevens vastasi vuonna 1978 julistamalla maahan yksipuoluejärjestelmän.[1]

Stevensin yksipuoluehallinnon aikana hallinto korruptoitui hyvin vahvasti, aj hän hiljensi tylysti poliittisen vastustuksensa. Tämä johti koko maan koulutuksen ja talouden heikkenemisen. Stevens otti myös henkilökohtaisesti haltuunsa Sierra Leonen timanttitalouden ja keräsi hallintokautensa aikana jopa 500 miljoonan Yhdysvaltain dollarin omaisuuden. Virallisesti Sierra Leonen timanttiviennit putosivat vuoden 1970 kahdesta miljoonasta karaatista vuoden 1988 noin 48 000 karaatiin.[11]

Stevens jäi eläkkeelle vuonna 1985 ja nimesi seuraajakseen Joseph Saidu Momohin.[1] Momoh lupasi tehdä useita uudistuksia ja taistella korruptiota ja verojenkiertoa vastaan. Mikään ei oikeastaan muuttunut Momohin kaudella.[11]

SisällissotaMuokkaa

 
Sisällissodan aikana tuhoutunut koulu.

Sierra Leonen ongelmat kertaantuivat, kun naapurimaan Liberian sisällissota levittäytyi maaliskuussa 1991 Sierra Leonen puolelle. Momoh vastasi raja-alueen levottomuuksiin lähettämällä asevoimat kohtaamaan Charles Taylorin johtaman Liberian kansallisen isänmaallisen rintaman joukot. Sierra Leonen armeija kohtasi kuitenkin entisen armeijan upseerin Foday Sankohin vallankumousrintama RUF:n, joka tuki Tayloria. Tästä alkoi verinen Sierra Leonen sisällissota.[1]

Kapteeni Valentine Strasser kaatoi huhtikuussa 1992 Momohin hallituksen, asetti maan johtoon kansallisen neuvoston ja nimesi itsensä valtionpäämieheksi. Sisällissota kärjistyi Strasserin kaudella, kun RUF oli saanut haltuunsa suuria alueita, ja niiden mukana monia maan tuottoisia timanttikaivoksia.[1]

Strasser syöstiin vallasta tammikuussa 1996, kun asevoimat pelkäsivät, ettei hän siirtäisi valtaansa siviilihallitukselle, kuten oli luvannut. Kenraali Julius Maada Bio oli lyhytaikaisesti maan johdossa ja lupasi järjestää vaalit pian. RUF vaati kuitenkin vaalien lykkäämistä, kunnes se pääsisi yhteisymmärrykseen rauhanehdoista hallituksen kanssa. Vaalit pidettiin kuitenkin maaliskuussa 1996, SLPP:n Ahmad Tejan Kabbah valittiin niissä presidentiksi. Kabbah allekirjoitti marraskuussa RUF-johtaja Sankohin kanssa Abidjanin rauhansopimuksen, jota ei kuitenkaan koskaan saatu käytäntöön.[1]

Johnny Paul Koroma nousi valtaan toukokuussa 1997 uudessa vallankaappauksessa. Koroman mukaan kaappauksen taustalla oli edellisen hallinnon epäonnistuminen rauhanneuvotteluissa. Hän muodosti Asevoimien vallankumouksellisen neuvoston (AFRC) maan johtoon. Vallankaappauksen jälkeen AFRC joutui taisteluihin Kabbahia tukevien joukkojen kanssa, Kansainyhteisö hyllytti Sierra Leonen jäsenyyden ja Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto asetti maalle sanktioita.[1]

Kansainvälisen yhteisön tukemana länsiafrikkalaiset ECOMOG-joukot syöksi AFRC:n vallasta helmikuussa 1998. Kabbah palautettiin presidentiksi, mutta ECOMOG:n ja hallituksen joukot jatkoivat taisteluita kapinallisia vastaan. Lomén rauhansopimus allekirjoitettiin heinäkuussa 1999, mutta AFRC:n joukot jatkoivat taisteluita. Vaikka RUF:n johtaja Sankoh oli suostunut rauhanehtoihin, hänen sissinsä jatkoivat hyökkäyksiä siviilejä kohtaan eivätkä suostuneet laskemaan aseitaan.[1]

Freetownin ympäristössä puhkesi toukokuussa 2000 rajuja taisteluita, joiden aikana Sankoh vangittiin ja RUF:n joukot ajettiin pois pääkaupungista. Sankohin vangitsemisen jälkeen RUF jatkoi toimintaansa Issa Sesayn alaisuudessa. YK:n UNAMSIL-operaatio pyrki vuoden 2001 aikana toteuttamaan Lomén sopimusta. Se onnistuikin riisumaan RUF:n ja hallitusta tukevat sissit aseista. RUF alkoi palauttaa myös alueitaan viralliselle hallinnolle ja YK:n rauhanturvaajille. Sisällissota päättyi virallisesti tammikuussa 2002. Sen aikana kuoli ainakin 50 000 ihmistä ja noin 2 000 000 joutui jättämään kotinsa.[1]

Sisällissodan jälkeenMuokkaa

 
Länsi-Afrikan ebolaepidemian tilannekartta joulukuussa 2014

Ahmad Tejan Kabbah valittiin toukokuussa 2002 presidentiksi ensimmäisissä sisällissodan jälkeisissä vaaleissa. Hänen hallintonsa pyrki edistämään sovinnon tekemistä, pitää yllä sisäistä turvallisuutta ja edistää taloutta. Sierra Leonen erikoistuomioistuin perustettiin kesällä 2002, ja YK:n rauhanturvaajat lähtivät maasta vasta joulukuussa 2005. Erikoistuomioistuin syytti Liberian entistä presidenttiä Charles Tayloria Sierra Leonen sisällissodan aikana tekemistään sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Hänet tuomittiin Haagissa huhtikuussa 2012.[1]

Sierra Leonessa alkoi sodan jälkeen jälleenrakennuksen kausi. Maassa rakennettiin uudelleen kouluja ja sairaaloita, kunnostettiin teitä ja käynnistettiin useita kaivoksia. Talous kaksinkertaistui kymmenessä vuodessa. Siirtyminen monipuoluedemokratiaankin oli onnistunut, sillä vuonna 2007 valta siirtyi oppositiopuolueelle, kun APC:n Ernest Bai Koroma valittiin presidentiksi.[12][13] Sierra Leonen talous oli aiemmin lähes täysin keskittynyt timantteihin, mutta siäsllissodan jälkeen useat ulkomaalaiset yhtiöt ovat panostaneet muidenkin kaivannaisten tuottamiseen.[14]

Vaikka Sierra Leonen talous on kehittynyt, se oli vuonna 2011 silti vasta 180:nnella sijalla inhimillisen kehityksen indeksin perusteella, ja vuonna 2012 noin 60 prosenttia kansasta eli köyhyysrajan alapuolella.[15]

Sierra Leonessa julistettiin heinäkuussa 2014 hätätila ebolaepidemian takia. Presidentti Koroma erotti myöhemmin samana vuonna terveysministeri Miatta Kargbon tilanteen huonon hoidon takia.[16] Maailman terveysjärjestö julisti epidemian olevan ohi tammikuussa 2016, jolloin siihen oli kuollut Sierra Leonessa lähes 4 000 ihmistä.[17] Ebolaepidemia ja samaan aikaan tapahtunut rautamalmin maailmanhinnan lasku aiheutti kolauksen Sierra Leonen taloudelle.[18]

LähteetMuokkaa

  • Manson, Katrina & Knight, James: Sierra Leone. Chalfont St Peter: Bradt Travel Guides, 2012. ISBN 978-1-84162-412-9. Google Books (viitattu 6.11.2016).
  • Sierra Leone Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica , Inc. Viitattu 6.11.2016. (englanniksi)

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u Encyclopædia Britannica.
  2. a b c Sierra Leone : History The Commonwealth. Viitattu 6.10.2016. (englanniksi)
  3. Fyle, C. Magbaily: Pedro da çintra did not name Sierra Leone: An Exploration into available evidence Sierra Leone Concord Times. 22.6.2015. Viitattu 26.5.2017. (englanniksi)
  4. Sierra Leone – Background Visit Sierra Leone. Viitattu 9.5.2017. (englanniksi)
  5. Manson & Knight, s. 5.
  6. Rafael Koskimies: ”Henkiennäkijöitä ja alkemisteja”, Porthanin aika, s. 198. Otava, 1956.
  7. Manson & Knight, s. 8.
  8. Witness to Truth: Final Report of the Truth and Reconciliation Commission, s. Volume Three A: s. 5–6. Graphic Packaging Ltd, 2004. ISBN 9988-8097-6-X. Volume Three A, Chapter One (viitattu 30.5.2017). (englanniksi)
  9. Manson & Knight, s. 9.
  10. a b Manson & Knight, s. 10.
  11. a b Manson & Knight, s. 11.
  12. Glennerster, Rachel: It’s been 25 years since Sierra Leone’s brutal civil war. Here’s what we know about helping communities recover. The Washington Post. Viitattu 6.11.2016. (englanniksi)
  13. Manson & Knight, s. 26.
  14. Conteh, Jakob: Sierra Leone: From Blood Diamonds to a Market Economy 8.6.2014. The Globalist. Viitattu 6.11.2016. (englanniksi)
  15. About Sierra Leone United Nations Development Programme. Viitattu 6.11.2016. (englanniksi)
  16. Sierra Leone profile – Timeline BBC News. 18.3.2015. BBC. Viitattu 6.11.2016. (englanniksi)
  17. Ebola virus: New case emerges in Sierra Leone BBC News. 15.1.2016. BBC. Viitattu 6.11.2016. (englanniksi)
  18. Masha, Iyabo: Sierra Leone’s Economy in the Post-Ebola Era 18.1.2016. International Monetary Fund. Viitattu 6.11.2016. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa