Avaa päävalikko

Sambian historia alkaa miljoonien vuosien takaa, jolloin sitä asutti ihmisten esi-isät. Ennen brittien valloitettua sen osaksi brittiläistä imperiumia 1800-luvun lopulla Sambiaa hallitsi monet eri heimot. Sambia itsenäistyi omaksi valtioksi 1964, jonka jälkeen maata hallitsi Kenneth Kaunda vuoteen 1991 saakka.

EsihistoriaMuokkaa

Sambiasta on löydetty jälkiä asumisesta jo varhaispaleoliittiselta kaudelta miljoonien vuosien takaa. Vuonna 1921 Kabwen läheltä löytyi homo rhodesiensisin luuranko. Sambian alueelta on löytynyt useita alkeellisia aseita, kuten kirveitä. Ennen nykyaikaa ainoa Sambian aluetta asuttanut kansa oli khoisanit, jotka olivat metsästäjiä ja keräilijöitä. Heille ei kuitenkaan ollut tyypillistä perustaa kaupunkeja tai kyliä, vaan heitä pidetään nomadeina. Noin 300-luvulta eaa lähtien bantut levittäytyivät koko eteläiseen Afrikkaan ja myös Sambiaan. He toivat mukanaan rautaiset työkalut sekä uudet viljelymenetelmät. Bantut viljelivät erityisesti durraa, banaania ja jamssia. Tällöin syntyi myös pysyvää asutusta, joka lisäsi heimojen ja heimopäälliköiden valtaa. 1000-luvulta löytyy merkkejä, että kupari on ollut hyvin merkittävä materiaali tuolloin Sambian alueella. Merkittävä valtio alueella oli šonien Mwene Mutapa, joka levittäytyi myös Sambiaan.[1][2][3]

Eurooppalaisten saapuminenMuokkaa

 
David Livingstone oli ensimmäinen eurooppalainen Sambian alueella.

Ensimmäisen kerran eurooppalaiset saapuivat Sambesin alueelle vuonna 1512. Ensimmäiset saapuneet olivat portugalilaisia, jotka olivat kiinnostuneita alueelta löytyneestä kullasta. Samalla alkoi orjakauppa. Tämä johti heimojen välisiin taisteluihin, jossa vihollisheimon jäsenet myytiin portugalilaisille orjina. Suurimmilta osin orjat vietiin Brasiliaan. Kauppa käytiin nykyisen Mosambikin kautta. 1830-luvulla Shaka Zulu valloitti ison osan Sambesin alueesta. Kololot valloittivat suuren osan lozien alueesta Länsi-Sambiassa, joskin lozit valloittivat osan alueista takaisin 1860-luvulla. Ngonit pitivät valtaa Itä-Sambiassa.[4][2][5]

LivingstoneMuokkaa

David Livingstone oli ensimmäinen eurooppalainen, joka saapui itse Sambian alueelle. Livingstone aloitti ensimmäisen matkansa 1849 Kapmaasta saavuttaen Sambesin 1851. Hän törmäsi alueella orjakauppaan, jota alkoi vastustamaan. Ensimmäisellä tutkimusmatkallaan hän kulki lähinnä Lounais-Sambiassa sekä Sambesia pitkin Intian valtameren rannikolle. 1855 Livingstone löysi Victorian putoukset. Livingstone yritti lopettaa orjakaupan ja tarjosi vaihtoehtona norsunluun ja puuvillan myyntiä. Tämä epäonnistui sillä tavaran liikuttaminen jalan oli liian vaarallista ja joki ei ollut käyttökelpoinen rannikolle saakka.[6][2][7]

Osana brittiläistä imperiumiaMuokkaa

 
Cecil Rhodes.

Vuonna 1889 lozien kuningas Lewanika myi Barotselandin Cecil Rhodesin omistamalle British South Africa Companylle (BSAC). Lewanikan tarkoituksena oli hankkia suojelua Ndebele-kuningaskuntaa vastaan antaen vastapalveluksi luvan kaivosten perustamiseen. Lewanikan toiveena oli, että britit perustaisivat samalla kouluja Sambiaan. Rhodes lahjoi myös muita heimoja, kuten lungut. Bembat eivät suostuneet brittien lahjontaan, vaan heidät jouduttiin valloittamaan väkivallalla. Samoin Kaakkois-Sambiassa ngonit vastustivat brittien valloittamista, mutta hävisivät heidän armeijalleen, jolla oli konekivääreitä. Vuonna 1895 BSACin alueita alettiin kutsumaan Rhodesiaksi. Rhodes ei löytänyt Sambian alueelta arvokkaita mineraaleja, vaan pelkästään kuparia ja sinkkiä. Tämän jälkeen vuonna 1898 Sambiaan tuotiin niin sanottu majavero (engl. hut tax), joka oli maksettava käteisellä. Jos ei pystynyt maksamaan, joutui orjaksi Zimbabwen ja Etelä-Afrikan kaivoksille. Jos tätä vastustettiin, koti poltettiin ja mies vangittiin. 1800-luvun lopulla eurooppalaiset toivat isorokon, karjaruton ja muita ruttoja Sambiaan.[2][8][3]

Vuonna 1905 saatiin valmiiksi rautatiesilta, joka ylitti Sambesin. Tällöin perustettiin myös Livingstonen kaupunki sekä nykyinen pääkaupunki Lusaka, jonka tarkoituksena oli palvella Kabwen kaivoskaupunkia. 1907 nykyinen Sambian alue jaettiin kahteen osaan: Koillis- ja Luoteis-Rhodesiaan. Vuonna 1911 osat yhdistettiin, jolloin syntyi Pohjois-Rhodesia, jonka pääkaupunki oli Livingstone. Asukkaita oli noin yksi miljoona, joista puolitoista tuhatta eurooppalaisia. Maa osallistui ensimmäiseen maailmansotaan taistellen saksalaisia vastaan Tansaniassa. Noin 3 500 sambialaista sotilasta osallistui taisteluihin Tansaniassa. Noin 50 000–100 000 sambialaista liittyi brittien armeijaan.[2][3]

Vuonna 1923 asenne siirtomaita kohtaan oli muuttunut Euroopassa ja Pohjois-Rhodesiasta tehtiin protektoraatti. Vuonna 1925 Pohjois-Rhodesiaan perustettiin valtuusto, mutta siihen ei kuulunut mustia ihmisiä. 1920-luvun lopulla Sambian alueelta löytyi rikkaita kupari- ja kobolttiesiintymiä. Tämä toi Sambiaan muun muassa yhdysvaltalaisia ja eteläafrikkalaisia kaivosyrityksiä. Vuonna 1936 perustettiin Kitwen kaupunki, joka toimi kuparikaivauksien keskuksena. Vuonna 1939 Sambiasta oli tullut maailman suurin kuparintuottaja. Tämä lisäsi valkoisten ihmisten muuttoa Sambiaan erityisesti Etelä-Afrikasta. Huolimatta brittien hallinnon päätöksestä jakaa Pohjois-Rhodesian maat siten, että osa on alkuperäiskansoille ja osa kolonialisteille, niin suurin osa sambialaisista joutui työskentelemään edelleen orjina: iso osa työvoimasta oli Zimbabwen ja Tansanian alueilla plantaaseilla. Huonot työolosuhteet johtivat lakkoiluun vuonna 1935, jotka vaimennettiin väkivalloin. Samaan aikaan, kun kaivosteollisuus kasvoi merkittävimmäksi elinkeinoksi Pohjois-Rhodesiassa, erityisesti lähetyssaarnaajien perustamat koulut kouluttivat alkuperäisväestöä.[2][3]

Toisen maailmansodan aikaan Sambia oli merkittävä kuparilähde briteille. Vuonna 1940 kaivostyöläiset lakkoilivat huonoa palkkaa vastaan. Lakon vaikutuksena palkka määräytyi kokemuksen mukaan. Maailmansodan jälkeen ammattiliitot yleistyivät, ja vuoteen 1949 mennessä puolet kaivostyöntekijöistä kuului ammattiliittoon.[3]

1930-luvulla heimopäälliköille annettiin enemmän valtaa paikallisessa hallinnossa. Vuonna 1943 perustettiin maakuntavaltuustot, jotka koostuivat lähinnä kyläpäälliköistä, mutta osa valtuutetuista oli valittu vaalein. Toisen maailmansodan jälkeen alkoi Afrikassa leviämään, erityisesti Afrikan kansalliskongressin (ANC) vaikutuksesta, halu itsenäistyä. Kolonialistit pelkäsivät menettävänsä vallan hallitsemillaan alueilla. Vuonna 1953 perustettiin Rhodesian ja Njassamaan liittovaltio eli Keski-Afrikan liittovaltio, joka koostui Etelä-Rhodesiasta, Pohjois-Rhodesiasta ja Njassamaasta eli nykyisen Malawin alueesta. Kyseessä oli brittiläisen kruunun alainen kuningaskunta. Kuningaskunnalla oli yhteinen hallinto. Hallinto otti haltuunsa suurimman osan tuloista, joita saatiin kaivoksilta. Samalla Pohjois-Rhodesian alueelle perustettiin uusia kaupunkeja, kuten Kalushi ja Chingola. 1950-luvulla kuparintuottamisen ohelle kasvoi merkittävä jalokivikaivosteollisuus. Samalla eurooppalaisten, erityisesti brittien, määrä kasvoi Pohjois-Rhodesian alueella. Vuonna 1955 eurooppalaisia oli noin 3 % väestöstä.[2]

Kohti itsenäistymistäMuokkaa

Vuonna 1958 brittien hallinto toi siirtomaa-alueelle uuden perustuslain, joka hyväksyttiin paikallishallinnossa. Tämä johti seuraavana vuonna United National Independence Partyn eli UNIPin perustamiseen. UNIPia johti vuodesta 1961 lähtien Kenneth Kaunda. Myös yleinen ilmapiiri länsimaissa oli kääntynyt kolonialismin vastaiseksi ja samalla koulutetun afrikkalaisen väestön määrä kasvoi. Afrikkalaiset saivat työllistyä myös johtotehtäviin kaivoksilla. Afrikassa oli merkittävä määrä lakkoja, jotka olivat johtaneet myös työläisten parempaan organisoitumiseen. Vuonna 1961 Kaunda johti rauhanomaisia protesteja valkoista hallintoa vastaan, mutta protestit muuttuivat väkivaltaiseksi. Brittiläinen hallinto luovutti ja muutti perustuslakia siten, että afrikkalaiset saivat enemmistön hallintoon. 1962 pidetyissä vaaleissa kansallismielisten puolueiden, UNIPin ja ANC:n, liitto saavutti vaalivoiton. Hallitsevat puolueet tekivät jälleen uuden perustuslain, joka oli kolmas kuuteen vuoteen. Tammikuussa 1941 Kaunda voitti vaalit, jonka jälkeen Sambiassa syttyi levottomuuksia erityisesti Alice Lenshinan johtamana. Kaunda vaimensi levottomuudet voimalla. 24. lokakuuta 1964 Sambia julistautui itsenäiseksi valtioksi ja liittyi osaksi Kansainyhteisöä.[2]

Itsenäisenä valtionaMuokkaa

 
Kenneth Kaunda oli Sambian presidentti vuosina 1964-1991.

Sambian itsenäistyttyä Kaunda aloitti Sambian presidenttinä. Juuri itsenäistyneellä valtiolla oli kuitenkin suuria ongelmia: maassa oli noin 100 korkeakoulutettua sambialaista, maan infrastruktuuri oli kehnoa, kouluja oli vähän ja 90 % viennistä oli kuparia. Kaunda aloitti suuren julkisen sektorin tukemisen: tuki suuntautui erityisesti sairaaloihin ja infrastruktuuriin. Samalla koulutettujen sambialaisten määrä lähti kasvuun. 1960- ja 70-luvuilla Sambian talous kukoisti kuparin hinnan ollessa korkealla, mutta hinnan romahdettua 1974, se vaikutti suuresti Sambian talouteen. Kaunda ajoi sosialistista politiikkaa, jonka johdosta 1980-luvun lopulla valtion omistamat yritykset tuottivat 80 % BKT:sta.[2]

Kaundan poliittinen valta heikkeni 1960-luvun lopussa. Vuoden 1969 UNIPin enemmistö pieneni hallinnossa. Vuonna 1971 Simon Kapepwe perusti United Progressive Partyn eli UPP:n. Kapepwe syytti Kaundaa bembojen sortamisesta. Koska Kaunda pelkäsi UPP:n a ANC:n liittoutuvan vuoden 1973 vaaleissa, hän teki oppositiopuolueet laittomiksi vuonna 1972. Tämä johti joidenkin oppositiojohtajien pidättämiseen ja osa lahjottiin tarjoamalla heille hyvin palkattuja töitä. Vuosien 1973, 1978, 1983 ja 1988 vaaleissa Kauanda oli ainoa ehdokas, jolloin sai äänestää vain "kyllä" tai "ei". Saman aikaisesti korruptio lisääntyi voimakkaasti Sambiassa, kun erityisesti tärkeitä töitä ja virkoja annettiin sopiville henkilöille.[2][7]

1970-luvulla Sambia tuki naapurimaiden itsenäistymispyrkimyksiä, mikä aiheutti konflikteja maan alueella. Tämän seurauksena Sambian rajat suljettiin, joka johti ongelmiin ulkomaankaupan ja energiansaannin kanssa. Kun lopulta naapurimaat itsenäistyivät, niin Sambiaan saapui pakolaisia.[7]

Kuparin hinnan romahdettua, Sambia oli pakotettu ottamaan valtion velkaa. Vuonna 1985 Sambia pääsi Kansainvälinen valuuttarahaston ohjelmaan, joka pakotti vähentämään julkisen sektorin henkilöstöä 25 %. Samalla erilaisia tukia leikattiin, mikä aiheutti levottomuuksia. Kun vuonna 1986 leikattiin ruokatukia, syntyi voimakkaita mellakoita, jotka tukahdutettiin väkivallalla. Tämä johti 20 ihmisen kuolemaan. Samalla inflaatio nousi koko ajan. Heikko taloustilanne aiheutti kirkon ja ammattiliittojen vallan nousua. Vuonna 1990 ruuan hinta kaksinkertaistu, joka aiheutti laajoja mellakoita. Kesäkuussa 1990 Kuanda höllensi organisaatioiden oikeuksia ja heinäkuussa perustettiin Movement for Multi-Party Democracy eli MMD. Opposition vaatimuksesta lokakuussa 1991 pidettiin monipuoluevaalit, jossa MMD sai 125 paikkaa 150 paikkaisesta edustajistosta. Samalla Frederick Chiluba voitti presidentinvaalit saaden 81 % äänistä.[2]

Sambia Kuandan jälkeenMuokkaa

Chiluba hylkäsi Kuandan epäonnistuneen politiikan, mikä johti muun muassa markkinatalouden käyttöönottoon. Tällöin muun muassa ruuan hinta määräytyi markkinoiden mukaan. Samalla valtion yrityksiä yksityistettiin. Inflaatio laski 25 prosenttiin vuoteen 1999 mennessä. 1990-luvulla taloutta haittasi ensin tulvat ja sitten kuivuus. Osa länsimaista antoi Sambian velkoja anteeksi, ja taloutta elvytti koboltin hinnan nousi. Samalla AIDS yleistyi ja vuonna 2000 noin 10 % kantoi HI-virusta.[2]

Toukokuussa Chiluba muutti perustuslakia siten, että Kaunda ja jotkin muut oppositiojohtajat eivät voineet olla ehdolla vuoden 1996 vaaleissa. Tämä onnistui siten, että vain sambialaiset vanhemmat omaava henkilö sai asettua ehdolle. Chiluba voitti vuoden 1996 vaalit. Perus Samalla MMD sai 131 paikkaa edustajistossa. Kaundan johtama UNIP boikotoi vaaleja. 1997 Sambian armeijan kommandojoukko valloitti kansallisen radion, mutta kaappaus kesti vain muutaman tunnin. Ennen vuoden 2001 vaaleja MMD:n poliitikot, oppositiopoliitikot ja kansalaiset vaativat, että Chiluba ei voinut olla ehdolla kolmatta kertaa. Chiluban toista hallintokautta leimasi isot syytökset korruptiosta. Vuonna 2001 maassa oli laaja julkisen sektorin lakko, joka vaikutti koko yhteiskunnan toimintaan muutaman viikon ajan. Lakon tarkoituksena oli palkkojen korotus ja työolosuhteiden parannus. Vuoden 2001 vaaleihin osallistui 11 puoluetta. Vaaleja syytettiin vilpillisiksi, mutta MMD:n Levy Mwanawasa valittiin seuraavaksi presidentiksi. Mwanawasa sai 29 % äänistä, kun suurin vastustaja Anderson Mazoka sai 27 % äänistä. Mazoka haastoi Mwanawasan oikeuteen, mutta syytteet hylättiin 2002. Oppositio sai suurimman osan parlamentin paikoista vuoden 2001 vaaleissa, mutta myöhemmät uusintavaalit toivat MMD:lle enemmistön parlamenttiin. Mwanawasa aloitti kautensa taistelemalla korruptiota vastaan. Hän syyllisti erityisesti Chilubaa ja vaati hänen syytesuojan poistamista. Mwanawasa valittiin uudestaan presidentiksi vuonna 2006, jolloin hän sai 43 % äänistä. Vaaleja varten suoritettiin uudistuksia, jotka vähensivät vilpin määrää. Mwanawasa sai sairaskohtauksen kesäkuussa 2008 ja kuoli saman vuoden elokuussa. Rupiah Banda jatkoi Sambian presidenttinä.[7][3]

Vuonna 2005 G8-maat antoivat Sambian valtion velat anteeksi. Tämän jälkeen Sambian talous on kasvanut voimakkaasti. Kuparin lisäksi Sambiaan on kasvanut merkittävät teollisuuden alat hopean, sinkin koboltin ja lyijyn kaivauksessa.[2]

Vuoden 2011 vaaleissa presidentiksi valittiin Michael Sata. Sata edusti Patriotic Front -puoluetta.[9] Sata kuoli lokakuussa 2014, jonka jälkeen tehtävää hoiti Guy Scott.[10] Tammikuussa 2015 Edgar Lungu valittiin presidentiksi. Lungu edustaa Patriotic Front -puoluetta.[11] Lunguaa on kritisoitu, sillä hänen aikanaan köyhien määrä on lisääntynyt lokakuuhun 2015 mennessä 85 prosenttiin sambialaisista, kun tammikuussa 2015 se oli 60 %.[12][3]

LähteetMuokkaa

  • A. J. Wills: An Introduction to the History of Central Africa. 4. painos. Oxford: Oxford University Press, 1985. ISBN 0-19-873076. (englanniksi)

ViitteetMuokkaa

  1. Wills 5-18
  2. a b c d e f g h i j k l m A Short History of Zambia localhistories.org. Viitattu 22.12.2015. (englanniksi)
  3. a b c d e f g Zambia - History Britannica. Viitattu 27.12.2015. (englanniksi)
  4. Wills s. 23-29
  5. Wills s. 49-68
  6. Wills s. 82-97
  7. a b c d Zambia 22. helmikuuta 2012. US Department of State. Viitattu 27.12.2015.
  8. Wills s. 157, 215
  9. Opposition leader wins Zambia election 23. marraskuuta 2011. Al Jazeera. Viitattu 27.12.2015. (englanniksi)
  10. Clement Malambo: President Michael Sata Has Died 29. lokakuuta 2014. Zambia Reports. Viitattu 27.12.2015. (englanniksi)
  11. 2015 Presidental Election elections.org.zm. Viitattu 27.12.2015. (englanniksi)
  12. Zambia: 'Why Lungu Is the Most Useless President Since Independence' 6. marraskuuta 2015. allafrica.com. Viitattu 27.12.2015. (englanniksi)