Inflaatio

Tämä artikkeli käsittelee rahan arvoa. Maailmankaikkeuden laajenemisesta kertoo artikkeli Kosminen inflaatio.

Inflaatio tarkoittaa taloustieteessä rahan ostovoiman heikkenemistä, jonka aiheuttaa yleisen hintatason nousu^[1] , ts. rahan reaalisen arvon heikkeneminen, koska samalla rahamäärällä saa hintojen nousun jälkeen vähemmän tuotteita (esim. bensiiniä, ruokaa, elokuvalippuja, urheilutarvikkeita). Se voidaan määritellä myös yleiseksi hintojen noususta johtuvaksi rahan ostovoiman heikkenemiseksi. Kyse ei siis ole vain yksittäisen tuotteen tai tuoteryhmän kallistumisesta.

Inflaatio Suomessa 1975-2007 (Lähde: Tilastokeskus).

Elinkustannusindeksi Suomessa 1951-2007 (Lähde: Tilastokeskus).

Inflaatio raportoidaan SVT-tilastona Suomessa. Tämä perustuu säännölliseen Tilastokeskuksen seuraamien hyödykekorien hintatarkistuksiin Suomessa. Esimerkkinä tästä toimii elinkustannusindeksin muutos.

Inflaation myötä rahan ostovoima alenee, joten samalla rahamäärällä ei saa enää ostettua yhtä paljon tuotteita, palveluja tai työtä kuin aikaisemmin, ja rahamääräiset säästötkin menettävät arvoaan. Toisaalta reaaliomaisuuden eli esimerkiksi kiinteistöjen nimellinen arvo kasvaa. Inflaation vastakohta on deflaatio eli yleisen hintatason aleneminen. Stagflaatioksi kutsutaan sellaista tilannetta, jossa yhdistyvät korkea inflaatio ja bruttokansantuotteen aleneminen (taantuma).

Valtiot mittaavat virallista inflaatiota erilaisilla hintaindekseillä. Tämä virallinen inflaatio vaikuttaa muun muassa erilaisiin indeksikorotuksiin, esimerkiksi eläkkeiden suuruuteen. Yleisimmät mittauskohteet ovat kuluttajien tuotteiden hintojen nousu, tuottajien tuotteiden hintojen nousu tai bruttokansantuotteen muutokset. Mittaustavat saattavat vaihdella valtioiden välillä ja hintaindeksejä päivitetään vastaamaan sen hetkistä yhteiskuntaa, joten esimerkiksi kuluttajahintaindeksit eivät ole täysin vertailukelpoisia tehtyjen muutosten vuoksi eri vuosikymmenillä. Hyvin nopeaa inflaatiota kutsutaan hyperinflaatioksi. Hyperinflaation aikana edes kottikärrylliset seteleitä eivät riitä kuin yhden leivän ostamiseen. Tähän voi nähdä Saksasta 1920- ja 1930-luvulla otetuissa valokuvissa. Natsien valtaannousun yhtenä syynä pidetään ensimmäisen maailmansodan jälkeistä hyperinflaatiota Saksassa.

Inflaation syitä Muokkaa

Inflaation syistä on useita erilaisia näkemyksiä taloustieteilijöiden keskuudessa.^[2]

1930-luvulla John Maynard Keynesin ajatusten pohjalta syntynyt keynesiläinen teoria korosti puolestaan hyödykkeiden kysynnän ja tarjonnan vaikutusta inflaatioon. Keynesiläisen koulukunnan mukaan inflaatio voi aiheutua siitä, että kokonaiskysyntä kasvaa kokonaistarjontaa nopeammin. Näin tapahtuu etenkin kun talous on aktiivinen ja rahatulot paisuvat. Tällöin on kyse kysyntäinflaatiosta. Inflaatiota voi tapahtua myös kustannusten nousun takia, mikä korottaa hintoja, jolloin on kyse kustannusinflaatiosta.^[2] Nykyään kuitenkin taloustieteessä nämä hintojen muutokset kysynnän ja kustannusten muutosten seurauksina käsitetään hintavaihteluina inflaation sijaan. Kysyntäinflaatio ja kustannusinflaatio ovat pudonneet käsitteinä kielenkäytöstä keynesiläistä koulukuntaa lukuun ottamatta, koska inflaatio ryhdyttiin mieltämään monetaristisen koulukunnan, erityisesti Milton Friedmanin, rahan kvantiteettiteorian parissa tekemän työn vuoksi monetaarisena, siis rahaan liittyvänä, ilmiönä. Friedman totesi, että "inflaatio on aina ja kaikkialla monetaarinen ilmiö [inflation is always and everywhere a monetary phenomenon]" vuonna 1963. Kysyntäinflaatio liittyy markkinoilla esiintyvään tarjontaan nähden liiallisen kysynnän taipumukseen kohottaa hintoja, ja kustannusinflaatio yritysten tuotantokustannusten kasvuun kun tuotannontekijät (tai osa niistä) kallistuvat.

Nykyään suurin osa taloustieteilijöistä on yhtä mieltä siitä, että hyvin korkean inflaation (hyperinflaatio) tyypillisin aiheuttaja on rahavarannon nopea kasvattaminen^lähde?. Kohtuullisen inflaatiovauhdin suuruuteen vaikuttavat sekä muutokset hyödykkeiden kysynnässä ja tarjonnassa että muutokset liikkeellä olevan rahan määrässä. Yleisesti voidaan sanoa taloustieteen mukaan pitkällä aikavälillä, että rahan tarjonnan kasvu on inflaation perimmäinen syy.^[3] Rahan tarjonnan kasvu tarkoittaa kansantaloudessa liikkeellä olevan rahamäärän kasvua.

Lyhyellä aikavälillä hinta- ja palkkajäykkyyksillä on olennaista merkitystä ja esimerkiksi reaalipalkka voi muuttua nopeastikin. Tämä johtuu siitä, että reaalimaailmassa palkat ovat ajoittainen neuvotteluasia ja hintoja tarkistetaan määräajoin. Pitkän ajan kuluessa nämä korjaavat toisiaan ja reaalipalkka voi olla hyvinkin stabiili pidemmässä tarkastelussa. Keynesiläisellä "demand-managementilla" ja valtio-interventiolla on tällöin merkittävä rooli akuuteissa kriiseissä.

Inflaation seurauksia Muokkaa

Inflaatiosta ei itseisarvoisesti ole haittaa, vaan sen seurauksista. Mikäli rahan arvo heikkenisi vuodesta toiseen vakionopeudella ja kaikki kansalaiset tietäisivät tämän ja ottaisivat sen huomioon sijoitus- ja kulutuspäätöksissään, ei inflaatiosta todennäköisesti olisi haittaa. Yksi inflaation suurimmista ongelmista on juuri sen vaihteluiden yllätyksellisyys: esimerkiksi pankkitalletus menettää arvoaan inflaation kiihtyessä, mikä on epäoikeudenmukaista pankkitalletuksen tehnyttä kansalaista kohtaan. ^[3] Tämä vaikutus esiintyy erityisesti kiinteäkorkoisten määräaikaistalletusten ja erilaisten velkakirjojen (obligaatioiden ja debentuurien) tapauksissa. Vastaavasti lainanottajilla vaikutus on päinvastainen; inflaatio puree otettuun lainarahaan, laskien sen arvoa -inflaatio syö lainaa pois. Tämä toki edellyttää, että myös työn hinta on noussut, että lainanhoitoon on enemmän varoja.

Kevyttä inflaatiota pidetäänkin nykyään yllä rahapoliittisilla toimenpiteillä, koska deflaatiota pidetään haitallisena ja hieman nollaa suurempi inflaatio suojaa deflaatioon ajautumisen riskiltä. Esimerkiksi Euroopan talous- ja rahaliiton jäsenmaissa pyritään alhaiseen, noin kahden prosentin vuosittaiseen inflaatiovauhtiin. Mikäli hinnat nousevat tätä nopeammin, Euroopan keskuspankki voi nostaa ohjauskorkoaan, joka vaikuttaa välittömästi Euribor-korkoihin ja näin saa vähennettyä kulutusta ja liikkeellä olevan rahan määrää ja tämän kautta hillittyä hintojen nousua. Vakaa hintataso eli tasaisena pysyvä inflaatio on yksi Euroopan keskuspankin keskeisistä tavoitteista. Lievästä inflaatiosta on hyötyä kansantalouden toiminnalle, koska kun raha menettää arvoaan jos sitä ei käytetä, raha kannattaa kuluttaa. Inflaatiolla on siis kuluttamiseen kannustava vaikutus, mutta inflaation oloissa myös rahan säästäminen saa inflaatiota korkeampien talletuskorkojen eli positiivisten reaalikorkojen avulla kannusteen.

Mitä suurempi inflaatio on, sitä useammin yritykset joutuvat päivittämään hinnastojaan, mistä myös aiheutuu kustannuksia. Myös palkkoja on nostettava useammin, jotta työntekijät saisivat palkallaan edelleen saman määrän hyödykkeitä. Hintojen nostaminen tiheästi lisää myös yleistä tyytymättömyyttä. Vaihteleva inflaatio vaikeuttaa pitkän aikavälin taloussuunnittelua ja suosii lyhytnäköistä keinottelua.^[3] Korkeasta inflaatiosta siis on inflaation vaihtelevuuden lisäksi haittaa.

Inflaation mittaaminen Muokkaa

Inflaatiota mitataan erilaisilla hintaindekseillä, tarkemmin sanottuna indeksien vuosimuutosvauhdilla. Yleisimmin käytetyt mittarit ovat:

Kuluttajahintaindeksi: Inflaatiota mitataan yleisimmin kuluttajahintaindeksin vuosimuutoksella. Kuluttajahintaindeksi mittaa yleisesti kulutetuista tavaroista ja palveluista koostuvan hyödykekorin hintaa. Eri hyödykkeiden painoarvo kuluttajahintaindeksissä määräytyy niiden osuudesta kotitalouksien kokonaiskulutuksessa. Osuuksia muutetaan Suomessa viiden vuoden välein kulutuksessa tapahtuneiden muutosten mukaan. Kuluttajahintaindeksin ongelmana on, että yhden hyödykkeen kallistuminen korissa nostaa hintaindeksiä, vaikka yhden hyödykkeen hinnan nousu (muiden tuotteiden hintojen pysyessä ennallaan) ei ole merkki inflaatiosta.
Tuottajahintaindeksi
BKT-deflaattori: inflaatio lasketaan BKT-deflaattorin muutosprosenttina. BKT-deflaattori on nimellinen BKT/Reaalinen BKT. Sen arvo mittaa bruttokansantuotteen arvon toisen vuoden euroina. Minkä vuoden euroina reaalinen BKT on laskettu, on ilmoitettava reaalisen bruttokansantuotteen kanssa.
Elinkustannusindeksi, joka on pitkä aikasarja eri vuosien kuluttajahintaindekseistä. Sen avulla tarkastellaan pitkiä aikavälejä.
Inflaation mittarina käytetään myös rahanarvonkerrointa, joka lasketaan hintaindeksien avulla. Se osoittaa, kuinka suuri oli tietyn rahamäärän ostovoima jonakin aikaisempana vuotena jonkin myöhemmän vuoden rahaksi arvioituna.

Katso myös Muokkaa

Lähteet Muokkaa

↑ Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2008. ISBN 978-952-5446-32-6.
↑ ^a ^b Pekkarinen, Sutela: Kansantaloustiede. WSOY, 2002. ISBN 951-0-27436-4. ^{lähde tarkemmin?}
↑ ^a ^b ^c Pohjala, Pekkarinen, Sutela: Taloustiede. WSOY, 2006. ISBN 951-0-32431-0. ^{lähde tarkemmin?}