Avaa päävalikko
Kartta Nigerian alueesta vuodelta 1909.

Nigerian historiaa voidaan tutkia tuhansien vuosien päähän[1], sillä maata on todistetusti asutettu niinkin aikaisin kuin 13 000 vuotta sitten.[2] Maan vanhimmat fossiilit ovat ajoitettu 9 000 vuoden päähän ennen ajanlaskun alkua.[1] Nykyisen Nigerian alueella on ollut alueen historian aikana useita afrikkalaisia sivilisaatioita.[1] Esimerkkejä näistä sivilisaatioista ovat muun muassa Beninin kuningaskunta, Nrin kuningaskunta sekä Oyon valtakunta. Islam saapui Nigeriaan hausojen kuningaskuntien kautta 1000-luvulla. Osa maasta oli myös Songhain kuningaskunnan hallitsemana.

Portugalilaiset merenkulkijat saapuivat Nigerian rannikolle vuonna 1472.[3] Ei kestänyt kauaa, kunnes eurooppalaiset orjuuttivat nigerialaiset ja kuljettivat nigerialaisia miljoonittain orjiksi Amerikkoihin.[3]

Britit valloittivat Lagosin vuonna 1851 ja liittivät sen virallisesti osaksi imperiumiaan vuonna 1861. Britit perustivat alueelle kaksi protektoraattia: Etelä-Nigerian protektoraatin ja Pohjois-Nigerian protektoraatin. Kyseiset protektoraatit kestivät vain 14 vuoden ajan, ja ne yhdistettiin vuonna 1914, jolloin Nigeriasta tuli Britannian siirtomaa ja protektoraatti. Kolonisaatio alueella jatkui vuoteen 1960 asti, jolloin itsenäistymistä ajanut taho onnistui saamaan Nigerialle itsenäisyyden. Nigerian liittovaltio itsenäistyi 1. lokakuuta 1960, mutta aluksi se oli Commonwealth realm, ja Britannian kuningatar Elisabet II oli edelleen myös Nigerian valtionpäämies.

Nigeriasta tuli tasavalta vuonna 1963, mutta joutui militaristisen vallan alle verisen vallankaappauksen jälkeen vuonna 1966. Pääosin igbo-kansan asuttama itäinen osavaltio Biafra yritti itsenäistyä vuonna 1967 ja lopulta separatistiliike muodosti Biafran tasavallan samaisena vuonna, joka johti miltei kolmivuotiseen Biafran sotaan eli Nigerian sisällissotaan.[4] Biafran tapahtumat herättivät laajalti kansainvälistä huomiota ja sieltä maailmalle levinneet uutiskuvat vahingoittivat vakavasti Nigerian mainetta. Vuoden 1975 veretön vallankumous nosti valtaan siviilihallintoa luvanneen Murtala Ramat Mohammedin. Nigeriasta tuli jälleen tasavalta uuden perustuslain laatimisen jälkeen vuonna 1979. Tämä tasavalta oli tosin lyhytikäinen, kun kenraalimajuri Muhammadu Buhari kaappasi vallan jälleen itselleen neljä vuotta myöhemmin vuonna 1983. Vuonna 1985 Ibrahim Babangida kaappasi puolestaan vallan Buharilta toisessa peräkkäisessä verettömässä vallankaappauksessa.[3]

Vuonna 1993 Ibrahim Babangidan johtama sotilashallitus piti presidentinvaalit, mutta niiden lopputulos mitätöitiin Moshood Abiolan voitettua ja muutaman kuukauden kuluttua marraskuussa kenraali Sani Abacha otti vallan. Abachan aikana kuoli ja katosi paljon toisinajattelijoita, muun muassa Ken Saro-Wiwa. Abacha kuoli vuonna 1998 ja neljäs tasavalta perustettiin seuraavana vuonna, lopettaen kolme vuosikymmentä kestäneen jatkoittaisen sotilasdiktatuurin.[3]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Nigeria – History Encyclopedia Britannica. Viitattu 25.5.2017. (englanniksi)
  2. Boettcher, Daniel: Skull points to a more complex human evolution in Africa BBC News. 16.9.2011. Viitattu 25.5.2017. (englanniksi)
  3. a b c d Nigeria profile – Timeline BBC News. 9.5.2017. Viitattu 25.5.2017. (englanniksi)
  4. Republic of Biafra proclaimed – May 30, 1967 HISTORY.com. Viitattu 25.5.2017. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa