Radio tekee murron

vuoden 1951 elokuva

Radio tekee murron on Matti Kassilan ohjaama suomalainen elokuva vuodelta 1951. Kassilan ja Aarne Tarkaksen käsikirjoittaman rikoskomedian pääosissa ovat Hannes Häyrinen ja Ritva Arvelo. Notkeasti kerrotussa elokuvassa on ilmeisiä film noir -vaikutteita.[1] Elokuva sai kolme Jussi-palkintoa (käsikirjoitus, ohjaus, miesnäyttelijä).

Radio tekee murron
Radio tekee murron.jpg
Ohjaaja Matti Kassila
Käsikirjoittaja Matti Kassila
Aarne Tarkas
Tuottaja T. J. Särkkä
Säveltäjä Ahti Sonninen
Kuvaaja Osmo Harkimo
Leikkaaja Armas Vallasvuo
Lavastaja Jaakko Hurme
Pääosat Hannes Häyrinen
Ritva Arvelo
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomen Filmiteollisuus
Ensi-ilta 6. huhtikuuta 1951
Kesto 91 min
Alkuperäiskieli suomi
Seuraaja Radio tulee hulluksi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Elokuvassa nähdään Usko Santavuoren reportaaseja mukailevat jaksot laskuvarjohypystä (”Maan ja taivaan välillä”) ja murrosta (”Valemurto”). Hävittäjä-ässä Oiva Tuominen on elokuvan alussa cameoroolissa lentäjänä.

Elokuvan ensi-ilta oli 6. huhtikuuta 1951 Bio Rexissä ja Tuulensuussa.

JuoniMuokkaa

Elokuvan idea perustuu Usko Santavuoren edellisenä vuonna tekemään Suomessa uraa-uurtavaan radioreportaasiin, jossa hän tekeytyi murtovarkaaksi ja teki valemurron radioliikkeeseen.[2] Viranomaiset eivät olleet saaneet siitä etukäteen tietoa lukuun ottamatta Helsingin poliisikomentajaa, jonka luvan turvin Santavuori toimi.

Elokuvassa valemurto tehdään Helsingin taidemuseoon, mutta todelliset konnat saavat vihiä aikeesta ja vievät museosta samanaikaisesti tauluja, joiden katoamisesta toimittaja Teräsvuori joutuu vastuuseen. Koska Teräsvuori päätti toimia yksin esimiehen annettua hänen juttuideansa toiselle, ei poliisi tahdo ottaa todesta hänen tarinaansa valemurrosta.

ArviotMuokkaa

Aikalaisarvioijat antoivat elokuvalle suitsutusta yksimielisesti. Olavi Veistäjä (Aamulehti) kirjoitti: ”[...tekijät ovat] saaneet syntymään todella jännittävän, vaihtelevan ja vauhdikkaan kotoisen seikkailufilmin” ja Juha Nevalaisen (Ilta-Sanomat) arviossa elokuva on ”teknilliseltä valmiudeltaan ja kekseliäältä ohjaukseltaan – – toden totta kansainvälistä luokkaa".[3]

Tv-maailman kriitikon mielestä elokuva on kestänyt aikaa hyvin, vaikka sen ajatuksellinen sisältö on jokseenkin vaatimaton.[1]

NäyttelijätMuokkaa

 Hannes Häyrinen  Toivo Teräsvuori, radiotoimittaja  
 Ritva Arvelo  Eila Ritolampi  
 Kullervo Kalske  tarkastaja Tammisalo  
 Kunto Karapää  Mr. Knickerbocker alias Robins  
 Heikki Savolainen  Hämäläinen, konna  
 Matti Lehtelä  Lehtinen, konna  
 Kauko Käyhkö  Durando alias Lindström  
 Uljas Kandolin  konstaapeli Rytky  
 Lasse Pöysti  radiolainen  
 Arvo Lehesmaa  Ranta  
 Kaarlo Halttunen  ääniteknikko Leo Laakso  
 Aino Mantsas  tarjoilija tornissa  
 Kauko Vuorensola  konstaapeli Pehkonen  
 Kirsti Ortola  ilotyttö  
 Kauko Kokkonen  poliisi  
 Uolevi Lönnberg  konstaapeli Joutsen  
 Aarne Tarkas  Karas, konna  
 Urho Westman  Tuura, konna  
 Pentti Irjala  humalainen  
 Joel Asikainen  radioreportteri  
 Paavo Jännes  tuomari  
 Oiva Tuominen  lentomestari Tuominen  
 Rakel Laakso  Saimi  
 Veikko Linna  museon yövahti  
 Matti Kassila  portieeri  
 Heimo Lepistö  humalainen  
 Urho Lahti  radion ohjelmapäällikkö  
 Laina Laine  kerrossiivooja  
 Rolf Labbart  kalusteosaston myyntipäällikkö  
 Osmo Harkimo  hotellin apumies  
 Varma Lahtinen  nainen rullaportaissa  
 Nestori Lampi  lihava mies rullaportaissa  
 Pentti Siimes  mies kahvilassa  
 Vappu Jurkka  kirjakaupan myyjä  
 Juhani Kumpulainen  kaapin ostajia  
 Pia Hattara  hissinainen  

PalkinnotMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b Päivän elokuvia, Tv-maailma 51–52/2011, s. 45.
  2. Alkuperäinen radio-ohjelma Ylen Elävässä arkistossa.
  3. Radio tekee murron Elonetissä, Lehdistöarvio, viitattu 10.1.2014.
  4. Jussi-palkinnot