Uljas Kandolin
Uljas Salomon Kandolin (ent. Niskanen; 19. toukokuuta 1915 Helsinki, Suomen suuriruhtinaskunta – 27. joulukuuta 1980 Helsinki[1]) oli suomalainen näyttelijä. Ennen näyttelijänuraansa Kandolin toimi sukeltajana.
| Uljas Kandolin | |
|---|---|
 Uljas Kandolin vuonna 1971. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi |
Uljas Salomon Kandolin ent. Niskanen |
| Syntynyt | 19. toukokuuta 1915 Helsinki, Suomen suuriruhtinaskunta |
| Kuollut | 27. joulukuuta 1980 (65 vuotta) Helsinki |
| Ammatti | näyttelijä, sukeltaja |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 1946–1979 |
| Merkittävät roolit | Kovanaama |
| Palkinnot | |
|
|
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| Svensk Filmdatabas | |
Ura
muokkaaKandolin oli alkujaan sukeltaja kasvatti-isänsä sekä biologisen isänsä tapaan, mutta kiinnostui näyttelemisestä 1940-luvulla ja siirtyi Eino Salmelaisen näyttelijäkurssille. Sieltä hänet kiinnitettiin Karhumäen Teatteriin ja näytteli myöhemmin Helsingin Kansanteatterissa.
Kandolin teki pitkän uran kotimaisen elokuvan parissa, hänen ensimmäinen roolinsa oli vuonna 1946 valmistuneessa Ilmari Unhon ohjaamassa elokuvassa ”Minä elän”. Viimeisessä elokuvaroolissaan hän esitti Topi Taavitsaista Matti Kassilan ohjaamassa Nataliassa vuodelta 1979. Hän kuoli seuraavana vuonna. Kandolin esiintyi pitkään Helsingin kaupunginteatterissa, jossa hänen menestynein roolinsa oli pääosa, maitomies Tevje, musikaalissa Viulunsoittaja katolla (1965). Tästä esityksestä peräisin olleita kuvia käytettiin muun muassa esityksen pohjana olleen Šolom Aleichemin kirjan Tevje, maitomies uuden suomennoksen kuvituksena.
Usein Kandolinilla oli konnan rooli, kuten elokuvissa Ei ruumiita makuuhuoneeseen ja Isaskar Keturin ihmeelliset seikkailut, mutta hän esitti myös ylikonstaapeli Salomon Koukkua kolmessa Tarkaksen elokuvassa: Paksunahka (1958), Opettajatar seikkailee (1960) ja Oksat pois... (1961). Vuonna 1954 Kandolin sai parhaan miessivuosan Jussin elokuvasta Kovanaama.
Kandolin palkittiin Pro Finlandia -kunniamerkillä vuonna 1966.[2]
Kandolin on haudattu Hietaniemen hautausmaan uurnalehtoon Helsinkiin.[3]
Filmografia
muokkaa- Pääartikkeli: Uljas Kandolinin filmografia
Lähteet
muokkaa- ↑ Uljas Kandolin Elonetissä.. Viitattu 13.11.2017.
- ↑ Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalin saajat aakkosjärjestyksessä (Kandolin, Uljas Salomon 6.12.1966.) 9.10.2020. Ritarikunnat. Viitattu 21.11.2021.
- ↑ Helsingin seurakuntayhtymän hautahaku Hautahaku. Viitattu 16.12.2023.
Kirjallisuutta
muokkaa- Toiviainen, Sakari: ”Kandolin, Uljas (1915–1980)”, Suomen kansallisbiografia, osa 4, s. 760–761. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-445-2. Teoksen verkkoversio.