Nokian Pyry (jääkiekko)

nokialainen jääkiekkojoukkue
(Ohjattu sivulta Pyryn jääkiekko)

Nokian Pyry on nokialainen vuonna 1905 perustettu urheiluseura. Pyryn jääkiekko on osa Pyryn yleisseuraa. Pyryn ensimmäinen jääkiekko-ottelu pelattiin vuonna 1952. Pyry nousi Suomi-sarjaan kaudella 2009–2010, jota ennen oli pelannut 11 vuotta II-divisioonaa.

Nokian Pyry (jääkiekko)
Perustettu 1905
Kaupunki Suomi Nokia
Kotiareena Kattokeskus Areena
– kapasiteetti  1100
Sarjataso Suomi-sarja
Värit               
Toimitusjohtaja Suomi Pekka Palonen
Puheenjohtaja Suomi Jani Ahmaoja
Päävalmentaja Suomi Toni Rautakorpi
Kapteeni Suomi Valtteri Ylitalo
Omistaja Suomi Mika Tonttila
Mestaruudet 2023, 2024
Hopeaa 2013
Pronssia 2017, 2018

Pyryn tunnetuimpia pelaajia edustusjoukkueessa ovat olleet muun muassa Ari Haanpää, Jussi Pesonen, Antti Bruun, Antti Hilden ja Noora Räty. Pyryn tunnetuimpia kasvatteja ovat muun muassa Sami Sandell, Otto Koivula ja Juuso Välimäki. Joukkueen päävalmentajana kaudella 2022-2023 toimii Sakari Salmela. Seuran edustusjoukkueen toimintaa pyörittää Nokian Pyry Hockey Oy.

Pyry on kuulunut jo vuosia sarjan kärkikastiin ja voitti ensimmäistä kertaa sarjan mestaruuden keväällä 2023. Seurassa on myös pitkäjänteisesti kauan haaveiltu noususta Mestikseen. Lisäksi Suomi-sarjassa Pyryllä on kaksi pronssista mitalia ja yksi hopea ja Mestis-karsinta-paikat vuosina 2013 ja 2023.

Suomi-sarja muokkaa

2009-2015: Nousu kohti sarjan kärkeä muokkaa

 
Pyry - Red Ducks, Nokian jäähallissa vuonna 2012 muutama vuosi ennen jäähallin ja seuran kokemaa kasvojen kohotusta.

Pyryn noustuaan Suomi-Sarjaan kaudelle 2009-2010 joukkue oli ensimmäisinä vuosina Suomi-sarjan keskikastissa. Kaudella 2012–2013 Pyry pääsi Mestis-karsintoihin, joissa oli neljästä joukkueesta kolmas, ensimmäisen noustessa Mestikseen (HCK säilytti paikkansa).

Kaudella 2013–2014 joukkue jäi ulos pudotuspeleistä. Kausi oli alkanut onnistuneesti, mutta loppua kohti vauhti hiipui liiaksi ja Pyry jäi kolme pistettä viimeisestä pudotuspelijoukkueesta KeuPasta. Pyry vaihtoi kesken kauden valmentajaa pitkäaikaisen valmentaja Jukka Kerisalmen tehtyä tilaa Pasi Saariselle, joka jatkoi myös seuraavalla kaudella.

Kaudeksi 2014–2015 Pyry teki uusia pelaajahankintoja, muun muassa Jarkko Pyymäki, Mika Niemi ja Jouni Aalto. Kauden mittaan joukkueeseen liittyivät myös 109 liigaottelun Antti Hilden ja maalivahti Aleksis Ahlqvist, joka lähti kuitenkin jo tammikuussa ulkomaille. Monetlähde? pitivät Pyryä yhtenä ennakkosuosikeista runkosarjan voittajaksi, mutta joukkue jäikin kuudennelle sijalle. Pudotuspelien ensimmäinen vastustaja Kokkolan Hermes vei sarjan 3–0.

2015-2019: Mitaleja ja pettymyksiä muokkaa

Seuraavalla kaudella Pyryn valmennustiimi uusiutui jälleen, ja Saarisen tilalle tuli Sami Karppinen, joka sai avukseen Janne Ojasen. Pyry teki jo varhaisessa vaiheessa jatkosopimukset muun muassa Pyymäen, Niemen, Hildenin ja Aallon kanssa. Edelliskauden joukkueesta lähtikin vain muutama pelaaja, ja tilalle tulivat muun muassa maalivahti Juha Taponen Kooveesta, Eemeli Sormunen Hokkista, Petteri Friman LeKistä ja Timo-Pekka Heikkinen Kookoosta. Kesken kauden Pyryyn liittyivät myös Jussi Pesonen ja Mikke Levo. Pyry oli koko runkosarjan sarjan kärkipäässä sijoilla 1-4, ja oli lopulta runkosarjan toinen, sarjakärki Imatran Ketterän karattua 10 pisteen päähän. Pyryltä vähennettiin 3 pistettä 7.2.2016 pelatun Kiekkokopla-ottelun jälkeen, jonka Pyry voitti 7-0. Ottelu keskeytyi noin kuusi minuuttia ennen loppua jään rikkouduttua. Joukkueet päättivät yhdessä tuomareiden kanssa vain kuluttaa ajan loppuun. Joukkueiden valitustenkin jälkeen Jääkiekkoliitto piti sanktionsa eli 1000€ sakot ja 3 pisteen pistevähennykset. Tilanne sai paljon mediahuomiota koko Suomen laajuisestikin ja Jääkiekkoliiton päätöstä moitittiin paljon. Sarjan joukkueiden valmentajat valitsivat Pyryn Antti Hildenin sarjan parhaaksi pelaajaksi. Hilden voitti sarjan piste- ja syöttöpörssin.

Kauden 2015-16 pudotuspeleihin Pyry oli ansainnut runkosarjassa kotiedun ja aloitti tuusulalaista KJT:tä vastaan paras kolmesta-ottelusarjan. Molemmat joukkueet voittivat kotiottelunsa, Pyry 7-3 ja KJT 4-2. Kolmannessa ja ratkaisevassa ottelussa Pyry pääsi juhlimaan kotiyleisönsä edessä välierä-paikkaa. Välierissä vastaan tuli IPK Iisalmesta. Kotiavauksessa Pyry siirtyi ensin johtoon Jussi Pesosen maalilla, mutta IPK kuitenkin ryösti voiton lukemin 4-2. Seuraavassa pelissä Iisalmessa Pyry oli vastaantulija häviten 7-3 ja tuleva Suomi-Sarjan mestari IPK eteni finaaliin. Pronssiotteluun vastaan tuli JHT. JHT onnistui nappaamaan pronssiset mitalit, joten Pyryn sijoitus sarjassa oli lopulta neljäs.

Kauden 2016-17 valmistelut Pyry aloitti hyvissä ajoin tehden mm. monta jatkosopimusta niin pelaaja- kuin valmentajapuolella. Uusina pelaajina saapuivat mm. maalivahti Kalle Hokkanen TuTosta, puolustajat Roope Repo ja Erik Linnemäki sekä apuvalmentaja Janne Ojasen poika Oskari Ojanen Tapparan A-junioreista sekä ennestäänkin Pyrystä tuttu Jani Leino paikkallisvastustaja KooVeesta. Syyskuussa joukkue ilmoitti tehneensä sopimuksen 645 Liiga-ottelua pelanneen puolustaja Antti Bruunin kanssa. Runkosarjassa Pyry oli lopulta kolmas. Antti Hilden voitti jälleen runkosarjan pistepörssin ja jakoi sarjan maalipörssin voiton joukkuelaisensa Timo-Pekka Heikkisen kanssa. Pudotuspeleissä Pyry kaatoi ensin puolivälierissä Porvoon Huntersin suoraan otteluvoitoin 3-0, mutta välierissä tie nousi pystyyn Kalajoen JHT:tä vastaan otteluvoitoin 1-3. Näin ollen Pyry oli Suomi-Sarjan loppusijoituksissa kolmas.

Kaudelle 2017-2018 Pyry uusiutui huomattavasti. Konkariosaston pelaajat joko lopettivat tai vaihtoivat seuraa uusien pelaajien tieltä, Pyryn hankkiessa nuoria lupauksia joukkueeseensa. Joukkueeseen liittyi yhteensä 18 uutta pelaajaa, muun muassa hyökkääjä Juuso Rämö ja maalivahti Tomi Rautio. Alkusarjassa uudistunut Pyry sijoittui toiseksi ja jatkosarjan aikana nousi ohi Porvoon Huntersin. Puolivälierissä Pyry kaatoi alemmassa loppusarjassa toiseksi sijoittuneen Kotkan Titaanit voitoin 3-0, mutta paikallisvastustaja Tampereen Koovee oli välierissä nokialaisten pettymykseksi parempi voitoin 0-3. Pyry sai Suomi-sarjan pronssia toisena vuotena peräjälkeen.

Kahden peräkkäisen välieriin päättyneen kauden jälkeen Pyry jälleen kerran uudisti joukkuettaan kohti uutta kautta. Muun muassa edelliskauden luottopelaajat Roope Repo, Joni Lavonen, Matias Simontaival ja Ville Saloranta lähtivät eri Mestis-joukkueisiin, ja heidät korvattiin pelaajilla, kuten Tomi Wilenius, Ossi Pellinen, Niklas Lehtimäki, Markus Västilä ja Jere Marjamäki. Myös Suomi-Sarjan kauden 2017-2018 ensimmäiseen All Stars-kentälliseen valittu maalivahti Tomi Rautio vaihtoi seuraa ja hänet korvasi Wille Mattila. Pyry sijoittui runkosarjassa lopulta sijalle neljä, joka oikeutti kotietuun puolivälierävaiheeseen. Vastaan asettui Forssan Palloseura. Nokialaiset onnistuivat voittamaan ensimmäisen kohtaamisen Nokialla jopa lukemin 6-0, mutta pidemmän korren sarjassa veivät forssalaiset otteluvoitoin 3-2. Kirvelevä puolivälierätappio oli liikaa, ja päävalmentaja Karppinen sai väistyä ennen sopimuksensa loppua. Tilalle Pyry nosti apuvalmentajan ja entisen pelaajansa Niko Raiskion.

2019-2021: Niko Raiskion ja Sakari Salmelan aikakaudet muokkaa

Raiskion avauskausi sujui vaihtelevasti. Pyry kapteeninsa Markku Flinckin johdolla selvitti tiensä jälleen puolivälieriin, mutta tällä kertaa vasta runkosarjan viidenneltä sijalta, joka tarkoitti kotietua vastaan asettuneelle Porvoon Huntersille. Sarjassa nähtiin pelkkiä kotivoittoja maalirikkain lukemin (yhteensä sarjassa tehtiin 49 maalia) ja Hunters eteni välieriin otteluvoitoin 3-2. Pian tämän jälkeen koko kausi keskeytettiin Koronaviruksen vuoksi kesken välierävaiheen. Mitaleja ei näin ollen jaettu ja Mestikseen seuraavaksi kaudeksi nostettiin Kiekko-Espoo ja FPS. Hyökkääjät Markku Flinck ja Waltteri Selimgerei valittiin Pyrystä kauden jälkeen Suomi-sarjan toiseen All Stars-kentälliseen.

Kaudella 2020-2021 panokset ovat pienemmät, kun karsintoja sarjojen välillä ei järjestetä Mestis-seurojen elinvoimaisuuden turvaamiseksi. Tämän myötä Pyry nuorensi joukkuettaan entisestään. Markku Flinck, Ossi Pellinen, Topi Salmela (numero jäädytettiin 10.10.2020) ja Miika Viinamäki lopettivat uransa ja moni muu vaihtoi maisemaa. Onnistui Pyry tekemään myös vahvistuksia muun muassa hyökkääjien Miska Varjosaaren, kanadalaisen Dante Hahnin ja meksikolaisen Hector Majulin muodossa. Nuori nokialaisjoukkue lähti sarjaan monien ennakkokaavailuissa terävimmän kärjen haastajana. Siihen rooliin Pyryn kausi lopulta jäikin, kun D-Kiekko tiputti nokialaiset voitoin 3-1 puolivälierissä, Pyryn kaadettua ensin Titaanit Villi kortti-kierroksella voitoin 2-1.

Niko Raiskio jätti Pyryn päävalmentajan paikan ja kaudeksi 2021-2022 joukkueen päävalmentajaksi hankittiin Kooveen Mestis-joukkueen apuvalmentaja Sakari Salmela. Salmelan ensimmäisellä kaudella Pyry oli runkosarjassa kolmas ja eteni neljän vuoden jälkeen jälleen välieriin voitettuaan Raahe-Kiekon puolivälierissä suoraan otteluvoitoin 3-0. Välierissä sarjan tuleva voittaja D-Kiekko oli kuitenkin parempi samoin lukemin. Tähän välierätappio kapteeni Ville Lehtosen Suomi-sarja-ura ja moni joukkueen pelaajista vaihtoi sarjaan nousseeseen LeKiin. Kauden päätteeksi Sakari Salmela valittiin sarjan parhaaksi valmentajaksi ja Lassi Korpela, Waltteri Selimgerei sekä Aleksi Tiala pääsivät ensimmäiseen All-Stars-kentälliseen.

Kaudeksi 2022-2023 Niko Raiskio palasi Salmelan johdattamaan valmennustiimiin ja Pyry hankki riveihinsä useita valmennukselle tuttuja pelaajia menneiltä vuosilta, monen edellisen kauden avainpelaajan jatkaessa myös. 5. marraskuuta pelatussa ottelussa Lapuan Virkiää vastaan Pyry juhlisti ensimmäisestä jääkiekko-ottelustaan kulunutta 70 vuotta. Pyry voitti runkosarjan selkeästi ja toisen kerran seurahistoriassaan. Puolivälierissä vastaan asettui HC Indians Kaarina, joka kukistui suoraan otteluvoitoin 3-0.

Välieriin Pyry sai vastaansa paikallisvastus LeKin ja selvästä avausvoitosta huolimatta nokialaiset joutuivat selkä seinää vasten ottelusarjassa. Tänä keväänä Pyry ei kuitenkaan enää sulanut vaan otti kaksi pakkovoittoa edeten finaaleihin ensimmäistä kertaa. Finaalissa vastus oli tuttu vuosien varrelta, eli JHT Kalajoki. Pyry voitti ensimmäisen ottelun ja JHT toisen, joten ratkaisua haettiin jatko-ottelusta. Sen Pyry voitti ja Nokialla juhlittiin ensimmäistä Suomi-sarjan mestaruutta. Pyryn kausi huipentui Mestis-karsintoihin, joissa Heinolan Peliitat kuitenkin oli vielä parempi.

Nykyinen joukkue muokkaa

(Tilanne 28.3.2023)

Maalivahdit
Numero Pelaaja Hanskakäsi Sopimus Syntymäpaikka
30   Olli Mustonen L 2023 Hollola
31   Veli-Matti Mäkinen L 2023 Vammala
35   Ossi Mäkinen L 2023 Rauma
Puolustajat
Numero Pelaaja Kätisyys Sopimus Syntymäpaikka
2   Jonne Ijäs L 2023 Tampere
4   Valtteri Ylitalo (A) L 2023 Rauma
7   Jesse Lassila L 2023 Pirkkala
8   Janne Koivisto L 2023 Tampere
26   Marko Huhtanen R 2023 Tampere
41   Juha Korkeamäki (C) R 2023 Nokia
42   Riku Helin L 2023 Rovaniemi
44   Lauri Salmi L 2023 Rauma
77   Niko Kuivaniemi (A) L 2023 Tampere
Hyökkääjät
Numero Pelaaja Kätisyys Sopimus Syntymäpaikka
  Joona Järvenpää L Juniori Nokia
  Tatu Formisto L Juniori Valkeakoski
  Lauri Leino L Juniori Nokia
12   Valtteri Välimäki L 2023 Pirkkala
15   Lassi Korpela R 2023 Tampere
18   Jesse Kalliosalo R 2023 Tampere
20   Saku Hautamäki R 2023 Nokia
21   Jesse Kylmäniemi (A) L 2023 Tampere
22   Niko Lamminsivu L 2023 Pirkkala
23   Ilari Koiso L 2023 Tampere
24   Okko Untala L 2023 Tampere
25   Joni Kivinen L 2023 Tuusula
28   Mikko Lindbom R 2023 Tampere
34   Tuukka Mäntymäki L 2023 Tampere
47   Valtteri Mäkiviinikka L 2023 Parkano
49   Veeti Ahmaoja L 2023 Tampere
63   Joel Pelttari L 2023 Ylöjärvi

Joukkueenjohto muokkaa

  • Päävalmentaja: Sakari Salmela  
  • Valmentaja: Niko Raiskio  
  • Maalivahtivalmentaja: Juha-Matti Satama  
  • Videovalmentaja: Daniil Palonen  
  • Joukkueenjohtaja: Niko Raiskio  
  • Huoltaja: Tuomo Katajamäki  
  • Huoltaja: Jaska Salonen  
  • Puheenjohtaja: Jani Ahmaoja  
  • Toimitusjohtaja: Pekka Palonen  

Maineikkaita pelaajia muokkaa

Jäädytetyt numerot muokkaa

  • #10 Topi Salmela
  • #13 Pekka Palonen
  • #19 Teemu Lehtonen

NHL-pelaajat muokkaa

Kasvatit ammattilaissarjoissa muokkaa

Liiga-pelaajat 2014-2017 muokkaa

Vuosien 2014-2017 välillä Pyryssä pelasi menestyksekkäästi monta entistä Liigassa ja Mestiksessä vaikuttanutta pelaajaa, ja Pyry osaltaan tunnettiinkin näistä pelaajista sinä aikana. Tunnetuimpia heistä olivat:

Joukkueessa pelasi kaudella 2016-2017 myös naisten maajoukkueen maalivahti ja Olympialaisissa pronssia voittanut Noora Räty. Myöhemmin Pyryssä ovat pelanneet muun muassa vanhat Liiga-pelaajat Markku Flinck, Ossi Pellinen, Tomi Wilenius ja Markus Västilä.

Parhaat pistemiehet kaudesta 2013-2014 muokkaa

Kausi 1. 2. 3.
2013–2014 Kim Pettersson Juho Joki-Erkkilä Joni Poutanen
2014–2015 Jarkko Pyymäki Kim Pettersson Mika Niemi
2015–2016 Antti Hildén Mika Niemi Timo-Pekka Heikkinen
2016–2017 Antti Hildén Mika Niemi Timo-Pekka Heikkinen
2017–2018 Waltteri Selimgerei Juho Painilainen Oskari Ojanen
2018–2019 Henri Sandvik Tomi Wilenius Alex Olkinuora
2019–2020 Markku Flinck Waltteri Selimgerei Juho Painilainen
2020–2021 Waltteri Selimgerei Aleksi Niemi Joni Mäkelä
2021-2022 Lassi Korpela Waltteri Selimgerei Valtteri Mäkiviinikka
2022-2023 Lassi Korpela Valtteri Mäkiviinikka Niko Kuivaniemi

Kapteenit muokkaa

  • 2004–2006   Ville Keskinen
  • 2006–2012   Pekka Palonen
  • 2012–2014   Tino Sandhu
  • 2014–2017   Jarkko Pyymäki
  • 2017-2018   Topi Salmela
  • 2018-2019   Ossi Pellinen
  • 2019-2020   Markku Flinck
  • 2020-2022   Ville Lehtonen
  • 2022-2023   Juha Korkeamäki
  • 2023-2024   Valtteri Ylitalo

Valmentajat 2000-luvulla muokkaa

II-divisioona muokkaa

Suomi-sarja muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa