Suomi-sarja (jääkiekko)

Suomen kolmanneksi korkein jääkiekkosarja

Suomi-sarja on Suomen kolmanneksi korkein jääkiekkosarja. Kaudella 2022–2023 sarja pelataan valtakunnallisena 13 joukkueen sarjana. Kahdeksan parasta jatkaa pudotuspeleihin ja kaksi viimeistä Suomi-sarjan karsintoihin. [1]

Suomi-sarja
Meneillään oleva kausi
Suomi-sarjan kausi 2022–2023
Suomi-sarja 2020.svg
Laji Jääkiekko
Maa(t)  Suomi
Perustettu 1999
Edeltäjä maakuntasarja,
II-divisioona
Joukkueita 13
Hallitseva mestari D-Kiekko
Eniten mestaruuksia D-Kiekko, Hokki, Jokipojat, Ketterä, KeuPa HT & RoKi (2)
Sarjataso 3
Ylempi taso Mestis
Alempi taso II-divisioona
TV Leijonat.tv
Sivusto Suomi-sarja

Suomi-sarjan historiaMuokkaa

 
Suomi-sarjan logo vuosina 2017–2020

Suomi-sarja perustettiin kaudeksi 1999–2000. Syy sarjan perustamiseen oli II-divisioonan suuret tasoerot joidenkin joukkueiden välillä. Niinpä II-divisioonasta kerättiin kaikki parhaat seurat uuteen sarjaan, joka perustettiin I- ja II-divisioonan väliin. Tätä ennen Suomen kolmas sarjataso oli vuodesta 1975 lähtien II-divisioona ja sitä ennen vuodesta 1947 Maakuntasarja. 1990-luvulla sarjassa esiintyi myös virolainen joukkue. Suomi-sarjassa on pelannut kaiken kaikkiaan yli 40 eri seuraa. Sarjassa pelattiin vielä kaudella 2006–2007 kahdessa lohkossa, mutta kaudeksi 2007–2008 lohkoja tuli alkusarjan myötä neljä. Kaudella 2009–2010 alkulohkoja oli kolme. Kaudesta 2013–2014 alkaen on pelattu valtakunnallinen sarja yhdessä lohkossa, joka kausina 2017–2020 jaettiin ylempään ja alempaan loppusarjaan.

Joukkueet kaudella 2022-2023Muokkaa

[2][3]

Joukkue Kaupunki Kotihalli Perustettu Suomi-sarjaan Päävalmentaja
Haukat Järvenpää K-Rauta Areena 1979 2017   Nico Sirviö
HCIK Kaarina D-Gate Areena 1986 2014   Jonne Virtanen
Hunters Porvoo Kokonniemen jäähalli 1997 2014   Pekka Siikala
JHT Kalajoki Kalajoen jäähalli 1992 2006   Mirko Friman
Karhu HT Pori Isomäki Areena 2000 2015   Mikko Antila
LeKi Lempäälä Kiekkobussi Areena 1904 2022   Mikko Sulonen
Muik Hockey Uusikaarlepyy Komarov Arena 1984 2017   Michael Ringberg
Pyry Nokia Nokian jäähalli 1905 2009   Sakari Salmela
Raahe-Kiekko Raahe Raahen jäähalli 1994 2018   Olli-Aleksi Pietilä
Riemu Jyväskylä LähiTapiola Areena 2011 2016   Arttu Flinck
S-Kiekko Seinäjoki Seinäjoen jäähalli 2 1996 2007   Kari Salonen
Titaanit Kotka KSOY Areena 1974 2016   Henri Holmström
Virkiä Lapua Lapuan Energia Areena 1907 2022   Pete Suonpää

Suomi-sarjan mitalistitMuokkaa

vuosi   mestari   hopeaa   pronssia
1999–2000 Mikkelin Jukurit Kiekko-Vantaa
2000–2001 Kalevan Pallo Espoon Palloseura
2001–2002 Kajaanin Hokki Kiekko-Oulu KOOVEE
2002–2003 Savonlinnan Pallokerho Kirkkonummen Salamat Jokipojat
2003–2004 Jokipojat KOOVEE
2004–2005 Seinäjoen Hockey Team Heinolan Kiekko
2005–2006 Heinolan Kiekko Savonlinnan Pallokerho KOOVEE
2006–2007 Kotkan Titaanit Lempäälän Kisa
2007–2008 D-Kiekko Kiekko-Laser HCK
2008–2009 Ketterä RoKi Kiekko-Laser
2009–2010 Kiekko-Laser KJT TuusKi KOOVEE
2010–2011 RoKi KOOVEE HCK
2011–2012 KeuPa HT HCK KOOVEE
2012–2013 RoKi PYRY KeuPa HT
2013–2014 KeuPa HT FPS Bewe TuusKi
2014–2015 Jokipojat Hermes Bewe TuusKi
2015–2016 IPK Ketterä JHT Kalajoki
2016–2017 Ketterä JHT Kalajoki Pyry
2017–2018 JHT Kalajoki KOOVEE Pyry
2018–2019 Kajaanin Hokki Porvoo Hunters Kiekko-Espoo
2019–2020 Ei jaettu; kausi keskeytettiin koronaviruksen vuoksi.
2020–2021 Karhu HT Haukat Raahe-Kiekko
2021–2022 D-Kiekko JHT Kalajoki Porvoo Hunters

MitalitaulukkoMuokkaa

Joukkue   Kulta   Hopea   Pronssi
RoKi 2 1 0
Ketterä 2 1 0
Jokipojat 2 0 1
KeuPa HT 2 0 1
D-Kiekko 2 0 0
Kajaanin Hokki 2 0 0
JHT Kalajoki 1 2 1
Kiekko-Laser 1 1 1
Heinolan Kiekko 1 1 0
Savonlinnan Pallokerho 1 1 0
Jukurit 1 0 0
Kalevan Pallo 1 0 0
Seinäjoen Hockey Team 1 0 0
Kotkan Titaanit 1 0 0
IPK 1 0 0
Karhu HT 1 0 0
KOOVEE 0 3 4
HCK 0 1 2
Bewe TuusKi

(KJT TuusKi)

0 1 2
Pyry 0 1 2
Porvoo Hunters 0 1 1
Kiekko-Vantaa 0 1 0
Espoon Palloseura 0 1 0
Kiekko-Oulu 0 1 0
Kirkkonummen Salamat 0 1 0
Lempäälän Kisa 0 1 0
FPS 0 1 0
Hermes 0 1 0
Haukat 0 1 0
Kiekko-Espoo 0 0 1
Raahe-Kiekko 0 0 1

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Suomi-sarjan pelaamistapa päätetty 6.6.2022. Suomen Jääkiekkoliitto. Viitattu 6.6.2022.
  2. Sarjalisenssit kaudelle 22-23 11.5.2022. Suomen Jääkiekkoliitto. Viitattu 11.5.2022.
  3. D-Kiekko luopui Suomi-sarjasta 12.8.2022. Suomen Jääkiekkoliitto. Viitattu 13.8.2022.

Aiheesta muuallaMuokkaa