Nokian jäähalli

jäähalli Nokialla

Nokian jäähalli (sponsorinimeltään Kattokeskus Areena) on Nokialla Penttilänpuiston kupeessa sijaitseva jäähalli, joka valmistui vuonna 1996. Alueella sijaitsee myös urheilukenttä, kaksi jalkapallo- ja tenniskenttää sekä koripallokenttä, rantalentopallokenttä, skeittipuisto ja frisbeegolfrata. Jäähalli tunnetaan erityisesti mestistä pelaavan jääkiekkojoukkue Nokian Pyryn ja ringeten SM-sarjaa pelaavan ringettejoukkue NoU Ringeten kotihallina. Näätä Rollers pelasi hallissa rullakiekon SM-sarjaa, voittaen siellä yhden Suomen-mestaruuden ennen muuttoaan Tampereelle ja siirtymistään osaksi urheiluseura Kooveeta. Halli palvelee myös erityisesti Pyryn, NoU:n ja harrastejääkiekon erikoisseuran, HC Nokian, harrastajia. Lisäksi hallissa järjestetään säännöllisesti avoimia yleisöluisteluita. Hallissa on urheilutapahtumien lisäksi järjestetty myös muun muassa Iskelmä-Finlandian konsertteja Tapsan Tahdit -musiikkitapahtuman aikaan.

Kattokeskus Areena
Rakennuksen tiedot
Sijainti Hinttalankatu 6, 37100 Nokia
Koordinaatit 61.4825°N, 23.5268°E
Avattu Joulukuussa 1996[1]
Omistaja Nokian Jäähalli Oy
Kustannukset 8,9 milj. euroa (halli rakennettiin ns. markka-aikaan)[1]
Aiemmat nimet Nokian jäähalli (käytännössä edelleen käytössä)
Käyttäjät
Katsojakapasiteetti

Noin 1 000 katsojapaikkaa.[1]

Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Hallin julkisivu on keltaisen profiilipellin ja punaisen tiilen verhoama. Hallin pääsisäänkäynnin vierestä löytyy Nokian Jääliikunnan tukiyhdistys ry:n ylläpitämä kahvio.[1] Jäähallin päätasanteelta löytyy muun muassa pöytiä, seurojen saavuttamia palkintoja sekä yleisön WC-tilat. Päätasanteelta on myös kulkusuunnat hallin pohjoissivustan ja länsipäädyn katsomoihin. Hallin katsomossa on yhteensä noin 1 000 katsojapaikkaa.[1] Pelaajien vaihtopenkit sijaitsevat pääkatsomon edustalla, toimitsija- ja jäähyaitiot hallin vastakkaisella sivustalla. Tulostaulu on kiinnitettynä jäähallin seinään. Samalla tasolla jään kanssa olevilta käytävilta löytyy muun muassa neljä pukuhuonetta, huolto- ja varustevarastoja sekä jäähallin vahtimestarin valvomo.

Halli oli täysin Nokian kaupungin omistuksessa rakentamisvuodesta 1996 aina vuoteen 2016 asti. Maaliskuusta 2016 alkaen hallin on omistanut Nokian Jäähalli Oy. Tästä osakeyhtiöstä kaupunki omistaa 95,8 prosenttia, HC Nokian, Nokian Urheilijoiden, Nokian Pyryn sekä Nokian Pyry Hockey Oy:n (eli Pyryn jääkiekon edustusjoukkueen) omistaessa kukin noin yhden prosentin verran.[2]

Vuoden 2022 tammikuussa Nokian jäähallin sponsorinimeksi (käytännössä nimeksi*) vaihdettiin Kattokeskus Areena, Nokian Pyryn uuden pääyhteistyökumppanin, Kattokeskuksen, mukaan. Nimen vaihtaminen oli todella ajankohtaista, sillä Tampereen uuden jääkiekkoareenan, Tampereen Kannen areenan, sponsorinimeksi (*niin ikään käytännössä nimeksi) tuli Nokia Arena.[3] Ja kuten tästä voikin jo päätellä, yksi Nokian jäähallin nimenvaihdon pääsyistä oli se, ettei sen ja Tampereen Nokia Arenan välillä tapahtuisi väärinkäsityksiä.

Nokian harjoitushalli

muokkaa

Yksi Nokian Jäähalli Oy:n perustamisen pääsyistä oli ajatus uuden harjoitushallin rakentamisesta. Hallille oli todellakin tarvetta nokialaisten harrastajien keskuudessa, sillä harjoitusvuorot olivat olleet erittäin kysyttyjä jo pitkään. Harjoitushallin rakentamiskustannuksiksi arvioitiin noin 2,8 miljoonaa euroa, josta valtionavustuksen osuus oli 750 000 euroa.[4] Hallin perustukset valettiin 30. marraskuuta 2016.[5] Nokian harjoitusjäähalli valmistui vuonna 2017.[6]

Lähteet

muokkaa