Kajaanin Hokki

kajaanilainen jääkiekkoseura
(Ohjattu sivulta Hokki)

Kajaanin Hokki on vuonna 1968 perustettu kajaanilainen jääkiekkoseura, joka pelaa Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Mestiksessä kaudella 2023-2024. Aiemmin jääkiekkotoiminta oli osa Kajaanin Palloilijoiden (KaPa) toimintaa, mutta 1960-luvun lopulla KaPa päätti keskittyä yksinomaan jalkapalloon. Tällöin perustettiin jääkiekon kajaanilainen erikoisseura Kajaanin Hokki. Hokin perustajavoimia on muun muassa Kari Ryhänen.

Kajaanin Hokki
Perustettu 1968
Kaupunki Kajaani, Suomi
Kotiareena Kajaanin jäähalli
– kapasiteetti 2 372
Sarjataso Mestis
Toimitusjohtaja Suomi Sarita Kuusisto
Puheenjohtaja Suomi Olli-Pekka Hyyryläinen
Päävalmentaja Suomi Pasi Räsänen
Kapteeni Suomi Samu Pyykkönen
Omistaja Hokki Kainuu Oy
Yhteistyöseurat Vaasan Sport[1] (SM-liiga)
Mestismitalit
Kultaa 1 (2007)
Hopeaa 2 (2008, 2016)
Pronssia 2 (2009, 2015)
Suomi-sarja
Mestaruudet 2 (2002, 2019)

Junnuhokki on Kajaanin Hokin junioriseura. Junnuhokissa on 9 nuorten joukkuetta ja naisjoukkue sekä luistelukoulu.

Historiaa muokkaa

Hokki nousi Suomi-sarjasta Mestikseen kaudeksi 2002–03 voitettuaan Suomi-sarjan mestaruuden aikaisemmalla kaudella 2001–2002. Hokki on pelannut Mestiksen pudotuspeleissä joka vuonna lukuun ottamatta kausia 2009–2010, jolloin joukkue sijoittui runkosarjassa sijalle 9, ja 2016-2017, jolloin joukkue sijoittui runkosarjassa sijalle 11.

Kaudella 2005–2006 Hokki ylsi Mestiksen pronssiotteluun TuToa vastaan jääden kuitenkin neljänneksi.

Viidennellä Mestis-kaudellaan 2006–2007 Hokki teki historiaa – silloinen oma piste-ennätys runkosarjassa (45 ottelua, 63 pistettä), joka oikeutti runkosarjan 4. sijaan. Puolivälierissä Hokki kaatoi KooKoon otteluvoitoin 3-2 ja eteni välieriin. Välierissä voitto Vaasan Sportista otteluvoitoin 3–1 ja ensimmäinen mitali, joka kirkastui kultaiseksi. Finaaleissa Hokki kaatoi moninkertaisen Mestis-mestarin ja liigapaikkaa tavoittelevan Mikkelin Jukurit suoraan voitoin 3–0. Hokki otti kautta aikain ensimmäisen Mestis-mestaruutensa 7. maaliskuuta 2007. Ratkaisuottelu pelattiin Mikkelissä, jossa Jukurit kaatui luvuin 1–0. Hokin voittomaalista vastasi Aleksi Sillanpää. Maalivahti Joni Myllykoski torjui nollapelin finaalisarjan päätösottelussa. Valmentajana toimi Kai Suikkanen.

Kaudella 2007-2008 Hokki sijoittui runkosarjassa toiseksi 84 pisteellä, jääden 21 pisteen päähän runkosarjavoittaja TuTosta. Puolivälierissä vastaan asettui Jokipojat ja Hokki voitti ottelusarjan 3-0. Välierissä Hokin vastustajaksi asettui Jukurit. Hokki voitti ottelusarjan 3-2 ja eteni finaaleihin jossa vastaan asettui TuTo. Mestaruus meni TuTolle otteluvoitoin 3-1.

Kaudella 2008-2009 Hokki sijoittui runkosarjassa kolmanneksi 81 pisteellä, jääden 9 pisteen päähän runkosarjavoittaja Jokipojista. Puolivälierissä Hokki kohtasi Kiekko-Vantaan. Hokki oli jo ottelusarjassa tappiolla 2-0, mutta onnistui voittamaan seuraavat kolme ottelua putkeen ja eteni näin välieriin jossa vastaan asettui Vaasan Sport. Finaaleihin eteni Sport otteluvoitoin 3-2.

Kaudella 2014-2015 Hokki teki oman runkosarja piste-ennätyksensä (95 pistettä) ja sijoittui runkosarjassa neljänneksi, jääden 17 pisteen päähän runkosarjavoittaja Mikkelin Jukureista. Hokki voitti puolivälierissä JYP-Akatemian otteluvoitoin 4-2 ja eteni välieriin. Vastaan asettui Jukurit, joka voitti ottelusarjan suoraan voitoin 4-0. Hokki voitti pronssiottelussa TUTO Hockeyn lukemin 5-2.

Kaudella 2015-2016 Hokki sijoittui runkosarjassa toiseksi 98 pisteellä ja uusi oman piste-ennätyksensä. Hokki jäi runkosarjassa 20 pisteen päähän runkosarjavoittaja Jukureista. Puolivälierissä Hokki kohtasi TUTO Hockeyn. Hokki oli häviöllä ottelusarjassa jo 3-1, mutta onnistui voittamaan seuraavat kolme ottelua putkeen ja eteni välieriin, jossa vastaan asettui Jokipojat. Hokki voitti ottelusarjan 4-2 ja eteni finaaleihin Jukureita vastaan. Jukurit voitti mestaruuden otteluvoitoin 4-0.

Kausi 2016-2017 oli Hokilta heikko. Hokki sijoittui runkosarjassa sijalle 11, ja joutui putoamiskarsintaan. Hokki kuitenkin sijoittui karsintasarjan ykköseksi, ja näin oli oikeutettu pitämään Mestis paikan. Kuitenkin kauden 2016–2017 jälkeen Edustushokki ry jäi ilman Mestis-lisenssiä ja ajautui konkurssiin.[2] Kesäkuussa 2017 Hokin ilmoitettiin kuitenkin jatkavan sarjatasoa alempana Suomi-sarjassa uuden taustayhtiön, Hokki Kainuu Oy:n alla.[3]

Joukkue nousi uudelleen Mestikseen. Se voitti Suomi-sarjan kaudella 2018-2019. LeKi ei saanut uusittua kauden jälkeen pelillistä lisenssiään, ja Hokki anoi sitä saaden sen.

Saavutukset muokkaa

Kotihalli muokkaa

Kajaanin jäähalli valmistui vuonna 1989, jolloin Kajaanin Hokki pelasi II-divisioonassa. Halli remontoitiin vuonna 2008 ja 2011 uusittiin kaukalo.[4] Jäähallin 2 372 katsojapaikkaa koostuvat 781 istumapaikasta ja 1 591 seisomapaikasta.[5] Kajaanin jäähallin yleisöennätys saavutettiin 1.3.2007, jolloin Hokki kohtasi Vaasan Sportin 4. välieräottelussa, jota oli seuraamassa 1535 silmäparia. Hokki voitti ottelun 3-1.

Tunnettuja pelaajia muokkaa

Jäädytetyt pelinumerot muokkaa

 
Maailmanmestari Janne Pesonen pelasi ensimmäiset miesten pelinsä Hokin II-divisioonajoukkueessa kaudella 1998–1999.

Kasvatit pääsarjatasolla muokkaa

[7]

Seurassa pelanneet NHL-pelaajat muokkaa

Kapteenit Mestiksessä muokkaa

Valmentajat Mestiksessä muokkaa

Mestiksessä palkitut muokkaa

Kausi Valinta Voittaja
2002–2003 Ensimmäinen tähdistökentällinen   Pasi Häkkinen
Kultainen kiekko
Paras maalintekijä
Ensimmäinen tähdistökentällinen
  Sami Kaartinen
2005–2006 Fair Play -valmentaja   Vladimír Kolek
2006–2007 Vuoden tulokas   Antti Erkinjuntti
Vuoden valmentaja   Kai Suikkanen
Pudotuspelien arvokkain pelaaja   Marko Virtala
Kalen kannu Kajaanin Hokki
2007–2008 Toinen tähdistökentällinen   Jarkko Heikkinen
Herrasmiespelaaja   Marko Virtala
2008–2009 Toinen tähdistökentällinen   Teemu Virtala
2009–2010 Paras maalivahti
Toinen tähdistökentällinen
  Teemu Seppänen
2012–2013 Opiskelijapalkinto   Veli-Antti Leinonen
2013–2014 Vuoden tulokas (Petri Varis -palkinto)   Timo Hiltunen
Vuoden valmentaja (Raimo Määttänen -palkinto)   Petri Mattila
Toinen tähdistökentällinen   Teemu Seppänen
Pistepörssin voittaja (Jouni Rinne -palkinto)   Teemu Virtala
2014–2015 Fair Play -valmentaja   Jari Laukkanen
2015–2016 Toinen tähdistökentällinen   Niklas Näppi
2019–2020 Ensimmäinen tähdistökentällinen
Veikkauksen Kultainen Kypärä -kilpailun voittaja
  Jarkko Harjula
2020–2021 Veikkauksen Kultainen Kypärä -kilpailun voittaja   Tuomas Komulainen
2021–2022 Paras maalintekijä (Jouni Rinne -palkinto)
Toinen tähdistökentällinen
  Oskari Siiki
Opiskelijapalkinto   Anton Troshin

Kokoonpano muokkaa

Kajaanin Hokki kaudella 2023–2024 n · k · m
Kokoonpano Valmentajat

Maalivahdit

Puolustajat

Hyökkääjät

  • 27    Juuso Aaltonen
  • 77    Veikka Hahl
  • 14    Kasperi Heinänen
  • 63    Janne Jokinen
  • 11    Samppa Kemppainen
  • 42    Eetu-Santeri Koivunen (A)
  • 44    Tuomas Komulainen
  • 23    Julius Korjus
  • 17    Veeti Lokka
  • 16    Antti Myllyaho
  • 10    Jimi Parviainen
  • 17    Aleksi Pellikka
  • 29    Atte Peltonen
  • 24    Samu Pyykkönen (C)
  • 13    Eetu Selänne
  • 21    Leevi Selänne
  • 19    Jordan Stallard
  • 89    Iivari Säkkinen
  • 91    Nooa Tuomainen

Päävalmentaja

Apulaisvalmentajat


Selitykset
  • (C) Kapteeni
  • (A) Varakapteeni

Lähde: Elite Prospects eliteprospects.com.
Päivitetty: 4. maaliskuuta 2024

Joukkueenjohto 2023–2024 muokkaa

  • Päävalmentaja:   Pasi Räsänen
  • Apuvalmentaja:   Antti Halonen
  • Maalivahtivalmentaja:   Juuso Tuppurainen
  • Joukkueenjohtaja:   Eino Kiiveri
  • Urheilutoimenjohtaja:   Jukka Niiranen
  • Toiminnanjohtaja:   Sarita Kuusisto
  • Huoltopäällikkö:   Pekka Niskanen
  • Huoltaja:   Pasi Heikura
  • Huoltaja:   Kari Kähkönen
  • Kuljetusvastaava:   Pentti Röntynen

Muokkaa kokoonpanoa

Lähteet muokkaa

  1. Kärpät ja Hokki solmivat yhteistyöseurasopimuksen oulunkarpat.fi. 3.8.2015. Oulun Kärpät. Viitattu 17.8.2015.
  2. Stubin, Teemu: Kajaanin Hokki konkurssiin: Kaikki pelaajasopimukset purettu iltalehti.fi. 30.5.2017. Alma Media Suomi Oy. Viitattu 30.5.2017.
  3. Uuden tarinan alku – Hokin toiminta jatkuu osakeyhtiönä! hokki.fi. 13.6.2017. Hokki Kainuu Oy. Viitattu 3.7.2017.
  4. Hokki: Kajaanin jäähalli jatkoaika.com. Jatkoaika r.y.. Viitattu 25.10.2015.
  5. Kajaanin jäähalli kajaani.fi. 9.9.2015. Kajaanin kaupunki. Viitattu 25.10.2015.
  6. Hokki-ikoni Heikkisen paita kattoon Jatkoaika.com. 9.4.2016. Jatkoaika r.y. Viitattu 14.4.2016.
  7. Elite Prospects (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa